Archive for lokakuu, 2013

Valuutat kilpailutekijänä

Suomella on hyvin pitkä historia markan devalvoinnin käyttämisestä menetetyn kilpailukyvyn korjaamiseksi. 1980-luvun loppupuoliskolla inflaatiota yritettiin hallita ns. vahvan markan politiikalla. Tätä politiikkaa ohjaili Suomen Pankki valtiovarainministeri Iiro Viinasen tuella jopa niin, että Viinanen vielä vannoi, ettei markkaa devalvoida kuin hänen kuolleen ruumiinsa ylitse. Tämä strategia törmäsi väistämättömästi omaan mahdottomuuteensa ja johti ensin markan devalvointiin ja sen jälkeen vielä markan vapaaseen kelluttamiseen.
Eri tutkimuksissa on arvioitu tämän ylimielisen politiikan johtaneen 1990-luvun lamaan ja kaataneen Suomessa noin 35 000 yritystä. Vielä tänä päivänä on yrittäjäperheitä, jotka kärsivät menetyksistään. Kansalla ja erityisesti toimittajilla näyttää olevan hyvin lyhyt muisti, koska tämän tragedian pääarkkitehteja kuullaan vielä nytkin asiantuntijoina. Näillä asiantuntijoilla ei kuitenkaan ole mitään muuta annettavaa nykyiseen lamaan, kuin sama vanha kansantalouden mantra, joka ei globaalitaloudessa toimi.
Nyt ollaan täysin toisenlaisessa tilanteessa, mutta valuuttoja käytetään edelleen härskisti kansainvälisen talouden tykistönä. Yhdysvaltain dollari on toistaiseksi valuutta, jota käytetään laajasti kansainvälisissä operaatioissa ja reservivaluuttana siitä huolimatta, että sen arvo on täysin spekulatiivinen. Yhdysvaltain liittovaltion velkataakka on täysin käsittämätön jopa tähtitieteilijöille. Liitovaltio nostaa jälleen kerran velkakattoaan ja ottaa lisää velkaa. Valtion pankki painaa koneet punaisena lisää dollareita. Vanhan kansantaloustieteen mukaan sen pitäisi lisätä inflaatiota ja laskea dollarin arvoa.
Dollarin arvo on kuitenkin pysynyt melko vakaana euroon ja muihin valuuttoihin nähden. Toinen massiivinen valuutta eli Kinan Renminpi (kansan raha) ei ole vapaasti vaihdettava, vaan se on samanlainen hallituksen ohjaama valuutta kuin markka oli aikoinaan. Kiinan ja Yhdysvaltain välillä on käyty vuosikausia suukopua siitä, että RMB on aliarvostettu ja Kiinan tulisi revalvoida valuuttansa. Säilyttääkseen kilpailukykynsä, Kiina ei ole kuitenkaan näin menetellyt.
Kiinalla on toinenkin hyvin painava syy olla revalvoimatta valuuttaansa. Kiina on yksi Yhdysvaltain suurimpia velkojia ja sille on tärkeää pitää dollari vakaana. Tammikuussa 2009 euro oli 1,32 USD ja nyt 1,33 ja vuosituhannen vaihteessa euro oli n. 0,82 USD. Tällä vuosituhannella euro on siis vahvistunut dollariin nähden yli 60 %. Tällaista kilpailukykyeroa on täysin mahdotonta kuroa umpeen automatisoinnilla ja toimintoja tehostamalla. Uusilla mullistavilla innovaatioilla ehkä, mutta niitäkään ei synny riittävästi. Herääkin väistämättä kysymys, mitä EU:ssa on tehty niin paljon paremmin kuin Yhdysvalloissa, jotta tällainen kurssikehitys on mahdollista? Etenkin kun suuri osa EU-maiden talouksista on täysin kuralla. Löytyisiköhän vastaus Snowdenin papereista?
Taloustieteilijät epäilevät myös, että Kiina on pitänyt dollaria vakaana myös massiivisilla tukiostoilla ja Kiinalla onkin maailman suurimmat dollarivarannot. Euro on vähän kuin huutolaispoika näiden kahden suuren katveessa. EU:lle olisi erittäin tärkeää, että euro devalvoituisi vaikkapa 10 – 15 % kilpailukyvyn palauttamiseksi. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaikka EKP on sekin laskenut aika reippaasti lisää rahaa markkinoille.
Euron devalvoituminen ei sovi Kiinalle eikä USA:lle, koska se heikentäisi maiden vientiä. Onko euroa vastassa jonkinlainen salaliitto, joka ostaa euroja pois markkinoilta pitääkseen euroalueen kilpailukyvyn puristuksessa? Ostaako Kiina myös kaikessa hiljaisuudessa euroja pois markkinoilta, koska EU on muodostumassa yhä tärkeämmäksi markkina-alueeksi Amerikan markkinoiden sakatessa? Voiko EU torjua tämän painamalla lisää euroja ja kuittaamalla niillä esimerkiksi kriisimaiden velkoja? Joka tapauksessa käsite talouden Triadista on alkanut muuttua kolmidraamaksi ja sen tasapainoon saattaminen uhkaa jälleen maailmantalouden tasapainoa.

