Archive for toukokuu, 2011

Neekerit ja ryssät

Jos Suomi ei olisi pakollisesti kaksikielinen maa, niin meillä ei todennäköisesti olisi neekeri- ja ryssä sanoja lainkaan. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että kautta historian niin hyvät kuin pahatkin asiat ovat levinneet aina rannikolta sisämaahan. Suomenruotsalainen väestö asuu pääasiassa rannikolla, joten kaikki sisämaahan tuleva on suodattunut ruotsinsuomalaisen kielikylvyn läpi. Ruotsinkielessä neekeri on neger ja se taipuu suomalaisen suussa neekeriksi, koska suomalaisten kieli taipuu huonosti tai ei ollenkaan näihin vieraisiin kirjaimiin. Venäläinen on ruotsiksi ryss, josta se luontevasti on mukautunut suomenkieleen ryssä-sanaksi. Tämä sana on levinnyt kieleen ruuotsalaisten ottaessa turpiinsa tsaarin joukoilta ja menettäessä Suomen.
Minä kuulun siihen ikäluokkaan, jonka oppikirjoissa mustia henkilöitä kutsuttiin neekeriksi. Sanalla ei ollut minkäänlaista halveksuvaa merkitystä. Vasta 1990-luvulla nuoriso otti sen nimittelysanaksi ja silloin siihen alettiin suhtautua negatiivisesti ja se katsottiin rasistiseksi. Pitää muistaa, että suomalaiset nimittelivät toisiaan neekereiksi. Sopii kysyä, kuka on päättänyt, että neekeri tai ryssä ovat rasistisia sanoja? Venäjällä suomalaisia on kutsuttu satoja vuosia tsuhnaksi ei siaksi. Se on kuitenkin sana, jota venäläinen sikakin punastuisi. Virossa meitä kutsutaan poroiksi, koska tulemme porojen maasta. Kummassakaan maassa näitä sanoja ei pidetä rasistisina, vaikkeivät ne meitä suomalaisia naurata tai imartele.
Kun liikkuu julkisissa kulkuvälineissä ja kuuntelee nuorten jutustelua, niin kieli näyttää olevan täynnä paljon pahempia sanoja, jotka pitäisi katsoa pahemmin herjaaviksi kuin ryssä tai neekeri. Jos kymmenvuotias kutsuu ikäistään huoraksi ja tehosta sitä puolella tusinalla v-sanalla, niin siitä pitäisi olla enemmän huolissaan. Olen kulkenut Venäjällä vuosikymmeniä ja 99,99 % venäläisistä pitää ryssä-sanaa luonnollisena, koska sitä ei juuri erota englannin russian sanasta. Samalla tavalla voisimme halveksua irkku-sanaa, joka on vain lyhennys puhekieleen liian pitkästä sanasta irlantilainen. Samoin oli aikoinaan virallinen sana neuvostoliittolainen. Johan siinä nukahtaa näin pitkiä sanoja lausuttaessa. Taitaakin olla niin, että kyse on vain suomalaisten huonosta itsetunnosta. Tätä tukee se, että kukaan muu kuin suomea puhuva ei ymmärrä yllä olevia sanoja. Tulkinnat ovat täysin sisäpoliittisia.
Minusta neekerin kutsuminen mustaksi, ei ole oikein. Tämä johtuu siitä, että musta sanalla on puhekielessä useampia merkityksiä. Viittaan tässä Afrikasta tulleeseen postikorttiin, jossa turisti kirjoitti seuraavasti: Täällä on musta mukavaa ja paljon on Bantu-neekereitä. Jos kuitenkin halutaan käyttää jotain muuta sanaa kuin neekeri, niin malli löytyy Kaakkois-Aasiasta. Silloin, kun britit hallitsivat puolta maailmaa, heitä kutsuttiin esimerkiksi Intiassa sanalla WOG. Se oli lyhennys sanoista white origin gentleman. Tähän vedoten voisimme ryhtyä kansainvälisiksi ja alkaa kutsua neekereitä lyhennyksellä BOP eli siis black origin person. Se olisi moderni ja taipuisi hyvin netti-ikäisten kielen käyttöön. Olipa sana mikä hyvänsä, niin ajan mittaan se tuomitaan kuitenkin rasistiseksi.

