Pakkoruotsin alttarilla

Ruotsia ryhdyttiin takomaan oppilaiden kaaleihin Lyseossa jo toiselta luokalta. Se oli sellaista sanojen ja kieliopin pänttäämistä. Puhumisella ei ollut niin väliä, koska suurin osa opettajistakaan ei ollut koskaan edes käynyt Ruotsissa, eikä näin ollen omannut käytännön puhekielestä kokemusta. Sama se oli muidenkin vieraiden kielien kanssa sodan jälkeen. Kun sitten päätin keskikoulun, niin ei Lahden työmarkkinoilla paljon ruotsia kyselty. Ainoana oli Lahtis Glasbruk. Karjalan murre oli sen sijaan Lahdessa varsinainen toinen kotimainen kieli.
Lahdessa oli 50-luvulla yleislakon jälkeen melko ankeat työllistymismahdollisuudet kuten nytkin. Päätinkin siis lähteä katsastamaan Ruotsin työmarkkinoita. Matkalla päätin, että Tukholmaan en ainakaan jää. Tukholman rautatieasemalle päästyäni ensimmäinen juna oli menossa Göteborgiin, joten sinne sitten. Göteborgin asemalla ensimmäinen yritys, joka sattui silmiini, oli Bar Baretten – aseman kuppila.
Marssin sinne ja kyselin töitä ja sain homman heti. Minusta tuli brickpojke, joka korjasi astioita pöydästä ja tiskasi tarpeen tullen. Siellä heti seuraavana päivänä kerrottiin, että kieltä pitää mennä sitten oppimaan, koska Ruotsissa puhutaan vain ruotsia. Jos vierastyöläiset puhuvat keskenään jotain muuta kieltä, niin siitä voi pahimmoillaan seurata potkut! Tämä siis oli todellista pakkoruotsia 50-luvulla!
Ensimmäiset yöt nukuin työpaikalla, kunnes sain tuttavan tuttavalta sekaperheeltä alivuokralaispaikan. Samalla aloin etsiä parempaa työpaikkaa ja päädyin Mölnlycken puuvillakarstaamoon. Siellä tuli kuitenkin ongelma. Puuvillaan piikit kaikista suojatoimista huolimatta tunkeutuivat hikirauhasiin ja naama alkoi ”mädäntyä”. Jouduinkin vaihtamaan takaisin ravintola-alalle. Pääsinkin heti ravintolaan voileipälinjalle. Tanskalaiset voileivät olivat kova sana noina aikoina. Minun tehtäväni oli vetää voita leivälle ja se oli millintarkkaa hommaa. Levitteen oli katettava 100 % leivän pinnasta. Toisessa vuorossa sitten tiskasin hirveän isoja kattiloita. Tällä tavoin kierrettiin jotenkin työaikalakia.
Toisekseen minun piti kanniskella leivät kadun toisella puolella olevaan kauppaan. Ensimmäisellä kerralla kauppaan mennessäni kauhistuin, kun siellä hyllyllä oli iso porsliininen musta kissa. Sanoin itsekseni ääneen, että musta kissa. Kaupan tytöt ryhtyivät heti ohjamaan minua vessaan. Vasta sitten sanoin ruotsiksi svart katt. Tytöt ymmärsivät minun sanoneen måste kissa eli pitää päästä pissalle. No kuukausien mittaan ruotsin pakkosyöttö alkoi kantaa hedelmää ja vaikka palkka oli Suomen verrattuna yli kolminkertainen ja tein kahta vuoroa, niin alkoi tulla mieleen, että voisikohan elämässä olla jotain muutakin. Olinhan kuitenkin oppinut melko lailla ”flytande svenskan”.
Lopulta palasin takaisin Lahteen ja Kauppaopistoon. Sielläkin törmäsin pakkoruotsiin. En oikein jaksanut kiinnostua, mutta seurasin kuitenkin sanojen taivuttelua ja kielioppia, koska ne eivät oikein Ruotsissakaan puheessa ole kovin suuresti käytössä. Istuin sitten kerran omissa aatoksissani, kun tiukka lehtorimme tuli viereeni seisomaan ja sanoi kuuluvalla äänellä, mitä on ”strax” suomeksi. Vastasi:n heti, kohta ja oitis – lahtelaisittain kohlakkoin. Hän alkoi nauraa ja sanoi: historiallisessa mielessä satojen vuosien tarkkuudella kyllä, mutta ei nykyajassa. Vastasin hänelle, että kun olin töissä Göteborgissa, niin siinä naapuriluukussa oli kelloseppä. Kun hän lähti lounaalle, hän laittoi oveen lapun ”kommer strax” ja hän palasi noin tunnin päästä. Sen jälkeen minulla oli ruotsissa aina 5. Vaikka kokeissa ei ollut yhtään virhettä, numero oli 5. No ei se minua haitannut, koska tiesin, mitä osasin.
Jouduin sitten ajan myötä vuosikymmeniksi vientihommiin, joissa en ikinä joutunut käyttämään ruotsia sen sijaan englantia, saksaa ja myöhemmin venäjää. Etenkin puhekielenä ruotsi passivoitui aika pahasti ja jäi jälkeen ajasta. Kun sitten vuosikymmeniä myöhemmin jouduin jälleen pakkoruotsin eteen yliopistossa virkakielikokeessa, niin ajattelin, että pikkujuttu. Vaan eipä ollutkaan. Minut pakotettiin osallistumaan 60 % oppitunneista. Kuulostelin siellä sitten muutaman tunnin ja ihmettelin, että mitä kieltä täällä oikein puhutaan. Niin oli kieli vieras. Kerroin sodankyläläiselle kielenopettajalleni taustoista ja hän vaihtoi kielen ruotsiksi. Puhuessamme hän muuttui oudon oloiseksi, eikä oikein ymmärtänyt puhettani. Minun ruotsini oli kuulemma ”emigranttiruotsia”, jota puhuivat kuulemma ruotsalaiset, jotka eivät olleet käyneet kotimaassaan 50-luvun jälkeen. Uskoin tähän teoriaan, koska niin oli kielessä vedetty mutkat suoriksi.
Edellisen perusteella pakkoruotsin ongelma on se, että koulussa opittu ja ilman käyttöä jäänyt kieli, unohtuu parhaassa tapauksessa muutamassa kuukaudessa. Kielen on oltava jatkuvasti aktiivisessa käytössä, muutoin se kuolee. Jos siis esimerkiksi poliisi, joka on joutunut pakkoruotsin uhriksi, pestataan töihin esimerkiksi Kuopioon, niin se pakkoruotsi oli sitten siinä.

Comments are closed.


WP Login