No Comments »

Jälkiteollinen Suomi

Joskus 1970-luvulla muutamat housunpersuksiaan nahkatuolissa kiillotelleet talousjupit toivat Suomeen ilman kummempaa kritiikkiä uuden jälkiteollisen yhteiskunnan aatteen. Sitä kutsuttiin palveluyhteiskunnaksi. Palveluyhteiskunta perustui siihen, että teoriassa koko bruttokansantuote perustuu palvelualoilla työskentelyyn. Jotkut vanhemmat talousoppineet yrittivät varoitella, että toistemme paitoja pesemällä emme kyllä selviä nyt emmekä tulevaisuudessa. Suomi on kuitenkin yhden aatteen maa ja yleensä se yksi uusi aate syrjäyttää muut aatteet.
Näin vuosikymmenien päästä voi jo perustellusti todeta, että ei ole syntynyt yhtään täysin palvelujen varassa elävää maata. Kreikka on ehkä ollut kaikkein lähimpänä, kun se pyrki elämään laivoja varustamalla ja turisteja palvelemalla. Jos esimerkiksi otetaan vaikkapa Saksa, jota pidetään palveluyhteiskuntana, niin suurin siivu palveluista perustuu vientiteollisuuden palveluihin. Puhdasoppinen palveluyhteiskunta on siis siipirikko utopia.
Palveluyhteiskunta edellyttää, että verokuilu on sellainen, että syntyy palveluita ostava riittävän suuri luokka. Toisekseen palkkaerojen on oltava sellaisia, että em. luokka pystyy ostamaan palveluita. Demarit ovat kutsuneet tätä piikayhteiskunnaksi. Suomen korkea verotus ja työnantajien pakolliset palkkakulut eivät juuri auta rakentamaan palveluyhteiskuntaa (piikayhteiskunta). Suomessa palveluyhteiskunta toteutuu siten, että hyvinvointiyhteiskunta itse tuottaa palvelut. Toisin sanoen Suomessa palvelut on sosialisoitu. Yksityisille on jätetty vain murusia. Tämä merkitsee myös hyvin kartelloitunutta palvelutarjontaa, joka on laissakin kielletty. Näillä palveluilla ei sitä paitsi välttämätöntä tuontia rahoiteta.
Kreikka on pitkälle kehittynyt palveluyhteiskunta, jossa turismi on pääelinkeino. Kreikassa on noin 11 milj. asukasta ja koko virkamieskunta on yhteensä n. 760 000 (n. 7 %). Suomessa on 5,5 milj. asukasta, josta määrästä julkisen sektorin palveluksessa on noin 660 000 (n. 12 %) henkeä. Nämä luvut kertonevat jotain nykyisen talouskriisin, kestävyysvajeen ja kilpailukyvyttömyyden syistä. Se asettaa myös kansainväliset kilpailukykytutkimukset hyvin erikoiseen valoon.
Useilla kansainvälisillä tutkimuksilla on todistettu, että teollisuus synnyttää suurimman osan palveluista. Teollisuuden koko arvoketjun molemmissa päissä on suuri osa palveluilla. Nyt osa teollisuuslaitosten sisäisistä palveluista on ulkoistettu tehokkaammin tuotettaviksi. Teollinen tuotanto synnyttää suurimman osan myös jakovarasta (lisäarvosta), jota kansallisessa taloudessa syntyy. Tämä jakovara on nyt suurelta osin siirretty yhteiskunnan itselleen ottamiin tehottomiin palveluihin. Jotta Suomen talous saataisiin raiteilleen, talouden sisäisiä siirtoja on purettava ja palveluita yksityistettävä.
Näyttää vahvasti siis siltä, että vasemmiston vihaama ”piikayhteiskunta” on jollekin tasolle palautettu, ettei käy niin kuin Neuvostoliiton – (aate oli hyvä, mutta rahat loppuivat).

No Comments »

WP Login