Archive for joulukuu, 2012

Työurien pidentämisestä

Joskus ennen, ei niin kauan sitten, maan tapa oli, että eläkkeelle siirtyvän rinnalle otettiin jo jopa puoleksi vuodeksi uusi ihminen oppimaan. Näin saatiin yrityksessä hiljainen tieto siirtymään sukupolvelta seuraavalle. 1990-luvun talouskriisin jälkeen tämä vanha hyvä käytäntö on muuttunut. Nyt eläkkeelle lähtevän tilalle ei yleensä oteta heti ketään kustannussyistä. Odotellaan niin kauan, että on pakko ottaa. Täysin uuden vaikka kokeneenkin työntekijän sisäänajo yritykseen kestää helposti puoli vuotta ja aina ei riitä sekään. Yritykset eivät ymmärrä, että tämä maksaa enemmän kuin se vanha hyväksi koettu vaihtoehto.
Vaikka tilastollisesti elinikä näyttää keskiarvoisesti lisääntyvän, niin ikääntyminen, työkyky ja teho alkavat voimakkaasti muuttua yksilöllisistä ja tehtävien laatuun liittyvistä syistä. Tämä saattaa rajoittaa työnteon jatkamista, vaikka haluja olisikin. Toinen vielä vakavampi asia on se, että eläkkeelle lähtevät työhalukkaatkin unohdetaan hyvin nopeasti työuran loputtua ja verkostojen kadottua. Monelle suurien ikäluokkien edustajille ja heitä vanhemmille verkostojen häviäminen ympäriltä 40 – 50 vuoden työuran jälkeen, saattaa olla elinvoimaa vähentävä tekijä. Ennen oli yrityksillä myös eläkeläisyhteisöjä, mutta nekin ovat harventuneet.
Kaikkien muiden toimenpiteiden lisäksi ehdottaisinkin, että TEM:ön alaisuudessa toimivat paikalliset yksiköt keräisivät eläkkeellä olevista työhalukkaista tiedostot. Näistä tiedostoista työnantajat voisivat hakea tietoa, osaamista ja tuuraajia lyhytkestoisiin työsuhteisiin tarpeen mukaan. Yksityisillä työnvälittäjillä on varmasti hyvät ohjelmat valmiina käytettäväksi tällaiseen tilastointiin. Yhteiskunnan tekemänä tällainen välitys olisi yrityksille ilmaista. Näin voitaisiin kadonnutta hiljaista tietoa palauttaa yritysten käyttöön. Samalla se tarjoaisi eläkeläisille pehmeän siirtymisen lopulliseen reserviin. Työskennellessäni Englannissa, jossa kansaneläke on varsin pieni, eläkeläisiä pidettiin aivan yleisesti sellaisissa tehtävissä, joihin heidän voimansa riittivät.
Julkisella sektorilla joudutaan ja osittain jo ollaan tämän tilanteen edessä. Etenkin kuntasektorilla suureksi ongelmaksi muuttuvat yksityistä sektoria pitemmät työsuhteet, jotka aiheutuvat pienestä vaihtuvuudesta. Koska myös työvoimasta tulee oletettavasti avoimen sektorin kanssa kova kilpailu, jotain tämän tyyppistä innovatiivista ja uutta työskentelyn muotoa tarvitaan. Tällaisen järjestelmän luomisessa tarvitaan myös lainsäädäntöä edellyttäviä porkkanoita. Erityisesti pitää harkita verotusta, eläkemaksuja ja monia sosiaalisia palkkoihin perustuvia yritysten maksuja. Asioita on pakko priorisoida, jotta työvoimaa olisi tulevaisuudessa riittävästi käytettävissä.

No Comments »

