Tähänkö on tultu!

Yhdysvallat on korviaan myöten veloissa ja useat osavaltiot liki konkurssissa. EU:n jäsenvaltioista Välimeren maat ovat aivan kuralla. Välimeren eteläpuoliset maat ovat barrikadeilla ja kansa huutaa leipää ja demokratiaa. Valkovenäjällä diktatuuri on ajanut valtakunnan taloudelliseen ahdinkoon. Venäjällä kommunismi kaatui ja tilalle syntyi jokin muodoton järjestelmä, jossa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Rahalla selviää murhistakin. Ainoastaan Aasiassa vilkkuu valopilkku. Kiina porskuttaa ja sen ylijäämät ovat käsittämättömän suuria. Kun Venäjän talous on täysin kaasun ja öljyn varassa, niin Kiinan vienti sen sijaan koostuu hyvin monenlaisista tuotteista, kopioista ja viritelmistä. Tämä jopa niin, että kiinalaiset ostavat koivutukkeja Siperiasta ja myyvät sen takaisin vanerina moskovalaisille rakennustyömaille.
Vanhaa sanontaa mukaillen voisikin todeta, että maailman kirjat ovat sekaisin. Se, mikä tässä alan tutkijana itseäni ihmetyttää, on syvä hiljaisuus. Taloustieteilijät ja nobelistit eivät ole esittäneet minkäänlaisia uusia teorioita uudenlaisen globaalin talousmallin luomiseksi. Ainoat kommentit, joita heidän taholtaan kuullaan, ovat ne, joissa veikataan seuraavaa palopesäkettä. Keynesiläiset talousteoriat ovat tulossa 80 vuoden ikään, eikä jälkikeynesiläisyydelläkään ole pystytty antamaan vastauksia globaalitalouden aiheuttamiin ongelmiin kansallisvaltioiden talousongelmiin. Vai onko kuitenkin niin, että yksinkertaiset talouden perustotuudet ovat hautautuneet poliittisen pyrkyryyden alle?
On syntynyt hyvin merkillinen paradoksi. Poliittinen putkinäkö näkee ainoastaan jatkuvan kasvun pelastavan voiman. Se on ikään kuin toiveiden tynnyri. Jos nyt ei ole kasvua, niin otetaan syömävelkaa, koska kyllä se kasvu sieltä tulee. No tuleehan se sieltä jos ei nyt, niin seuraavan sukupolven aikana. Tätäkö tarkoitettiin Raamatussa, kun siellä sanottiin, että isien pahat teot kostautuvat kolmanteen ja neljänteen polveen – tai jotain siihen suuntaan? Talouskasvu kasvattaa aina inflaatiota. Se on sitä suurempi, mitä kovempaa kasvu on. Tämä on todistettu käytännössä kaikkialla. Talousmiehet ja nyt erityisesti EU:ssa EKP puolestaan pyrkii hillitsemään inflaatiota nostamalla korkotasoa.
Koron nosto tekee rahasta kallista, joten raha alkaa mennä huonommin kaupaksi. Tämä puolestaan vähentää kulutusta ja pienentää verotuloja eli tuhlattavaa. Tätä eipäs-juupas-keskustelua käyvät siis poliittiset päättäjät ja pankkimiehet. Poliitikot ottavat lisää syömävelkaa, jotta kulutus olisi mahdollisimman suuri ja pankit nostavat korkoja, jotta kulutus laskisi. Mitä ihmeen järkeä tässä on??? Tätä ottelua on käyty jo EU:ssakin riittävän pitkään, jotta voidaan hyväksyä se, että tämä systeemi ei toimi. Kakkua ei siis voi syödä ja säästää. Ainoa vaihtoehto on valtion kulujen pienentäminen radikaalisti. Kuten Suomen kaikki sodan jälkeiset hallitukset ovat todistaneet, julkisen hallinnon kulujen pienentäminen ei demokratiassa ole mahdollista. Sama meininki on muissakin jäsenmaissa. Demokratian työkalut näyttävät kaikkialla olevan konsensus ja kompromissi ja kumpikaan ei ole koskaan halpa. Demokratia ei ole kovin halpa systeemi.
Jotta iso kuva kirkastuisi, niin tarkastellaanpa USA – Kiina-akselia. Yhdysvalloissa käydään kovaa kädenvääntöä velkakaton nostamisesta muutamalla biljoonalla. Demokraatit haluavat suojella kannattajiensa sosiaalisia etuja, mutta oikeisto puolestaan haluaa suojella kannattajiaan veroilta. Jos lainakattoa saadaan nostettua, niin Yhdysvallat jatkaa velkaantumistaan. Kiina puolestaan on käyttänyt USA:n velkaantumista hyväkseen. USA on ollut vuoteen 2007 asti Kiina suurin vientimarkkina. Jotta kauppa olisi käynyt hyvin, Kiina rahoitti osan USA:n kulutuksesta ja on nyt suurin yksittäinen USA:n saamamies. Kiinalla on kasi riskiä. Luotot ovat dollareissa ja jos dollari romahtaa, niin Kiinan saatavien arvo laskee nopeasti. Jos USA puolestaan joutuu maksukyvyttömäksi, niin seuraukset ovat samat.
Vanha englantilainen sanonta toteaa: ”They are very clever those little Chinese” eli nuo pienet kiinalaiset ovat hyvin fiksuja. Kun suurin osa länsimaisista demokratioista painiskelee jatkuvien talousongelmien kanssa, niin nuo pienet kiinalaiset porskuttavat kommunistipuolueen pidellessä tiukasti kaikkia naruja käsissään. Voiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että poliittinen vallanhimo on tuhonnut demokratian kaikkein pyhimmän doktriinin yhteisten asioiden hoitamisesta? Niin tai näin, niin tämän ajan demokratiassa on selvästi jotain mätää. Pitäisikö perustuslaki päivittää vastaamaan tämän vuosituhannen haasteita paremmin kuin nykyinen? Entäpä sitten EU? Miten se pelastetaan? Voisin heittää tähän sen verran, että suunniteltu vakausmekanismi vain houkuttelee holtittomia maita ottamaan lisää velkaa. Onhan maksaja tiedossa. Entäpä, jos euromaille asetettaisiin velkakatto, jota ei saa ylittää. Sitä valvottaisiin ilmoitusvelvollisuudella – nimittäin luotonantajien.

Comments are closed.


WP Login