Talous ja tiede

Voiko taloustiede toimia nykyisessä nopeasti muuttuvassa globaalissa maailmassa? Kaikilla taloustieteen eri suunnilla on yksi yhteinen nimittäjä. Se on politiikka. Poliittiset suuntaukset puolestaan muokkaavat yritysten toimintaympäristöjä niin, että mitkään teoriat eivät toimi sellaisenaan erilaisissa hallintokulttuureissa. Tätä todistaa erityisen hyvin nykyinen tilanne EU:ssa. Erilaisia kulttuureja on Euroopassa yli 200 eli kulttuurieroja on valtioiden sisällä. Esimerkkinä mainittakoon Espanja ja Katalonia.
Poliittisessa taloudessa on olemassa yksi yhteinen megatrendi. Se on mantra jatkuvasta kasvusta. Kasvumantraa hokevat jotakuinkin kaikki maailman poliitikot poliittisista suuntauksista riippumatta. Se, onko ikuinen kasvu mahdollista, ei kiinnosta edes suurinta osaa taloustieteilijöistä. Jos joku kyseenalaistaa ikuisen kasvun, niin hän on kerettiläinen ja taantumuksellinen. Tosiasia on myös se, että edes Nobelin talouspalkinnon saaneet, eivät ole pystyneet kehittämään jatkuvasta kasvusta poikkeavia teorioita.
Lamat ja finanssiromahdukset ovat toistuneet vuosisatojen saatossa ja johtaneet jopa maailman laajuisiin sotiin. Kun likimain kaikki on tuhottu, on taas ollut kasvulle tilaa ja usko ikuiseen kasvuun on vahvistunut. Taloushistoria ei tarkasti kerro, mistä talouden merkittävyys alkoi. Loppu on ehkä helpompi visioida. Mikäli väestönkasvu maapallolla jatkuu nykyistä vauhtia ja pitää yllä jatkuvaa kasvua, niin jollain aikavälillä maapallosta tulee ontto, kun kaikki on kulutettu!
Jo reilut 2000 vuotta EEA Egyptissä käytiin torikaupan lisäksi monipuolista kauppaa. Noin 350 vuottaa EEA Kreikassa myönnettiin lainoja laivanvarustajille, jotka kuljettivat tukkeja Egyptiin ja toivat sieltä viljaa. Idän silkkitie kukoisti ja vilkasta kauppaa käytiin sen avulla Kiinasta Brittein saarille.
Kun Länsi-Rooman valtakunta hajosi 300-luvulla, niin merirosvot valtasivat Välimeren. Tästä huolimatta kaupankäynti jatkui. Uusi reitti kulki Istanbulista jokia myöden Novgorodin ja Staraja Ladogan kautta Suomen rannikkoa pitkin Ruotsin Birkaan. Se sijaitsi Björkön saarella nykyisen Tukholman länsipuolella. Sen sanotaan olleen Ruotsin ensimmäinen kaupunki. Sieltä idän tuotteet matkasivat muualle Alppien pohjoispuolelle.
Varsinainen talouden tieteellistäminen alkoi höyrykoneen keksimisen jälkeen. Brittiläinen Adam Smith aloitti poliittisen taloustieteen julkaisemisen ja sillä tiellä ollaan edelleen. Karl Marx ei ollut taloustieteilijä vaan yhteiskuntafilosofi. Hänet on kuitenkin yhdistetty vahvasti kommunismiin ja suunnitelmatalouteen. Hänen tavoitteensa oli kuitenkin parantaa työntekijöiden asemaa ja ehkä luoda keskiluokka. Lenin kuitenkin muunsi Marxin oppeja ja käytti häntä takapirunaan myydessään omia oppejaan bolshevikeille.
Toisen maailmansodan jälkeen keynesiläisyys alkoi nostaa päätään Euroopassa. Sotien väliin sattunut maailman laajuinen talouskriisi pani hänet miettimään uusia yhteiskuntavetoisia talousmalleja. Mallit olivat sinänsä hyviä, mutta politiikka pilasi niiden käytön. Poliitikot eivät halunneet noudattaa Keynesin ratkaisevaa ideaa ja säästää hyvinä aikoina, jotta lamojen aikoina olisi ollut mahdollista elvyttää. Jakamalla kaikki mahdollinen hyvä hyvinä aikoina, sahattiin samalla oma oksa.
Keynesin jälkeen taloustieteissä on myönnetty Nobel-palkintoja kymmenille tieteilijöille, joiden teoriat ovat keskenään pitkittäin, poikittain, päällekkäin, limittäin ja keskenään ristiriidassa. Taloustieteilijätkin haluavat päästä lööppeihin, koska se tietää lisää mainetta ja mammonaa. Vaikka teoriat olisivat kuinka hyviä tieteellisesti, niin politiikka luo kuitenkin lopulliset pelisäännöt (rajat) taloudelliselle toiminnalle. Politiikan arvaamattomuus estää sen sijoittaminen talousteorioihin.
Viimeisin julkisuuteen noussut taloustieteilijä on ranskalainen Thomas Piketty kirjallaan Capital in the 21st Century. Hänen todistelunsa perustuu pitkälti siihen, että tuloerot ovat tälläkin vuosituhannella kasvaneet. Maailman 80 rikkainta omistaa saman verran kuin 3,5 miljardia maailman köyhintä. Ongelma tässä ikuisesti jatkuvan kasvun kannalta on se, että kuitenkaan nämä 80 rikkainta eivät kuluta yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä.
Mutkia suoraksi vetämällä Pikettyn kirjasta voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että kasvun lisäämiseksi on keskiluokkaan kuuluvien määrä saatava kasvuun. Hänen mielestään tämä onnistuu yhteiskunnallisen säätelyn ja verotuksen avulla. Kulutus ei kuitenkaan synny pakottamalla. Kasvua syntyy vain ja ainoastaan kysynnän ja tarjonnan kautta. Parhaat kasvualustat löytyvät Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Niiden keskiluokat ovat kuitenkin vielä liian pieniä. Tilanne voi muuttua ainoastaan silloin, kun demokratia kaataa diktatuurit.
Suomalaisessa toimintaympäristössä Pikettyn teorioiden Akilleen kantapää on Suomen nykyinen sääntelyhelvetti, jossa on noin 7 500 eriasteista yritystoimintaa sääntelevää pykälää. Suurin osa tästä sääntelystä on peräisin punamultahallitusten poliittisesta pokeripelistä. Riittääkö professori Pikettyn mielikuvitus lisäämän tähän sääntelyyn vielä jotain?

Comments are closed.


WP Login