Metsäteollisuuden arvoketjut

Jostain syystä julkisessa sanassa vallitsee sellainen yleinen käsitys, että maan talouden peruskivet muurannut metsäteollisuus on nyt Suomen elinkeinoelämän taloudellisen ahdingon aiheuttaja. Vaikkei nuoremman sukupolven pidäkään katsella peruutuspeiliin, niin ilman historian tuntemusta ei voi tulevaisuuttakaan suunnitella.
Nykyisin tuotteen elinkaaren kannalta tuotteen arvoketjua pitää tarkastella kokonaisuutena, ei ainoastaan paikkakuntana tai savupiipun juurelle kasautuneena tehdasmassana. Puutuotteiden arvoketjua pitää arvioida kokonaisuutena kannolta kuluttajalle.
Metsäteollisuudessa on tapahtunut kaksi suurta rakenteellista murrosta viimeisten 20 vuoden aikana. Molemmat näistä ovat tapahtuneet arvoketjun ääripäissä. Jo 1990-luvulla tilastoissa ja tutkimuksissa alkoi näkyä hälyttäviä tietoja metsäalojen pirstaloitumisista. Perinnönjaot eivät enää noudattaneet vanhaa kaavaa isältä vanhimmalle pojalle. Maat ja metsät menivät jakoon. Suurimmasta osasta omistajia tuli oto-omistajia ja kaupunkilaisia.
Tämä aiheutti suuren ongelman puunkorjuulle ja kuljetukselle tuotantolaitoksille. Pienet korjuualueet hajallaan nostivat korjuu- ja kuljetuskustannukset tasolle, joilla kannattavuus alkoi kärsiä. Tämä kehitys on jatkunut ja alkaa muodostua kohtalokkaaksi koko puuta jalostavalle teollisuudelle. Vaihtoehtoja ongelmaan on vain kaksi: korjuualueiden yhdistäminen kannattavan kokoisiksi ja/tai jalostusasteen radikaali nostaminen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa teollisuus on aktivoitunut. Ensimmäisessä vaihtoehdossa yhteiskunta näyttää olevan menneisyytensä vanki. Pitäisi nähdä metsät puilta.
Arvoketjun toisessa päässä murros on tapahtunut uusien potentiaalisien markkina-alueiden siirtyessä yhä kauemmaksi. Kuljetuskustannukset Suomesta Kaakkois-Aasiaan ovat pitkiä ja rahdit vaihtelevat suhdanteiden mukaan. Tätä logistista ongelmaa on vielä lisätty rikkidirektiiveillä. Nämä muutokset aiheuttavat suoraan sen, että massatuotteita ei Suomessa kannata tuottaa, vaan ne on tuotettava lähellä kohdemarkkinoita.
On teollisuus tehnyt vuosien varrella tuotekehittelyssään virheitäkin. On ajateltu, että uudelle tuotteelle pitää heti olla massiiviset miljoonamarkkinat, jotta tuotanto olisi kannattavaa. On unohdettu täysin verkostovalmistuksen valtavat mahdollisuudet. Suomessa on ollut suuret määrät hyödyntämätöntä puunjalostuskapasiteettia. Kapasiteetti on kuitenkin hajallaan pienissä yksiköissä, joilla ei ole vientiosaamista ja vientimäärät ovat niille liian suuria.
EU:n osuus ongelmissa ei ole sekään pieni. Komissiossa ja Parlamentissa ei ole lainkaan osaamista Euroopan muuttuneesta kilpailuasemasta. Heristetään vain karttakeppiä muulle maailmalle. Tästä todisteena on Lissabonin sopimus, jossa päätettiin tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin alue tämän vuosikymmenen alkuun mennessä. Tällaisen ylimielisen asenteen korjaaminen saattaa kestää nopeasti muuttuvassa maailmassa liian kauan ja tulla todella kalliiksi.

Comments are closed.


WP Login