Mitä on kilpailukyky?

Hallitusneuvotteluissa kuten myös julkisessa keskustelussa on nostettu esiin Suomen tai pikemminkin suomalaisyritysten heikentynyt kilpailukyky. Hallitusneuvotteluissa tähän on vastattu siten, että kilpailukykyä aiotaan parantaa pienentämällä yhteisöveroa. Tämän on hyvin nurinkurinen ajatus ja osoittaa selvästi, että käsitteitä on sotkettu. Verolakien mukaan verot määrätään yhtiön voitoista. Jos asia väännetään rautalangasta, niin kilpailukykyä tarvitaan nimenomaan voiton tekemiseksi eli siis veropohjan luomiseksi. Jos ei ole kilpailukykyä, ei synny verotettavaa tuloa ja ennen pitkää tulee konkurssi. Loogisesti tästä seuraa, että yhtiön voittoihin kohdistuvien verojen alentaminen ei lisää yritysten kilpailukykyä. Verojen alentaminen parantaa vain omistajien voittoja.
Jos sen sijaan halutaan saada ulkomaisia investointeja maahan, niin silloin yritysten verotusten pienentäminen toimii osaltaan houkuttimena kuten Irlannissa. Ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi tämäkään ei riitä, vaan sijoittajat tarvitseva muitakin kilpailutekijöitä. Suomessa on erheellisesti oletettu, että sijoittuminen kärkisijoille maiden välisissä kilpailukykyvertailuissa toisi Suomeen ulkomaisia sijoituksia. Näin ei ole käynyt. Väärinymmärrys johtuu siitä, että maiden keskinäinen kilpailukyky on maassa toimivien yritysten kilpailukyvyn summa. Kriittinen mittari on viennin ja tuonnin suhde. Kun todetaan, että Suomen talous on riippuvainen viennistä, niin tämä mittari kertoo totuuden kilpailukyvystä.
Yrityksen kilpailukykyä pitää tarkastella sen arvoketjun kautta. Tuotteen tai palvelun synnyttäminen muodostuu ketjusta tuotteeseen rakennettuja arvonlisäyksiä. Nämä arvot ovat raaka-aineita, työpanoksia, pääomia ja osaamista. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että mitä suurempi osa tuotteen hinnasta on osaamista eli tietotaitoa (innovaatiota) sitä parempi kilpailukyky yrityksellä/tuotteella on. Nokia on selkeä esimerkki tästä. Nokian alku eli ns. kermankuorintavaihe oli huikea. Hyvin nopeasti kuitenkin käynnistyi kopiointi ja uusien innovaatioiden kehittäminen myös kilpailevissa yrityksissä. Kun 2. maailmansodan jälkeen kaikki saksalaisten patentit lakkasivat olemasta voimassa, japanilaiset kopioivat tuotteet ja muutaman vuoden kuluttua olivat kehittäneet niiden pohjalta uusia entistä parempia tuotteita. Kilpailukyky ei siis ole mikään vakio vaan jatkuvien taustamuuttujien summa. Tunnettua on, että nopean kopioinnin tuotekehitys on kaikkein nopein ja edullisin tapa valmistaa tuotteita.
Suomalaisten yritysten suurin kilpailuhaitta ovat työvoimakustannukset. Palkat Suomessa ovat kilpailukykyisiä, mutta oman valuutan ja ikuisesti pelastavan devalvaation aikakaudella Suomen rakennettiin muista euromaista poikkeava järjestelmä. Suomessa päätettiin verottaa yrityksiä varmuuden vuoksi jo ennen voioton syntymistä. Näin keksittiin luoda valtava palkkaperusteisten verojen labyrintti, joka etsii vertaistaan maailmassa. Kun yritykset joutuvat maksamaan erilaisia maksuja työntekijöiden palkkojen perusteella kuukausittain, niin se pienentää yritysten voittoja ja samalla aiheuttaa vakavan kilpailuhaitan verrattuna sellaisiin maihin, joissa kaikki verot maksetaan vasta lopputuloksesta eli voitosta. Tämä haitta muodostui vakavaksi vasta euroon liittymisen jälkeen, kun virheitä ei ollut mahdollista enää oikaista devalvoimalla oma markka. Tanskassa työnantajamaksut poistettiin ja vastaavasti nostettiin veroja. Tämä suosii PK- ja sitä pienempiä yrityksiä ja parantaa oleellisesti niiden kilpailukykyä etenkin tuontia vastaan.
On myös esitetty, että työn tuottavuutta pitää parantaa. Työterveystilastot kuitenkin osoittavat, että tuottavuus on vedetty jo niin kireälle, että sitä tuskin on mahdollista parantaa työntekijöitä hiostamalla. Ainoa mahdollisuus on pidentää työaikoja lopettamalla Pekkas-vapaat ja palaamalla takaisin 40 tunnin työviikkoon ja lyhentämällä esimerkiksi lomia. Toinen mahdollisuus on alentaa radikaalisti työvoimakustannuksia, jolloin työllisten määrää voitaisiin lisätä ja työttömyyttä vähentää. Joka tapauksessa helppoja ratkaisuja ei ole. On myönnettävä, että kissan päivät ovat takanapäin. Helppoja ratkaisuja ei ole – ellei julkista sektoria ja lähinnä sen kaiken kattavaa holhousta vähennetä.

Comments are closed.


WP Login