No Comments »

Hyvinvointivaltio

Otsikon sanaa käytettiin männeessä vaalitaistossa hengästymiseen asti. Vaan kuka tietää, mitä tämä sanatrilogia oikein tarkoittaa? Ensimmäinen sana on hyvä. Kaikkihan sen tietävät ja toivovat kuulevansa mahdollisimman usein. Suomalaiseen kulttuuriin ei tosin kuulu kehuskelu, eikä etenkään itsensä kehuskelu eli huutelu: hyvä minä. Kun hyvä alkoi kyllästyttää vaalikarjaa, niin toveri Jyrki korotti sen toiseen potenssiin eli pani paremmaksi. Hän muutti fraasin paremminvointivaltioksi. Tämä laittaa epäilemään, että on olemassa vielä kolmaskin potenssi ikään kuin seuraavien vaalien varalta. Jos pitäisi arvata jotain, niin kaikkihan tuntevat sanonnan, että ei pomo sanonut pahasti, vaan sanoi hyvästi. Kenties näin ollen seuraavissa vaaleissa keskustellaan hyvästivointivaltiosta. Sitä voi vielä tehostaa kirjoittamalla hyvästi vointivaltio.
Tästä päästäänkin toiseen trilogian sanaan, vointi. Vointihan ei tarkoita ilman määrettä yhtään mitään. Joskus muinoin toivoteltiin hyvästellessä vointeja. Kuulija sai itse päättää tarkoittiko toivottaja hyvää- vai pahaa vointia. Sana on siis itsessään täysin neutraali. Viimeisen sanan valtio, ymmärtävät useimmat. Valtiokaan ei merkitse ilman määreitä mitään, vaan se vaatii maalliset rajat, joita voi ainakin puolustaa. Suomen valtio kostuu osista eli osavaltioista. Kaikki kunnat ovat Suomen osia eli osavaltioita. Tämä on turvattu lailla, joilla kunnille on taattu itsehallinto-oikeus. Tosin valtio Suomi lipsuu tästä sopimuksesta ja määrää osavaltioillensa erilaisia velvoitteita enenevässä määrin. Joidenkin puolueiden suurin pelko on nyt, että Suomikin muuttuisi osavaltioksi – siis Euroopan osavaltioksi.
Asiaa voidaan lähestyä myös toisella tavalla, eli pohtia sitä, miten hyvinvointivaltio määritellään. Tämän suurin ongelma on se, että on kaksi täysin vastakkaista tieteentekijöiden joukkoa. Ensinnäkin ovat ne tutkijat, jotka katsovat, että kaikki voivat hyvin ja ne, jotka voivat huonosti, syyttäkööt itseään. Nämä edustavat sitä hyvinvoivien joukkoa, jotka eivät näe oman hyvinvointinsa tuolle puolen. Sitten on se joukko, joka näkee osan kansalaisista voivan huonommin kuin hyvin ellei suorastaan huonosti. Jos tutkimuksilla todettaisiin, että lukumääräisesti suurin joukko kansasta voikin huonosti, niin valtion kutsuminen hyvinvointivaltioksi muuttuisi epäilyttäväksi, ellei suorastaan petokseksi. Nyt käytävissä hallitusneuvotteluissa neuvottelijat eivät näytä olevan yksimielisiä siitä, pyritäänkö säilyttämään hyvinvointivaltio vai muuttamaan nykyinen valtio hyvinvointivaltioksi.
Suomessa on kuitenkin maailman tunnetuin ja ehdottomasti laajin konsensuskulttuuri, jossa kompromisseja tehdään niin, että neuvottelutilojen ovien saranat eivät ehdi pysähtyä. Vaalilupausten perumista ja vastuun pakoilua kutsutaan Suomessa kompromissiksi. Vanhemmat reportterit eivät tästä olleet moksiskaan, vaan pitivät sitä hyväksyttävänä maan tapana. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että nuorempi journalistipolvi ei hyväksykään asiaa purematta. Ainakin näin voisi päätellä kolumnien rivien välistä. Ottaako media paikkansa kolmantena valtiomahtina, jää nähtäväksi. Oletettavaa kuitenkin on siis, että hyvinvointivaltiostakin syntyy kompromissi. Saattaa suorastaan olla, että nykyinen tilanne säilytetään entisellään. Nykyinen tulkintahan on se, että kun hyvinvointivaltiossa Valtio voi hyvin, niin kaikki voivat hyvin. Eihän kansalla ole oikeutta vaatia, että saavutetut hyvinvointivaltion edut säilytetään. Ja jos onkin, niin hoitakoot osavaltiot eli kunnat huonosti voivat.

