Archive for maaliskuu, 2015

Leikkauslistat

Leikkauslistat leviävät taas kuin kulovalkeat kaikkialla mediassa. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut. Kaikki ehdokkaat ja puolueiden puheenjohtajat katsovat asiaa samalta suunnalta eli ylhäältä alas kansalaisiin päin. Kukaan ei ajattele asiaa veronmaksajan näkökulmasta. Kyllä politiikassakin pitäisi hiljalleen lähteä miettimään asiakasnäkökulmaa, joka kaiken tämän lystin maksaa.

Ensin oli juustohöylä ja nyt vain kaiken kattavat leikkauslistat. Leikataan sieltä ja leikataan täältä. Kukaan ei oikein tiedä mistä leikataan. Oikea käsi ei tiedä, mitä vasen käsi tekee. Eivätkä kummatkaan kädet tiedä, mitä kansa haluaa. Kaikkien valtion kuntatukien leikkausten isä Iiro Viinanen julkisti Iiron listat. Siinä hän taas ehdotti kuntien valtionapujen leikkausta. Tämä on hyvä esimerkki ylhäältä päin katsomisesta.

Valtion osuuksien leikkaaminen on 0-summapeliä. Siinä vain siirretään progressiivista verotusta tasaveroihin eli kasataan painetta kunnallisverojen nostoon valtion säästöjen nimissä. Tätähän toteutettiin koko 1990-luku ja tässä ollaan! Sekä tasaverot että progressiiviset verot ovat nousseet. Puhumattakaan välillisistä veroista. Veronmaksajien kannalta tärkeämpää olisi byrokratian ja sen kustannusten purku – ei verojen siirtely taskusta toiseen. Ennen olivat budjettikirjatkin yksityiskohtaisia. Nyt esitetään vain pääryhmät ikään, kuin päätöksentekijöillä ei olisi mitään merkitystä?

Kaikessa toiminnassa on nyt liian monta luukkua ja säännöstelyä, jotka vielä oikein kilpailevat keskenään eri hallinnonalojen keskinäisessä suursodassa. Tästä kertoo parhaiten se, että Suomessa on koko väestöstä noin 12,5 % julkisen sektorin palkkalistoilla. Muissa EU-maissa luku on keskimäärin puolet pienempi. Markkavallan aikana on siis jotain mennyt pahasti pieleen, kun tällainen joukko on valjastettu palvelemaan kansalaisia. Onkohan kaikille julkisessa hallinnossa edes oikeita töitä?

Pekka Seppänen totesi kolumnissaan, että verojahan virkamiehetkin maksavat. Tarkoittaako tämä sitä, että he tukevat omaa työtään veroilla ja loput maksaa kansa? Jos tämä teoria on toimiva, niin loogisesti sitten pitäisi kaikki kansalaiset ottaa valtion ja kuntien töihin. Tähän tuskin verotulot riittäisivät. Sehän nähtiin jo Neuvostoliitossa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Leikkauslistat

