Archive for helmikuu, 2014

Elinkeinorakenteen murros

Jo hyvin pitkään on julkisuudessa keskusteltu Suomen elinkeinorakenteen murroksesta. Keskustelijat eivät näköjään ole kuitenkaan riittävästi perillä Suomen sodan jälkeisestä teollisesta historiasta. Suomessa oli sodan jälkeen aina 1970-luvun lopulle saakka runsaasti kestokulutustuotantoa. Suomessa ja myös Lahdessa valmistettiin monenlaisia kodinkoneita. Sähköliesiä, jääkaappeja, pakastimia, pesukoneita, linkoja jne. Valmistajiakin oli useita, joista suurimpia olivat UPO ja Rosenlew. Mihin ne katosivat?
Menestyvä vienti tarvitsee riittävän suuret kotimarkkinat, joilta voi ponnistaa. Edellä mainituissa tuotteissa vallitsi kova kansainvälinen kilpailu jo Suomen liittyessä EFTAan. Suomi liittyi EFTA:an liitännäisjäseneksi 1961 Finn-EFTA-sopimuksella. Lähentyminen EEC:hen alkoi 1973 vapaakauppasopimuksella. Tässä vaiheessa suurin osa tulleista poistui Euroopan ja Suomen väliltä. Tässä vaiheessa etenkin Saksasta ja Italiasta alettiin dumpata Suomen markkinoille vanhentuneita poistettuja malleja uudempien tieltä.
Kyseisissä maissa sarjat olivat suuria ja markkinat laajoja koko Euroopan kattavia. Kun lisäksi myytiin tuotteita alle omien kustannusten, oli suomalaisten mahdotonta kilpailla. Niinpä hiljalleen tuotannot myytiin kansainvälisille yrityksille tai ajettiin alas. Kaiken tämän jälkeen Nokia oli virkistävä uusi toimija kestokulutushyödykkeissä. Tekniikkansa Nokiakin kuitenkin testasi Suomessa.
Kannattava vienti siis edellyttää riittävän laajoja kotimarkkinoita, jotta saavutetaan riittävä tuotannollinen kustannusrakenne. Ruotsia verrataan Suomeen ja kysytään, miksei meillä pystytä samaan kuin siellä. Ruotsin ”kotimarkkina-alueen” väestömäärä on reilut 20 milj. asukasta. Tähän alueeseen kuuluvat Ruotsin lisäksi Norja ja Tanska. Näihin alueisiin Ruotsilla on maayhteys ja myös kielellinen ”skandinaviska”-yhteys. Näin ollen Ruotsilla on selvä kilpailuetu meihin verrattuna.
Toinen suuri ongelma on suomalainen rahoituskulttuuri. Suomessa pankit ovat perinteisesti tottuneet antamaan rahoitusta kiinteitä vakuuksia vastaan. Koneita ja kiinteistöjä siis rahoitetaan, mutta käyttöpääoman rahoitus onkin jo sitten paljon hankalampaa. Käyttöpääomaan vaaditaan vähintään henkilökohtaisia ja yrittäjän omaan omaisuuteen kuten asuntoon pohjautuvia vakuuksia. Kun tavallinen palkkatyöläinen ryhtyy yrittäjäksi, niin vakuudet ovat yleensä hentoiset ja riskit valtavat.
Vientiin lähdettäessä käyttöpääoman tarve kasvaa entisestään jo pelkästään logistisista syistä. Toisaalta kilpailua käydään myös maksuajoilla ja mitä huonommat ovat ajat, sitä pitempiä ovat maksuajat. Factoringrahoitus on puolestaan liian hidas ja sitä voi käyttää vain pitkäaikaisissa liikesuhteissa. Nämä rajoittavat huomattavasti Pk-yritysten tuotannollista toimintaa ja kansainvälistymistä.
IKEA puolestaan näytti esimerkkiä ruotsalaisille rahoittajille siinä, kuinka vahva brändi saadaan toimimaan vähittäiskaupassa. Suuret ruotsalaiset vähittäismyyntiketjut kuten DinSko, H&M, Dressman, Gigantti, Clas Ohlson, KappAhl. Lindex jne. eivät ole perheyhtiöitä. Niiden pääomistajia ovat pääomasijoittajat. Olisivatko nämä voineet syntyä Suomessa? Nykyisellä rahoituskulttuurilla eivät!
Mikä on sitten Suomen tie? Edellä mainituista syistä johtuen Suomessa on jouduttu keskittymään investointituotteiden valmistukseen. Näiden markkinointi perustuu vahvaan osaamiseen niin ostaja- kuin myyjäpuolellakin. Tähän pystyvät asiansa osaavat insinööritkin pienellä lisäopastuksella. Näihin voidaan usein kytkeä mukaan myös huoltoelementti, jolla voidaan tasata suhdanteita. Jos siis Suomessa halutaan pitää yllä tuotannollista toimintaa, niin on keskityttävä uudistuvaan ja uuteen huipputeknologiaan ja huippuosaamiseen. Tämän toiminnan lippulaiva on Kone, joten on syytä benchmarkata sen toiminta.

