Siirtohinnoittelu ja verotus

Julkisuudessa olleiden käsitysten mukaan näyttävät toimittajilta puurot ja vellit menevän sekaisin. Korkojen vähennysoikeuksilla kikkailu, konsernin ulkomaisten yhtiöiden pääomitus ja siirtohinnoittelu ovat kolme täysin eri asiaa, jotka pitää verotuksellisesti erottaa toisistaan. Olen huomannut, että myös monilla verotarkastajilla näissä asioissa on epäselvyyksiä. Osittain siihen vaikuttaa kielitaidon puute, WTO:n toimintatapojen tuntemattomuus ja vieraat kulttuurit.
Ylisuurten korkojen verovähennysoikeus on selvä ministeriön moka, joka on monissa muissa maissa jo korjattu. Se on helposti korjattavissa meilläkin rajoittamalla ulkomaisilta emoyhtiöiltä saatujen lainojen korkovähennys tasolle Euribor +. Marginali on mahdollista määritellä markkinakorkojen mukaiseksi. Pääomalainojen toinen vaihtoehtohan on osakepääoman nosto, joka ei kuitenkaan ole tällä hetkellä verotuksen kannalta järkevää, koska omistaja joutuisi tyytymään vain osinkoihin ja niiden veroseuraamuksiin. Sen sijaan EU-alueella tehtyjen voittojen siirtäminen veroparatiiseihin, pitäisi direktiiveillä kieltää kokonaan. Kyse on pelkästään poliittisesta tahdosta.
Kun suomalainen yritys perustaa vaikkapa myyntiyhtiön kohdemaahan, niin sen ylösajo kannattavaksi kestää toimialasta riippuen 3 – 5 vuotta. Tänä aikana emoyrityksen on tavalla tai toisella katettava syntyneet tappiot. Verosuunnittelu ratkaisee sen tapahtuuko tappioiden kattaminen osakepääoman nostamisella vai pääomalainoilla. Tässä tulee arvioitavaksi myös kohdemaan verolainsäädäntö, ei pelkästään Suomen. Teollisissa investoinneissa asia on vielä hyvin paljon monimutkaisempi. Kyseeseen saattavat tulla esimerkiksi sisäiset lisenssisopimukset ja patenttioikeudet. Joissakin epävakaissa maissa voittojen kotiuttaminen vaatii monenlaisia varmistuksia.
Suomen verottaja ei voi puuttua ulkomaille rekisteröidyn suomalaisten omistaman yhtiön verotukseen. Laki kieltää jopa vapaaehtoisesti toimitettujen tilinpäätöstietojen huomioimisen suomalaisessa verotuksessa. Verottaja on pyrkinyt kiertämään tätä sääntöä vetoamalla oikeuteensa laatia itse kirjanpito, mikäli tarvittavia tietoja ei ole tai niitä ei voida käyttää. Verottaja käytti tätä ahkerasti suomalaisten perustettua tytär- yhteisyrityksiä Baltian maihin. Nämä viritykset ovat kaatuneet tietääkseni kaikki hallinto-oikeuksissa. Tällaiset riskit ovat kuitenkin selkeä haitta suomalaisten yritysten kasvulle ja tällainen manipulointimahdollisuus pitäisi lailla poistaa, koska se sotii myös EU:n peruskirjaa vastaan. Verottajan mielivaltaiset tulkinnat maksavat yrityksille ja vaikeuttavat toimintaa.
Täysin oma asiansa on ns. siirtohinnoittelu. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan sitä hintaa, jolla suomalainen emoyritys myy ulkomaiselle tytäryhtiölleen tuotteita ja palveluita. Verottaja on yrittänyt puuttua näihinkin. Perusteena on ollut se, että ulkomaiselle tytäryhtiölle on myyty halvemmalla kuin, mitä kotimaassa on samoja tuotteita myyty. Jos nämä perustelut olisivat menneet läpi, meillä ei olisi teollisuutta lainkaan. Tämä johtuu sitä, että maailmanmarkkinahinnat ovat eri puolilla maailmaa täysin toiset kuin Suomen kotimaan hinnat. Tästä hinnoittelusta on ollut haittaa myös Suomen vientiteollisuudelle. Esimerkiksi tanskalaiset huonekalujen valmistajat saivat ostaa suomalaista sahatavaraa noin kolmanneksen halvemmalla kuin suomalaiset yritykset. Tämä johtui siitä, että suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus ei sallinut mekaanisen puunjalostuksen tuotteiden tuomista Suomeen. Viimekädessä lisenssivirasto esti tuonnin.
Suomen veroviranomaisilla ei ole mitään mahdollisuutta selvittää, mikä todellinen markkinahinta on jossain viennin kohdemaassa. Tämä johtuu monesta seikasta, mutta perussyy on se, että käypä hinta on aina se, jonka ostaja suostuu tuotteesta maksamaan kaupantekohetkellä. Kaikki muut arviot ovat pelkkää spekulaatiota. Hyvin usein markkinoille tulija joutuu ”ostamaan” asemansa ja markkinaosuutensa markkinoilta. Tämä puolestaan edellyttää aggressiivista tuloa markkinoille. Uuden polven markkinoijat kutsuvat tätä sissimarkkinoinniksi. Aikaisemmin Suomen laki rajoitti myös ulkopuolisen agentin komission 10 % myyntihinnasta. Tämä esti tehokkaasti esimerkiksi agenttien käytön huonekalukaupassa. Onneksi tämä on poistunut. Nyt verottaja ja poliisi yrittää löytää korkeista myyntipalkkioista eli komissioista lahjus yms. rötöksiä. Tämäkään ei itse asiassa kuulu Suomen viranomaisille lainkaan. Päämiehen päätettävissä ei ole se, miten agentti rahansa käyttää. Jos yhtä tiukkaa linjaa sovellettaisiin suomalaisiin rakentajiin Venäjällä, niin rakentaminen olisi loppunut aikoja sitten.
Globalisoituvassa maailmassa pienen Suomen viranomaisten on pysyttäydyttävä niissä puitteissa, joihin Suomen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden ja joihin viranomaisten kyky ja taidot riittävät. Paikallaan olisi myös, että yritysten ulkomaisia toimintoja ja verotusta koskeva lainsäädäntö saatettaisiin vihdoin 2000-luvun vaatimuksia vastaavaksi. Globalisaatio ja jäsenyys EU:ssa sekä liittyminen euroon, ovat muuttaneet suomalaisten yritysten toimintaympäristöä niin radikaalisti, että lainlaatijoidenkin olisi syytä noteerata muutokset.

Comments are closed.


WP Login