Viran omainen

Kuka tai mikä on viran omainen? Tavallisen henkilön omaisia ovat perheen jäsenet. Englannin kielessä käytetään sanoja authority tai officer. Kumpikaan näistä sanoista ei viittaa millään tavoin omaiseen. Kun on olemassa virka, joka pääsääntöisesti kuuluu julkiseen hallintoon, niin onko viranhaltija myös viranomainen vai onko viralla myös muita omaisia?
Jos tarkastellaan omaiskäsitettä laajemmin, niin loogisesti viran omainen on muu viranhaltijakunta eli koko julkinen hallinto. Tätä taustaa vasten on täysin ymmärrettävää, että viran omaiset pyrkivät suojaamaan ja kasvattamaan perhettään eli julkista hallintoa. Tämä nähdäkseni aiheuttaa sen, että julkisen hallinnon menojen leikkaukset ja rakenteiden uudelleen arviointi on käytännössä mahdotonta.
Kahden suurvallan hallitessa Suomea lähes 800 vuotta, nämä suurvallat hallitsivat alamaisiaan väellä ja voimalla. Väestöön eli suomalaisiin hakattiin viran omaisen pelko satoja vuosia niin, että se alkoi periytyä jo geeneihin asti. Suomalaiset siis pelkäävät ja kunnioittavat viranomaisiaan. Ainakin jossain määrin. Nyt kuitenkin EU ja liikkumisen vapaus ja yleistyminen ovat alkaneet horjuttaa viranomaisen auktoriteettia (authority).
Tämä ei ole kuitenkaan vielä yltänyt demokraattisen päätöksen tekoon. Näyttää edelleen vahvasti siltä, että vaaleilla valittu luottamusmies eli kansaa edustava instituutio ei ole viran omainen. Tästä on muodostunut hyvin pitkälle kehittynyt ilmiö, jossa viranhaltijat manipuloivat luottamushenkilöitä. Tässä ikään kuin häntä heiluttaa koiraa.
Nyt tämä veljeskunta tai omaisperhe on kasvanut niin suureksi, että kansalaisten rahat eivät tahdo riittää. Ovatko viran omaiset ja viranhaltijat saaneet aikaan sellaisen himmelin, että sitä ei enää hallitse kukaan? Jos Suomen viranhaltijoiden ja heidän omaistensa eli viran omaisten määrä suhteutetaan populaatioon eli reiluun 5 miljoonaan suomalaiseen, niin suhdeluku on Euroopan suurin. Meillä olisi siis mahdollisuus vaikka vuorata viran omaisia muille maille.
Toinen vaihtoehto on se, että meillä on 100 tai 150 tuhatta työtöntä viran omaista, jotka joka aamu virkapaikalleen mennessään miettivät, että mitähän tänään oikein tekisin? Joku kirjoitteli lehdessä, että on niin huono liksa, että sitä pitää kompensoida 8 viikon palkallisella lomalla. Siinä aikanahan voi tehdä lisäansioita 4 viikon pätkätöillä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Viran omainen

Pk-yritysten kansainvälistyminen

Yritysten kansainvälistyminen näyttää olevan jonkinlainen Suomen talouden pelastusrengas aina vaalien alla. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa suoritettiin vuosituhannen alussa EU-rahoitteinen kolmen vuoden tutkimus Kaakkois-Suomen puutuotealan kansainvälistymisestä. Lopputulos oli ankea. Suomalaisittain katsottuna isotkin yritykset olivat liian pieniä harjoittamaan vientiä. Tämä johtui pääasiassa liian pienistä kotimaan markkinoista.