No Comments »

Vanhuksetko Viroon?

Mistä näitä tällaisia professoreja tulee? Ei ole tällaisia palloja heitellessä tullut ihan kaikki taustamuuttujat mukaan yhtälöön. Ensinnäkin meillä on maksatettu ja maksatetaan korkeita veroja ja eläkemaksuja uskotellen, että sitten eläkkeellä ei tarvitse kuin vihellellä matkalla pankkiin. Eläkejärjestelmässä on kuitenkin monia valuvikoja joiden väliin mahtuu aika paljon putoajia.
Moni vanhempi väki jäi pelkän kansaneläkkeen varaan. Osa oli huolehtinut perheestään, eikä päässyt osalliseksi työeläkkeestään. Osalle taas ei ehtinyt kertyä työeläkettä riittävästi työaikana. Suurin pommi on vielä tulossa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Vuonna 2004 yrittäjien keskimääräiseksi eläketasoksi vuoden 2010 tasolla ETK arvioi noin 500 euroa / kk. Tämä johtui siitä, että monet pienet yrittäjät maksoivat vain pienimmän mahdollisen YEL-maksun. Toinen syy oli se, että YEL tuli voimaan paljon myöhemmin kuin TEL ja aluksi YEL-kassasta muistini mukaan maksettiin osa MYEL-kassaan eli maatalousyrittäjien eläkekassaan.
Kuriositeettina mainittakoon, että tunsin erään yrittäjän, joka oli jo yli 65 vuotta, kun YEL tuli voimaan 1970. Hän oli tilanteessa, jossa teki töitä yli 90-vuotiaaksi. Pari viimeistä vuottaan hän oli joka toisen viikon sairaalassa ja joka toisen viikon töissä yrityksessään. Hän kaatui niin sanotusti saappaat jalassa ilman minkäänlaisia valtiovallan ansioristejä.
Oma osansa oli myös sillä, että yrittäjät uskoivat pystyvänsä vanhoilla päivillään myymään yrityksensä ja saavansa myynnistä lisäturvaa eläkkeeseensä. Tämä muodostuu kuitenkin alle 10 hengen yrityksille hyvin vaikeaksi. Niiden myyminen on käytännössä mahdotonta, ellei suvussa ole jatkajia. Suurin osa näistä yrityksistä on pieniä teollisia yrityksiä entisillä kehitysalueilla. Entisen Keran 2000-luvun alussa tekemän tutkimuksen mukaan tällaisilla yrityksillä ei ole käytännössä mitään rahallista arvoa.
Sitten tähän matematiikkaan. Miten yrittäjä elää n. 500 eurolla kuukaudessa, vaikka olisi oma asuntokin ja jonkin verran säästöjä? Sitten on otettava huomioon se, että muinoinen suuri syntyvyys johtui siitä, että ei ollut eläkkeitä ja eläketurva rakennettiin suuren lapsikatraan varaan. Suurella osalla nykyisin ja ensi vuosikymmenellä eläköityvistä on vain yksi lapsi. Kuten julkisuudessa on todettu yhden vanhemman hoitomaksut ovat 3000 – 5000 euroa kuukaudessa. Jos sattuvat olemaan molemmat vanhemmat elossa, niin se maksaa 6000 – 10 000 euroon kuukaudessa.
Koska lähtökohta on se, että yllä olevat kulut on maksettava verollisesta tulosta, niin kuukausitulon pitäisi olla vähintään 20 000 euroa kuukaudessa, jotta noista maksuista selviäisi. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla valtion yhtiöiden huippujohtajia, joten kyllä siinä vanhusten yksinhuoltajalle käy äkkiä kylmät.
Mikä vaihtoehdoksi? Viljandissa Virossa on entisen Neuvostoliiton läntisen sotilasalueen suurin entinen sotilassairaala. Edellyttäen, että aika ei ole tehnyt tuhojaan, siitä voisi rakentaa usealle sadalle suomalaiselle vanhukselle varaston, jossa Suomen kustannustason voisi pudottaa helposti alle puoleen. Varakkaammille on Virossa jo olemassa erittäin korkeatasoisia yksityisiä vanhusten hoitopaikkoja, jotka nekin ovat meikäläisiä halvempia. Lisää varmaan syntyy äkkiä, kun kysyntä kasvaa. Tässä ratkaisussa ei kyllä Suomen vaihtotase parane – huoltotase ehkä. Ihan Puolaan asti ei siis tarvitse mennä!