No Comments »

Onnen maa

Olipa kerran Vanhan Mantereen koilliskulmalla suuri, mutta hyvin harvaan asuttu maa. Jos maa olisi keskellä Vanhaa Mannerta, niin siellä asuisi yli 40 miljoonaa ihmistä, mutta kaukana syrjässä vain reilut 5 miljoonaa. Maan valtapitävät kruunupäät toistelivat alamaisilleen, että on lottovoitto syntyä tähän maahan. Viimeinen lottovoitto olikin 8 miljoonaa, joten onhan se aika vakuuttava suositus. Paratiisiksi ei maata voinut toki kutsua, koska talvet olivat kylmiä ja runsaslumisia. Tämä siitä huolimatta, että luonnon vihreät maahiset vakuuttelivat, että kyllä kohta kasvaa täälläkin etelän hedelmiä, koska ilmasto lämpenee kovaa vauhtia. Tuhannen vuoden sortohallitsijoiden jälkeen maa katsottiin kuitenkin köyhäksi ja sen kansa sai jäädä omiin oloihinsa.
Hiljalleen maassa alkoi kehittyä poliittinen järjestelmä, jota valtaapitävät kutsuivat edustukselliseksi demokratiaksi. Kuitenkin sellaisella poikkeuksella, että valtaapitävät päättivät itse sen, keihin kansa voi luottaa ja äänestää. Vuosikymmenien kuluessa nämä edustajat kuitenkin etääntyivät kansasta ja alkoivat elää omaa elämäänsä. Nuori valpas journalistipolvi kuitenkin alkoi ihmetellä menoa ja ryhtyi tonkimaan jätöksiä. Ei aikaakaan kun kansalle alkoi paljastua varsin kummallisia asioita heidän luottohenkilöistään. Kansan mitta alkoi täyttyä ja täyttymystä alkoi lisätä vielä tuhma populisti (suom. kansankiihottaja) Timo-setä. Muut seurasivat ylimielisesti hänen touhujaan kansan parissa, mutta hiljalleen alkoi ryppyjä ilmestyä heidän otsilleen.
Kun sitten pidettiin vaalit, niin kansa antoi suosionsa Timo-sedälle. Puolikuoliaaksi pelästyneet vanhat valtaapitävien edustajat lähtivät nopeasti etsimään tukea Vanhan Mantereen kabineteista ja hetkessä koko Vanha Manner pelästyi. Jyrääkö se meitin, oli kaikkien huulilla? Tuleeko se tännekin? Voiko Timo-setää päästää päättämään asioista, voi vaikka tehdä kiusallisen oikeita päätöksiä. Jotain pitäisi tehdä ja nopeasti. Apuun tulikin ihan kuin vahingossa köyhtynyt entinen suurvalta, joka oli joskus hallinnut puolta maailmaa. Se oli kuitenkin iän myötä niin pahasti repsahtanut, ettei huomannut, että rahaa meni enemmän kuin tuli. Timo-setä ja hänen joukkonsa sanoivat tällaiselle menolle ei!
Koilliskulman kauniit ja rohkeat Jutta ja Jyrki jäivät lopulta yksin kasaamaan maahan uutta kruunupäiden kerhoa, jota myös hallitukseksi haukuttiin. Jutta otti selkänsä takaa omenan ja tarjosi sen Jyrkille. Onnestaan soikeana ja jalat tuuman verran irti maasta Jyrki haukkasi aimo palan omenasta. Paavo kettu oli samaan aikaan jo poistumassa apajalta korvat luimussa, kun hän kuuli Jutan huhuilevan häntä takaisin. Niinpä Paavo-kettu palasi iloisesti häntäänsä heiluttaen Jutan helmoihin ja lupasi palvella häntä aina eläkepäiviinsä asti. Jyrki huomasi tulleensa yllätetyksi ja omenakin alkoi maistua pihlajan marjoilta ketun siristellessä silmiään. Niinpä Jyrki huhuili apuun vihertävät maahiset ja ristin kansan. Joukkoon mahtui myös teflonoitu toista kotimaista kieltä puhuva parempi väki, joka oli joukossa kuin joukossa kotonaan kuin kuulalaakeri.
Tämän sekalaisen joukon kokoontuessa yhteen heidän päittensä ylle muodostui sateenkaari. Jos sateenkaari yleensä ilmestyy sateella, niin tämä ilmestyi enteellisesti ihan kuivalla ilmalla. Silloin huomattiin, että sateenkaaren toisessa päässä ei ollutkaan kulta-aarretta. Siellä oli basaari, jossa unohdettu kansa etsi kaalia ja pottuja henkensä pitimiksi. Valtaapitävät olivat tyytyväisiä rapsutellessaan toistensa selkiä ja kantoivat ämpärillä valoa ulkoa pirttiin, jonka kaikkia nurkkia energiansäästölamput eivät pystyneet valaisemaan. Kansa eli sisällä pimeässä ja valtaapitävät kruunupäät olivat kaikki ihan pihalla, missä aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Elivätkö he onnellisina elämänsä loppuun asti, ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Sadun loppu jää siis ihanasti rempalleen…