Olen toiminut teollisten pk-yritysten kansainvälisissä markkinointi- ja johtotehtävissä 1970-luvulta alkaen. Yksityisen sektorin rakenne on Nokian myötä muuttunut suuresti noista ajoista. Monilla aloilla voidaan nykyisin aloittaa kansainvälistymien tyhjästä, mutta perusteollisuudessa se ei ole mahdollista. Silloin, kun voidaan toimia netissä, pelisäännöt ovat toiset.
Teollisuuden osalta tilannetta helpottaa huomattavasti euroon siirtyminen, mutta se ei korvaa kuitenkaan sitä, että viennissä pienin yksikkö on yksi kontti tai rekkakuorma. Alle 10 hengen yrityksille tällainen määrä on ylipääsemätön este. Tämän esteen voittamiseksi tarvitaan riittävän suuri kotimarkkina, jotta tuotteelle saadaan riittävä pohja kansainvälisille markkinoille lähtemiseen. Tämä olisi huomattavasti helpompaa, jos Suomi ei olisi saari.
Myös viennin rahoitus on pk-yritysten kansainvälistymisessä eräs kynnys. Maksuajat määrää yleensä huomattavasti vientiyritystä suurempi asiakas kilpailutilanteen perusteella. Jos omia pääomia ei ole riittävästi, niin kaikki ulkopuoliset rahoitusvaihtoehdot ovat byrokraattisia ja hitaita. Monissa tapauksissa kilpailija on vienyt kaupat ennen, kuin Suomessa on saatu päätös rahoituksesta aikaiseksi.
Kansainvälistymien vaatii myös huomattavasti laajempaa osaamista, kuin tehtaan johtaminen, vaikkei sekään Suomen byrokratiassa ole helppoa. Kielitaito on aina välttämätön vientikaupoissa. Sen lisäksi on hallittava moniportainen logistiikka tuotteiden saamiseksi asiakkaille. On myös varauduttava aivan lähinaapureidenkin erilaisiin ja poikkeaviin yrityskulttuureihin, joissa ainakin kokeillaan pitkätukkaisen vedättämistä. Valitettavasti näitä taitoja ei kouluissa osata Suomessa opettaa. Oppi on löydettävä muualta!
Kansainvälistyminen opitaan yleensä kantapään kautta. Muitakin vaihtoehtoja on etenkin, jos sattuu olemaan tuttavia tai tuttavien tuttavia, jotka ovat toimineet viennin parissa. Jos on varaa palkata oma kokenut vientihenkilö, niin se tietysti auttaa paljon. Usein kuitenkin 10 – 20 hengen yrityksille vientihenkilön palkkaaminen on iso kustannus. Palkkoihin on vielä lisättävä melkoisesti matka- yms. kuluja. Osittainen vaihtoehto on provisioagenttien käyttö, mutta hyvän agentin löytäminen ei ole sekään helppoa.
Kuten edellä selviää, kansainvälistyminen on yritykselle suuri strateginen prosessi, joissa eivät poliitikkojen pilvilinnat auta. Vientiin ryhtyminen on tutkittava, suunniteltava, laskettava ja toteutettava perusteellisesti. Olen liian monta kertaa nähnyt niin Suomessa kuin Virossakin, kuinka yritys on mennyt alta, kun on lähdetty soitellen sotaan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Pk-yritysten kansainvälistyminen