1 000 tuntia

Kaikki alkoi jo silloin, kun hehkulampun tuotekehitys oli edennyt niin pitkälle, että sen elinkaari oli 100 000 tuntia. Kauppa tyrehtyi ja tehtaiden pyörät pysähtyivät. Lamppujen tekijät päättivätkin keskenään, että lamppujen ikä pitää lyhentää tuhanteen tuntiin. He tekivät keskinäisen sopimuksen asiasta sakkoineen kaikkineen. Nykyisin sitä kutsutaan kartelliksi, mutta liki sata vuotta sitten se ei ollut mikään rikos. Tästä alkoi kertakäyttötuotteiden ja yleinen tuotteiden elinkaaren suunnittelu. Otti kuitenkin aikansa ennen, kuin se ehti yleistyä ja ehti vielä tänne pohjan perukoille.
Vielä 1970-luvulla Suomessa valmistettiin huippulaatuisia kodinkoneita kuten pesukoneita, liesiä, jääkaappeja ja pakastimia. Mekin luovuimme vasta hiljan vuonna 1974 ostetusta Upon pakastimesta, joka käytti vähemmän energiaa kuin nykyiset. Kansallinen talous ja itse asiassa koko maailmantalous perustuu nyt tuotteiden lyhyeen elinkaareen ja jopa insinööritkin opetetaan tekemään huonoja tuotteita. Tästä on lukuisia esimerkkejä IPodista printtereihin. Mielenkiintoista onkin se, miten ihmeessä tähän on jouduttu? Osittain kai siksi, että Keynes esitti teoriansa sellaisessa muodossa, että kansallisvaltiot ajautuivat kuin huomaamattaan rakentamaan taloutensa ikuisesti kasvavan kulutuksen varaan.
Mielenkiintoiseksi asian tekee sen yhteys ilmaston muutokseen. Loogisesti asia menee siten, että mitä lyhyt ikäisempiä tuotteita tuotetaan, sitä enemmän niitä pitää valmistaa ja mitä enemmän niitä valmistetaan, sitä enemmän syntyy päästöjä. Toisin sanoen, kun nyt keskustellaan päästöjen vähentämisestä, pitäisi itse asiassa keskustella kulutuksen vähentämisestä. Tämä ei kuitenkaan sovi maailmantalouden ja teollistuneiden maiden hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Siksi puhutaan vain päästöjen vähentämisestä. Maailman päättäjät eivät usko, että luonto lopulta panee ihmisen järjestykseen – jos on pakko!
Mitä sitten tulee kulutukseen yleisesti, niin se on täysin polarisoitunut ja jatkaa polarisoitumistaan. Kulutus ja tuotanto siirtyvät kehittyviin maihin. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että ko. maissa tapahtuu voimakas demokratisoituminen ja keskiluokan vaurastuminen. Tällainen kehitys ei kuitenkaan ole mahdollista ennen, kuin monikansalliset suuryhtiöt poistavat kehittyvien maiden diktaattorit lahjuslistoiltaan ja suosiostaan. Koska tämä asia valkenee yritysmaailmalle, riippuu siitä, koska helpommat markkinat alkavat kyllästyä. Toinen skenaario on se, että teollistuneiden maiden kuluttajat kyllästyvät huonoihin eli lyhyen elinkaaren tuotteisiin ja alkavat vaatia laatua. Tällöin näillä markkinoilla kysyntä vähenee ja on pakko avata uusia markkinoita.
Olen monesti eri yhteyksissä yrittänyt vakuuttaa, että Suomi on niin pieni taloudellinen yksikkö, että me eläisimme täällä tekemällä todellisia laatutuotteita joilla on 10 vuoden takuu ja hinta sen mukainen. Maailmassa on jo nyt riittävästi kuluttajia, jotka ostavat laatua ja designia halvan ja huonon asemesta. Pitkään Saksan kehitystä seurattuani kirjoitin 20 vuotta sitten jutun luomusta Etelä-Suomen Sanomiin. Totesin jutussa, että saksalaisten kriteerien mukaan koko Suomen silloinen peltoala soveltuisi luomutuotantoon. Koko tämä tuotanto voitaisiin myydä Saksaan ja se olisi vain murto-osa markkinoista.
Silloisen päätoimittajan vastaus oli, että kirjoittele poika vaan niitä Venäjän kaupan juttuja ja jätä tällaiset haihattelut. Maailma ja sen markkinat ovat muutoksessa, mutta osaammeko hyödyntää muutosta? Toisin sanoen osaammeko myydä muulla kuin hinnalla? Osa Suomen teollisuudesta osaa valmistaa ja myydä laadukkaita investointihyödykkeitä. Tämä pitäisi saada laajennettua myös kestokulutushyödykkeisiin.