No Comments »

Kataisen vaatimukset

Katainen on ehdottanut saamisten vakuuksiksi vaikka valtionyhtiöitä. Tämä osoittaa, että hänellä on hyvin vähäiset tiedot taloudellisista lainalaisuuksista. Ensinnäkin julkisten tietojen mukaan suurin osa kreikkalaisista valtionyhtiöistä tuottaa pelkkää tappiota. Vaikka koko osakekanta siirtyisi esimerkiksi Suomen valtiolle, niin tappiota tuottavan yrityksen arvo on olematon. On myös otettava huomioon, että omistajaohjauksella on vaikeuksia kotimaistenkin valtion yhtiöiden osalta saati sitten vieraassa kulttuurissa toimivien.
Jos sitten lähdettäisiin saneeraamaan näitä yrityksiä vaikkapa myyntikuntoon, niin ollaan täysin toisenlaisessa sopimus- ja lakiviidakossa kuin Suomessa. Paikallinen lainsäädäntö ratkaisee, mitä voidaan tehdä ja kuinka paljon se maksaa yritykselle. Vaikka saneeraus vielä onnistuisikin, niin menee vuosikausia ennen, kuin voidaan odottaa voittoa ja yrityksen arvon nousua. Tällainen toiminta on sellaista, johon Suomen Valtiovarainministeriöllä tai muillakaan ministeriöillä ei ole minkäänlaista osaamista.
Kaikkein suurin ongelma kuitenkin vakuuksien kanssa on se, että kansainvälinen lainsäädäntö tuntee yksityisten ja yritysten väliset oikeudelliset prosessit saamisten perimiseksi. Valtioiden välillä ei tällaisia sopimuksia ole. Ongelmaksi nousee se, että taloudellisia sitoumuksia käsittelee velkamaan oma tuomioistuinlaitos. Nyt keskustelluissa tapauksissa on aika vaikea odottaa täysin puolueetonta käsittelyä tuomioistuimissa, kun ainoa todellinen seuraus voi olla luottohanojen lopullinen sulkeutuminen. Jos luottokelpoisuus on jo mennyt, niin ei ole enää mitään menetettävää.
Ennen kuin Euroopan pysyvä vakausjärjestelmä saadaan aikaan, olisi luotava lainsäädännölliset puitteet, joilla voidaan operoida ja prosessoida tarpeen tullessa. Muussa tapauksessa rahojen takaisin saanti saattaa jäädä pelkän velallisen hyväntahtoisuuden varaan samalla tavoin, kun tähänastinen taloudellinen raportointikin on ollut. Jos komissio ja sen virkamiehet olisivat hoitaneet valvontavastuunsa asianmukaisesti, ei oltaisi nykyisen kaltaisessa tilanteessa. Tämä on aikalailla tuottamuksellista, koska vuosien varrella on todettu jatkuvasti väärinkäytöksiä etelävaltojen avustusten käytössä. Kaiken lisäksi markkinat ovat olleet asioista hyvin perillä koska korot ovat nousseet vuosikausia.
Komissio on pitänyt päätään pensaassa ja pitää edelleen. EKP ja Komissio kuuluttavat solidaarisuuden ja vastuunkannon perään. Ne eivät halua nostaa esiin omien virkamiestensä kupruja ja vaatia heidän päitään vadille. Tämä johtaa loogisesti siihen, että sama meno tulee edelleen jatkumaan ja vastuun kantavat jäsenmaat.

