Euroopan Yhdysvallat (USE)

Lissabonin sopimus yli kymmenen vuotta sitten oli katteeton päiväuni siitä, miltä EU:n haluttiin näyttävän vuonna 2010. Jo silloin kirjoitin, että valitettavasti ei onnistu. Nyt näyttää siltä, että Eu-roopan Yhteisön ensimmäinen vaihe on finaalissa. Perustelin aikoinani väitettäni sillä, että jäsenval-tioiden kulttuurit ja hallintokulttuurit poikkeavat liian paljon toisistaan, jotta parlamentin ja etenkin komission tavoitteet voitaisiin toteuttaa. Ongelmia lisää vielä se, että Thatcher sai aikoinaan neuvo-teltua Iso-Britannialle erikoisaseman ja jättäytyi euroalueen ulkopuolelle. Se kohtalo, jota Suomelle nyt tarjotaan, jos Suomi jää Portugalin paketin ulkopuolelle, ei toteutunut Isossa-Britanniassa.
Alppien eteläpuolen sopimuskulttuuri on sellainen, että se sitoo vain toista osapuolta. Pohjoispuo-lella sen sijaan sopimukset katsotaan sitoviksi. Etelässä korruptio on laajalti hyväksytty kansan pe-rinne. Pohjoisessa puolestaan häkki heilahtaa helposti. Erot pohjoisen ja etelän välillä ovat niin suu-ria, että ne haittaavat yhteisten sopimusten toteuttamista käytännössä. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomikaan ei ole puhdas pulmunen. Suomi ei olisi täyttänyt EU:n kriteereitä, ellei yksityisten työ-eläkekassojen varoja olisi luettu valtion varallisuudeksi. Euroopan komission suurin virhe oli se, että se jätti valvontavelvollisuutensa noudattamatta ja sillä tavoin suorastaan kannusti väärinkäytök-siin. Myös EKP syyllistyi samaan virheeseen. Virkamiesten tekemät virheet maksaa veronmaksaja kuten Suomessakin.
En sinänsä ole Portugalin auttamista vastaan, mutta sen lähettämä viesti on väärä. Mikäli komissio jatkaa lepsua valvontalinjaansa, niin se lähettää viestin kaikille EU-maille, että mitä väliä. Antaa mennä, kun on mennäkseen. EVM ei tilannetta pelasta, mikäli sen tavoitteena on saada luotoilleen ensisijaisuus velkasaneerauksessa tai konkurssissa. Tämä on pankkien kannalta ratkaisu, joka vä-hentää niiden mielenkiintoa valtioiden velkapapereihin ja nostaa korkoa. Eräs oleellinen ongelma on se, että osa jäsenmaista ei kuulu euroalueeseen. Vaikka niiden valuutat ovat mekanismissa, niin liikkumavara on +/- 15 % ja se on paljon. Kaikki komission ja EKP:n toimenpiteet ovat juuri nyt pensaspalojen sammuttamista. Missään vaiheessa ei ole näköjään ollut aikaa miettiä tilannetta pit-källä tai edes keskipitkällä aikavälillä.
Omat vaikutuksensa EU:n kehityksessä on myös sen historiassa. Alun perin lähdettiin liikkeelle kauppaliitosta. Edustajiksi lähetettiin elimiin pääosin vilttiketjulaisia, koska asia oli tärkeä vain kaupallisesti. Vuonna 1995 EU:n jäsenmäärä alkoi kasvaa hyvin nopeasti, mutta jäseneksi liittyvis-sä maissa ei liittoutumista otettu kovin vakavasti. Kun Lissabonin strategiaa laadittiin, niin päättä-mässä olivat vilttiketjulaiset niin komissiossa kuin Parlamentissakin. Oli kivaa olla kultapossuker-hon jäsen ja nauttia mahtavia etuja. Suomukset ovat pudonneet vasta nyt silmiltä, kun kansa eri puolilla Eurooppaa alkaa kysellä rahojensa perään.
Kreikasta alkanut trendi saattaakin lopulta muodostua sellaiseksi megatrendiksi, että kaikki maat ovat velkaa kaikille muille, jolloin pakka on niin sekaisin, että ainoa seuraus on liittovaltio. Saksas-sa liittovaltiomalli on toiminut ilmeisen hyvin ja osavaltioilla on kohtuullisen tyydyttävä asema. Yhdysvalloissa puolestaan liittovaltio natisee ja jotkut osavaltiot puhuvat jo omasta valuutasta. Koska historiasta on pakko oppia, jotteivät vanhat virheet toistuisi, pitäisi kehitellä uusi ja uljaampi malli. Nykyinen EU:n hallintomalli korostaa jäsenvaltioiden itsenäistä päätösvaltaa ja puuttuu kan-sallisiin asioihin, joista komissiossa ei ymmärretä mitään. Nyt on käsillä viimeinen hetki miettiä asioita pidemmällä jänteellä. Tarvitaan täysin uusi EU-strategia.

Comments are closed.


WP Login