No Comments »

Lahdessa maan korkein riskiluokitus

Tämän vuoden uudet omakotitalon kiinteistö- ja irtaimiston vakuutuskirjat pamahtivat postilaatikkoon. Hämmästykseni huomasin, että hinta oli noussut vuoden takaisesta peräti 22 %. Mukana oli kirje, jossa korotuksia seliteltiin. Huomioni kiinnittyi kohtaan Omakotitalo ja sen irtaimisto. Kirjeessä kerrottiin, että hinnan korotukseen vaikutta esimerkiksi kohteen sijaintikunta.
Vertailussani huomasin, että omalta osaltani kiinteistössäni, joka sijaitsee Lahdessa, korotus oli ollut peräti n. 16 %. Tästä päätellen Lahdella on vakuutusyhtiön mielestä korkein riski, mikä se sitten lieneekään. Lisäksi ja osittain tämän päälle tuli vielä muita erilaisia korotuksia vaihdellen 6 – 10 %.
Perusteluja ei tietenkään tälle riskiluokitukselle ollut. Onko Lahti siis niin rikollinen kaupunki, että täällä pitää pelätä jo tuhopolttojakin? Yksi asia kuitenkin näyttää tilastojen valossa selvältä. Kun poliisien määrärahoja vähennetään, niin omaisuusrikosten priorisointi heikkenee. Ajatellaan, että kyllähän vakuutus korvaa.
Hallitukselta puuttuu selkeästi asioiden yhteyksien ymmärtäminen. Ei ymmärretä tässä tapauksessa sitä, että ne kustannukset, jotka säästetään poliisin toiminnasta, siirtyvät kansalaisten maksettavaksi moninkertaisesti kohoavina vakuutusmaksuina. Kun samanaikaisesti laki kieltää heittämästä rysän päältä yllätettyä murtomiestä kodistaan pihalle, niin ollaan aika pahassa pattitilanteessa. Sarasvuokin oli saada syytteen, mutta syyttäjällä taisi mennä sisu kaulaan. Kaikki eivät vain ole julkkiksia.
Voisiko hallitus siis ystävällisesti laatia asetuksen siitä, miten pitää toimia murtovarkaan tunkeutuessa kotiin? Yhdysvalloissa laki sallii tällaisen vieraan ampumisen. Suomessa pitänee varkaalle antaa avaimet ja häipyä vähin äänin hotelliin ja etsimään uutta kotia.

