Archive for toukokuu, 2015

Vallatonta vallankäyttöäkö?

Iiro Viinanen kirjoitti ay-liikkeen vallankäytöstä (ESS 25.5.15). Jutusta unohtui kuitenkin työnantajapuoli, jota neuvotteluissa edustaa EK eli maan suuryritykset. Suurimmalle työnantajaliitolle Suomen Yrittäjille ei ole näissä pöydissä tilaa löytynyt. Suuret yritykset ovat työehtoneuvottelupöydissä piirtäneet suuria linjoja silloin, kun kaikki virheet korjattiin devalvaatioilla heidän tahtonsa mukaan.
Kärsijöinä olivat duunarien lisäksi myös kotimaassa kauppaa käyvät yrittäjät ja heidän yrityksensä. Ay-pomot huijasivat jäseniään muka yötä myöten kestävillä neuvotteluilla ja saamillaan palkankorotuksilla. Mikäli nämä pomot eivät tienneet, että seuraava devalvaatio taas nollaa palkankorotuksen tuontivetoisen inflaation kaventaessa ostovoimaa, he olivat todella typeriä. Asiathan eivät kuitenkaan aina ole sitä, miltä niiden halutaan näyttävän.
Kun nyt puhutaan työajan pidentämisestä, niin suurin viimeinen työajan lyhennys oli varsinainen. puhallus. Pekkasvapaat otettiin käyttöön paperimiesten painostaessa ja uhatessa lakoilla. Työaika lyheni kaikilta, mutta kukaan ei huomannut, että paperimiehillä oli jo itse asiassa 35 tunnin työviikko, koska he tekivät ns. 5-vuorotyötä. Näin kuitenkin saatiin aikaan yleinen 37,5 tunnin työviikko pekkasvapaiden muodossa.
Nyt on sitten ay-liikkeellä peiliin katsomisen paikka. He pullistelevat edelleen, vaikka jäsenmäärät ovat euroa edeltävistä ajoista laskeneet. Ay-liike eli SAK, Akava ja STTK ilmoittavat yhteiseksi jäsenmääräkseen 2 246 905 jäsentä. Tilastokeskus (TOL 2015/1) ilmoittaa jäsenmääräksi 2 043 000 ja TEM:n työolobarometri puolestaan 900 000, josta jäseniä on vain 750 000. Loput 150 000 ovat vain työttömyyskassojen jäseniä. Ääripäiden ero on siis peräti 1 300 000? Lisäksi Tilastokeskus ilmoittaa, että palkansaajien kokonaismäärä maaliskuussa 2015 on 2 382 000, joten käytännössä kaikki olisivat ay-liikkeen jäseniä.
Mikä on todellisuudessa ay-liikkeen neuvotteluvoima? Yllä olevia lukuja arvioidessa tulee mieleen takavuosien vasemmistonuorien eli siis myös demarien luova jäsenkirjanpito, jolla yritettiin saada valtion avustuksia mahdollisimman paljon. Julkisuudessa todettiin, että jäsenmäärät eivät pidä paikkaansa, mutta lopullinen totuus haudattiin poliittisten katakombien syövereihin. Lienee perusteltua olettaa, että myös ay-liike käyttää nuorisoliikkeen oppeja, mutta onko työnantajilla kanttia katsoa tämä bluffi.
Todelliset jäsenmäärät olisi verrattain helppo selvittää, koska työnantajat keräävät kaikki ay-jäsenmaksut ay-liikkeen puolesta ja pitävät niistä tilastoja, jotka menevät suoraan verottajalle. Ihan mielenkiinnon vuoksi EK ja Suomen Yrittäjät voisivat selvittää asian ja katsoa perustuuko ay-liikkeen valta itse asiassa vallattomuuteen eli bluffiin.
Joustoja olisi helppo tämän selvityksen jälkeen myös lisätä poistamalla yrityksiltä tämä jäsenmaksujen keräyspakko, joka on etenkin pienille yrityksille kustannus ja riesa. Tällaista käytäntöä ei ole missään muualla maailmassa ja nyt olisi aika Suomessakin siirtyä tälle vuosituhannelle ja säätää maksujen keräys vapaaehtoiseksi. Kaikki muutkin Suomen yritykset keräävät itse jäsenmaksunsa, miksi tähän ei pystyisi myös mahtipontinen ay-liike?

Kommentit pois päältä artikkelissa Vallatonta vallankäyttöäkö?

