Jälkiteollinen Suomi

Joskus 1970-luvulla muutamat housunpersuksiaan nahkatuolissa kiillotelleet talousjupit toivat Suomeen ilman kummempaa kritiikkiä uuden jälkiteollisen yhteiskunnan aatteen. Sitä kutsuttiin palveluyhteiskunnaksi. Palveluyhteiskunta perustui siihen, että teoriassa koko bruttokansantuote perustuu palvelualoilla työskentelyyn. Jotkut vanhemmat talousoppineet yrittivät varoitella, että toistemme paitoja pesemällä emme kyllä selviä nyt emmekä tulevaisuudessa. Suomi on kuitenkin yhden aatteen maa ja yleensä se yksi uusi aate syrjäyttää muut aatteet.
Näin vuosikymmenien päästä voi jo perustellusti todeta, että ei ole syntynyt yhtään täysin palvelujen varassa elävää maata. Kreikka on ehkä ollut kaikkein lähimpänä, kun se pyrki elämään laivoja varustamalla ja turisteja palvelemalla. Jos esimerkiksi otetaan vaikkapa Saksa, jota pidetään palveluyhteiskuntana, niin suurin siivu palveluista perustuu vientiteollisuuden palveluihin. Puhdasoppinen palveluyhteiskunta on siis siipirikko utopia.
Palveluyhteiskunta edellyttää, että verokuilu on sellainen, että syntyy palveluita ostava riittävän suuri luokka. Toisekseen palkkaerojen on oltava sellaisia, että em. luokka pystyy ostamaan palveluita. Demarit ovat kutsuneet tätä piikayhteiskunnaksi. Suomen korkea verotus ja työnantajien pakolliset palkkakulut eivät juuri auta rakentamaan palveluyhteiskuntaa (piikayhteiskunta). Suomessa palveluyhteiskunta toteutuu siten, että hyvinvointiyhteiskunta itse tuottaa palvelut. Toisin sanoen Suomessa palvelut on sosialisoitu. Yksityisille on jätetty vain murusia. Tämä merkitsee myös hyvin kartelloitunutta palvelutarjontaa, joka on laissakin kielletty. Näillä palveluilla ei sitä paitsi välttämätöntä tuontia rahoiteta.
Kreikka on pitkälle kehittynyt palveluyhteiskunta, jossa turismi on pääelinkeino. Kreikassa on noin 11 milj. asukasta ja koko virkamieskunta on yhteensä n. 760 000 (n. 7 %). Suomessa on 5,5 milj. asukasta, josta määrästä julkisen sektorin palveluksessa on noin 660 000 (n. 12 %) henkeä. Nämä luvut kertonevat jotain nykyisen talouskriisin, kestävyysvajeen ja kilpailukyvyttömyyden syistä. Se asettaa myös kansainväliset kilpailukykytutkimukset hyvin erikoiseen valoon.
Useilla kansainvälisillä tutkimuksilla on todistettu, että teollisuus synnyttää suurimman osan palveluista. Teollisuuden koko arvoketjun molemmissa päissä on suuri osa palveluilla. Nyt osa teollisuuslaitosten sisäisistä palveluista on ulkoistettu tehokkaammin tuotettaviksi. Teollinen tuotanto synnyttää suurimman osan myös jakovarasta (lisäarvosta), jota kansallisessa taloudessa syntyy. Tämä jakovara on nyt suurelta osin siirretty yhteiskunnan itselleen ottamiin tehottomiin palveluihin. Jotta Suomen talous saataisiin raiteilleen, talouden sisäisiä siirtoja on purettava ja palveluita yksityistettävä.
Näyttää vahvasti siis siltä, että vasemmiston vihaama ”piikayhteiskunta” on jollekin tasolle palautettu, ettei käy niin kuin Neuvostoliiton – (aate oli hyvä, mutta rahat loppuivat).

Comments are closed.


WP Login