Koulua käytiin ennenkin

Viimeaikainen keskustelu koulunkäynnin ja siihen liittyvien ilmiöiden välillä johtaa ajatukset väistämättä muistojen tielle. Kun aloitin koulun käynnin sodan jälkeen 6-vuotiana, niin silloin vallinneista olosuhteista vain harvoilla on enää käsitystä. Näihin eivät kuulu nykyisten kouluja käyvien vanhemmat eivätkä edes kaikki isovanhemmatkaan.
Kouluissa oli silloin yleensä vain kaksi luokkahuonetta. Yhdessä olivat luokat 1 – 3 ja toisessa loput. Opettajilla oli siis hyvin suuria vaikeuksia opetuksessaan, koska samaan aikaan piti opettaa eri tasoilla opiskelevia. Opetuksessa oli siis pakko keskittyä vain oleellisiin asioihin. Opetuksen taso muuttui vasta, jos onnistui pääsemään ammatti- tai oppikouluun. Niillekin, jotka eivät jatkoon päässeet, löytyi varmasti töitä maan jälleenrakentamisessa.
Maaseudulla koulumatkat saattoivat olla pitkiä. Minun koulumatkani oli reilut viisi kilometriä. Kesäisin kuljettiin jalan ja sitten polkupyörällä, kun sellaisia saatiin. Tosin pula-ajan pyöristä tahtoivat rungot katkeilla pienissäkin kuopissa. Talvella matka taittui umpihangessa tai reen jalaksien jäljissä taiteillen. Osa matkasta oli aivan umpihankea. Vain jänis oli jättänyt jälkensä. Koulukyytejä ei ollut, mutta jotain sentään. Yli 5 km koulumatkaajat saivat kunnalta kumisaappaat. Valitettavasti niiden alkuperä oli joku eksoottinen maa, koska ne eivät kestäneet pakkasta, vaan murenivat jalkoihin. Hyvä kun kotiin pääsi. Talvella koulumatka kesti usein liki kaksi tuntia suuntaansa.
Koulua käytiin kahdessa vuorossa. Lähellä asuvat kävivät aamuvuoroa 8 – 14/15, jonka jälkeen alkoi toinen vuoro, joka päättyi joskus kahdeksan maissa illalla. Koulua käytiin myös lauantaisin, joka tosin oli lyhin päivistä. Talvisin koulupäivä siis venyi melko pitkäksi jopa kymmentuntisiksi. Kotimatka kuljettiin siis tähtien valossa. Kun molemmat vanhemmat olivat töissä, niin piti itse hoitaa itsensä ajoissa kouluun. Aamupäivisin piti hoitaa läksyt ja laitella omat ruokansa. Tosin pula-aikana se ei ollut ongelma, koska vain kaurapuuroa oli liikaa. Lisäksi juotiin pahanmakuista kalanmaksaöljyä torjumaan keripukkia.
Koulut lämmitettiin yleensä haloilla ja lämmitykseen joutuivat vanhemmat oppilaatkin osallistumaan. Puut paloivat isoissa uuneissa ja ikkunoista veti. Homeesta ei kuitenkaan kukaan joutunut puukouluissa kärsimään. Jos eristeenä olevat purut jostain syystä kastuivat, niin ne myös kuivuivat toisin kuin nykyiset ”villat”. Sosiaaliset tilat olivat pihan perällä olevat puuseet. Oikein kovilla pakkasilla istuttiin luokissa ulkovaatteet päällä ja pipot päässä. Nastolankin kouluihin iloisen lisänsä toivat vilkkaat siirtolaiset Karjalasta. Kouluissa ei silloin ammuskeltukaan, koska sota oli niin lähellä ja karjalaislapset kertoivat siitä tarinoitaan.
Näiden muistelojen jälkeen joutuu väkisin ihmettelemään sitä, miten nykyajan ihmiset pärjäisivät noissa olosuhteissa. Olosuhteet ovat toki muuttuneet, mutta silloin ei jäänyt paljon aikaa eikä voimia koulukiusaamiseen. Kuri oli kouluissa tiukka, mutta se kasvatti sisua. Noustiin ylös, kun opettaja tuli luokkaan, eikä istuttu jalat pulpetilla. Hyvin pienestä tuli tukkapöllyä, karttakeppiä kynsille ja nurkassa seisomista. Myös rahaa opittiin kunnioittamaan, koska se oli itse hankittava tavalla tai toisella. Kesäisin oli heinän tekoa ja marjojen poimimista ja syksyllä nostettiin perunoita. Jopa kaupunkien koululaiset tulivat potun nostoon. Talvella myytiin joulukortteja ja lehtiä jne. Raha ei kasvanut seinissä!
Tämä on sitä hiljaista perimätietoa, jota oletamme, että nykysukupolvetkin kunnioittaisivat. Osin vikaa on meissäkin, kun olemme kattaneet teille valmiin pöydän, jossa riittää jaettavaa koko eteläiselle Euroopalle. Silloin kaikki mulle heti nyt ei ollut vielä edes ihmisen siemenissä. Nyt halutaan jopa sellaista, jota ei vielä ole edes keksitty, mutta keksittäviin juttuihinhan nykytalous perustuu..

Comments are closed.


WP Login