No Kia

Olen käytännössä koko työurani eli yli 40 vuotta joutunut toimimaan insinöörien ja kauppamiesten tulkkina, koska minulla on molemmat koulutukset. Toiminta oli hyvin aktiivista puunjalostusteollisuudessa 1960-luvulla, kun uusia tuotteita lanseerattiin markkinoille. Hieman sen jälkeen Suomeenkin iski trendi, jonka mukaan asiakas on kuningas ja teollisuuden pitäisi suunnitella asiakaslähtöisiä tuotteita.
Tässä vain pääsi käymään niin, että tuotteita insinöörit kyllä suunnittelivat, mutta asiakkaat pääsääntöisesti lähtivät. Se, että asiakkaat äänestivät jaloillaan, johtui kahdesta syystä. Suomalaiset insinöörit suunnittelivat liian hyviä tuotteita. Niiden elinkaaret olivat hyvinkin 20 – 30 vuotta. Globaaliteollisuus alkoi kuitenkin suunnitella liedet, pesukoneet, pölynimurit jne. vain 3 – 5 vuotta kestäviksi.
Lyhyt elinkaariset tuotteet olivat huomattavasti halvempia ja kilpailivat hinnoilla suomalaisten tuotteiden kanssa. Hyvien tuotteiden myyminen edellyttää täysin toisenlaista markkinointia, kuin mihin suomalaiset olivat tottuneet. Suomi oli tässä suhteessa jäänyt paljon jälkeen Ruotsista ja Keski-Euroopasta. Vielä 1970-luvulla ei edes Helsingin Kauppakorkeakoulussa voinut suorittaa ekonomin tutkintoa pääaineena markkinointi. Tämän johdosta yritysmaailma perusti yksityisen Markkinointi-Instituutin omiin tarpeisiinsa
Sen pienoinen ongelma oli, että se oli tarkoitettu tukku- ja vähittäiskaupan tarpeisiin. Teollisuuden markkinointiin eli varsinaisille tuotteiden alkulähteille se ei paljon apua tarjonnut. Markkinoinnin periaatteet tosin saatiin iskostettua, mutta se asiakaslähtöisyys jäi arvailujen varaan. Vientimarkkinointi olikin sitten vielä suurempi ongelma. Kulttuurien vaikutus asiakkaiden tarpeisiin ja markkinointiin tulivat vain hieman esiin joissakin suomennetuissa oppikirjoissa.
Brändäys oli myös aivan outo asia suomalaisessa kansainvälistymisessä. Vieläkin asiakas voi todeta vaikkapa shoppaillessaan Triossa, Karismassa, Itä-Keskuksessa jne., että ruotsalaiset ovat brändäämisessä meitä valovuosia edellä. Kuluttajatuotteissa oikeastaan ainoa kansainvälisesti tunnettu brändi taitaa olla Marimekko. Jotenkin se tunnistetaan suomalaiseksi designketjuksi.
Tunnetuin brändi oli tietenkin Nokia, mutta kansainvälisessä mittakaavassa sen katsottiin olevan aasialainen, japanilainen tai jopa ruotsalainen, joka oli sinällään jo loukkaus. Eiväthän globaalit markkinat tienneet, että Nokia on suomalainen paikkakunta. Kaiken lisäksi kansainvälisessä kielenkäytössä Nokia alkoi ääntyä No Kiaksi, joka vielä hämäsi lisää Nokian todellista alkuperää.
Nokian uho ja tuho on johdettavissa yllä olevasta pitkästä aasinsillasta. Nokian alku perustui visioon puhelinliikenteen langattomuudesta. Aina vuosituhannen vaihteeseen asti kaikki meni tämän vision mukaan. Sitten tapahtui se tyypillinen suuruuden ongelma eli sortuminen omahyväisyyteen. Muut kansainväliset kilpailijat näkivät asiakkaiden tarpeiden kasvun ja uusien trendien syntymisen.
Nokian insinöörit näkivät myös tämän, mutta ylin johto ja hallitukset ilmeisesti eivät. Silmissä kiilsivät vain optiot. Markkinoille tulivat kosketusnäytöt ja ne iskivät Nokiaan kuin nyrkki nenään. Nokian puhelimia ei pelastanut edes valmistuksen siirtäminen halpatuotannon maihin. Se on kuitenkin fakta, että ilman Nokiaa, matkapuhelimet olisivat tulleet nykyisessä määrin markkinoille 10 – 15 vuotta myöhemmin.
Kun Suomesta hävisivät kestokulutushyödykkeiden valmistajat liian hyvän laadun vuoksi, niin jotain sentään jäin. Sellaiset tuotteet joita insinöörit myyvät insinööreille, pitävät nyt Suomen lippua ylhäällä. Nämä edustavat raskasta metalliteollisuutta ja porskuttavat pörssilistojen kärjessä. Näiden tuotteiden markkinointi on kuitenkin pitkälle riippuvainen globaalien markkinoiden suhdanteista. Suhdanteita on myös mahdollista tasoittaa. Näin on tehnyt esimerkiksi hissiyhtiö Kone. Silloin, kun markkinat vetävät henkeä, niin hissejä ja muita laitteita huolletaan ja korjaillaan.
Kilpailu kuitenkin kiristyy jatkuvasti. Jo kymmenkunta vuotta sitten Lappeenrannassa tehtiin arvio, jonka mukaan Suomessa tarvittaisiin noin 2000 markkinointitaitoista diplomi-insinööriä vuosittain pelkästään pitämään yllä sitä tuotantoa, mikä meillä nyt on. Tuotantotaloutta on koulutettu jo vuosikymmeniä ja hyvä niin. Teknisesti yhä vaativammat tuotteet vaativat kuitenkin teknisesti osaavia markkinoijia, joita on ryhdyttävä kouluttamaan ennen, kuin on liian myöhäistä.
Hyvä tuote ei enää myy itse itseään, vaan se on pystyttävä perustelemaan asiakkaalle vakuuttavasti!

Kommentit pois päältä artikkelissa No Kia

WP Login