Archive for tammikuu, 2015

Nastat vai kitkat

Etelä-Suomen Sanomien näppiksessä on käyty keskustelua talvirengasvalinnoista jo pari vuotta. Vaikuttaa siltä, että keskustelijat ovat sieltä nuoremmasta päästä. Itse suoritin inssinajon 7.12.1959. Oli luminen talvi, eikä kunnon talvirenkaita ollut. Yleensä ajettiin suvikumeilla ympäri vuoden ja niillä ajelin autokoulun ja inssinajot. Lahdessa etenkin Vesijärvenkadun mäki oli joskus pakko kiertää.
Toisen ajokortin jouduin ajamaan Englannissa vuoden 1977 keväällä. Lunta satoi etelässäkin oikein kunnolla ja koepaikalle oli matkaa toistakymmentä kilometriä. Tällaisella kelillä Englannissa pysähtyy kaikki niin juna- kuin autoliikennekin. Kun saavuin koeajopaikalle, niin koko talo oli pimeä. Ainoastaan yhdessä ikkunassa oli valo. Siellä oli kaksi miestä hörppimässä teetä.
Kerroin asiani, jolloin he alkoivat nauraa. Eihän tällaisella ilmalla voi testiajoa tehdä. Vakuutin heille, että tällaisella kelillä olen Suomessakin korttini ajanut. Ei auttanut. Piti sopia uusi aika. Seuraavalla kerralla puolestaan oli liian kova sumu. Vasta kolmannella kerralla onnistui. Ajoin muutaman sata metriä korttelin ympäri. Totesivat, että kun olen tänne jo kolme kertaa ajanut kaikenalisilla keleillä, niin kyllä se riittää. Nyt minulla oli sitten ajokortti niin oikean- kuin vasemmanpuoliseen liikenteeseen.
Autojen lisenssipakko purettiin 1950-luvun lopussa ja automäärä alkoi nopeasti kasvaa. Jo 60-luvun alussa keksittiin myös kovakärkinen nasta, joka todella kulutti muutenkin huonokuntoisten teiden pintoja. 1974 astuivat voimaan nastarengassäännökset, joilla pyrittiin vähentämään nastojen haittoja. Varsinainen talvirengaspakko astui voimaan vasta 1978. Tähän aikaan nastat olivat yleistyneet talvirenkaissa. Kitkarenkaiden kehittäminen alkoi, myös 1970-luvulla, mutta aluksi se koski vain pintakuviointia.
Talvirengaspakko aiheutti monenlaisia ongelmia ulkomailla liikkuville. Esimerkiksi Saksassa nastarenkaat oli kielletty. Jos siellä jäi tiellä kiinni, niin renkaat oli vaihdettava siinä ja nyt. Lisäksi sai vielä sakot. Silloin mentiin yleensä Saksaan lautalla Hangosta. Hangossa oli renkaiden vaihtopiste. Siellä voi vaihtaa kesärenkaat menomatkalla ja talvirenkaat tulomatkalla. Ruotsin kautta mentäessä piti vaihtorenkaat olla koko ajan mukana.
Saksassa talviautoiluvarustukseen kuuluivat lämpimät peitteet ja riittävästi juomaa. Kun moottoritiellä liukkailla renkaat jättivät mäkeen, niin koko liikenne pysähtyi. Olen tällaisessa ruuhkassa seisonut jopa kokonaisen yön odotellen hiekoittajien saavan ruuhkan purkautumaan. Niillä saksalaisilla ja sveitsiläisillä, jotka joutuvat liikkumaan mäkisillä ja vuoristoisilla alueilla, oli yleensä takakontissa ketjut. Ne laitetaan alle, kun oltiin pulassa. Ketjuja käytettiin myös Suomessa etenkin raskaassa kalustossa ainakin 1960-luvulle asti.
Englannissa nastarenkaiden käyttö oli sallittua, mutta niitä tuli myyntiin Skotlannissa vasta 1980-luvulla. Tulin kerran Suomesta joululomilta nastarenkaat alla. Lähdin kelivaroituksista huolimatta ajamaan Lontoosta Manchester. Tie oli jäinen, mutta jää siksi ohut, että nastat menivät siitä läpi. Tiellä ei ollut samaan suuntaan menossa ainuttakaan autoa. Sen sijaan koko tienvarsi satojen kilometrien matkalta oli tukossa pysäköityjä autoja. Kyllä siellä päät kääntyivät, kun hullu suomalainen painoi menemään. Koskaan en ole selvinnyt siitä matkasta yhtä joutuisasti.
Venäjällä puolestaan käytäntö on ollut sellainen, että auton takalasissa on merkki, jos käytetään talvirenkaita. Se kertoo takana tulijalle, että edellä oleva pysähtyy lyhyemmällä matkalla, kuin kesärenkaita käyttävä. Takaluukussa on silti riittänyt vierailijoita.
Nastojen ja kitkojen lisäksi autoihin on tullut monenlaisia ajoturvallisuutta parantavia laitteita. Raaka totuus on kuitenkin se, että ratin ja selkänojan välissä oleva ajotaito on kuitenkin ratkaiseva tekijä. Ajokilometrejä on kertynyt eri puolilla maailmaa parisen miljoonaa kilometriä. Ojan kauttakin on joskus koukattu, mutta aina on liukkailla pakarat varottaneet, koska on syytä hiljentää vauhtia.