Piiri pieni pyörii

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka pieni piiri päättää, ketä saamme äänestää. Eduskunnan viimemetreillä todennäköisesti historiaan jäävä tapaus Rajamäki paljasti vielä karumman totuuden: nekään, jotka eduskuntaan äänestämme eivät saa vapaasti päättää, kuinka missäkin asiassa äänestävät. Vain sellainen edustaja voi äänestää omantuntonsa mukaan, joka jättää eduskunnan! Tämäkö on perustuslain henki?
Puoluetoimistot ovat riistäneet kansanedustajien perustuslain takaaman vapauden äänestää edustamiaan äänestäjiä oman ja äänestäjien valtuutusten tahdon mukaisesti. Omantunnon ja ryhmästä tai puolueesta erottamisen välillä on vain se veteen piirretty viiva. Äänensä puolueelle antaneilla äänestäjillä ei ole mitään väliä!
Tämä tapaus todistaa, että asioistamme päättä vielä pienempi, ehkä vain muutaman sadan ihmisen joukko. Onko tämä demokratiaa? Nykyisen hallituksen päätöksenteon arvoketju osoittaa, että nämä päättäjät ovat siirtyneet pörssimaailmasta tunnettuun kvarttaalijohtamiseen! Valtiota, vaikka pientäkään, ei voida johtaa kvarttaaliperiaatteella. Vain pitkäjänteinen politiikka lisää uskottavuutta ja herättää ulkomaisten investoijien kiinnostuksen.
Kaiken edellä olevan lisäksi valtakunnan päätöksentekoon osallistuvat työmarkkinajärjestöt. Näillä järjestöillä pitäisi olla korkeintaan oikeus lobbaukseen. Nyt ne kuitenkin ajavat suoraan konsensusmallin mukaisesti omien jäsentensä etuja. Kuinka demokraattisesti ay-liikkeen edustajat valitaan? SAK:ssa enemmistönä ovat demarit, joka näkyy myös eduskunnassa. EK puolestaan noudattaa vain suuryritysten mielipiteitä ja toiveita. Suomen suurin työnantajajärjestö Suomen Yrittäjät on jätetty täysin päätöksenteon ulkopuolelle.
Markkinatalouden termein Suomea siis johdetaan oligopolisesti kansan tahto jokseenkin unohtaen. Pitäisikö perustuslakia muuttaa siten, että myös kansanedustajien kausia rajoitettaisiin esimerkiksi kolmeen kauteen. Tulevissa vaaleissa äänestäjillä onkin vain kaksi mahdollisuutta: löytää osaava ja luotettava edustaja tai heittää pensselit santaan. Jos viime mainittu toteutuu ja äänestysprosentti jää alhaiseksi, niin puolueilla on itsetutkistelun paikka!
Pienen kansallisvaltion on oltava nopea ja joustava pärjätäkseen isojen maiden joukossa. Suomessa on liian monta järjestöä, jotka ajavat vain omaa etuaan ei Suomen hyvinvointivaltion etua. Kolmikantainen päätöksenteko on vienyt liikaa valtaa demokratialta. Tämä on tulevan hallituksen suurin haaste!

