Archive for elokuu, 2011

Mitä on kilpailukyky?

Hallitusneuvotteluissa kuten myös julkisessa keskustelussa on nostettu esiin Suomen tai pikemminkin suomalaisyritysten heikentynyt kilpailukyky. Hallitusneuvotteluissa tähän on vastattu siten, että kilpailukykyä aiotaan parantaa pienentämällä yhteisöveroa. Tämän on hyvin nurinkurinen ajatus ja osoittaa selvästi, että käsitteitä on sotkettu. Verolakien mukaan verot määrätään yhtiön voitoista. Jos asia väännetään rautalangasta, niin kilpailukykyä tarvitaan nimenomaan voiton tekemiseksi eli siis veropohjan luomiseksi. Jos ei ole kilpailukykyä, ei synny verotettavaa tuloa ja ennen pitkää tulee konkurssi. Loogisesti tästä seuraa, että yhtiön voittoihin kohdistuvien verojen alentaminen ei lisää yritysten kilpailukykyä. Verojen alentaminen parantaa vain omistajien voittoja.
Jos sen sijaan halutaan saada ulkomaisia investointeja maahan, niin silloin yritysten verotusten pienentäminen toimii osaltaan houkuttimena kuten Irlannissa. Ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi tämäkään ei riitä, vaan sijoittajat tarvitseva muitakin kilpailutekijöitä. Suomessa on erheellisesti oletettu, että sijoittuminen kärkisijoille maiden välisissä kilpailukykyvertailuissa toisi Suomeen ulkomaisia sijoituksia. Näin ei ole käynyt. Väärinymmärrys johtuu siitä, että maiden keskinäinen kilpailukyky on maassa toimivien yritysten kilpailukyvyn summa. Kriittinen mittari on viennin ja tuonnin suhde. Kun todetaan, että Suomen talous on riippuvainen viennistä, niin tämä mittari kertoo totuuden kilpailukyvystä.
Yrityksen kilpailukykyä pitää tarkastella sen arvoketjun kautta. Tuotteen tai palvelun synnyttäminen muodostuu ketjusta tuotteeseen rakennettuja arvonlisäyksiä. Nämä arvot ovat raaka-aineita, työpanoksia, pääomia ja osaamista. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että mitä suurempi osa tuotteen hinnasta on osaamista eli tietotaitoa (innovaatiota) sitä parempi kilpailukyky yrityksellä/tuotteella on. Nokia on selkeä esimerkki tästä. Nokian alku eli ns. kermankuorintavaihe oli huikea. Hyvin nopeasti kuitenkin käynnistyi kopiointi ja uusien innovaatioiden kehittäminen myös kilpailevissa yrityksissä. Kun 2. maailmansodan jälkeen kaikki saksalaisten patentit lakkasivat olemasta voimassa, japanilaiset kopioivat tuotteet ja muutaman vuoden kuluttua olivat kehittäneet niiden pohjalta uusia entistä parempia tuotteita. Kilpailukyky ei siis ole mikään vakio vaan jatkuvien taustamuuttujien summa. Tunnettua on, että nopean kopioinnin tuotekehitys on kaikkein nopein ja edullisin tapa valmistaa tuotteita.
Suomalaisten yritysten suurin kilpailuhaitta ovat työvoimakustannukset. Palkat Suomessa ovat kilpailukykyisiä, mutta oman valuutan ja ikuisesti pelastavan devalvaation aikakaudella Suomen rakennettiin muista euromaista poikkeava järjestelmä. Suomessa päätettiin verottaa yrityksiä varmuuden vuoksi jo ennen voioton syntymistä. Näin keksittiin luoda valtava palkkaperusteisten verojen labyrintti, joka etsii vertaistaan maailmassa. Kun yritykset joutuvat maksamaan erilaisia maksuja työntekijöiden palkkojen perusteella kuukausittain, niin se pienentää yritysten voittoja ja samalla aiheuttaa vakavan kilpailuhaitan verrattuna sellaisiin maihin, joissa kaikki verot maksetaan vasta lopputuloksesta eli voitosta. Tämä haitta muodostui vakavaksi vasta euroon liittymisen jälkeen, kun virheitä ei ollut mahdollista enää oikaista devalvoimalla oma markka. Tanskassa työnantajamaksut poistettiin ja vastaavasti nostettiin veroja. Tämä suosii PK- ja sitä pienempiä yrityksiä ja parantaa oleellisesti niiden kilpailukykyä etenkin tuontia vastaan.
On myös esitetty, että työn tuottavuutta pitää parantaa. Työterveystilastot kuitenkin osoittavat, että tuottavuus on vedetty jo niin kireälle, että sitä tuskin on mahdollista parantaa työntekijöitä hiostamalla. Ainoa mahdollisuus on pidentää työaikoja lopettamalla Pekkas-vapaat ja palaamalla takaisin 40 tunnin työviikkoon ja lyhentämällä esimerkiksi lomia. Toinen mahdollisuus on alentaa radikaalisti työvoimakustannuksia, jolloin työllisten määrää voitaisiin lisätä ja työttömyyttä vähentää. Joka tapauksessa helppoja ratkaisuja ei ole. On myönnettävä, että kissan päivät ovat takanapäin. Helppoja ratkaisuja ei ole – ellei julkista sektoria ja lähinnä sen kaiken kattavaa holhousta vähennetä.