No Comments »

Voihan pers..


Luulin, että olen nähnyt kaiken tästä suomalaisesta politiikasta, mutta piti vielä nähdä tämäkin. Onko nyt syntymässä hätätilahallitus, 112 hallitus, hävinneiden hallitus vai vilttiketjuhallitus? Hyväksyn monet asiat poliitikkojen suista, mutta persujen voiton jälkeinen karnevaali on ulkopuolella kaiken arvostelun. Ääripäinä arvostelussa on se, että hallitusneuvottelut aloitettiin takinkäännöllä, jossa napit vaan lentelivät. Sitten, kun persut päättivät pitää kiinni äänestäjilleen antamistaan lupauksista, heitä syytettiin vastuun kantamisen välttelystä. Tämä on selvä osoitus siitä, että kaikki persuja vanhemmat puolueet ovat kymmeniä vuosia pitäneet strategianaan sitä, että vaalilupaukset ovat vaalilupauksia ja hallitusohjelmaa tehdessä niistä voidaan luopua olan kohautuksella. Persujen maanvyörymävoitossa eli pieni toivo muutokseen. Niin ei valitettavasti käynyt. Sama meno jatkuu.

Sen sijaan demarit väänsivät ehtoja, joiden olettavat hämäävän kansaa. Suomen rahoitukselle laitettiin ehdoksi vakuudet. Jätettiinkö tahallaan pois yksi sana eli pitikö sanoa turvaavat vakuudet. Tämä herättää oitis epäilyn pelin politiikasta. Rahoitusmaailmassa tai yrittäjinä toimivat tietävät, että pelkän vakuus-sanan taakse kätkeytyy hyvin erilaisia vastuita. Asiahan on niin, että jos turvaavia vakuuksia olisi tarjota, niin rahaa löytyisi muualtakin kuin EU:n remonttirahastoista. Kysymys onkin riittääkö demareille valtaan pääsemiseksi esim. seuraavanlainen vakuus: Takaan ja vannon, että kaiken takaisin maksan, jos suinkin jaksan? Näitähän jaettiin ja hyväksyttiin Suomessa 1980-luvulla, kun valuuttalainoja myytiin kuin vihtoja markkinoilla. Seuraukset ovat tiedossa.

Olen valitettavan usein onnistunut talouden pitkän aikavälin ennusteissani ja nyt minua todella pelottaa tämä meno. Suurin vaara tässä on se, että saadaan aikaan hallitus, joka sitoo itsensä EU:n remonttirahastoihin niin, että kunnat ja veronmaksajat Suomessa joutuvat entistä suurempaan ahdinkoon. Pelkona on, että kuntien rasitukset kasvavat entuudestaan ja kuntien nykyisetkin saatavat jäävät maksamatta. Eduskunnassa istuvat kunnallispoliitikot eivät ole huomanneet, että Valtiovarainministeriö on huijannut jo kymmeniä vuosia heitä. Valtion talous pidetään eurokelpoisena siirtämällä yhä enemmän taloudellisia rasituksia kunnille. Jos hallitukset kantaisivat vastuun muistakin kuin EU:lle antamistaan lupauksista, valtion talous ja päätösten teko olisi ehkä toisella mallilla. Kun kunnat joutuvat nostamaan veroja ja kansalaisten oikeudet kärsivät, ministeriöt ja hallitus levittelevät käsiään. Tämä antaa kuntalaisille oikeuden vaatia parempaa linjakkuutta kansanedustajiltaan.

