Hullun hauskat dieetit

Minulla todettiin 1973 harvinainen hiilihydraatti-intoleranssi. Oli vaikea määritellä oliko suonissa enemmän verta vai triglyseriidejä eli hiilihydraattien aiheuttamia rasvoja vai verta. Insinööritieteiden mukaan hyvin rasvatussa putkistossa veren olisi pitänyt liikkua liukkaasti, mutta eipä vain liikkunut. Lääkärin ohje oli, että saat syödä kaikkea mikä ui, kävelee tai lentää mutta et mitään, mikä kasvaa maassa. Lisäksi määrättiin lääkitys, joka oli sama kuin kolesterolipotilailla. Lisäviestinä oli, että nämä lääkkeet aiheuttavat rasvamaksan ja myöhemmin 2-tyypin diabeteksen. Herää tietenkin kysymys, että kuinka moni kolesterolivaivoihinsa näitä syönyt, on saanut diabeteksen?
Nuorelle tällainen elinaikaennuste oli aika tyly, mutta lääketiede kehittyi ja uusia lääkkeitä tuli nopeasti markkinoille. Aina eivät pysyneet nämä karppausohjeet mielessä ja paino nousi. Jonkin vuoden kuluttua lääkärini totesi, että hänen vastaanotolleen ei ole tulemista ellei paino laske. Sain sitten jostain käsiini Atkinsin kirjan. Atkins oli alun perin diabetestutkija, joka oli tutkimuksissaan päätynyt siihen, että suurin osa hiilihydraateista koostuu erilaisista sokereista ja hiilareita karttamalla voi pitää veren sokeriarvot alhaalla. Aloin noudattaa Atkinsin ohjeita, koska kirjassa oli myös runsaasti reseptejä. Puolessa vuodessa pudotin painoa 35 kiloa ja samaa tahtia putosivat myös triglyarvot.
Kun nyt seuraa keskustelua karppauksesta, niin omat kokemukset nousevat pintaan. Tutkimuksissa todettiin, että voin syödä hiilareita 20 – 25 gr päivässä. Suurempi määrä alkaa nostaa painoa ja veren rasva-arvoja. Karppauksen aikana todettu pahan hajuinen hengitys johtuu siitä, että keho on joutunut ketoosiin. Silloin pitää ryhtyä hiljalleen lisäämään hiilareita siihen asti, kunnes hengitys ei enää haise. On myös mahdollista mitata tilaansa Ketostix-tikuilla, joilla virtsasta viitteitä omista hiilarirajoistaan. Atkinsin dieetin tai karppauksen vaikutus on täysin yksilöllinen, joten jokaisen on etsittävä itselleen sopiva hiilihydraattien sieto. Missään tapauksessa ei saa kokonaan hylätä hiilareita.
Kun minut määrättiin vähähiilihydraattiselle dieetille ja jouduin aikoinaan vaihtamaan yksityiseltä puolelta julkiseen terveydenhuoltoon, niin siellä lääkärit eivät tunnistaneet minun tautiani lainkaan. Minut lähetettiin ravintoterapeutin vastaanotolle. Kun kerroin hänelle ruokavaliostani, niin hän alkoi huutaa kurkku suorana, että lääkärit eivät tiedä mitään ravintoasioista. Kaurapuuroa vaan naamariin ja ruisleipää ja perunaa. Kun yritin selittää hiilihydraatti-intoleranssista, niin heitti minut pihalle. Ihmiset ovat niin yksilöllisiä, että äänestämällä ei voida ruokasuosituksia antaa.
Erikoisin dieetti, joka on tielleni sattunut, on kuninkaallisten ilmavoimien (Royal Air Force) dieetti. Toisen maailman sodan aikana lentokoneet tehtiin mahdollisimman kevyiksi. Niissä käytettiin ohutta vaneria, jota pari suomalaistakin tehdasta valmisti. Tällä pyrittiin saamaan koneet kevyiksi, jotta aseistusta voitiin vastaavasti lisätä. Lentäjillä oli samasta syystä tiukat painorajat. Olutkulttuurissa paino saattoi joskus ilmojen ritareiltakin karata ja silloin määrättiin dieetille. Se oli hyvin yksikertainen. Kovaksi keitettyjä kanamunia sai syödä niin paljon kuin halusi. Juomana sai nauttia valkoviiniä tarpeen mukaan. Brittein saarilla vesi on niin kalkkipitoista, että sitä oli syytä karttaa. Asiaa seuranneet kertovat, että keskiviikon jälkeen munat yleensä unohtuivat dieetistä, joten jäljelle jäi vain valkoviini. Loppuviikko menikin iloisesti valkkaria hörppiessä.
Suomalaiset viranomaiset ovat ns. todellisia pilkun viilaajia ja heidät pitäisi lähettää jatkokoulutukseen vaikkapa Malesiaan. Jos uhataan lapsia huostaanotolla, niin pitäisi toteuttaa myös perustuslainmukaista tasa-arvoisuutta. Roskaruoan lihottamien lapsien kohdalla pitäisi olla sama uhka. Toisaalta, jos lakia noudatettaisiin, niin molempien ryhmien vanhemmat pitäisi lähettää kestitysleireille opettelemaan terveellisen kotiruoan valmistamista. Tässä on nyt sitten karppailtu liki 40 vuotta, joten terveisiä vaan kaikille karppaajille.


Comments are closed.


WP Login