No Comments »

Poliittista pornoa

Poliittista pornoa on se, että poliitikot ovat lupaavinaan jotain, jota äänestäjät posket hehkuen luulevat saavansa. Tätä pornoa on jatkunut reilut 60 vuotta läntisissä teollisuusmaissa. Poliittinen eliitti on nyt ylentänyt itsensä kykenemättömyyden tasolle, kun vastassa on tyhjä kassa ja sulkeutuvat luottohanat. Niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkin päättäjät ovat osoittaneet, että taloudellisten tosiasioiden osaamista ei ole. On eletty vuosikymmeniä orgasmissa, jonka on oletettu jatkuvan ikuisesti. Nyt on edessä loputtomalta näyttävä krapula. Krapulaan on otettu Aspiriinia, vaikka ainoa vaihtoehto on mittava leikkaus.
Markkinat ovat ryhtyneet sulkemaan politiikan ilotaloja ja punaiset lyhdyt sammuvat kiihtyvällä tahdilla. Jäljelle jäävät vain politiikan itsensä tyydyttäjät, joita meillä näyttää olevan hallitusta myöden. Nähtäväksi jää, kuinka kauan poliittiselta eliitiltä kestää hyväksyä se, että mahdollisesti jäljelle jäävissä ilotaloissa kelpaa vain käteinen. Emme myy velaxi-merkkisiä tuotteita! On tullut käteisen aika, vaikka Katainen ei ehkä sitä ole vielä huomannut ja/tai hyväksynyt. Jos tällä räkänokalla on vielä varaa sanoa sellaiselle talousalan konkarille kuin Lehdelle, että Lehti ei tiedä, mistä puhuu, niin täältä pitäisi varmaan lähteä evakkoon.
Poliittisen eliitin olisi Suomen kokoisessa taloudessa syytä ottaa lusikkaa nöyrästi käteen ja hyväksyä se, että tästä eteenpäin poliittisen toiminnan kehykset määrää talouden pelisäännöt. Demarien paljon käyttämä fraasi, että kyllä yhteiskunnasta rahaa löytyy, on viimeistään nyt todettu ontoksi ja suuresti liioitelluksi. Koska Suomessa ei väestö lisäänny, niin korjaaminen ei takaa riittävää kasvua. Nyt tarvitaan kokeneita talousmiehiä neuvomaan poliittisia päättäjiä, vaikka se heistä tuntuisi kuinka vaikealta. Muuten saattaa edessä olla SKOPin kohtalo. Sekin luototti aikoinaan varattomia tai ainakin devalvaation jälkeen varattomaksi tulleita. Seuraukset tiedetään.
Suomessa onneksi on järjestelmä, joka voi maksaa valtion velat vaikka heti. Kun uhrataan eläkeläiset ja maksetaan eläkekassojen varoilla pois velat, niin voidaan aloittaa sama tuhlaus alusta. Eläkekassojen varat on ilmoitettu EU:lle valtion varoiksi jo EU:in liityttäessä, joten ne helppo ottaa valtion käyttöön. Eri asia on hyväksyykö eläkeläisten kasvava joukko eläkkeidensä (säästöjensä) menettämisen.