Nyt syntymässä oleva tilanne tulee väistämättä heijastumaan tuleviin kunnallisvaaleihin. Näillä näppäimillä on odotettavissa persuille vieläkin suurempi vaalivoitto kuin, mitä nähtiin eduskuntavaaleissa. Kansan kosto tulee olemaan ankara. Mark my words!

No Comments »

Kunnat ja EU:n rahoituspaketti

Suomen vanhassa ja nyt myös uudessa hallituksessa ajetaan velkavaltioiden auttamista kuin käärmettä pyssyyn. Asia ei ole kuitenkaan Heinäluoman mukaan kuin 10 % hallituksen huomiota vaativista asioista. Aikaansaatu paketti on kuulemma suuri muutos Suomen aikaisempaan kantaan. Tärkeimpänä muutoksena oli vakuuksien vaatiminen lainoitettavilta valtioilta. Minua yrittäjänä ja yrittäjyyden tutkijana ihmetyttää suuresti tämä vaatimus. Yrityksillä ei yleensä ole minkäänlaisia vaikeuksia saada luottoa mistä tahansa, kun on turvaavat vakuudet. Jos luototettavilla valtioilla olisi antaa tällaiset vakuudet, niin näitä tukipaketteja ei tarvittaisi.
Kysymys onkin sen jälkeen siitä, mitä tällaiset vakuudet voisivat olla? Lisäksi pitää myös kysyä, riittääkö näitä vakuuksia kaikille luotonantajille? Suomessa tuskin ollaan niin naiiveja, että uskotaan, että vain me saisimme rahoituksellemme vakuudet. Totta kai muutkin rahoittajat haluavat samaa, mitä yksi saa. Tästä seuraa loogisesti, että Suomi ei ole vakavissaan ja vakuudet jäävätkin velallisen vakuutukseen lainojen takaisinmaksusta. Nyt päättävällä nuorella sukupolvella ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka 1990-luvun alkupuolen laman aikana hallitus ja pankit tuhosivat Suomesta noin 35 000 yritystä. Se oli Suomen pankkikriisi. Siinä katsottiin paitsi yritysten vakuudet myös takaajien vakuudet kolmanteen ja neljänteenkin polveen. Pelkona tässä on vanha totuus, että jos ei tunne historiaa, joutuu elämään sen uudestaan.
Palataanpa sitten siihen 90 %, josta ei ole tässä tohinassa olut aikaa keskustella. Samaan aikaan, kun edustajamme Euroopan pöydissä käyttäytyvät kuin ison talon pojat, kotimaassa ruokajonot kasvavat, mutta ne siirretään pois silmistä. Ovatko liian lähellä eduskuntaa? Kunnat ovat yhtälailla pulassa. Asiantuntijat ovat todenneet, että valtio on velkaa kunnille enemmän kuin Portugalin pakettiin vaadittavat eurot. Pitäisikö tämäkin asia sitoa samaan pakettiin. Toisaalta historian opetuksen perusteella voi hyvin odottaa, että valtio siirtää yhä enemmän tehtäviä kunnille ja piikki kasvaa. Tämä, jos mikään, on kaksinaismoraalia. Suomessa hallitus tarjoa selviytymiskeinoksi kunnille yhdistymistä eli fuusioitumista. Samat pelisäännöt eivät näytä kelpaavan Euroopassa.
Mantrana hoetaan myös, että työpaikat säilyvät ja työttömyys Suomessa vähenee, kun vaan tukea jaetaan. Tästäkin on kotimaasta vastakkaista näyttöä. Tukea jaettiin pitkään ja sitä kutsuttiin kehitysaluetueksi. Miten ne tuet näkyvät nyt? Eivät mitenkään. VTT Jukka Tarkka jopa vertasi Euroopan tukemista YYA-sopimukseen. YYA sopimus mahdollisti kuitenkin vuosikymmeniä kestäneen bilateraalisen kaupan Suomelle. Tosin Nesteen historiassa kerrotaan, että autoilevat suomalaiset joutuivat maksamaan neuvostoöljystä 5 % yli kansainvälisen markkinahinnan. Todennäköisesti kuitenkin jäätiin voitolle. Nyt suunnitteilla oleva sopimus ei sen sijaan takaa mitään. Näitä kauppoja ei sovita komissiossa, kuten Neuvostoliiton kanssa tehdyt kaupat aikoinaan. Kaupat tehdään yritysten kesken, ei valtioiden välillä. Työpaikkojen lisääntyminen ja Suomen kilpailuaseman paraneminen on tässä yhteydessä poliittista toiveajattelua.

