Virkamiesdemokratia

Kun Lenin rakensi kommunistista Neuvostoliittoa, niin hän ilmoitti suoraan, että valta ei kuulu kansalle vaan eliitille. Vaikka monet intellektuellit ja vapaustaistelijat pitivätkin Neuvostoliittoa esimerkkinä puhtaasta demokratiasta, niin sitä se ei suinkaan ollut. Se oli harvainvalta eli diktatuuri. Kun nyt katsotaan Euroopan tai vaikkapa Yhdysvaltojen tilaa, niin kehitys on ollut nurinkurinen. Vallankumousten ja sotien kautta syntyneet demokratiat ovat muuttuneet näennäisdemokratioiksi. Oikeampi nimitys olisi nyt Virkamiesdemokratia. Virkamiehet valmistelevat kaikki asiat ja demokraattisesti valituille elimille ei jää vaihtoehtoja. Jos näiltä elimiltä tuleekin esityksiä, niin ne laitetaan alimmaisiksi pinoon.
Erityisen hyvä esimerkki on läntisen kulttuurin kehto Kreikka, jonka virkamiehet on nimitetty poliittisin perustein. Nimityksen jälkeen virkamieskunta on kuitenkin muodostanut oman valtakuntansa valtakuntaan, jossa se itse päättää hyväksyykö se hallituksen esitykset vai ei. Tämä saattaa tosin olla perua sotilasdiktatuurin ajoiltakin, mutta tapahtumat puolentoista vuoden ajalta osoittavat, että virkamiehet johtavat Kreikkaa. Italia näyttää elävän samojen nuottien mukaan sillä lisäyksellä, että mafialla on myös oma lusikkansa sopassa. Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmä on myös ajanut liittovaltion virkamiesten käsiin. Siellä tosin korkeat virkamiehet vaihtuvat vallan mukana, mutta jatkokauden ostaminen alkaa niin varhain, että pitkäjänteinen liittovaltion kehittäminen on käytännössä mahdotonta.
Suomessakin ollaan menossa samaan suuntaan – valitettavasti. Toki Suomessa on pitkät perinteet, koska Suomi oli Ruotsin ja Venäjän siirtomaa useita satoja vuosia. Tuona ajanjaksona valtaa pitivät kuninkaan ja tsaarin nimissä virkamiehet. Mielenkiintoista on myös, että vaikka valta vaihtui, niin samat virkamiehet jatkoivat ja ainoastaan päälliköt vaihtuivat. Syvä kunnioitus ja suoranainen pelko virkamiehien suhteen on kuitenkin globalisaatiossa ja maailman supistuessa alkanut kärsi pahasti inflaatiosta. Arabikevät on mielenkiintoinen koelaboratorio sen suhteen, jatkavatko samat virkamiehet, vai syntyykö todellinen demokratia. Suomessa uudistuminen tapahtuu sukupolvenvaihdoksen myötä, jos on tapahtuakseen. Jopa 70 % virkamiehistöstä vaihtuu, jos korvaajia löytyy. Mikäli ei löydy, niin rakenteita on pakko panna uusiksi.
Virkamiesdemokratiaa kutsutaan myös byrokratiaksi, koska kasvaakseen ja vahvistuakseen, sen on pyöritettävä papereita mahdollisimman monen portaan kautta, jotta veljeskunta näyttäisi työteliäältä ja saisi lisää apuvoimia. Suomessakin jo joka kuudes kadulla vastaantuleva kuolevainen on virkamies tai – nainen. Tästä huoltosuhteesta ei ole uskallettu keskustella edes vaalien alla, mutta kyllä sekin aika vielä tulee, kun rahat alkavat loppua. Jotta hallitusten kasvot olisivat puhtoiset, niin kunnille siirretään yhä enemmän kustannuksia kannettavaksi riippumatta siitä, ketkä ovat vallassa. Tämä kehitys kiihtyi 1990-luvun laman aikana. Tässä ajattelumallissa on se virhe, että ei ymmärretä sitä perustavaa laatua olevaa faktaa, että kuntien velka ja valtion velka ovat yhtäkaikki julkisen sektorin velkaa, joka on maksettava hiellä ja verellä.
Ongelma näissä taloustalkoissa on se, että virkamiesdemokratia on ankarasti sitä vastaan, koska muutoin se sahaisi omaa oksaansa. Virkamiesdemokratian sukupolvenvaihdoksen aikana onkin siis oltava tarkkana, koska se on ainoa ikkuna, jonka aikana todellisia säästöjä rakenteiden uudistamisen kautta voidaan saavuttaa.

Comments are closed.


WP Login