Hyvinvointivaltion juuret

Nykyinen hallitus puhuu syvällä rintaäänellä hyvinvointivaltion säilyttämisestä, mutta tietävätkö nämä nuoret, mistä ajatus on lähtöisin ja mihin ensimmäinen käytännön kokeilu päättyi? Hyvinvointivaltion Juuret johtavat toisen maailmansodan jälkeiseen sodan pahasti tuhoaman Britannian uudelleen rakentamisen tarpeisiin tehdyistä päätöksistä. Maailma oli täydellisesti muuttunut siitä, mitä se oli ollut 1930-luvulla.
Eräänä toisen maailmansodan jälkeisenä iltana 1944 Will Cannon niminen eläkkeellä ollut, mutta takaisin töihin kutsuttu rautatieläinen, sattui poikkeamaan paikallisen ay-kokoukseen Lontoon lähistöllä sijaitsevassa Readingin kaupungissa. Kokouksen kestäessä hän päätti tehdä kokoukselle aloitteen, jota hän kutsui nimellä ”nationalization”. Paikallisosasto hyväksyikin aloitteen, joka kääntyi suomeksi sosialisoinniksi. Ajatus sai lumivyörynomaisen suosion Britannian kansalaispiireissä ja Työväenpuolue joutui ottamaan sen ohjelmaansa joulukuussa 1944.
Churchillin sota-aikainen hallinto oli todistanut, mitä keskitetty johto voi saada aikaan. Todellakin hallitus oli sota-aikana johtanut taloutta ja puristanut tuotannosta huomattavasti enemmän, kuin 1930-luvun kapitalismi. Kansakunta ja sen talous tarvitsivat kokonaan uuden suunnan. Avuksi tähän otettiin raportti, joka oli valmistunut juuri ennen sodan alkua. Raportin tekijä oli William Beveridge. Raportti perustui viiteen ”jättiläiseen” (Five Giants): Tahto, Ongelma, Välinpitämättömyys, Rähjäisyys ja Laiskuus. Hallituksen painatuskeskus julkaisi kirjan, josta tuli välittömästi bestseller ja työväenpuolueen käyntikortti.
Saattaakseen voimaan raportin suositukset työväenpuolueen hallitus käynnisti ensimmäisenä maksuttoman sairaanhoidon, loi uuden eläkejärjestelmän, paransi koulutusta ja asuntojen saantia. Se sitoutui myös täystyöllisyyteen. Tätä uutta valtion sosiaalista osallistumista työväenliike alkoi ylpeänä kutsua hyvinvointivaltioksi. Yorkin arkkipiispa käytti tätä termiä 1941 kontrastina Euroopan diktatuureille.
Englannissa ajatuksen omaksumisesta seurasi ensimmäisenä se, että Työväenpuolue kansallisti hajanaisen hiiliteollisuuden, joka hallitsi n. 90 % Englannin energiatuotannosta. Melko nopeasti seurasivat rauta- ja terästeollisuuden, rautateiden ja ulkomaan teleliikenteen kansallistamiset. Aloihin ei ollut investoitu, ne olivat tehottomia ja auttamattomasti vanhanaikaisia. Malli tuli tunnetuksi myöhemmin maailmalla ”Valtionyhtiö-mallina”.
Tässä mallissa maan hallitus asettaa yritykselle hallituksen, joka johtaa yrityksen toimintaa. Tähän asti kaikki näyttää olevan liiketoiminnallisesti hyvin. Seuraavaksi kuitenkin tulee kysymys: kuinka nämä yritykset tulevat noudattamaan Työväenpuolueen aatteita? Valittiinko siis lopulta valtionyhtiöiden palvelukseen ne parhaat aivot ja asiantuntijat, joita Morrison tarkoitti? Näin ei käytännössä tapahtunut, vaan organisaatiot täyttyivät hiljalleen henkilöistä, jotka saivat työpaikan palkkiona poliittisesta toiminnastaan.
Viisaus ja tieto hallituksen suuresta vallasta ja osallistumisesta kansantalouteen osoittautui ajan myötä riittämättömäksi käytännön realiteettien edessä. Inflaatiota ei ollut pystytty pienentämään vaalilupausten mukaan alle 7 %, vaan se jatkoi kasvuaan. Myös korot olivat nousseet varsin korkeiksi. Hyvinvointivaltion palvelut ja valtio-omisteinen teollisuus söivät suurella ruokahalulla veronmaksajien rahoja ja kansallisen sairaanhoitojärjestelmät kustannukset kohosivat kiihtyvällä vauhdilla. Maksutase oli alinomaisessa kriisissä ja punta kovan paineen alla. Punnan arvo laski 1970-luvulla noin 35 %.
Englannin teollisuus oli tyystin menettänyt kansainvälisen kilpailukykynsä ja valtakunta oli nääntymässä hirvittävän verotaakan alla. Lopulta verotus iski kaikkein matalimpiin tuloluokkiin niin, että jopa ay-liikekin alkoi napista. Sairaalat lakkasivat toimimasta, roskat kasaantuivat kaduille, haudankaivajat kieltäytyivät hautaamasta kuolleita, rekkakuskit eivät kuljettaneet teollisuuden tuotteita vain elintarvikekuljetukset toimivat jotenkin. Konservatiivit voittivat vaalit 1979 ja Margaret Thatcherista tuli pääministeri. Poliittinen valmistautuminen oli kestänyt riittävän pitkään ja se oli valmistanut Thatcherin poikkeuksellisen perusteellisesti.
Samalla tavoin kuin sekatalous oli alkanut Englannista ja levinnyt sitten sen rajojen ulkopuolelle, alkoi myös sen arvostelu Englannista levitä maan rajojen ulkopuolelle. Kriittisen ohjelman toteuttajaksi tuli Margaret Thatcher. Mutta uuden talouspolitiikan pääarkkitehti oli kuitenkin ”Hullu Munkki”, Keith Joseph, joka 1970-luvun toisen puoliskon aikana loi uuteen ajatteluun perustuvat talouspaketin. Tämä tapahtui aikana, jona kukaan ei vielä virallisesti kyseenalaistanut vallitsevaa ja jossa järjestelmä oli joutumassa vakaviin ongelmiin ja IMF oli ottamassa maan hallintaansa. Uudistumisen tavoitteena ei kuitenkaan ollut puhdas markkinatalous vaan myötätuntoinen kapitalismi (compassionate capitalism), jonka tavoitteena oli myös kansan hyvinvointi.
Hyvinvointivaltion ideologia, väestöstä huolehtiminen (holhoaminen) kehdosta hautaan, oli oman aikansa tuote ja puolusti paikkaansa sodan jälkeisessä Euroopassa. Nyt Eurooppa alkaa olla rakennettu ja sodanjälkeinen valtava kulutuksen kasvu ei voi enää pitää yllä valtioiden kasvavia menoja. Verojen osaltakin alkaa olla katto vastassa samalla tavoin kuin Britanniassa 1970-luvulla. Toistaako historia itseään, vai saadaanko aikaan uusi kestävämpi talousmalli? Tämä on yhtä suuri haaste tutkijoille kuin saasteeton energia.

Comments are closed.


WP Login