No Comments »

Motivaatio

Olen jo vuosikymmeniä pyrkinyt Suomen epätieteellisen seuran jäseneksi tuloksetta. Aluksi olin liian epätieteellinen, ellen suorastaan kansanomainen. Kyllästyin tilanteeseen ja aloin vanhana miehenä opiskella, jolloin minusta tuli liian tieteellinen. Nyt on sitten tehty kansainvälinen tieteellinen tutkimus, jossa on todettu, että suomalaiset ovat hyviä oppimaan, vaikkei heillä ole minkäänlaista motivaatiota koko hommaan. Tällaisen tutkimuksen tekijällä olisi varmaan hyvät mahdollisuudet päästä epätieteellisen seuran jäseneksi.
Aloin miettiä omia kouluaikojani. Koulua käytiin kahdessa vuorossa ja meitä oli useampi luokka samassa luokkahuoneessa. Kauhean paljon ei ollut kiusaamista oppilaiden välillä, mutta kateederin takaa kyllä tuli komentoja. Nurkassakin piti seisoa, vaikka olisi tullut kuset housuun. Vuorotellen laitettiin puita pystyuuniin ja pidettiin lämpöä yllä. Vääristä vastauksista tuli naurua ja pilkkaa kateederin takaa. Kun sitten tällaisen stressaavan päivän jälkeen taapersi iltasella kahdeksan jälkeen umpihangessa kotiin, niin näin jälkeenpäin ihmettelen, mistä se motivaatio oikein tuli. Tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli selkään saamisen pelko, koska motivaatio sanaa ei tuolloin ollut edes keksitty.
Silloin oli kouluissa kuri. Töppäilyistä tuli karttakeppiä kynsille ja tai tukkapöllyä. Sen lisäksi saattoi vielä joutua nurkkaan ja oppikoulussa tuli karsseria. Karsserissa yleensä tuijoteltiin täytettyjä lintuja eläinten päitä. Tällainen kurinpito teki suomalaisista epävarmoja, jotka korjasivat itsetuntoaan kunnon kännillä. Epäonnistuminen oli syntiä, jota ei sallittu. Kun sitten asustelin Britanniassa useita vuosia, niin minua ihastutti se, kuinka ihmiset aivan spontaanisti nousivat ylös, pitivät puheen, tai kertoivat mielipiteensä ujostelematta. Oppimiskulttuureissa ja ohjelmissa pitää olla eroja. Nämä muuttujat saattavat aiheuttaa tutkimuksiin vääristymiä.
No miten sitten on selitettävissä, että ilman motiivia voidaan olla maailman kärjessä oppimisessa? Julkisuudessahan kuvataan koulut kiusaamisen tyyssijoiksi, joissa opettajan rooli on lähinnä sivustakatsojan osa. Kateederilta ei saa mitenkään käskeä tai arvostella mussukoita tai vanhemmat tulevat ja vaativat opettajan erottamista. Olisiko mahdollista, että selittävä tekijä on tietotekniikka? Tutkimuksillahan on osoitettu, että nuoriso viettää enemmän aikaa tietokoneidensa ääressä kuin oppitunneilla. Nykyisin tietokoneiden avulla voi oppia melkein mitä tahansa. Jos tämä pitää paikkansa, niin homekoulut voisi purkaa pois ja siirtyä suoraan online-opiskeluun. Koulutanssiaiset voisi pitää säilyttää sosiaalisena tapahtumana ja järjestää vaikka urheilutaloilla. Vai tanssiiko kukaan enää? Vai ovatko tanssitkin siirtyneet online-tilaan?

No Comments »