Kommentit pois päältä artikkelissa Piiri pieni pyörii

Salppurin kisat

Minun nuoruudessani Salppurin kisat olivat kuin Riion karnevaalit. Väkeä tuli kymmenin tuhansin ympäri Suomea. Yleisin majoitusmuoto oli siskon peti jonkun koulun jumppasalissa. Kouluissa oli hiihtolomakausi, joten niihin mahtui. Myös sukulaisissa ja tuttavissa pidettiin majaa. Silloin oli kaupungin keskusta eläväinen koko viikonlopun. Joidenkin mielestä ehkä liikaakin.
Lauantaina ilotulituksen jälkeen tanssittiin monot jalassa Urheilutalolla ja Kansantalolla, ketkä sinne asti jaksoivat. Vanhempi väki täytti paikkakunnan ravitsemusliikkeet. Tampereelta ja Helsingistä tuli jätkäporukoita tappelemaan lahtelaisten kanssa. Kerran kuitenkin usutettiin molemmat toisiaan vastaan Sopenkorpeen ja käytiin hoitelemassa jäljelle jääneet itse. Ne olivat sitten viimeiset sen sortin turnajaiset.
Minä olin usean vuonna myymässä 50-luvulla kisaohjelmia ja merkkejä. Kauppa kävi hyvin ja rahaakin tuli. Vesijärven jäällä tehtiin yleisölennätyksiä. Siellä voi hypätä koneeseen ja käydä vilkaisemassa Lahtea yläilmoista. Minun viikonlopun tienestini olisivat riittäneet pariinkin lentoon, mutta rahoille oli parempaa käyttöä, nuuka poika kun olin. Sitten piti vielä armeija-aikana joutua kisoihin komennukselle. Tapana oli tuolloin, että Hennalan ratsujääkärit avustivat järjestelyissä.
Puitteet olivat vähän toisenlaiset. Puumäestä hypättiin puusuksilla pipo päässä ja pussihousut lepattaen. Ei ollut tuulimittareita eikä kaikenlaisia pistejärjestelmiä. Jos sattui kova tuuli kohdalle, niin köykäisempiä haettiin sitten toiselle kierrokselle Vääksyn kanavan suulta. Suomalaiset ja etenkin lahtelaiset pärjäsivät kotimäessä hyvin. Punanutut olivat veljeksiä kuin ilveksiä.
Hiihtokin oli toisenlaista kuin nyt. Ladut oli hiihtämällä hiihdetty maastoon. Hyvinhän se kuitenkin meni, kun sukset olivat puolta nykyistä leveämpiä. Silloin olivat sukset puuta ja tytöt ja pojat rautaa. Voitelu osui joskus kohdalleen ja joskus taas ei, mutta sisulla siellä puskettiin.
Mieleen jäivät erityisesti neuvostoliiton tytöt, joiden parta hulmusi tuulessa. Oli työnnetty niin paljon adrenaliinia suoneen, että oli parta alkanut kasvaa. Suomen tytöt sen sijaan siellä Äiteen johdolla ja mustikkasopan voimalla näyttivät muille hiihtämisen mallia. Ruista oli ranteissa ja pohkeissa.
Noihin aikoihin koko kansa hiihti. Suomen ja Ruotsin välillä käytiin kansanhiihtokilpailuja. Kilpailtiin siitä, kumpiko kansa hiihtää enemmän. Joka paikassa pantiin nimet ja kilometrit ylös. Kouluissa hiihto oli pakollista ja harrastus oli muutenkin yleinen. Puolet pienempi Suomi voitti useimmiten. Kunto oli silloin nuorilla niin kova, että ei armeijan porteilta pois käännytetty.
Etenkin iltamäessä oli juhlan tuntua. Soppatykit lauloivat ja makkarat kärisivät. Nuoret tulivat sinne pareittain ja ryhmissä riiaamaan ja katsomaan ilotulitusta ennen tansseihin menoa. Ryyppymiehiäkin oli aina joukossa, joten kyseessä oli todellinen kansanjuhla. Parhaana vuonna yleisöä oli yli 450 000, mutta yleensäkin reilut 200 000. Väki tuli katsomaan omien onnistumisia.
Vuonna 1959 aloitettiin televisioinnit, mutta silloin ne eivät katsojia vieneet. Tosin televisioita ei kovin monessa taloudessa edes ollut. Radiosta kisat olivat kuuluneet jo pitkään tätä ennen. Nyt ovat haasteet kokonaan toiset. Suomalaisten menestys on kateissa ja nykyihminen ei oikein viitsi poistua sohvaltaan television äärestä. Vain tosi fanit tulevat katsomaan. Nytkin väkeä ja perheitä oli tullut seuraamaan enemmän ilotulitusta kuin varsinaista mäenlaskua, joka ei ole varsinaisesti katsomista, vaan kytätään, tuleeko sieltä joku vai ei.
Viimeistään näiden kisojen pitäisi todistaa se, että puitteilla ei saada katsomoita täyteen. Pitää olla menestystä ja menestyjiä. Ellei urheilijoihin panosteta, niin 2017 MM-kisat tulevat lahtelaisille todella kalliiksi. Ehkä kannattaisi tehdä jonkinlaista riskianalyysiä. Kisojen menestys kun ei ole lahtelaisten käsissä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Salppurin kisat