No Comments »

Viro ja eurokriisi

Kirjoitin vuonna 2006, että Viron kruunua ei voi muuttaa euroiksi pitkään käytetyllä kurssillaan. Inflaatio oli ollut vuosikausia yli 10 % ja vaikka kansantuote kasvoi myös kovaa vauhtia, niin kruunu olisi pitänyt devalvoida. Kruunun matemaattinen arvo inflaatiolla korjattuna oli jossain 1:23 ja vaikka sallittu vaihteluväli oli +/- 15 %, niin sitä ei haluttu käyttää. Vuoden vaihteessa Virossa siirryttiin euroon, eikä julkisuudessa ole kerrottu muuta, kuin että siirtyminen tapahtui virallisen kurssin mukaan. Kuinka paljon kruunuja vaihdettiin euroihin, ei ole tiedossa. Siirtymisen jälkeen inflaatio, joka jo viime vuoden lopulla oli 5 %: luokkaa, on edelleen jatkanut samalla tasolla.
Viron talous toimii toisin kuin vanhojen EU-maiden. Viron liberaali talousjärjestelmä käyttää itsekorjaamisen mekaniikkaa. Tätä voi myös kutsua sisäiseksi devalvaatioksi. Koska vahvaa ay-liikettä ei ole, niin palkat joustavat kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Tämä toimii siten, että työttömyys kasvaa nopeasti kysynnän vähentyessä. Saamalla myös palkat laskevat jopa kymmeniä prosentteja. 2000-luvun alun kuumina vuosina palkkojen perässä lähdettiin Suomeen, jos Virossa ei maksettu riittävästi. Kun lama sitten iski molempiin maihin, laskivat palkat, hinnat, kiinteistöjen arvot jne. ja samalla työttömyys nousi ennätyslukemiin. Tämä oli sisäinen devalvaatio!
Suomessa on pelätty aina pahojen lamojen aikana, että kansaa lähtee kadulle ja yhteiskunta rauha ostettiin ensimmäisen kerran 1990-luvun laman aikana kovalla hinnalla. Viro ei ottanut lainaa, eikä ostanut yhteiskuntarauhaa. Rauha on kuitenkin säilynyt, mutta nyt etenkin elintarvikkeiden hinnat alkavat aiheuttaa vakavia ongelmia etenkin lapsiperheille. Käydessäni pari kuukautta sitten kiertelemässä Tallinnan kauppoja, niin lihatiskit olivat täysin tyhjät. 2000-luvun alussa tiskit pursusivat erinomaista lihaa. Nyt sitä ei ollut edes valmispakkauksissa. Tämä kertonee siitä, että edes tallinnalaisilla ei ole varaa ostaa lihaa pöytään.
Koska työttömyys on suuri, niin ei ole todennäköistä, että palkat nousisivat ja aiheuttaisivat palkkainflaatiota. Inflaatio tulee Viron ulkopuolelta ja sille pieni maa ei voi mitään. Ei voi Suomikaan. Toisaalta Virolla on paljon pelivaraa, koska valtio on velaton. Nähtäväksi jää, antaako Viron hallitus kansan kurjistua. Viron hallituksella ei kuitenkaan ole syytä riemuun. Vaihtotase on jälleen alijäämäinen, joka johtuu mittavasta kauppataseen vajeesta. Vaje puolestaan merkitsee sitä, että eurojen määrä Virossa vähenee eurojen paetessa rajojen ulkopuolelle. Eurojen väheneminen merkitsee myös kulutuksen vähenemistä ja kotitalouksien velkaantumista. Saattaakin olla niin, että Süd-Deutsche Zeitungin hehkutus Viron taloudesta on vain silmänräpäyskuva tilanteesta. Toivotaan veljeskansalle kuitenkin parasta, vaikka kovia haasteita on edessä – kuten Suomellakin.

No Comments »

WP Login