Hyvinvointivaltio

Otsikon sanaa käytettiin männeessä vaalitaistossa hengästymiseen asti. Vaan kuka tietää, mitä tämä sanatrilogia oikein tarkoittaa? Ensimmäinen sana on hyvä. Kaikkihan sen tietävät ja toivovat kuulevansa mahdollisimman usein. Suomalaiseen kulttuuriin ei tosin kuulu kehuskelu, eikä etenkään itsensä kehuskelu eli huutelu: hyvä minä. Kun hyvä alkoi kyllästyttää vaalikarjaa, niin toveri Jyrki korotti sen toiseen potenssiin eli pani paremmaksi. Hän muutti fraasin paremminvointivaltioksi. Tämä laittaa epäilemään, että on olemassa vielä kolmaskin potenssi ikään kuin seuraavien vaalien varalta. Jos pitäisi arvata jotain, niin kaikkihan tuntevat sanonnan, että ei pomo sanonut pahasti, vaan sanoi hyvästi. Kenties näin ollen seuraavissa vaaleissa keskustellaan hyvästivointivaltiosta. Sitä voi vielä tehostaa kirjoittamalla hyvästi vointivaltio.
Tästä päästäänkin toiseen trilogian sanaan, vointi. Vointihan ei tarkoita ilman määrettä yhtään mitään. Joskus muinoin toivoteltiin hyvästellessä vointeja. Kuulija sai itse päättää tarkoittiko toivottaja hyvää- vai pahaa vointia. Sana on siis itsessään täysin neutraali. Viimeisen sanan valtio, ymmärtävät useimmat. Valtiokaan ei merkitse ilman määreitä mitään, vaan se vaatii maalliset rajat, joita voi ainakin puolustaa. Suomen valtio kostuu osista eli osavaltioista. Kaikki kunnat ovat Suomen osia eli osavaltioita. Tämä on turvattu lailla, joilla kunnille on taattu itsehallinto-oikeus. Tosin valtio Suomi lipsuu tästä sopimuksesta ja määrää osavaltioillensa erilaisia velvoitteita enenevässä määrin. Joidenkin puolueiden suurin pelko on nyt, että Suomikin muuttuisi osavaltioksi – siis Euroopan osavaltioksi.
Asiaa voidaan lähestyä myös toisella tavalla, eli pohtia sitä, miten hyvinvointivaltio määritellään. Tämän suurin ongelma on se, että on kaksi täysin vastakkaista tieteentekijöiden joukkoa. Ensinnäkin ovat ne tutkijat, jotka katsovat, että kaikki voivat hyvin ja ne, jotka voivat huonosti, syyttäkööt itseään. Nämä edustavat sitä hyvinvoivien joukkoa, jotka eivät näe oman hyvinvointinsa tuolle puolen. Sitten on se joukko, joka näkee osan kansalaisista voivan huonommin kuin hyvin ellei suorastaan huonosti. Jos tutkimuksilla todettaisiin, että lukumääräisesti suurin joukko kansasta voikin huonosti, niin valtion kutsuminen hyvinvointivaltioksi muuttuisi epäilyttäväksi, ellei suorastaan petokseksi. Nyt käytävissä hallitusneuvotteluissa neuvottelijat eivät näytä olevan yksimielisiä siitä, pyritäänkö säilyttämään hyvinvointivaltio vai muuttamaan nykyinen valtio hyvinvointivaltioksi.
Suomessa on kuitenkin maailman tunnetuin ja ehdottomasti laajin konsensuskulttuuri, jossa kompromisseja tehdään niin, että neuvottelutilojen ovien saranat eivät ehdi pysähtyä. Vaalilupausten perumista ja vastuun pakoilua kutsutaan Suomessa kompromissiksi. Vanhemmat reportterit eivät tästä olleet moksiskaan, vaan pitivät sitä hyväksyttävänä maan tapana. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että nuorempi journalistipolvi ei hyväksykään asiaa purematta. Ainakin näin voisi päätellä kolumnien rivien välistä. Ottaako media paikkansa kolmantena valtiomahtina, jää nähtäväksi. Oletettavaa kuitenkin on siis, että hyvinvointivaltiostakin syntyy kompromissi. Saattaa suorastaan olla, että nykyinen tilanne säilytetään entisellään. Nykyinen tulkintahan on se, että kun hyvinvointivaltiossa Valtio voi hyvin, niin kaikki voivat hyvin. Eihän kansalla ole oikeutta vaatia, että saavutetut hyvinvointivaltion edut säilytetään. Ja jos onkin, niin hoitakoot osavaltiot eli kunnat huonosti voivat.

Comments are closed.


WP Login