Takapenkin Taavi

Näin kuvailee Iiro Viinanen itseään kirjassaan Vaaran Vuodet 1991 – 1995. Kirja on puhtaaksi kirjoitettu päiväkirja, joka kuvaa enemmän ministerin tuntoja, kuin analysoi noiden vuosien tapahtumia. Mielenkiintoista kirjassa on se, että se voisi kuvata yhtä hyvin vuosia 2011 – 2014. Niin samanlaisia asioita pohditaan edelleen.
Kirja osoittaa selvästi, että poliittinen muisti on niin lyhyt, että se ei opi historiastaan mitään. Ehkä toinen syy on se, että konkaripoliitikot elävät vielä ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin oma suu oli lähempänä kuin äänestäjien suut. Edes Kataisen suudelma ei herättänyt Suomi-neitoa Ruususen unesta. Tämä on merkki siitä, että vanhat panevat uudet kansaedustajat nopeasti päiväjärjestykseen ja mikään ei muutu.
Toinen mielikuvia herättävä seikka on se, että vaaran vuosien eduskunta oli ulkona valtakunnan taloudellisesta tilanteesta kuin käki kellostaan kuten nytkin. Kirja antaa hyvän kuvan siitä tilanteesta, jossa oltiin edellisten hallitusten jäljiltä. Tätä piti Viinasen takoa kansanedustajien päihin. Edes Liisan listat eivät kunnolla menneet jakeluun.
Viinanen ihmettelee aluksi, miksi tällainen Takapenkin Taavi nimitetään valtiovarainministeriksi. Jatkossa herää kuitenkin epäilys, että vanhat konkarit olettivat valinneensa miehen, jota voi pompotella mielensä mukaan ja heitellä poliittisia kolmen pisteen koreja halutessaan. Kun tämä oletus osoittautui vääräksi, niin sitten konkarit pettyivät pahanpäiväisesti ja yrittivät useaan kertaan vaihtaa Viinasen johonkuhun nöyrempään, siinä onnistumatta.
Devalvaatiota Viinanen vastusti niin, että löi jopa vetoa sitä vastaan. Hän ei kuitenkaan päiväkirjassaan halunnut ottaa esiin sitä tosiseikkaa, että Ahon – Viinasen hallitus sai devalvaation perintönä edellisiltä hallituksilta ja Suomen Pankin täysin ala-arvoiselta toiminnalta. Tavoitteellisella markan vahvistamisella oli luotu pohja markan kelluttamiselle.
Jouduin itse yrittäjänä seuraamaan, kuinka vientiteollisuudelta vietiin kilpailukyky. Markka vahvistui pakkodevalvaatioon päädyttäessä muutamassa vuodessa noin 35 %. Tällaista määrää ei ole mahdollista kuroa umpeen tuotantoa tehostamalla. Ne, jotka sitten lähtivät parantamaan asemiaan investoinneilla, tekivät sen valuuttalainoilla ja tulokset tiedetään.
Edellisten hallitusten ja Suomen Pankin virhe oli siinä, että asiantuntijoita ei kuunneltu. SP:n pöytäkirjoissa todetaan, että ”nyt saavat metsäteollisuuden vuorineuvokset tulla polvillaan kerjäämään devalvaatiota”! Kun pankit alkoivat suorastaan painostaa jokaista nakkikioskiakin ottamaan valuuttalainoja, niin markka olisi pitänyt jo silloin laskea kellumaan. Nyt vain valettiin uskoa halpaan ulkomaiseen rahaan. Tämä oli Suomen Pankin osaamattomuutta. Suljettujen rahamarkkinoiden malli ei toimi avoimilla markkinoilla!
Viinanen on oikeassa vastustaessaan devalvaatioita. Sotien jälkeen aloitettu inflaatio-devalvaatio-konsensus, oli mitä suurinta sirkusta. Ainoat häviäjät tässä ruletissa olivat suomalainen duunari ja kotimarkkinoilla toimivat yritykset. Niin EK kuin ay-pomotkin tiesivät tarkkaan, että muhkeat etujen korotukset johtavat aina inflaatioon ja devalvaatioon. Devalvaatiossa omaisuuden reaaliarvot säilyvät, mutta duunarien palkankorotukset nollataan ja kotimarkkinayritykset kärsivät. Ay-pomot jatkoivat tätä omien kilpiensä kiillottamista ja EK myötäili, koska sen isoilla pomoilla ei ollut mitään hävittävää.
Markan kellutuksesta huolimatta Suomen tuottava sektori alkoi korjata kurssiaan. Vuonna 1995 avoimen sektorin työpaikat olivat vähentyneet noin 550 000 ja yrityksiä oli hävinnyt noin 40 000 vuodesta 1990. Eniten uudistui kuitenkin pankkisektori, joka sai sellaista apua, jota yrityksille ei suotu. Vaihtoehtoja yritysten pelastamiseksi esitettiin julkisuudessa mm. lisäämällä Keran rahoitusta, mutta tällaista vaihtoehtoa ei käytetty.
VATT:n eräässä tutkimuksessa todetaan, että lama loppui liian aikaisin, jotta homehtuneet ja mädät rakenteet olisi voitu korjata. Nokia hinauksessa Suomi-laiva vedettiin jäistä ja se lähti purjeet paukkuen kohti tulevaisuutta. Siinä vaiheessa kukaan ei edes halunnut huomata, että horisontissa häämötti jo Tanskan salmissa ahtojääkenttä euro.
Nyt sitten taas toivotaan, että euro devalvoituisi ja vienti lähtisi vetämään. Taaskaan ei haluta huomata sitä, että euron devalvoituminen auttaa vain euron ulkopuolisille alueille vietäessä. Sisämarkkinoilla, jotka ovat noin puolet Suomen viennistä, se ei paranna Suomen kilpailukykyä lainkaan.

Comments are closed.


WP Login