Learning by doing

Suomalaisessa kulttuurissa otsikko tarkoittaa tekemällä oppimista eli oppisopimustyösuhdetta. Historiallisesti tarkastellen tekemällä oppiminen on kaikkein vanhin oppimisen muoto. Se on jopa niin vanha, että järjestelmä on siirtynyt geeniperimänä sukupolvelta toiselle vielä teollistumisen aikakaudellakin. On siis perusteltua sanoa, että suurempi joukko ihmisiä on oppinut tulemaan toimeen oppimalla vanhemmiltaan tekemällä, kuin mitä tähän mennessä on kouluista valmistuttu ammatteihin. Eläinkunnassahan tämä on vieläkin ainoa oppimisen muoto.
Suomessakin on vuosituhansia isät opettaneet poikiaan ja äidit tyttäriään. Sodan jälkeen alkanut voimakas muuttoliike maalta kaupunkeihin aiheutti kuitenkin uuden ongelman. Tosin silloinkin oli välikausi, jolloin ihmiset aloittivat ammattiin opiskelun työpaikalta oppipoikina ja –tyttöinä. Koska sotakorvaukset vaativat sen, että kaikkien kynnelle kykenevien oli oltava töissä, ei aikaa jäänyt edes ammattikouluille. Tosin ammattikouluja oli jo 1950-luvullakin, mutta oppilaspaikkoja oli kovin vähän. Parhaat kansakoulun suorittaneet kuitenkin pääsivät ammattikouluihin.
Opiskelun arvostus oli kuitenkin siirtymässä oppikouluihin ja sieltä edelleen jatko-opintoihin joko yliopistoihin tai opistoihin. Sodan aikana syntyneet ja suurin osa suurista ikäluokista on käynyt läpi tämän vanhan koulujärjestelmän. Ammatillisen koulutuksen buumi alkoi vasta 1960 ja 1970-lukujen vaihteessa. Silloinkin kuitenkin valtaapitävien johtavana ajatuksena oli, että suurimman osan nuorista tuli opiskella akateemisiin ammatteihin ja ammatillinen koulutus vasta toissijainen vaihtoehto.
Nyt on vaan valitettavasti niin, että kaikille ei sovi poliittisella tasolla päätetty oppiminen. Tämä on nähtävissä erityisesti nyt, koska osaavista ammattilaisista on huutava pula. Nyt näyttää siltä, että yhä suureneva joukko nuoria haluaisi hankkia ammatin työssä oppimalla. Työnantajien puolellakin on tapahtunut sellainen kulttuurinmuutos, että koska ammattia osaamattomallekin joudutaan maksamaan ammattimiehen palkka viimeistään kolmen kuukauden työskentelyn jälkeen, niin sitten otetaan vain niitä, jotka jo osaavat ammatin. Kun itse menin 12-vuotiaana rakennuksille kesätöihin, sain palkkaa 5 markkaa viikossa. Silloin tilanne oli joko tai. Silloin aloitettiin kantamalla lautoja ja tiiliä yms. työkohteisiin. Pikku hiljaa sitten päästiin ammattimiehen apuriksi jne.
Minulla on ollut itselläni oppisopimussuhteisia työntekijöitä, eikä heistä ole pahaa sanaa sanottavana. Useimmista on tullut erinomaisia ammattimiehiä ja menestyviä yrittäjiäkin. Jostain syystä on niin, että työssä oppiessa joillekin herää myös kysymys: mitenkäs tämä nyt näin toimii? Silloin aletaan etsiä lisää tietoa. Jopa ammattitiedon hankkiminen on nykyisin huomattavasti helpompaa netin kautta, kuin ennen kyselemällä ja kirjaston kirjoja tutkimalla. Se on vaan valitettava totuus, joka AY-liikkeenkin on hyväksyttävä, että oppiminen maksaa työnantajallekin. Opastamisen lisäksi on myös teoriaopetusta, joka tapahtuu työpaikan ulkopuolella. Nämäkin tunnit on korvattava työntekijälle. Kun yhteiskunta maksaa koulunpenkin kiillottamisen oppimisprosessissa, niin jotenkin on opetus korvattava myös työnantajille. On vielä muistettava, että työpaikalla oppiminen on vaativampaa kuin koulussa oppiminen.
Työnantajille koulutuksen korvaamiseen on useita eri keinoja. Työnantajalle voidaan antaa suoraan kustannuksiin perustuva korvaus. On myös mahdollista lähestyä asiaa muiden työvoimakustannusten osalta. Normaaliin ammattikouluun verrattuna oppisopimuskouluttaja joutuu maksamaan koko koulutusajalta sotumaksut, tapaturma- ja vapaa-ajantapaturmamaksut, ryhmähenkivakuutusmaksut, työttömyysvakuutusmaksut, TEL-maksut, jne. Näiden lisäksi oppisopimustyönantaja joutuu keräämään, tilittämään ja tilastoimaan lukuisia muita maksuja, joita varsinaisessa ammattikoulussa ei tarvitse tehdä. Palkka ei siis ole ainoa kriteeri ja kustannuserä, josta oppisopimustyöantaja joutuu korvaamaan.
Työssä oppimista harkittaessa on myös otettava huomioon ammattikoulujen opetuspuolella tapahtunut kehitys. Ammatin eli työn opettajilta vaaditaan nykyisin sellaisia taitoja joita uusilla opettajilla ei enää ole eli kädentaitoja. Kirvesmiehen, muurarin jne. töitä ei voi opettaa pelkästään kirjoista. Nykyisin tällaiset ammattimiehet saavat sellaista palkkaa työssään, että alennetut opettajien palkat eivät enää houkuttele. Tämä on erittäin vakava peruste oppisopimusopetuksen kehittämiselle.

Comments are closed.


WP Login