Talouden teorioista

Kun Keynesin teoriat otettiin Britanniassa käyttöön toisen maailmansodan jälkeen, ne sopivat silloiseen taloudelliseen tilanteeseen erityisen hyvin. Silloin näytti siltä, että kasvu ja kulutus maailmalla ja erityisesti Euroopassa jatkuvat ikuisesti. On myös muistettava, että vaihtoehtojakaan ei ollut, koska vain valtioilla oli mahdollisuus Euroopan jälleenrakentamiseen. Kun Britannian työväenliike otti käyttöön Keynesin opit 1944 Readingissa Lontoon lähistöllä, päätettiin samalla, että valtion omistamiin yhtiöihin valitaan vain parhaat johtajat puoluepoliittisista ansioista välttämättä. Toisin kuitenkin kävi ja politiikka syrjäytti organisaatioissa asiantuntemuksen (Commanding Heights).
Ennen Thatcherin maanvyörymävoittoa Britannia oli ajautunut tilanteeseen, jossa valtionyhtiöiden tarpeisiin jouduttiin painamaan rahaa jopa niin, että maa oli joutua IMF:n holhoukseen. Thatcherin voitto käynnisti yksityistämisen, jonka johdosta maahan tuli n. 25 miljoonaa uutta osakesäästäjää. Ns. thatcherismin isä oli itse asiassa ”Mad Munk” Keith Joseph, joka ei kuitenkaan suostunut pääministeriksi. Talouden evoluutio oli hyvin tuskallinen. Jopa pääministeri Callaghan toteisi eräässä puheessaan, että kodikas maailma ei jatku ikuisesti. Ei voida luottaa siihen, että pääministerin allekirjoituksella voidaan taata täystyöllisyys. Jopa työväenpuolueen puheenjohtaja myönsi luullessaan kuolevansa, että vasemmistolainen politiikka on täysin epäonnistunut. Näistä Suomen media oli hipi hiljaa?
Useimmissa Euroopan maissa Keynesin oppeja otettiin käyttöön vain soveltuvin osin. Tätä mallia kutsuttiin ”sekataloudeksi”. Britannian työväenpuolue sen sijaan kutsui omaa malliaan ”hyvinvointivaltioksi”. Näiden mallien käyttöön pakotti Euroopan maat paitsi sota myös ilmasto. Vuonna 1947 Euroopassa oli erittäin vaikea, kylmä ja luminen talvi kaiken kaaoksen keskellä, joten nopeita ratkaisuja tarvittiin. Sekatalouden eli lievemmän keynesiläisyyden käyttöön vaikutti suuresti Marshall-lainat, jotka käytännössä pelastivat Ranskan ja Saksan. Ne käynnistivät myös Wirtschaftwunderina tunnetun Saksan talousihmeen. Käynnistäjät kutsuivat itseään ”ordoliberaaleiksi”. Tähän ryhmään kuului myös Ludwig Erhard, joka ministerinä vaikutti Saksan nousuun.
Neuvostoliittoa on puolestaan pidetty marxilaisen talouden mallimaana. Tämäkään ei kuitenkaan ole totta. Lenin muotoili marxilaisia teorioita slaavilaiseen tai tsaarilliseen kulttuuriin sopivaksi NEP-malli). NEP-malli olisi sallinut laajasti pienet yksityiset yritykset ja ammatinharjoittajat. Tämä ei kuitenkaan sopinut Stalinille. Näin saatiin aikaan keskusjohtoinen talousmalli, josta voi kertoa vaikka kuinka hullunkurisia juttuja. Eräs näistä on Siperian arolle toimitettu valtava lastulevytehdas, jonka koneet ovat lahoissa laatikoissa odottamassa tehtaan seiniä.
Kun Yhdysvallat teki strategisen valinnan ja aloitti ns. kilpavarustelun, keskusjohtoisen talousjärjestelmän tehottomuus paljastui, kun rahat menivät varusteluun ja kansa alkoi nähdä nälkää. Silloisen Neuvostoliiton vienti ei perustunut kilpailuun ja maailmanmarkkinahintoihin, vaan valuutantarpeeseen. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että varustelu vaati niin paljon valuuttaa, että tehottomat laitokset eivät pystyneet toimittamaan tarpeeksi tuotteita vientiin. Tähän perustui myös Suomen talouden kehittyminen 1970-luvulla muiden Euroopan maiden ollessa öljykriisin vuoksi ahdingossa. Mitä enemmän öljyn hinta nousi, sitä enemmän vastineeksi piti toimittaa Suomesta tuotteita Neuvostoliittoon.
Minua vaivaa suunnattomasti se, että nyt keskitytään arvioimaan menneiden aikojen talousmalleja. Jokainen talousteoria on oman aikansa kuva. Nyt tarvitaan uusia teorioita. Niissä voidaan hyödyntää vanhojen mallien hyväksi tunnettuja käytäntöjä. Nyt olemme sen tosiasian edessä, että matalan kulutuksen aikoina työn määrä näyttää olevan vakio. Jos siis työnteko lisääntyy esim. Aasiassa, niin se vastaavasti vähenee Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ratkaiseva tekijä on kilpailukyky. Suomenkaan imago ei edellyttäisi tuotteiden myymistä halvalla. On mahdollista tehdä kalliita ja kestäviä tuotteita. Näin pienelle maalle tämäkin on mahdollista, jos osaavia myyjiä löytyy. Siis niitä, jotka pystyvät myymään eskimoille pakastimia. Nuorempi sukupolvi voi halutessaan lukea kirjan Kauppaa Faaraoiden Egyptistä Euroopan Unioniin, 2000, ISBN 951-98517-0-4. Kirjassa on kerrottu Euroopan ja Suomen pitkän aikavälin taloudellinen kehitys. Siinä on myös jo vuonna 2000 ennustettu Suomen nykyinen tilanne s.156, 158–159.

