Khazarian Imperiumi 650 – 1016

Ennen Putinin historian kirjoitusta Mustanmeren koillisnurkkaa hallitsi monikulttuurinen, monikansallinen ja monikielinen Khazarien valtakunta. Viranomainen saattoi olla kreikkalainen, turkkilainen, juutalainen, tai myös venäläinen (Rûs). Samalla tavoin eri uskonnot sekoittuivat alueella. Kristityt, juutalaiset, muslimit ja pakanat elivät alueella sulassa sovussa helleenisessä aatemaailmassa. Kuninkaat ja ylhäisö olivat kuitenkin juutalaisia.
Khazarian perustajat ovat todennäköisesti tulleet etelästä juutalaisten toisen ja viimeisen kuningaskunnan sekä Jerusalemin pyhän temppelin tuhoamisen jälkeen. Hyvien asevoimiensa ansiosta heidän valtakuntansa ja valtansa laajeni ja ulottui laajimmillaan Itävalta-Unkarista Kiovaan ja etelässä Kaspianmerelle ja Kaukasukselle alla olevan kuvan mukaisesti. Myös nykyinen Tshetshenia kuului khazarien valtakuntaan.

khazar03_01

Khazarit olivat erityisen kaupallisesti asennoitunut kansa ja tämä seikka vaikutti kansakunnan kaikkiin toimintoihin. He perustivat laajan kauppaverkoston, joka perustui Volgan, Donin, Donetsin ja Dneprin vesireitteihin lännessä ja pohjoisessa sekä vanhoihin karavaanireitteihin idässä, kaakossa ja lounaassa. Kauppapaikkoja (Trading Post) johtivat luotettavat emigranttijuutalaiset ja niiden suojana oli pieniä varuskuntia ja suojajoukkoina yleensä turkkilaisia sotilaita. Monietnisyys ja monikielisyys olivat eräitä kaupallisen kulttuurin ilmenemismuotoja ja antoivat hyvän mahdollisuuden laajaan kaupankäyntiin sekä idässä että lännessä.
Tämä ei vielä riittänyt laajempien tavoitteiden saavuttamiseksi vaan heidän edistyksellisyyttään osoittaa se, että he alkoivat kehittää kansainvälistä kauppakieltä ”lingua comercaa”. Ajatus oli sama kuin esperantolla, mutta kaupallisiin lähtökohtiin nojaava. Kieli käsitti sanoja varhaisgermaanisista, goottilaisista, itävaltalaisista, venäläisistä sekä frankkien puhumasta lingua francasta.
Venäjän vallan kasvu ja ortodoksisen uskonnon leviäminen, alkoivat kuitenkin murentaa Khazarien valtakuntaa ja sen vaikutusvaltaa. He selvisivät vielä mongoleista ja Iivana Julmasta liittoutumalla Krimin tataarien ja Turkin osmanien kanssa. Venäläisten tuhottua heidän pääkaupunkinsa Itilin khazarit polttivat kostoksi Moskovan 1571. Liekö ollut Jumalan johdatusta vai maallista viisautta, juutalaisylimystö oli kaupankäynnin ohella rahoittanut satojen vuosien ajan ruotsalais-suomalaisten sotia sekä venäjää että katolista Saksaa vastaan. Tällä huippudiplomaattisella operaatiolla he olivat saanet erikoisaseman (favoured jews) Ruotsissa. Khazaari- kauppiaat saivat näin myös erikoiskohtelun Birkassa (sijaitsi Björkön saarella), josta onkin löydetty runsaasti heistä kertovaa aineistoa. Samoin sieltä on löydetty runsaasti Khazariasta, Turkista, Persiasta ja Lähi-idästä peräisin olevia rahoja.

Comments are closed.


WP Login