Remonttien sudenkuopat

Kasvava määrä taloyhtiöitä on mittavassa remonttien tarpeessa. Suuri maaltamuutto aalto alkoi 50-luvun lopulla ja jatkui aina 80-luvulle saakka. Nyt nämä rakennukset vaativat mittavia peruskorjauksia. Kun vanhoja kiinteistöjä ryhdytään peruskorjaamaan, niin on välttämätöntä tietää, kuinka ne on rakennettu. Useimmissa tapauksissa ei ole olemassa alkuperäisiä piirustuksia, työselityksiä eikä työmaakokousten pöytäkirjoja, joista talon rakennushistoria selviäisi.
Taloyhtiöiden ongelmat remonttien suhteen johtuvat pitkälti siitä, että yhtiöiden hallituksissa ei ole rakennusalan osaamista. Hallitukset valitaan useimmiten muilla kuin ammattitaidollisilla perusteilla. Siksi olisikin syytä valita taloyhtiöiden hallituksiin ainakin remonttien ajaksi henkilöitä, joilla on edes jonkinlaista tietoa rakentamisesta. Asiat heitetään useimmiten isännöitsijälle, joka ei välttämättä ole rakennusalan osaaja.
Joissakin tapauksissa rakennuksen purkaminen on edullisin vaihtoehto. Koulurakennukset ovat Lahdessakin hyvä esimerkki tällaisista rakennuksista. Nämäkään rakennukset eivät välttämättä olisi vielä purkukunnossa, mutta ne on matkan varrella pilattu osaamattomalla hoidolla. Jos remonttien suunnittelijoilla olisi ollut tiedossa valmistustekniikat ja sen aikaiset rakennusmateriaalit, niin ehkä nämäkin rakennukset olisi voitu pelastaa. Hyvä keino on myös ennen varsinaista remonttia avata vähän rakenteita sieltä täältä. Silloin voi päätellä, miten edetä.
Myös hiljainen tieto eli perimätieto on katoamassa, eikä jäljellä olevaakaan arvosteta. Suuren 90-luvun laman aikana hallitus päätti suuressa viisaudessaan nostaa rakentamisen tasoa ja lakkautti rakennusmestarien koulutuksen. Ajatus oli, että AMK-insinöörit korvaavat työmailla rakennusmestarit.
Kiertäessäni Suomen rakennustyömaita työmailla oli vain vanhenevia eläkettä odottavia vanhan koulun rakennusmestareita. AMK-insinöörejä oli vain vastaavista työnjohtajista muutama prosentti. Useammalla työmaalla minulle sanottiin, etteivät insinöörit tänne tule säiden armoille. Insinöörin habitukseen kuuluu komea kirjoituspöytä ja liikennevalot ovella.
Perinteinen rakennusmestarien koulutus, josta Lahtikin oli aikoinaan kuuluisa, oli jo lähtökohtaisesti erilainen. Päästäkseen edes pääsykokeisiin piti olla 24 kuukauden työkokemus rakennustöissä. Suurin osa opiskelijoista tulikin opiskelemaan käytyään ensin alan ammattikoulun ja oltuaan muutaman vuoden töissä. Motivaatio ja lähtökohdat olivat tyystin erilaiset kuin nyt.
Rakennustekniikka ja materiaalit ovat radikaalisti muuttuneet vuosien varrella. Kun näitä nyt kosteusvaurioista ja homeesta kärsiviä julkisia rakennuksia rakennettiin, niin mineraalivillaeristeet olivat juuri tulossa markkinoille. Ne tulivat Suomeen täysin erilaisista sääolosuhteista. Eristeiden valmistajillakaan ei ollut minkäänlaista käsitystä tai ohjeistusta niiden käytöstä. Sanottiin vain, että ei kosteus mitään haittaa, nehän ovat mineraalia, eivätkä mätäne!
Alussa tehtiin monenlaisia virheitä, mutta nopeasti tuli muovinen kosteussulku lämpöeristeen lämpimälle puolelle. Tämä toimikin hyvin alkuperäisissä painovoimailmastoiduissa rakennuksissa. Korvausilmaa tuli rakenteiden raoista ja sisäilma meni hormeista ulos. Sisällä oli siis lievä ylipaine ja kosteus tiivistyi kosteussulkuun.
Sitten keksittiin koneellinen ilmanvaihto ja vanhoihin rakennuksiin otettiin yleensä käyttöön ensin ilmanpoisto. Tämä synnytti sisätiloihin lievän alipaineen, joka muutti kosteuden kulkusuunnan niin, että kosteus alkoikin tiivistyä kosteuseristeen väärälle puolelle ja imeytyi mineraalivillaeristeisiin. Kun ilmastoinnin suunnittelijat eivät tunteneet rakennuksen fysiikkaa, niin lopputulos on nyt nähtävissä – ja maksettavissa.
Rakenteiden turmeleminen ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan seuraavaksi poistoilmaa alettiin korvata syöttämällä koneellisesti myös korvausilmaa. Sitten jossain vaiheessa keksittiin, että tällainen ilmastointihan on kallista, eikä sitä tarvita öisin ja viikonloppuisin ja ilmastointi suljettiin. Kun rakennukset oli rakennettu, niin niitä ei ollut suunniteltu lainkaan koneelliselle ilmastoinnille. Muistan, että asiasta varoiteltiin jo aikoinaan, mutta varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Ajateltiin, että mitä ne huru-ukot horisevat. Hurumestarit olivat kuitenkin oikeassa. Kun toimii veronmaksajien piikkiin, niin ei tarvitse kuunnella kuin itseään.
Suurin vastuu on kuitenkin aina rakennuttajalla. Kaupungin rakennuttajaorganisaation osaamattomuus tulee ilmi jokaisessa käänteessä aina ilmastointien suunnittelusta remontteihin ja niiden valvontaan. On aivan selvää, että urakoinnissakin tilaisuus tekee varkaan ja mutkia vedetään suoriksi, ellei kukaan valvo työtä. Nykyisinhän ei ole rakennuttajan puolesta edes valvojaa työmailla. Yleensä takuuaika on niin lyhyt, että pahatkaan mokat eivät paljastu takuuaikana. Voimmekin luottavaisina odottaa, että tulevaisuudessa tulemme näkemään vielä lisää kalliita remontteja ja rakennusten purkamisia.
Sitä purkaa, minkä huonosti rakentaa! Väärässä paikassa säästäminen näkyy sitten budjeteissa.

Comments are closed.


WP Login