No Comments »

Takapenkin Taavi

Näin kuvailee Iiro Viinanen itseään kirjassaan Vaaran Vuodet 1991 – 1995. Kirja on puhtaaksi kirjoitettu päiväkirja, joka kuvaa enemmän ministerin tuntoja, kuin analysoi noiden vuosien tapahtumia. Mielenkiintoista kirjassa on se, että se voisi kuvata yhtä hyvin vuosia 2011 – 2014. Niin samanlaisia asioita pohditaan edelleen.
Kirja osoittaa selvästi, että poliittinen muisti on niin lyhyt, että se ei opi historiastaan mitään. Ehkä toinen syy on se, että konkaripoliitikot elävät vielä ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin oma suu oli lähempänä kuin äänestäjien suut. Edes Kataisen suudelma ei herättänyt Suomi-neitoa Ruususen unesta. Tämä on merkki siitä, että vanhat panevat uudet kansaedustajat nopeasti päiväjärjestykseen ja mikään ei muutu.
Toinen mielikuvia herättävä seikka on se, että vaaran vuosien eduskunta oli ulkona valtakunnan taloudellisesta tilanteesta kuin käki kellostaan kuten nytkin. Kirja antaa hyvän kuvan siitä tilanteesta, jossa oltiin edellisten hallitusten jäljiltä. Tätä piti Viinasen takoa kansanedustajien päihin. Edes Liisan listat eivät kunnolla menneet jakeluun.
Viinanen ihmettelee aluksi, miksi tällainen Takapenkin Taavi nimitetään valtiovarainministeriksi. Jatkossa herää kuitenkin epäilys, että vanhat konkarit olettivat valinneensa miehen, jota voi pompotella mielensä mukaan ja heitellä poliittisia kolmen pisteen koreja halutessaan. Kun tämä oletus osoittautui vääräksi, niin sitten konkarit pettyivät pahanpäiväisesti ja yrittivät useaan kertaan vaihtaa Viinasen johonkuhun nöyrempään, siinä onnistumatta.
Devalvaatiota Viinanen vastusti niin, että löi jopa vetoa sitä vastaan. Hän ei kuitenkaan päiväkirjassaan halunnut ottaa esiin sitä tosiseikkaa, että Ahon – Viinasen hallitus sai devalvaation perintönä edellisiltä hallituksilta ja Suomen Pankin täysin ala-arvoiselta toiminnalta. Tavoitteellisella markan vahvistamisella oli luotu pohja markan kelluttamiselle.
Jouduin itse yrittäjänä seuraamaan, kuinka vientiteollisuudelta vietiin kilpailukyky. Markka vahvistui pakkodevalvaatioon päädyttäessä muutamassa vuodessa noin 35 %. Tällaista määrää ei ole mahdollista kuroa umpeen tuotantoa tehostamalla. Ne, jotka sitten lähtivät parantamaan asemiaan investoinneilla, tekivät sen valuuttalainoilla ja tulokset tiedetään.
Edellisten hallitusten ja Suomen Pankin virhe oli siinä, että asiantuntijoita ei kuunneltu. SP:n pöytäkirjoissa todetaan, että ”nyt saavat metsäteollisuuden vuorineuvokset tulla polvillaan kerjäämään devalvaatiota”! Kun pankit alkoivat suorastaan painostaa jokaista nakkikioskiakin ottamaan valuuttalainoja, niin markka olisi pitänyt jo silloin laskea kellumaan. Nyt vain valettiin uskoa halpaan ulkomaiseen rahaan. Tämä oli Suomen Pankin osaamattomuutta. Suljettujen rahamarkkinoiden malli ei toimi avoimilla markkinoilla!
Viinanen on oikeassa vastustaessaan devalvaatioita. Sotien jälkeen aloitettu inflaatio-devalvaatio-konsensus, oli mitä suurinta sirkusta. Ainoat häviäjät tässä ruletissa olivat suomalainen duunari ja kotimarkkinoilla toimivat yritykset. Niin EK kuin ay-pomotkin tiesivät tarkkaan, että muhkeat etujen korotukset johtavat aina inflaatioon ja devalvaatioon. Devalvaatiossa omaisuuden reaaliarvot säilyvät, mutta duunarien palkankorotukset nollataan ja kotimarkkinayritykset kärsivät. Ay-pomot jatkoivat tätä omien kilpiensä kiillottamista ja EK myötäili, koska sen isoilla pomoilla ei ollut mitään hävittävää.
Markan kellutuksesta huolimatta Suomen tuottava sektori alkoi korjata kurssiaan. Vuonna 1995 avoimen sektorin työpaikat olivat vähentyneet noin 550 000 ja yrityksiä oli hävinnyt noin 40 000 vuodesta 1990. Eniten uudistui kuitenkin pankkisektori, joka sai sellaista apua, jota yrityksille ei suotu. Vaihtoehtoja yritysten pelastamiseksi esitettiin julkisuudessa mm. lisäämällä Keran rahoitusta, mutta tällaista vaihtoehtoa ei käytetty.
VATT:n eräässä tutkimuksessa todetaan, että lama loppui liian aikaisin, jotta homehtuneet ja mädät rakenteet olisi voitu korjata. Nokia hinauksessa Suomi-laiva vedettiin jäistä ja se lähti purjeet paukkuen kohti tulevaisuutta. Siinä vaiheessa kukaan ei edes halunnut huomata, että horisontissa häämötti jo Tanskan salmissa ahtojääkenttä euro.
Nyt sitten taas toivotaan, että euro devalvoituisi ja vienti lähtisi vetämään. Taaskaan ei haluta huomata sitä, että euron devalvoituminen auttaa vain euron ulkopuolisille alueille vietäessä. Sisämarkkinoilla, jotka ovat noin puolet Suomen viennistä, se ei paranna Suomen kilpailukykyä lainkaan.

No Comments »

WP Login