Euro ja EU

Jälkiviisauden korkein potenssi tuntuu olevan populismi. Suomessa on jatkuvasti tahoja, jotka haaveilevat markan paluusta. Nämä haaveilijat jakautuvat kahteen ryhmään. On vahva ryhmä populismin perässä hiihtäjiä, jotka eivät varsinaisesta tiedä asiasta mitään. Sitten on myös vaarallinen ryhmä, jonka markan palauttaminen nostaisi takaisin valtansa kukkuloille.
Suuri osa nykyisistä päättäjistä ei tiedä lainkaan sitä, että Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja EMU:n pyssy ohimolla! Kaikki alkoi kehittyä vuoden 1982 devalvaation jälkeen. Silloin päätettiin mm. Suomen Pankissa, että devalvaatio-inflaatio kierre pitää pysäyttää. Tähän tarpeeseen syntyi vahvan markan politiikka, jota noudatettiin aika lailla perusteettomasti jopa revalvoimalla markka 1989.
Koko 1980-luvun talous kävi kuumana ja rakensi vahvan markan kuplaa. Inflaatio laukkasi kaikista torjuntayrityksistä hyvin korkeana. Asuntolainojen korot olivat jopa 15 %. Rahamarkkinoiden vapauttaminen kiihdytti entisestään talouden kuumenemista. Valuuttalainoja pankit suorastaan tyrkyttivät yrityksille järjestämällä kaikenlaisia iltatilaisuuksia, joissa tarjoilusta ei säästelty. Siellä pantiin nimiä velkakirjoihin ja aamulla olivat rahat tilillä. Ja krapula!
Yrityksillä, jotka eivät käyneet ulkomaankauppaa, ei ollut mitään käsitystä valuuttalainojen riskeistä. Samaa voi sanoa myös suurimmasta osasta valuuttalainoja jakavista pankeista ja pankkien johtajista. Suomen Pankin osaamattomuus rahamarkkinoiden vapauttamisessa johti siihen, että pankin valuuttavarannot olivat käytännössä olemattomat tultaessa 1990-luvulle. Rahaa yritettiin saada markkinoille nostamalla yliyön korkoja jopa 30 %. Yritykset, joilla oli hyvä kassavirta, sijoittivatkin perjantaina ylimääräiset rahansa viikonlopuksi näille korkean koron tileille.
Meno oli niin hurjaa, että VATT:n raportin mukaan Suomen Pankin nuoret ekonomistit vakuuttivat, että ”nyt saavat metsäteollisuuden vuorineuvokset tulla polvillaan rukoilemaan devalvaatiota!” Lopulta kuitenkin kävi niin, että vuorineuvokset eivät menneet polvilleen, vaan polvilleen meni Suomi. Vahvan markan tarina päättyi lopulta devalvaatioon, josta valtiovarainministeri Iiro Viinanen oli moneen kertaan vannonut ja vetoakin lyönyt siitä, että devalvaatiota ei tule.
Lopulta devalvaatiokaan ei riittänyt. Neuvostoliitto romahti ja samoin teki idän kauppa. Olosuhteet kääntyivät Suomea vastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla ja markka jouduttiin laittamaan kellumaan eli markkinoiden määriteltäväksi. Vuoden 1982 jälkeen markka oli vahvistunut yli 30 % ja devalvaatio ja kelluttaminen pudottivat markan arvoa vielä 40 %. Tämä merkitsi valuutta lainaa ottaneille sitä, että lainaa olikin aamiaiselle mentäessä liki puolet enemmän.
Tästä seurasi yksityisen sektorin sopeuttaminen uusin olosuhteisiin. Avoimelta sektorilta hävisi noin 550 000 työpaikkaa ja noin 50 000 yritystä poistui markkinoilta. Tämä oli se todellinen vahvan markan krapula! Julkisen hallinnon rakenteita ei kuitenkaan ehditty VATT:n raportin mukaan uudistamaan, koska Nokia alkoi nostaa Suomen taloutta pinnalle pari vuotta liian varhain. Jos nousu olisi alkanut 1997, meillä ei todennäköisesti olisi nyt näitä ongelmia joiden ymmärtämisessä eri osapuolilla näyttää olevan kovin vähän yhteisymmärrystä.
Tätä markaako konkaripoliitikko Paavo ”VäyVäy” Väyrynen haluaa takaisin? Sanotaan, että sitä niittää, mitä kylvää. Nyt on globaali halla korjannut sadon ja pellot on kynnettävä uuteen kasvuun. Toivottavasti siemenviljaa on vielä jäljellä.

Comments are closed.


WP Login