No Comments »

Tilastot ja niiden käyttö

Etelä-Suomen Sanomissa oli mielenkiintoinen kirjoitus tilastoista ja niiden avulla tehtyjen ennusteiden toteutumisesta. Valhe, emävalhe, tilasto on aina vitsailtu. Kuitenkin totuus on se, että tilastoilla ohjataan koko maan taloutta. Suurin ongelma on se, että nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa tilastojen käyttö on vaikeaa ja jopa vaarallista. Tämä johtuu siitä, että tilastot, joita käytetään ennusteiden pohjina, ovat jo lähtökohdiltaan 2-3 vuotta vanhoja. Näin saatuja käppyröitä joudutaan silmät sidottuina oikomaan jo em. aika ennen, kuin päästään nykyhetkeen. Ennusteen pohja on jo lähtökohdiltaan hatara ja tilastoimattomat vuodet ovat jo saattaneet kääntää trendin kokonaan uuteen suuntaan.
Toinen suuri ongelma on se, mihin tarkoitukseen tilastoja käytetään. Lehtiartikkelissa oli kaksi hyvää esimerkkiä. Maahanamuuttotilastot ovat hyvinkin ajantasaista tietoa ja niistä voidaan tehdä jollain tavoin luotettavia ennusteitakin. Tässäkin on kuitenkin taustamuuttujia, joita on vaikeaa ennakoida. Jos esimerkiksi sosiaalitutuvalainsäädäntö muutetaan kotipaikkapohjaisesta kansalaisuutta edellyttäväksi, maahanmuutto saattaa radikaalisti vähentyä. Elinikäennusteiden laatiminen on jo huomattavasti vaikeampaa. Tärkeää olisi miettiä, mihin tarkoitukseen ja tarpeeseen tilastollinen ennuste laaditaan. Ns. kestävyysvaje vaatii huomattavan määrän erilaisten taustamuuttujien arviointia. Nykyhetki on nimittäin kohtuullisesti ennustettavissa. Sen sijaan tutkimukset osoittavat, että nykyisen nuorison terveydellinen tila on sellainen, että heidän oletettavissa oleva elinaikaennuste saattaa tehdä samanlaisen käyrän kuin Venäjällä, jossa keskimääräinen elinikä on radikaalisti lyhentynyt Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. On siis olemassa vaara, että nykyinen nuoriso työllistää terveydenhoitoa enemmän kuin nykyiset seniorit.
Pitäisikin kysyä, että mitä sitten tapahtuu, kun nykyiset ikäluokat elävät pitempään kuin koskaan, mutta lapsen lapset kuolevat ennen isovanhempiaan? Mikäli näin käy, niin se vaikuttaa väistämättä siihen, että joko syntyvyyden tai maahanmuuton on lisäännyttävä radikaalisti. Mielestäni pelkästään tilastojen käyttö ennusteiden pohjana, pitäisi ehdottomasti lopettaa. Yritykset käyttävät ennusteidensa laadinnassa tilastojen lisäksi tulevaisuudentutkimuksen metodeja. Niissä otetaan huomioon alkavat heikot signaalit sekä trendit. Niiden avulla pyritään ennustamaan tulevat megatrendit. Nokia on hyvä esimerkki siitä, miten megatrendit syntyvät ja mitä tapahtuu, jos ei olla jatkuvasti ajan hermolla.

