Archive for elokuu, 2013

Suomi elää hyvinvointiloukussa

Suomen hyvinvointi on rakennettu savijaloille toistuvien devalvaatioiden avulla. Eteenpäin pyrittiin sivuilleen vilkuilematta. Suomea hehkutettiin Pohjola Japanina ja hallitukset uskoivat sinisilmäisesti kansainvälisiin kilpailukykytutkimuksiin, joissa oltiin kärkisijoilla. Nyt ei mene Japanillakaan kovin hyvin. Sielläkin on vakava ikärakenneongelma rasittamassa valtiontaloutta. Työehdot ovat kuitenkin paljon joustavampia kuin meillä täällä Pohjolan Japanissa.
Euroopan Yhteisöön liittyminen oli liki pakon sanelema, mutta sillä ratkaistiin vain lähitulevaisuuden ongelmat ja nekin markan kellutuksen avulla. Meillä ei juuri seurattu, mitä tapahtui Britanniassa jo 70-luvulla.
”Ei ole enää olemassa ainuttakaan sosialidemokraattista ideaa, joka toimisi. Keynesiläisyys on älyllisesti kuollut. Ainutkaan ammattiyhdistysliikkeen kanssa tehty tulosopimus ei voi koskaan toimia. Valtionyhtiöidemme tuottavuus tulee aina olemaan vailla pohjaa. Ei kellään, ei edes Shirley Williamsilla, ole pienintäkään ajatusta siitä, kuinka tulonjako tulisi suorittaa; vero- ja sosiaaliturvajärjestelmä on liian monimutkainen ja mielivaltainen antaakseen yksinkertaisen ja tehokkaan tuloksen ilman epäoikeudenmukaisuutta. Sosiaalidemokraattinen teoria on yksinkertaisesti väärä.”
Näin totesi Englannin työväenpuolueen piiskuri The Timesille antamassaan haastattelussa 2.12.1980 John Vaizey odottaessaan St. Thomasin sairaalassa sydänleikkausta. Paljon muutakin maailmalla. Nämä eivät kuitenkaan Suomessa kiinnostaneet juuri ketään.
Kaikkein pahinta on se, että nuorille, jotka nyt johtavat maata, ei haluttu tai osattu antaa näitä maailman tulevista trendeistä kertovia oppeja. Työväenpuolueen puheenjohtaja James Callaghan totesi jo 70-luvulla ennen vallan menettämistä Thatcherille:
” Aivan liian kauan olemme siirtäneet perustavaa laatua olevia mahdollisuuksia muutoksiin yhteiskunnassamme ja taloudessamme… olemme eläneet laina-ajalla. Se kodikas maailma ei enää koskaan palaa, täystyöllisyys ei palaa pääministerin allekirjoituksella… Meidän tapanamme on ollut ajatella, että elvyttämällä voimme selvitä lamasta ja lisätä työllisyyttä leikkaamalla veroja ja tuhlaamalla valtion varoja. Tätä mahdollisuutta ei enää ole olemassa… nyt ajatellen, se ei koskaan ole toiminut. Se onnistui vain lisäämään inflaatiota.”
Itse kirjoitin vuonna 2000, että Suomi elää laina-ajalla. Valtion velka on niin suuri, että se ei missään tapauksessa kestä lyhyttäkään lamaa tulevaisuudessa, joka lisäisi työttömyysmenoja. Tästä huolimatta rakenteiden korjaamiseksi tehdään vain kosmeettisia asioita fundamentaalisten asemasta. Oli selvää, että tätäkään ei julkaistu. Se löytyy kyllä omakustanteen kansien välistä.
Ollaanko nyt tekemässä samaa virhettä, vai löytyykö poliittista tahtoa tarvittaviin fundamentaalisiin muutoksiin. Tapio Rautavaara sanoi aikoinaan, että maailma kyllä höylää paksuimmankin pöllin. Sitäkö me odotamme?

No Comments »

