Valuvikoja

Hallituksella ja osalla kirjanoppineista taloustieteilijöistä näyttää olevan puutteellinen käsitys siitä, miten kasvun ja työllisyyden dynamiikka toimii. Siihen, että kasvua ei synny, on vain yksi syy: kauppa ei käy siinä määrin, että kasvua voisi syntyä. Miksi kauppa ei käy, onkin sitten jo laajempi kysymys. Jos vielä oikein rautalangasta väännetään, niin tarvitaan vahvaa kilpailukykyä ja Suomessa erityisesti vientikilpailukykyä, jotta syntyisi verotettavaa tuloa. Yhteisöveron lasku on tältä pohjalta tarkastellen kiipeämistä takaperin puuhun.
Suomalaisen työn kilpailukyvyn valuviat ovat syntyneet silloin, kun talous oli suljettu, oli oma markka ja sen toistuvilla devalvaatiolla korjattiin kolmikannassa tehdyt taloudelliset ja poliittiset virheet. Kolmikannassa elettiin silloin kuin elopellossa ilman pelkoa kansainvälisestä kilpailusta. Vuosittainen työaika lyheni sadoilla tunneilla ja edut nostivat työvoimakustannuksia kymmenillä prosenteilla. Suurin poikkeama eurooppalaisittain oli työeläkkeen maksattaminen yrityksillä ja palkansaajilla. Tätä ei tilastoissa lueta veroksi, kuten muissa EU-maissa, joissa eläkkeet maksetaan veroina. Asiat olisi mahdollista korjata sopeutetulla Tanskan mallilla, mutta poliittista tahtoa siihen ei löydy. Jopa VATT:n tutkijat ovat todenneet, että 1990-luvun laman olisi pitänyt kestää muutaman vuoden pitempään, jotta tarpeelliset rakenteelliset muutokset olisi voitu tehdä.
Suomi pärjäsi koko viime vuosisadan uskomattomalla ”säkällä”. Aina kun alkoi sataa sontaa niskaan, niin tapahtui ihmepelastuminen. Tätä kesti aina tälle vuosituhannelle saakka. Nyt ovat asetelmat kuitenkin toiset ja Suomen kaltaista pientä valtiota pitäisi johtaa yhtä dynaamisesti ja nopealiikkeisesti kuin yritystä. Poliitikot tietysti kiistävät ja väittävät, että yhteiskunnan johtamista demokraattisesti ei voi verrata yrityksen johtamiseen. Tämä väite on hyvin vahvasti subjektiivinen! Sen taustat ovat siellä, missä ei ole riittävää kompetenssia toimia kansainvälisen kilpailun ehdoilla. Hyvin harvalla poliitikolla on tällaista johtamisosaamista, kuten on viime päivinä nähty. Kokeneen yritysjohtajan piti ottaa tahtipuikko ja näyttää hallitukselle suuntaa.
Tulevaisuuden tutkimus on osoittanut liike-elämässä, että on olemassa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Näistä on mahdollista objektiivisesti valita paras kulloinenkin vaihtoehto. Se saattaisi edellyttää poliittisten intohimojen uhraamista kansan hyvinvoinnin eli ns. hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Löytyykö nykyisistä päättäjistä tällaista osaamista? Tulokset eivät ainakaan vakuuta! Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka polvilleen Suomi päästetään ennen, kuin tällainen vaihtoehto hyväksytään.

Comments are closed.


WP Login