Palkka-ale

Presidentin ilmoitus verottoman palkkionsa alentamisesta sai liikkeelle lumivyöryn kaltaisen keskusteluvyöryn. Yksikään keskustelija ei ole kuitenkaan yrittänyt tai osannut eritellä asiaa loogisesti. Vastakkaista ryhmää eli veronkorotuksia esittää ulkoministeri Tuomioja, kun taas vastapuoli ehdottaa palkkojen nollaratkaisua tai palkkojen alennusta eli sisäistä devalvaatiota. Kukaan ei siis ole toistaiseksi kertonut, mitä nämä merkitsevät käytännössä. Tähänastisissa keskusteluissa ei ole ollut minkäänlaista perspektiiviä. Niitä on lähinnä käytetty juoksuhaudoista huutelemiseen.
Jos asiaa tarkastellaan yrityksen kannalta, niin ensinnäkin palkat edustavat vain noin puolta työvoimakustannuksista. Toisaalta palkkojen alentamisen vaikutus eri toimialoilla on hyvin erilainen. Joillakin aloilla palkkojen osuus voi olla jopa yli 60 % liikevaihdosta, kun puolestaan prosessiteollisuudessa ne ovat vain muutamia prosentteja. Näin ollen palkkojen alennus hyödyttäisi eniten työvoimavaltaisia aloja ja kotimaisia palveluja. Viennin kilpailukykyyn palkkojen alennus vaikuttaisi hyvin eriarvoisesti. Selvää kuitenkin on, että palkkojen nosto ja verojenkorotus eivät paranna kilpailukykyä. Ainoastaan valtion kassa turpoaa.
Työvoimakustannuksista toinen puoli koostuu erilaisista palkkaperusteisista maksuista tai veroista. Näistä suurin on työeläkemaksu, joka kansainvälisissä vertailuissa pitäisi sisällyttää veroihin. Tämä siitä syystä, että jopa useimmissa eurooppalaisissa kilpailijamaissa eläkemaksut sisältyvät tulo- yms. veroihin. Useimmista näistä maista on myös yksityinen eläkejärjestelmä, jonka yritykset saattavat ottaa työntekijöilleen tai työntekijät voivat kustantaa sen itse. Nämä eivät kuitenkaan ole samankaltaisia turvaltaan, vaan ne ovat säästöjä, jotka voi lunastaa eläkkeelle jäädessään kertanostolla tai useamman vuoden kuluessa.
Näin tarkasteltuna suomalainen palkkoihin perustuva verotus on maailman korkein. Se kohdistuu suurimmalta osaltaan yrityksiin vaikkakin nyt sitä on alettu yhä enemmän osittamaan myös palkansaajille. Yhteiskunta haluaa varmistaa tulonsa jo ennen, kuin yritykseen syntyy verotettavaa tuloa! Suomalainen verotuksen rakenne siis poikkeaa esimerkiksi Tanskasta, jossa ei ole lainkaan palkkoihin perustuvia työnantajamaksuja. Kaiken kaikkiaan näistä kansainvälisistä verovertailuista voi sanoa, että niissä ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa, joten niitä ei pitäisi käyttää lainkaan. Ongelma on se, että tällaisten vertailujen tekijät eivät tunne vertailumaiden verotuksen rakenteita lainkaan. Oletuslähtökohta on se, että vertailumaissa verot kerätään kaikkialla samoin perustein. Vielä pahempi vaihtoehto on se, että vertailuja vääristellään poliittisesti tarkoituksenmukaisesti. Viimekädessä lisääntyvä kansainvälinen kilpailu paljastaa näiden vertailujen onttouden.
Jos asiaa tarkastellaan yhteiskunnan kannalta, niin palkkojen nollalinja tai palkkojen alentaminen murtavat edellä luetelluista syistä verotuspohjan. Ilman julkisen sektorin rankkoja rakennemuutoksia eli kulujen karsimista nyt käytävä keskustelu palkoista merkitsisi väistämättä rankkoja verojen korotuksia. Verojenkorotukset puolestaan eivät lisää kilpailukykyä lainkaan vaan pikemminkin päinvastoin. Julkisella sektorilla työvoimakustannusten alentaminen sen sijaan alentaisi veronkorotuspaineita ja saattaisi parantaa myös yritysten kilpailukykyä.
Yritysten kilpailukyky kansainvälisillä vientimarkkinoilla koostuu hyvin monista tekijöistä, joita kaikkia pitäisi tarkastella kokonaisuutena, mikäli Suomi halutaan pitää maailmankartalla. Parhaita tarkastelijoita eivät välttämättä ole virkamiehet ja suurten yritysten johtajat, vaan ulkomaankauppaa käyvien yritysten operatiivinen johto!

Comments are closed.


WP Login