Tilastot ja niiden tulkinta

Suomessa siirryttiin 90-luvun puolivälissä noudattamaan EU:n yhteistä tilastointijärjestelmää. Monissa tärkeissä asioissa uusi tilastointi perustui otantatutkimuksiin. Yksi merkittävimmistä oli työttömyystilasto. Onneksi uutta menetelmää käyttää vain Tilastokeskus ja sen lisäksi työvoimahallinto pitää omaa reaaliaikaista tilastoaan, joka perustuu rekisteröityjen työttömien määrään. Kansainvälisiin tilastoihin kuten esimerkiksi Eurostatille tiedot menevät Tilastokeskuksen tietojen perusteella.
Otantatutkimukset ovat osoittautuneet hallituksia mielisteleviksi eli ne näyttävän kaunistelevan totuutta. Selkeä esimerkki saatiin viime vuoden lopulla, kun Tilastokeskuksen työttömien määrä osoittautui jopa kolmanneksen pienemmäksi kuin työvoimahallinnon työttömien todelliseen määrään perustuvat tiedot. Molemmat tilastot ovat kuitenkin yleisesti päättäjien tiedossa päätöksiä tehtäessä. Ongelma tässäkin tilastossa on se, että se ei kerro, miten työpaikkoja saataisiin lisää. Uuden työpaikan arvoketju on: kilpailukykyinen tuote, kilpailukykyinen prosessi, kysyntä, kasvu/vienti = uuden työpaikan synty!
Teolliset yritykset työllistivät vuonna 2003 Tilastokeskuksen mukaan 420 700 henkilöä ja vuonna 2010 teollisuudessa työskenteli 331 000 henkeä. Kaikilla mittareilla tarkasteltuna teollisuus ja sen myötä teolliset työpaikat ovat häviämässä Suomesta.
Toinen kansantaloudellisesti merkittävä tilasto koskee yrityksiä ja niiden määrää. Yrityksistä tilastoja pitävät ainakin Tilastokeskus, Verohallinto ja Patentti- ja rekisterihallinto. Kahden viimeksi mainitun luvut poikkeavat melkoisesti Tilastokeskuksen tiedoista. Tällä kertaa Tilastokeskuksen määrä noin 250 000 poikkeaa ylöspäin siitä, mitä Verohallinto ilmoittaa veroilmoituksen jättäviä yrityksiä olevan. Näiden tilastojen välillä on kuitenkin parin vuoden viive. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ns. toimimattomat pöytälaatikkoyritykset vaikuttavat otantatutkimuksiin.
Kun tilastoja puretaan, niin verohallinnon mukaan kokonaisluvut sisältävät noin 100 000 asunto-, kiinteistö- ja finanssialan yritystä. Asunto- ja kiinteistöalan yritykset ovat sellaisia palvelualan yrityksiä, jotka eivät tuota kansantaloudellisesti juuri mitään. Ainoastaan niiden peruskorjaukset tuottavat kansantaloudellista jakovaraa. Kun edellä olevat vähennetään yritysten määrästä, niin eri tilastoista riippuen jäljelle jää noin 130 – 140 000 aktiivista yritystä. Näistäkin suuri osa on palveluyrityksiä. Noin puolet eli 75 000 yritystä on suurten ikäluokkien omistuksessa. Eläkkeelle siirtymisten myötä on arvioitu katoavan noin 40 000 pääosin teollista yritystä.
Kansantalouden toiminnan kannalta on kuitenkin tärkeää tietää myös yrityskentän rakenne. Tämä on noussut nyt yllättäen esiin teollisuuden rapautuessa Suomessa. Jo 1980-luvulla Suomen strategiat alkoivat seurata yleistä kansainvälistä trendiä, jonka mukaan jälkiteolliset yhteiskunnat muuttuvat palveluyhteiskunniksi. Suomessakin tämä kehitys asetettiin tavoitteeksi, vaikka hyvin oli tiedossa, että Suomi elää viennistä, eikä näköpiirissä ollut kansainvälisiä palvelualan yrityksiä! Meillä toteutunut palveluyhteiskunta näyttää päinvastoin perustuvan ulkomaisten palveluyritysten pohjalle, jotka siirtävät voittonsa veroparatiiseihin.
Suomen teollisuuden säilyttämiseen ja lisäämiseen tarvitaan oma strategiansa. Ensinnäkin pitäisi varmistaa, että sukupolven vaihdos onnistuu. Tähän asti sitä on yritetty vapaaehtoisuuden pohjalta. Tutkimukset osoittavat, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Uusien teollisten yritysten saamista on monissa EU-maissa piristetty siten, että EU:n rahoituksella on rakennettu kokonaisia integroituja teollisuuskaupunkeja, joista tiloja on mahdollista vuokrata. Tällä tavoin maiden väliset suurestikin toisistaan poikkeavat normit eivät muodostu kilpailun esteiksi. Suomalaiset normit väestösuojineen poikkeavat täysin muista EU-maista. Ehkä Suomenkin on aika ottaa lusikka kauniisti käteensä!

Comments are closed.


WP Login