No Comments »

Seutukaupunki Lontoo (GLC/GLA)

Kun vierailee Lontoossa, niin ei useinkaan tule tiedostaneeksi, että Lontoo muodostuu 32 kaupungista ja Lontoon Citystä. Lontoon alueella painittiin samojen ongelmien kanssa 1960-luvun alussa kuin nyt Suomessa. Greater London Council (GLC) aloitti toimintansa 1965. Muistini mukaan kaikilla siihen kuuluvilla 32 kaupungilla oli neuvostossa jokaisella sama määrä edustajia. Kaksipuoluemaassa edustajien tasamäärä ei kuitenkaan ollut ratkaiseva.
GLC:n taru päättyi vuonna 1986 Thatcherin tultua valituksi toisen kerran ja hän päätti lakkauttaa sen toiminnan. Melkein kaikki tahot London School of Economic’sia myöden vastustivat lakkauttamista. Councilista oli kuitenkin muodostunut liian suuri peluri jopa itse valtiolle, joten se oli aika lopettaa. Syitä ei kuitenkaan virallisesti ole kerrottu julkisuuteen.
Avoin tilanne jatkui aina vuoteen 2000, jolloin uusi ylihallinnollinen elin perustettiin. Sen nimeksi tuli Greater London Authority eli GLA. Hallinto on kaksikerroksinen ja sen muodostavat Lontoon pormestari ja paikallisten kaupunkien muodostama valtuusto. GLA tarjoaa suurimman osan alueen julkisista palveluista kuten sosiaalipalvelut, koulutus, sosiaalinen asuntotuotanto, ympäristöpalvelut, kaavoitus ja monia erilaisia vapaa-ajan palveluita.
Pormestarille puolestaan kuuluu yleissuunnittelu ja strateginen suunnittelu. Näitä ovat mm. taloussuunnittelu, kulttuuri ja matkailu, liikenne, ilman laatu, biologinen monimuotoisuus, jätehuollon suunnittelu jne. Pormestarin vastuulle kuuluu erityisesti liikenteen suunnittelu, joka oli jo GLC:n toiminnan syvä ydin. Kun yhteinen liikennesuunnittelu lopetettiin, siitä seurasi melkoinen kaaos kaupungissa, jossa käy päivittäin liki 10 miljoonaa ihmistä töissä. Toinen tärkeä elementti on London Developmen Agency. Se on ikään kuin meikäläisestä elinkeinotoimistosta laajennettu versio.
Kaikki 32 kuntaa ovat ikään kuin osastoja, joilla jokaisella on 3 edustajaa valtuustossa (GLA) ja oma hallinto. Nämä valtuutetut valitaan valeilla joka neljäs vuosi. Seuraavat vaalit pidetään tänä vuonna 2014. Toisin kuin viranhaltijat, valtuutetuille ei makseta palkkaa. Heille kuitenkin korvataan kulut ja vakinaisessa työstä poissaoloista johtuva ansionmenetys.
Vuonna 2007 tuli voimaan laki, jonka perusteella paikallisten neuvostojen on valittava itselleen johtaja koko vaalikaudeksi. Tietyin ehdoin, jotka päätetään valinnan yhteydessä, johtaja on mahdollista myös erottaa. Tämän lisäksi valitaan varajohtaja ja lautakuntia hieman niin kuin Suomessakin. Pormestarin asema näissä paikallisneuvostoissa on lähinnä seremoniallinen.
Pormestari valitaan suoralla kansanvaalilla neljäksi vuodeksi. Hän puolestaan valitsee oman enintään 10 hengen kabinetin, jonka jäsenten puoluesidonnaisuuksilla ei ole merkitystä. Toisin sanoen kuvernööri voi valita parhaiksi katsomansa asiantuntijat kabinettiinsa vaikka puolueiden ulkopuoleltakin.
Järjestelmä on Suomesta katsottuna melko monimutkainen ja meidän oloihimme ehkä avantgardistinen, mutta koska asia on noussut esiin Tampereella, niin ehkä se ansaitsee lähempää tarkastelua.
www.cityoflondon.gov.uk

No Comments »

WP Login