Näin meitä verotetaan

Verotusjärjestelmä Suomessa on erittäin monimutkainen. Vaikka Suomi menestyy kohtuullisen hyvin verovertailuissa, niin vertailut eivät ota huomioon toisistaan poikkeavia järjestelmiä jopa EU-alueella. Erityisesti verojärjestelmä poikkeaa ns. Tanskan mallin kanssa. Tanskassa ei työnantaja siis yritys maksa minkäänlaisia palkkaan perustuvia pakollisia kuluja. Tämä suosii erityisesti pieniä yrityksiä. Työttömyysaste Tanskassa oli lokakuussa 2014 6,4 %!
Suomen järjestelmä lähti omille teilleen yleislakon jälkeen, kun hyvinvointi Suomea ryhdyttiin rakentamaan. Valtio tarvitsi menoihinsa ja hyvinvointikilpailuun helposti ennustettavissa olevia tuloja. Koska yritysten maksamat verot eivät olleet kovinkaan hyvin ennustettavissa, niin rakennettiin palkkoihin perustuvat pakolliset maksut. Kaikki poliittiset päätökset tehtiin suurten yritysten lähtökohdista. Pk-yrityksiä ei juuri ollut, eikä niillä ollut sananvaltaa päätöksiä tehtäessä.
Järjestelmästä tuli eräänlainen kansainvälisen ja myös EU:n tilastojen ulkopuolelle sijoittuva piiloverojärjestelmä. Tilastokeskus pystyi melko tarkoin ennustamaan vuotuiset palkkojen kokonaismäärät annettujen muuttujien perusteella. Jo 1950-luvulta alkanut työvoiman lisääntyminen paransi ennustettavuutta ja kasvatti jaettavaa pottia. Näin ollen oli valtion kannalta järkevää rakentaa palkkoihin osittain perustuva verotusjärjestelmä. Inflaatio oli tiedossa ja palkoista sovittiin ennakkoon kolmikannassa.
Palkansaajilta kerätään taulukkoverojen lisäksi keskimäärin 8,5 % palkkoihin perustuvia maksuja. Nämä ovat siis veroluonteisia maksuja varsinaisen tuloveron lisäksi. Toisin sanoen, jos palkansaajalta pidätetään verotaulukon mukaan esimerkiksi 30 %, niin todellinen vero palkasta on n. 38,5 %. Tätä ei kansainvälisissä verovertailuissa oteta lainkaan huomioon. Tällä verolla Suomi olisi kirkkaasti kovin verottaja vertailuissa. Tästä ollaan kuitenkin Veronmaksajien keskusliittoa myöden hipi hiljaa?
Yritykset ovat vielä ankeammassa tilanteessa. Yritykset joutuvat maksamaan erilaisia maksuja ja korvauksia kesälomista, sairauslomista, äitiyslomista jne. eri laskutavoista riippuen jopa yli 100 % palkkojen päälle. Tanskassa esimerkiksi tuntipalkkaisten kesälomakorvaukset sisältyvät palkkoihin, eikä mitään erillistä korvausta kesälomasta makseta. Eli siis syö tai säästä periaate. Näiden lisäksi yritys joutuu maksamaan palvelumaksuja esim. ay-liikkeelle, eläkeyhtiöille, verottajalle jne. keräämällä omalla kustannuksellaan jäsenmaksuja ja tilittämään ne. Tutkimuksissa nämä kustannukset ovat pk-yrityksille jopa reilut 20 000 euroa vuodessa. Näihin kuluu myös monen yrittäjän ”vapaa-aika”.
Tavallista palkansaajaa siis hämätään kutsumalla veroja maksuiksi. Nämä piiloverot nakertavat pahasti suomalaisten yritysten vientikilpailukykyä verrattuna moniin muihin maihin. Tällaisia pakollisia ”piiloveroja” on Suomessa yrityksien kerättäväksi säädetty yli 20. Tanskassa ei ole yhtään tällaista maksua eli siis tanskalaisen yritys selviää huomattavasti pienemmällä byrokratialla ja sen aiheuttamilla kustannuksilla. Tutkimuksessa lähimpänä Suomea oli Portugal, jossa maksuja oli 5 kappaletta.
Suomalaiseen verotuskulttuuriin kuuluu myös se, että säädetään määräaikaisia ja tilapäisiä lakeja. Kun kansalaiset ovat tottuneet niihin, niin niistä tehdään pysyviä. Näitä on lukuisa määrä, mutta esimerkkinä nyt vaikka autoilu. Tämä hallitus on nostanut perusturvaa, mutta samalla asumiskustannukset ovat nousseet jopa enemmän. Valtio on ottanut omansa takaisin nostamalla sähköveroa, polttoaineveroja, jätemaksuja (veroja), kiinteistöveroja, vähentänyt oman asunnon korkojen vähennysoikeuksia jne.
Toisaalta Suomessa on myös hyvin työllistävä ennätysmäinen verojen vähennysviidakko. Monissa muissa maissa, joissa verot ovat alhaisempia, ei vähennyksiä ole lainkaan. Tällaisia ovat muiden muassa Britannia ja Viro. Olisikin mielenkiintoista, jos Valtiovarainministeriö tekisi laskuharjoituksen kaikkien vähennysten poistamisen vaikutuksista kansallistalouteen. Tällainen harjoitus tosin vaatii korkeampaa matematiikkaa, koska veroja vähennetään niin valtion- kuin kuntienkin veroista. Soten mukana tulevat kunnallisverojen korotukset merkitsevät sitä, että Suomi siirtyy yhä enemmän tasaveroon. Ei kuitenkaan perustuslain edellyttämään tasavertaiseen verotukseen.
Yritysten kilpailukyvyn kannalta haitallisinta Suomessa on se, että Suomalaisessa systeemissä maksuja (veroja) joudutaan maksamaan koko vuoden kuukausittain, vaikka yritys ei tuottaisi mitään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myös tappiollisesta toiminnasta verotetaan. Yleinen käytäntö markkinatalousmaissa on se, että verot peritään tuloksen perusteella eikä maksettujen palkkojen perusteella.
Elämme vapaan kilpailun globaaleilla markkinoilla, mutta meidän yrityksemme joutuvat vielä elämään suljetun Suomen sosialistisessa byrokratiassa. Jos kolmikannasta ei siirrytä demokraattiseen päätöksentekoon eduskunnassa, niin kilpailukykymme ei parane tulevaisuudessakaan. Tuleva hallitus on todella suurten haasteiden edessä, joten siteeratakseni presidentti Ahtisaarta ”miettikää, ketä äänestätte”.

Kommentit pois päältä artikkelissa Näin meitä verotetaan

WP Login