Kuka hyötyy ostovoimasta

Ostovoima on näin ankeina aikoina nostettu epäjumalan arvoon. Onko se sellainen epäjumala, jonka palvonnan sisäministeri Päivi Räsänenkin hyväksyy omantunnon asiana, jäänee hallituksen sisäiseksi asiaksi. Joka tapauksessa näin tuponeuvottelujen lähestyessä se on noussut lähes kaikkien palvomaksi asiaksi. Mutta tietääkö, tai haluaako kukaan tietää, mikä tämän epäjumalan todellinen asema kansallisissa talouksissa on. Näyttää myös siltä, että julkisuudessa esiintyvät talousgurutkaan eivät ole täysin selvillä käsitteen kokonaisvaikutuksista.
Onkin kysyttävä, ketä ostovoima todella hyödyttää? Hyödyttääkö suomalainen ostovoima Suomen kansallista taloutta, vai hyödyttääkö se kenties kilpailukyvyttömän EU:n taloutta vai kenties Kiinan? Neuvostoliitossa oli aiemmin ostovoimaa enemmän kuin ostettavaa. Nyt Euroopassa, jossa tavarat ja ihmiset liikkuvat vapaasti, ostovoiman hyödyt voivat jakautua minne tahansa. Jos ostovoiman kasvu nostaa kulutusta, niin valtio hyötyy arvonlisäveron muodossa. Tähän mennessä tänä vuonna alv on jättänyt budjettiin 400 milj. euron vajeen. Aivan ilmeisesti osa tästä on valunut Viroon viinarallin myötä.
Ostovoimaa saattoi ennen liittymistä EU:in ohjailla jollain tavoin tulleilla ja veroilla. Nyt se ei enää ole mahdollista. Tulleista päätetään Brysselissä ja kannetut tullitkin menevät sinne. Kotiin jää vain palkkio keräämisestä. On ainoastaan varmaa, että tuontitavaroista hyötyvät logistiikkaketjut ja tuotteita myyvät liikkeet. Logistiikkakin alkaa olla julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ulkomaisen kabotaasiliikennöitsijöiden hallussa ja nekin verot valuvat muihin maihin.
Vihonviimeisenä ongelmana tulee ostovoiman ja kilpailukyvyn pariteetti. Jos ostovoimaa lisätään, niin kilpailukyky heikkenee. Se taas aiheuttaa lisää lomautuksia ja irtisanomisia, jotka puolestaan heikentävät valtakunnan ostovoimaa ja verotuloja. Ostovoiman lisäämisestä palkankorotuksina hyötyvät siis vain ne, joilla on töitä. Työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat eivät hyödy ostovoiman lisäämisestä mitään. Tietysti myös inflaatio nopeutuu ja se syö ostovoiman mahdollisen kasvun. Jopa 20 % lahtelaisista ei hyödy ostovoiman parantamisesta mitään. Eipä käy katteeks, sanoi pankinjohtaja!

No Comments »

Menneisyyden varjot

Suomen kilpailukyky on rapautunut. Kehitys on jatkunut melko pitkään, mutta varsinaista tutkimusta syistä ei ole tehty, jos nyt ei oteta lukuun joitakin VATT:n viime vuosikymmenellä tekemiä tutkimuksia, joissa todettiin 1990-luvun laman loppuneen liian varhain. Tutkijoilla olisi kyllä ollut riittävästi aikaa tutkia maamme tekemiä taloudellisia päätöksiä ennen Emuun liittymistä. Siellä ovat juuret nykyiseen kilpailukyvyn lahoamiseen. Luurangot pyrkivät ulos kaapeistaan.
Kolmikantaa halutaan aina vain, mutta sen todellista tehoa tai tehottomuutta ei ole tarkemmin tutkittu. Kolmikantasopimuksissahan työnantajat (ei yrittäjät), työntekijät ja valtio sopivat työrauhasta. Työntekijät esittivät vaatimuksia ja niitä maan hallitukset ja eduskunta täydensivät sosiaalisia hyvinvointipalveluja lisäämällä. Työnantajat yleensä vikisivät, mutta lopulta suostuivat, koska tiesivät, että devalvaatiolla virheet korjataan. Sosiaalisiin hyvinvointipalveluihin sen sijaan devalvaatiota eivät vaikuttaneet, vaan ne jäivät saavutetuiksi eduiksi. Maan tapa on, että vaikka verta pierisi, niin saavutetuista eduista ei luovuta.
Tämä noidan pyörä pyöri sillä tavoin, että kaikki osapuolet hävisivät. Tämä tilanne on nyt nähtävissä. Työnantajamaksuja on Suomessa kappalemääräisesti yli neljä kertaa enemmän kuin lähinnä seuraavassa Euro-maassa. Valtion sisäiset tulonsiirrot, joista suurin osa on erilaista sosiaaliturvaa, ovat maailman korkeimpia. Palkkojen ostovoima on alentunut euron myötä jne. No kuka sitten voitti tässä ruletissa. Ehkä kukaan ei voittanut, mutta suurien omaisuusmassojen arvot säilyivät ja jopa nousivat devalvaatio-inflaatio kierroksen aikana.
Mielenkiintoista tässä ruletissa on se, että ammattiyhdistysliike tiesi täsmälleen, kuinka kuvio toimii. Siellä myös tiedettiin, että duunari on se, joka kaiken maksaa. Tämä perustui siihen, että palkankorotuksia seurasi aina devalvaatiokierre, joka söi ostovoimaa ja edellytti uusia palkankorotuksia. EK puolestaan ei paljon välittänyt palkankorotuksista, koska jälleen uusi devalvaatio korjaisi kilpailukyvyn ennalleen. Koiviston hallitukset yrittivät käyttää hintasulkua ehkäisemään ostovoiman rapautumista, mutta sekään ei toiminut. Pienellä talousalueella inflaation taittoi ainoastaan kysynnän jyrkkä lasku.
Viimeinen synkkä yritys oli 1980-luvun lopulla, jolloin yritettiin revalvoinnilla torjua inflaatiota ja välttää devalvaatiota. Tämän seurauksena ulkomaiset tuotteet halpenivat ja kauppatase kääntyi negatiiviseksi. Silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen vakuutti, että devalvaatiota ei tule. Suomi ajettiin siihen pisteeseen, että lopulta markka jouduttiin asettamaan vapaaseen kelluntaan. Lopullinen arvo putosi noin 40 %. Vienti alkoi kuitenkin vetää ja kauppatase muuttui ylijäämäiseksi. Tilannetta paransi huomattavasti vielä Nokian nopea nousu ja uho. Kun katsotaan Suomen sota-ajan jälkeistä historiaa, niin Suomella on käynyt moukan tuuri aina näihin päiviin asti. Ensimmäinen todella paha isku oli Neuvostoliiton romahdus. Siihen saumaan tulivat kuitenkin markan kellutus ja Nokian nousu.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa Nokiasta ei ole apua ja markan kellutuksen hyödyt on syöty maan tavan mukaan. Jäljelle ovat jääneet vain saavutetut edut, mutta ei enää keinoja niiden rahoittamiseen. Nyt valtaa pitävät nuoret eivät tunne 1980- ja 1990-lukujen opetuksia ja ministeriöiden seniorit tekevät budjetteja vanhaan malliin kuin odottaen euron devalvoitumista. Kilpailijamaat USA ja Kiina pitävät kuitenkin huolen siitä, että euro ei heikkene. Etenkin Kiinan kassavarat ovat niin suuret, että se voi tukiostoin estää euron heikkenemisen. EU:ssa onkin käytössä ainoastaan sisäisen devalvaation mahdollisuus ja tämä koskee myös Suomea.