No Comments »

Palkat ja kilpailukyky

Kun palkkajoustoista ja palkkojen sopeuttamisesta keskusteltiin viimeksi, niin ammattiyhdistysliike tyrmäsi sen, kuten se on tekemässä nytkin. Onkin syytä hieman muistella, mitä tapahtui tämän tyrmäyksen jälkeen. Ay-liike tiesi tietysti, että devalvaatiohan seuraa aina tällaisesta kilpailukyvyn menetyksestä. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin sikäli poikkeuksellinen, että 1980-luvun aikana markka oli vahvistunut ja sitä oli vahvistettu yli kolmanneksen. Kun Saksan markka maksoi vuonna 1982 noin 3,15 Suomen markkaa, niin 1989 Saksan markka maksoi vain reilu 2,1 FIM. Kun sitten markka ensin devalvoitiin ja sitten laitettiin kellumaan, markka heikkeni pahimmillaan yli 40 %.
Koko prosessi johti siihen, että markkinoilta Suomessa poistui noin 35 000 yritystä. Avoimella sektorilla oli työntekijöitä reilut kaksi miljoonaa. Vuoteen 1994 tultaessa työpaikkoja hävisi noin 750 000. Kun sitten markan arvo alkoi kantaa viennissä hedelmää, työvoiman määrä nousi noin 1,5 miljoonan tasolle. Tilastotieteilijät ja VM ihmettelivät kuitenkin, miksi palkkasumma ei noussut samassa suhteessa. Ay-liikkeen olisi pitänyt tietää, mistä moinen johtui, mutta se ei halunnut tuoda asiaa julki. Totuuden kertominen jäsenille olisi ollut järkyttävä.
Käytännössä tapahtui nimittäin niin, että kun työttömiä jälleen otettiin takaisin töihin, niin heitä ei otettu takaisin vanhoina työntekijöinä. Heidät palkattiin takaisin uusina työntekijöinä, joiden ammattitaito oli työttömyyden aikana osittain vanhentunut. Tämä merkitsi sitä, että monen tuntiansio putosi työttömäksi jäämisen 75 markasta jopa 32 markkaan. Mutta jos esim. paperimies joutui töihin toiseen ammattiin vaikkapa sahalle, niin palkka saattoi pudota alle puoleen. Palkkojen sopeuttaminen tapahtui siis massiivisen työttömyyden kautta. Lisäksi on mainittava, että avoimella sektorilla on tällä hetkellä vain reilut 1,6 miljoonaa työpaikkaa, joten pysyvästi sopeutuminen vei noin 400 000 työpaikkaa.
Eläköitymisestä johtuen työttömyys ei nyt pitkällä aikavälillä nouse näin korkeaksi, mutta se riippuu jälleen viennin kilpailukyvystä. Nykyisellä työvoimakustannusrakenteella, joka perustuu suuren osan sosiaaliturvan kustannusten keräämiseen palkkojen perusteella ennen yrityksen tuloksen muodostumista, ei jätä paljon pelivaraa. Koska tätä rakennetta ei poliittisesti uskalleta muuttaa, niin ainoaksi keinoksi jää palkkojen alentaminen tai nollalinja! Jos kukaan ei ole halukas tinkimään mistään, niin rahat eivät riitä nykyisen kaltaisen yhteiskunnan ylläpitoon. Nyt ei ole mahdollista devalvoida. Siitä huolimatta ihmetyttää Euron nykyinen arvo markkinoilla. Kun Euro otettiin käyttöön, sen arvo oli noin 0,85 USdollaria. Nyt taso on noin 1,28, vaikka EU:n taloudellinen tilanne on paljon huonompi. Kuka spekuloi markkinoilla Euron arvolla?

No Comments »

WP Login