Nastat vai kitkat

Etelä-Suomen Sanomien näppiksessä on käyty keskustelua talvirengasvalinnoista jo pari vuotta. Vaikuttaa siltä, että keskustelijat ovat sieltä nuoremmasta päästä. Itse suoritin inssinajon 7.12.1959. Oli luminen talvi, eikä kunnon talvirenkaita ollut. Yleensä ajettiin suvikumeilla ympäri vuoden ja niillä ajelin autokoulun ja inssinajot. Lahdessa etenkin Vesijärvenkadun mäki oli joskus pakko kiertää.
Toisen ajokortin jouduin ajamaan Englannissa vuoden 1977 keväällä. Lunta satoi etelässäkin oikein kunnolla ja koepaikalle oli matkaa toistakymmentä kilometriä. Tällaisella kelillä Englannissa pysähtyy kaikki niin juna- kuin autoliikennekin. Kun saavuin koeajopaikalle, niin koko talo oli pimeä. Ainoastaan yhdessä ikkunassa oli valo. Siellä oli kaksi miestä hörppimässä teetä.
Kerroin asiani, jolloin he alkoivat nauraa. Eihän tällaisella ilmalla voi testiajoa tehdä. Vakuutin heille, että tällaisella kelillä olen Suomessakin korttini ajanut. Ei auttanut. Piti sopia uusi aika. Seuraavalla kerralla puolestaan oli liian kova sumu. Vasta kolmannella kerralla onnistui. Ajoin muutaman sata metriä korttelin ympäri. Totesivat, että kun olen tänne jo kolme kertaa ajanut kaikenalisilla keleillä, niin kyllä se riittää. Nyt minulla oli sitten ajokortti niin oikean- kuin vasemmanpuoliseen liikenteeseen.
Autojen lisenssipakko purettiin 1950-luvun lopussa ja automäärä alkoi nopeasti kasvaa. Jo 60-luvun alussa keksittiin myös kovakärkinen nasta, joka todella kulutti muutenkin huonokuntoisten teiden pintoja. 1974 astuivat voimaan nastarengassäännökset, joilla pyrittiin vähentämään nastojen haittoja. Varsinainen talvirengaspakko astui voimaan vasta 1978. Tähän aikaan nastat olivat yleistyneet talvirenkaissa. Kitkarenkaiden kehittäminen alkoi, myös 1970-luvulla, mutta aluksi se koski vain pintakuviointia.
Talvirengaspakko aiheutti monenlaisia ongelmia ulkomailla liikkuville. Esimerkiksi Saksassa nastarenkaat oli kielletty. Jos siellä jäi tiellä kiinni, niin renkaat oli vaihdettava siinä ja nyt. Lisäksi sai vielä sakot. Silloin mentiin yleensä Saksaan lautalla Hangosta. Hangossa oli renkaiden vaihtopiste. Siellä voi vaihtaa kesärenkaat menomatkalla ja talvirenkaat tulomatkalla. Ruotsin kautta mentäessä piti vaihtorenkaat olla koko ajan mukana.
Saksassa talviautoiluvarustukseen kuuluivat lämpimät peitteet ja riittävästi juomaa. Kun moottoritiellä liukkailla renkaat jättivät mäkeen, niin koko liikenne pysähtyi. Olen tällaisessa ruuhkassa seisonut jopa kokonaisen yön odotellen hiekoittajien saavan ruuhkan purkautumaan. Niillä saksalaisilla ja sveitsiläisillä, jotka joutuvat liikkumaan mäkisillä ja vuoristoisilla alueilla, oli yleensä takakontissa ketjut. Ne laitetaan alle, kun oltiin pulassa. Ketjuja käytettiin myös Suomessa etenkin raskaassa kalustossa ainakin 1960-luvulle asti.
Englannissa nastarenkaiden käyttö oli sallittua, mutta niitä tuli myyntiin Skotlannissa vasta 1980-luvulla. Tulin kerran Suomesta joululomilta nastarenkaat alla. Lähdin kelivaroituksista huolimatta ajamaan Lontoosta Manchester. Tie oli jäinen, mutta jää siksi ohut, että nastat menivät siitä läpi. Tiellä ei ollut samaan suuntaan menossa ainuttakaan autoa. Sen sijaan koko tienvarsi satojen kilometrien matkalta oli tukossa pysäköityjä autoja. Kyllä siellä päät kääntyivät, kun hullu suomalainen painoi menemään. Koskaan en ole selvinnyt siitä matkasta yhtä joutuisasti.
Venäjällä puolestaan käytäntö on ollut sellainen, että auton takalasissa on merkki, jos käytetään talvirenkaita. Se kertoo takana tulijalle, että edellä oleva pysähtyy lyhyemmällä matkalla, kuin kesärenkaita käyttävä. Takaluukussa on silti riittänyt vierailijoita.
Nastojen ja kitkojen lisäksi autoihin on tullut monenlaisia ajoturvallisuutta parantavia laitteita. Raaka totuus on kuitenkin se, että ratin ja selkänojan välissä oleva ajotaito on kuitenkin ratkaiseva tekijä. Ajokilometrejä on kertynyt eri puolilla maailmaa parisen miljoonaa kilometriä. Ojan kauttakin on joskus koukattu, mutta aina on liukkailla pakarat varottaneet, koska on syytä hiljentää vauhtia.

Comments are closed.


WP Login