Menneisyyden varjot

Suomen kilpailukyky on rapautunut. Kehitys on jatkunut melko pitkään, mutta varsinaista tutkimusta syistä ei ole tehty, jos nyt ei oteta lukuun joitakin VATT:n viime vuosikymmenellä tekemiä tutkimuksia, joissa todettiin 1990-luvun laman loppuneen liian varhain. Tutkijoilla olisi kyllä ollut riittävästi aikaa tutkia maamme tekemiä taloudellisia päätöksiä ennen Emuun liittymistä. Siellä ovat juuret nykyiseen kilpailukyvyn lahoamiseen. Luurangot pyrkivät ulos kaapeistaan.
Kolmikantaa halutaan aina vain, mutta sen todellista tehoa tai tehottomuutta ei ole tarkemmin tutkittu. Kolmikantasopimuksissahan työnantajat (ei yrittäjät), työntekijät ja valtio sopivat työrauhasta. Työntekijät esittivät vaatimuksia ja niitä maan hallitukset ja eduskunta täydensivät sosiaalisia hyvinvointipalveluja lisäämällä. Työnantajat yleensä vikisivät, mutta lopulta suostuivat, koska tiesivät, että devalvaatiolla virheet korjataan. Sosiaalisiin hyvinvointipalveluihin sen sijaan devalvaatiota eivät vaikuttaneet, vaan ne jäivät saavutetuiksi eduiksi. Maan tapa on, että vaikka verta pierisi, niin saavutetuista eduista ei luovuta.
Tämä noidan pyörä pyöri sillä tavoin, että kaikki osapuolet hävisivät. Tämä tilanne on nyt nähtävissä. Työnantajamaksuja on Suomessa kappalemääräisesti yli neljä kertaa enemmän kuin lähinnä seuraavassa Euro-maassa. Valtion sisäiset tulonsiirrot, joista suurin osa on erilaista sosiaaliturvaa, ovat maailman korkeimpia. Palkkojen ostovoima on alentunut euron myötä jne. No kuka sitten voitti tässä ruletissa. Ehkä kukaan ei voittanut, mutta suurien omaisuusmassojen arvot säilyivät ja jopa nousivat devalvaatio-inflaatio kierroksen aikana.
Mielenkiintoista tässä ruletissa on se, että ammattiyhdistysliike tiesi täsmälleen, kuinka kuvio toimii. Siellä myös tiedettiin, että duunari on se, joka kaiken maksaa. Tämä perustui siihen, että palkankorotuksia seurasi aina devalvaatiokierre, joka söi ostovoimaa ja edellytti uusia palkankorotuksia. EK puolestaan ei paljon välittänyt palkankorotuksista, koska jälleen uusi devalvaatio korjaisi kilpailukyvyn ennalleen. Koiviston hallitukset yrittivät käyttää hintasulkua ehkäisemään ostovoiman rapautumista, mutta sekään ei toiminut. Pienellä talousalueella inflaation taittoi ainoastaan kysynnän jyrkkä lasku.
Viimeinen synkkä yritys oli 1980-luvun lopulla, jolloin yritettiin revalvoinnilla torjua inflaatiota ja välttää devalvaatiota. Tämän seurauksena ulkomaiset tuotteet halpenivat ja kauppatase kääntyi negatiiviseksi. Silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen vakuutti, että devalvaatiota ei tule. Suomi ajettiin siihen pisteeseen, että lopulta markka jouduttiin asettamaan vapaaseen kelluntaan. Lopullinen arvo putosi noin 40 %. Vienti alkoi kuitenkin vetää ja kauppatase muuttui ylijäämäiseksi. Tilannetta paransi huomattavasti vielä Nokian nopea nousu ja uho. Kun katsotaan Suomen sota-ajan jälkeistä historiaa, niin Suomella on käynyt moukan tuuri aina näihin päiviin asti. Ensimmäinen todella paha isku oli Neuvostoliiton romahdus. Siihen saumaan tulivat kuitenkin markan kellutus ja Nokian nousu.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa Nokiasta ei ole apua ja markan kellutuksen hyödyt on syöty maan tavan mukaan. Jäljelle ovat jääneet vain saavutetut edut, mutta ei enää keinoja niiden rahoittamiseen. Nyt valtaa pitävät nuoret eivät tunne 1980- ja 1990-lukujen opetuksia ja ministeriöiden seniorit tekevät budjetteja vanhaan malliin kuin odottaen euron devalvoitumista. Kilpailijamaat USA ja Kiina pitävät kuitenkin huolen siitä, että euro ei heikkene. Etenkin Kiinan kassavarat ovat niin suuret, että se voi tukiostoin estää euron heikkenemisen. EU:ssa onkin käytössä ainoastaan sisäisen devalvaation mahdollisuus ja tämä koskee myös Suomea.

Comments are closed.


WP Login