Kohti katastrofia

Jegor Gaidar kirjoittaa kirjassaan Imperiumin tuho seuraavasti Neuvostoliiton romahduksen syistä: ”1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla muodostuneet instituutiot olivat liian jäykkiä, eivätkä sallineet maan sopeutua 1900-luvun lopun yleismaailmallisen kehityksen haasteisiin.” Tämän voi suomettaa seuraavasti: 1960- ja 1970-luvuilla alkanut hyvinvointipalveluiden luominen muodosti Suomeen sellaisia instituutioita, jotka olivat liian jäykkiä kohtaamaan 2000-luvun yleismaailmallisen kehityksen ja euron tuomat haasteet.

Samalla tavoin kuin Neuvostoliitto, Suomi on sotien jälkeen tehtyjen päätöstensä vanki. Veropohja on niin laaja ja kokonaisverotus jo niin korkea, että julkisen sektorin tulopohjan laajentaminen ei ole enää vaihtoehto. Paras osoitus rakenteellisista valuvioista on se, että samaan aikaan kun suuret ikäluokat lähtevät eläkkeelle, niin työttömyys vain kasvaa. Työttömiä alkaa todellisuudessa olla suurten ikäluokkien verran.

Aina 2000-luvulle asti yrittäjiä pidettiin rikollisina ja yrityksiä riistäjinä. Nyt osittain samat henkilöt yllyttävät ihmisiä ottamaan riskejä ja perustamaan yrityksiä. He eivät näytä olevan tietoisia siitä, että edelleen voimassaoleva lainsäädäntö on vieläkin perusteiltaan yrittämistä syyllistävä. Jos yrittäminen olisi sellainen riskitön rahasampo, kuin poliitikot antavat ymmärtää, niin kaikki poliitikot olisivat yrittäjiä. Tässä olisi peiliin katsomisen paikka.

Kuntarakenneuudistus ja sote eivät ratkaise näköpiirissä olevia ongelmia. Ne saattavat aiheuttaa päättäjille hetkellistä euforiaa ja siirtää todelliset ongelmat seuraavien ja sitä seuraavien vaalien ylitse. Suomen kunnallishallinto maalla perustuu 6. helmikuuta 1865 annettuun asetukseen ja kaupunkien osalta 8. joulukuuta 1873 annettuun asetukseen. 1990-luvulla alkoi kuntien kurjallistaminen, kun hallitus alkoi puolustaa luottoluokitustaan siirtämällä yhä enemmän aikaisempia velvoitteitaan kunnille. Velkaa otettiin kansan pitämiseksi pois barrikadeilta.

Kuntien yhdistämisestä on nyt niin paljon kokemuksellista aineistoa, että ne eivät ole säästöjä tuoneet. Näennäiset säästöt syntyvät nyt siitä, että yhdistettyjen kuntien kuluja verrataan uuden kunnan kuluihin. Vertailevaa tutkimusta siitä, onko säästöjä syntynyt, kun verrataan kuntien kuluja ennen kuntaliitosta, ei tiettävästi ole. Irtisanomissuoja on viisi vuotta tai jopa enemmän. Yhdistymishetkellä eivät siis kulut pienentyneet. Irtisanomisten ja normaalin poistumisen myötä kulut pienenevät, mutta kuinka paljon lähtötilanteeseen verrattuna.

Sote-uudistuksen myötä noin puolet kuntien budjettivallasta siirtyy pois demokraattisesti valituilta valtuustoilta toistaiseksi määrittelemättömään mustaan aukkoon. Jo nyt Suomi on täysin perustuslakimme vastaisessa tilassa. Kansalaiset eivät ole tasa-arvoisia lakisääteisten palvelujen suhteen. Tällä tietoa sote vain pahentaa tilannetta. Itse en usko väitteeseen, että nyt mahdollisesti päätettävää uudistusta tuunaillaan ajan mittaan paremmaksi. Historia pikemminkin todistaa, että koko sosiaali- ja terveydenhuolto on sellainen sillisalaatti, että se ei ole kenenkään hallinnassa. Tuunausta on tehty viimeiset 50 vuotta ja nyt on paikka paikan päällä.

Ehkä päättäjien kannattaisi tutkia lähemmin Viron-mallia. Virossa ei ole kunnallisveroa lainkaan. Hallinnotkin ovat paljon pienempiä. Tartossa on asukkaita noin 98 000, mutta kaupungin henkilöstöä on vain 314. Lahtea ei voi suoraan verrata, koska toimintamalli on tyystin erilainen. Ihan mutkia suoraksi vetämällä voisi todelliset uudistukset aloittaa ottamalla valtion haltuun koko sosiaali- ja terveydenhuollon, vanhuspalvelut ja koulutuksen. Näitä keskittämällä ja sopeuttamalla nykyiseen tilanteeseen, voitaisiin saada aikaan todellisia säästöjä.

Kunnallisveron voisi poistaa kokonaan ja yhteisestä potista maksaa kunnille suhteessa pääluvun mukaan. Sote-uudistus voimaan tullessaan vain kierrättää jo puolet kunnallisverosta pois paikallisesta päätäntävallasta. Kiinteistöveron voisi säilyttää kunnallisena verona, lisättynä jätemaksuilla yms. Kunnan valtuustot ja hallitukset sekä kunnalliset konserniyhtiöt voisi myös säilyttää nykyisellään. Konserniyhtiöiden merkitys kasvaisi ja niiden hallitukset pitäisi tavoitteiden saavuttamiseksi ammattimaistaa.

Nykyisen hallintomallin suurin perustuslaillinen ongelma on se, että kansalaiset joutuvat maksamaan saamistaan hyvin eritasoisista palveluista hyvin erisuuruisia veroja. Epätasa-arvon paradoksi on siinä, että pienimmän veroäyrin kunnassa on jopa paremmat palvelut kuin suurimman veroäyrin kunnassa. Nyt suunnitellut uudistukset eivät korjaa tilannetta paremmaksi. Kosmeettisten uudistusten aika on ohi. Nyt on töitä kirveellä.

 

Comments are closed.


WP Login