Mikä meitä vaivaa?

Vierailin hiljan etelävirolaisessa maalaiskoulussa. Kun astuin opettajan kanssa luokkaan, kaikki teini-ikäiset nousivat kohteliaasti seisomaan ja istuivat vasta luvan saatuaan. Siellä ei istuttu jalat pulpetilla ja pipo päässä. Palasivat mieleeni omat kouluajat ja aloin ihmetellä tätä nykymenoa.
Jos tässä kelaa aikoja taaksepäin, niin alkoiko tämä kaikki siitä paljon kehutusta peruskoulu-uudistuksesta vai jo aikaisemmin. Jotenkin kuitenkin ajatukset palaavat hippiaikaan 1960-luvun antaa kaikkien kukkien kukkia. Itse asiassa amerikanenglannin hippie-sana on peräisin siltä paleoliittiseltä ajalta ja siltähän se meno ajoittain näyttikin.
Ennen hippikautta vieraita ihmisiä ja etenkin vanhempia teititeltiin. Sittemmin ulkomailla hippeilleet alkoivat sinutella kaikkia, koska ajattelivat, että eihän englanninkielessä ole eroa sinuttelulla ja teitittelyllä. Heiltä jäi huomaamatta se, että englanninkielessä Mr., Mrs., Miss., Sir ja Madam ovat teitittelymuotoja. Saksassa teititellään samalla työpaikalla toisiaan ja sinunkaupat tehdään usein vasta juhlittaessa eläkkeelle lähtöä.
Ennen tämän jälkiteollisen palveluyhteiskunnan syntyä vanhemmille ihmisille ja naisille oven ja paikan tarjoaminen yleisissä kulkuneuvoissa oli maan tapa ja arvostuksen osoitus. Nyt tällaiset vanhat tavat ovat kadonneet ja kauppakassikin on tärkeämpi penkillä kuin jalkavaivainen vanha. Palveluyhteiskunta ei siis nähtävästi ole palveluja parantanut, vaan käytöstavat ovat valuneet alas viemäristä.
Pisa tuloksista huolimatta tutkimusten mukaan luku- ja kirjoitustaito ovat heikentyneet. Tästä on vähän syytelty tietokoneita, mutta luulen, että vika on opetuksessa. 1980-luvun alussa, kun oli oikein kiire todistaa uuden peruskoulun kaikkivoipaisuutta, oli sen todistamisella kova kiire. Muistan, että opetusohjelmaan kuului, että lukemaan pitää oppia ensimmäisellä luokalla ennen joulua.
Ei siis ollut aikaa opettaa kaikkia oppilaita tavaamaan. Ollessani armeijassa 1962, meillä oli muutamia alokkaita, jotka eivät olleet käyneet rippikoulua, mutta kyllä he osasivat tavata. Nyt luotetaan siihen, että tekstinkäsittelyohjelmat hoitavat tavutuksen. Se ei kuitenkaan tavuta luettaessa. Aleksis Kiven kirjoissa tavaamisen opettaminen oli esimerkillistä.
Kaupungistunut jälkiteollinen yhteiskunta on siis vienyt mennessään suurimman osan vanhoista vuosisatoja vakiintuneista käytöstavoista. Kiireinen koulumaailma, jossa kuitenkin maisteriksi valmistuminen kestää hyvinkin liki 30 vuotta, näyttää vievän myös mennessään suurelta joukolta luku- ja kirjoitustaidon. Lyhenisivätkö opiskeluajat yhtään, jos perusteet olisi kunnolla opittu?

Comments are closed.


WP Login