No Comments »

Skeletons in the closet

Finland’s competitiveness is weathered. The development has been going on for quite some time, but the actual research on the reasons has not been, if not taken into account some of the Government Institute for Economic in the last decade of studies in which it was found during the 2000s recession ended too soon. Researchers would’ve had enough time to explore the country’s economic decisions made before EMU. There are the roots of the current competitiveness of decay.

Tripartite is still wanted, but its real effectiveness or ineffectiveness is not further studied. Tripartite employers (non-entrepreneurs), employees and the state agreed to peaceful work environment. Staff presented the requirements and the governments and the parliament completed the addition of social welfare services. Employers usually whined, but finally agreed, because they knew that the errors will be corrected by devaluation. Social welfare services are not affected by the devaluation, but they stayed as achieved benefits. Of the method is that, even if farting blood, one would not give up the benefits achieved.

This vicious cycle rotation in such a way that all parties have lost. This situation can now be seen. Employer’s contributions are the number of units in Finland for more than four times more than the next closest Euro-countries. State’s internal transfers, most of which are different types of social security, are the highest in the world. Purchasing power of wages has declined with the euro, etc. Well then, who won here in roulette? Maybe no one will win, but large masses of property values were maintained and even increased during devaluation-inflation cycle.

The interesting thing in this roulette is the fact that the trade union movement knew exactly how cycle works. It also was known that the working man is the one who is paying for all. This was based on the fact that the wage increase was always accompanied by the devaluation of the thread, which undermined the purchasing power and required a new wage increases. EK, in turn, does not care for a lot of salary increases; as yet devaluation would close the competitiveness of the restoration. Koivisto governments tried to use the price freeze to prevent the erosion of purchasing power, but even that did not work. A low economic inflation dampened the only sharp drop in demand.

The last was a grim business in the late 1990s, when the attempt was made to revaluation to fight inflation and avoid devaluation. As a result, foreign products became cheaper and the trade balance turned negative. The then Minister of Finance Iiro Viinanen assured that the devaluation will not come. Finland was driven to the point that marks the end you will have to set a float-free. The final value of mark dropped to about 40%. Exports began to drag, and the trade balance moved into surplus. The situation improved considerably for a rapid rise of Nokia and defiance. Once considered a Finnish war-time post-history, so Finland has been beginner’s luck to this day. The first really bad blow was the collapse of the Soviet Union. It came, however, the seam marks of Nokia and floating rates.

Now we are in a situation where Nokia does not help, and benefit of markka’s was float have been eaten away. The rest are left only to vested interests, but not the means to finance. Now the young people in power do not feel the 1980 – and 1990’s teachings and seniors in the ministries, making the budgets work with the old model of waiting for the depreciation of the euro. The competitor countries like the U.S. and China, make sure that the euro is not weakening. In particular, China’s cash reserves are so large that it can by supporting purchases prevent the decline of the euro. The EUhas only to meet internal devaluation, and this also applies to Finland.

No Comments »

WP Login