Talouden käsitteet päivitettävä

Ostovoima on tänä päivänä käsite, jonka edessä ovat rähmällään hallitus, eduskunta ja ay-liike. Mutta mikä se ostovoima oikein on? Yksinkertaistettuna ostovoima on se osa tuloista, joka jää käyttöön, kun verottaja on korjannut omansa päältä pois. Päättäjiltä näyttää hyvin usein unohtuvan, että muutkin verot kuin tulovero, kurittavat ostovoimaa.
Se, että ostovoima globaalissa taloudessa loisi Suomelle lisää työpaikkoja ja lisää hyvinvointia, on jo vanhentunut käsite. Kauppojen vähittäismyynti on noin 125 miljardia euroa, josta vähittäiskaupan osuus on n. 38 miljardia. Tavaroiden ja elintarvikkeiden tuonti maahan on noin 44 miljardia, joten se on enemmän kuin koko vähittäiskaupan myynti.
Suuri osa suomalaisten ostovoimasta ja ostoksista siis luo työpaikkoja ja hyvinvointia Suomen ulkopuolelle. Tämä osuus on jo siksi suuri, että nykyinen ostovoima verrattuna ostovoimaan ennen liittymistä euroon, ei enää toimi samalla tavoin kansallisessa taloudessa kuin aikoinaan kansantaloudessa. Kumartelu ostovoimalle alkaa siis olla turhaa. Pitäisi keksiä jotain toimivampaa sen tilalle rakentamaan jakovaraa.
Bruttokansantuote (BKT) on myös hyvin harhaan johtava termi, koska sitä syö inflaatio. Juuri nyt, kun inflaatiota ei käytännössä ole, tämä termi toimii. Toimimattomuudesta on hyviä esimerkkejä. Suomessa media ja poliitikot hehkuttivat, kun Virossa vuosituhannen alussa BKT oli yli 10 % usean vuoden ajan. Samaan aikaan inflaatio oli kuitenkin 12 – 14 %. Tästä kasvoi kupla, joka puhkesi finanssikriisin yhteydessä ja esimerkiksi asuntojen hinnat Tallinnassa liki puolittuivat. Kuplan puhkeaminen paljasti, että nettokansantuote (NKT) olikin ollut likimain nolla tai miinusmerkkinen.
Koska Virossa oli päätetty, että Suomea ei matkita devalvoimalla, niin markkinat oikenivat kilpailukykyisiksi sisäisen devalvaation muodossa. Käytännössä palkat laskivat. Nettokansantuote ei ole vakiintunut käsite, koska poliitikot ja taloustieteilijät haluavat mieluummin paistatella BKT:n valossa. Nyt Suomessakin BKT on luisunut jo usean vuoden ajan ja romuttanut täysin talousennustajien ja hallitusten arvailut paremmista ajoista.
Inflaatio on mielenkiintoinen käsite sekin. Se peilaa kustannusten nousua edellisiin aikajaksoihin. EU:ssa tavoitteeksi tai rajaksi on asetettu 2 % vuotuinen inflaatio. Mutta edes tämä tavoite ei ole saanut Suomessa BKT:ta kasvuun. Ennen euroon liittymistä inflaatio oli yleensä aika reipas ja johtui pääosin kotimaisista tekijöistä. Devalvaatio antoi aina vahvan sysäyksen inflaatiokierteelle ja kun hinnat nousivat, niin myös BKT kasvoi aina seuraavaan devalvaatioon asti.
Kilpailukyky ja erityisesti kansainvälinen kilpailukyky on toinen kiistelty käsite, jonka edessä Suomen on pakko olla rähmällään. Suomi loisti kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa vuosikaudet kärkisijoillaan. Nyt on todistettu, että se olikin vain kangastus. Näiden vertailujen tekijät mittaisivat kilpailukykyä monilla muilla parametreilla kuin kaupanteolla todellisilla tuotteilla. Vielä nytkin ay-väki ja vastapuoli kinastelevat siitä, onko kilpailukykyä vai ei.
Silloin, kun puhutaan todellisesta kilpailukyvystä, niin se ratkaistaan tiskin vastakkaisilla puolilla. Valitettavasti hinta näyttää olevan peruskriteeri niin kotimaisilla markkinoilla kuin kansainvälisilläkin. Se, että on kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa toinen tai kolmas, merkitsee samaa kuin, että olisi viimeinen. Silloin, kun tehdään kauppaa, niin toisia palkintoja ei jaeta. Jos sopimusta ei saada aikaan, niin sitten on vain pantava kimpsut kasaan ja lennettävä kotiin miettimään syitä.
Palkkataso etenkin nettopalkkataso ei ole Suomessa korkea. Sen sijaan Suomessa työvoimakustannustaso on maailman korkeimpia. Se, mitä työnantaja maksaa työstä ja mitä työnsä tekijälle jää käteen, eroavat kansainvälisesti kuin yö ja päivä. Työvoimakustannuksiin vaikuttavat vuosityöaika ja työnsivukulut, joista korkeimpia ovat vapaa-ajoista maksettavat korvaukset ja eläkevakuutusmaksut. Suomen kansallinen työeläkejärjestelmä poikkeaa kustannusvaikutuksiltaan keskeisistä kilpailijamaistamme oleellisesti. Useimmissa muissa maissa eläkejärjestelmä perustuu verotukseen ja vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin.
Työvoimakustannusten rakenne eri maiden välillä poikkeaa siis suuresti Suomen tappioksi. Tanskassa suoritettiin suuri reformi (Tanskan malli) poliittisella yksimielisyydellä 1970-luvun lopulla. Siellä yritykset eivät maksa lainkaan palkoista sivukuluja. Tällä reformilla parannettiin etekin pk-yritysten asemaa. Suomessa näitä sivukuluja on noin 20 eri nimikettä ja Tanskassa nolla. Suorien kustannusten lisäksi byrokratia aiheuttaa niin yhteiskunnalle kuin yrityksillekin suuret kustannukset maksujen keräilynä, valvontana ja uudelleen jakeluna.
Hallitus onkin nyt hyvin epäkiitollisen tehtävän edessä. Kansainvälistä kilpailukykyä rasittava työvoimakustannusrakenne on rakennettu pala palalta alhaalta ylöspäin suurten toimijoiden ehdoilla. Nyt on kaksi vaihtoehtoa: kaataa koko puu kerralla tai alkaa karsia sitä ylhäältä alas. Sama ongelma on itse asiassa koko julkisen hallinnon kentässä. Tämä on vaikea, ellei mahdoton tehtävä. Koko Suomen julkinen hallinto ei ole tällä hetkellä kenenkään hallinnassa. Toinen käsi ei tiedä eikä välitä, mitä toinen käsi tekee! Suomen tulevaisuus on pk-yritysten käsissä!

Comments are closed.


WP Login