This entry was posted on Sunday, May 15th, 2011 at 5:58 am and is filed under Talous. You can follow any respons

No Comments »

Euroopan Yhdysvallat (USE)

Lissabonin sopimus yli kymmenen vuotta sitten oli katteeton päiväuni siitä, miltä EU:n haluttiin näyttävän vuonna 2010. Jo silloin kirjoitin, että valitettavasti ei onnistu. Nyt näyttää siltä, että Eu-roopan Yhteisön ensimmäinen vaihe on finaalissa. Perustelin aikoinani väitettäni sillä, että jäsenval-tioiden kulttuurit ja hallintokulttuurit poikkeavat liian paljon toisistaan, jotta parlamentin ja etenkin komission tavoitteet voitaisiin toteuttaa. Ongelmia lisää vielä se, että Thatcher sai aikoinaan neuvo-teltua Iso-Britannialle erikoisaseman ja jättäytyi euroalueen ulkopuolelle. Se kohtalo, jota Suomelle nyt tarjotaan, jos Suomi jää Portugalin paketin ulkopuolelle, ei toteutunut Isossa-Britanniassa.
Alppien eteläpuolen sopimuskulttuuri on sellainen, että se sitoo vain toista osapuolta. Pohjoispuo-lella sen sijaan sopimukset katsotaan sitoviksi. Etelässä korruptio on laajalti hyväksytty kansan pe-rinne. Pohjoisessa puolestaan häkki heilahtaa helposti. Erot pohjoisen ja etelän välillä ovat niin suu-ria, että ne haittaavat yhteisten sopimusten toteuttamista käytännössä. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomikaan ei ole puhdas pulmunen. Suomi ei olisi täyttänyt EU:n kriteereitä, ellei yksityisten työ-eläkekassojen varoja olisi luettu valtion varallisuudeksi. Euroopan komission suurin virhe oli se, että se jätti valvontavelvollisuutensa noudattamatta ja sillä tavoin suorastaan kannusti väärinkäytök-siin. Myös EKP syyllistyi samaan virheeseen. Virkamiesten tekemät virheet maksaa veronmaksaja kuten Suomessakin.
En sinänsä ole Portugalin auttamista vastaan, mutta sen lähettämä viesti on väärä. Mikäli komissio jatkaa lepsua valvontalinjaansa, niin se lähettää viestin kaikille EU-maille, että mitä väliä. Antaa mennä, kun on mennäkseen. EVM ei tilannetta pelasta, mikäli sen tavoitteena on saada luotoilleen ensisijaisuus velkasaneerauksessa tai konkurssissa. Tämä on pankkien kannalta ratkaisu, joka vä-hentää niiden mielenkiintoa valtioiden velkapapereihin ja nostaa korkoa. Eräs oleellinen ongelma on se, että osa jäsenmaista ei kuulu euroalueeseen. Vaikka niiden valuutat ovat mekanismissa, niin liikkumavara on +/- 15 % ja se on paljon. Kaikki komission ja EKP:n toimenpiteet ovat juuri nyt pensaspalojen sammuttamista. Missään vaiheessa ei ole näköjään ollut aikaa miettiä tilannetta pit-källä tai edes keskipitkällä aikavälillä.
Omat vaikutuksensa EU:n kehityksessä on myös sen historiassa. Alun perin lähdettiin liikkeelle kauppaliitosta. Edustajiksi lähetettiin elimiin pääosin vilttiketjulaisia, koska asia oli tärkeä vain kaupallisesti. Vuonna 1995 EU:n jäsenmäärä alkoi kasvaa hyvin nopeasti, mutta jäseneksi liittyvis-sä maissa ei liittoutumista otettu kovin vakavasti. Kun Lissabonin strategiaa laadittiin, niin päättä-mässä olivat vilttiketjulaiset niin komissiossa kuin Parlamentissakin. Oli kivaa olla kultapossuker-hon jäsen ja nauttia mahtavia etuja. Suomukset ovat pudonneet vasta nyt silmiltä, kun kansa eri puolilla Eurooppaa alkaa kysellä rahojensa perään.
Kreikasta alkanut trendi saattaakin lopulta muodostua sellaiseksi megatrendiksi, että kaikki maat ovat velkaa kaikille muille, jolloin pakka on niin sekaisin, että ainoa seuraus on liittovaltio. Saksas-sa liittovaltiomalli on toiminut ilmeisen hyvin ja osavaltioilla on kohtuullisen tyydyttävä asema. Yhdysvalloissa puolestaan liittovaltio natisee ja jotkut osavaltiot puhuvat jo omasta valuutasta. Koska historiasta on pakko oppia, jotteivät vanhat virheet toistuisi, pitäisi kehitellä uusi ja uljaampi malli. Nykyinen EU:n hallintomalli korostaa jäsenvaltioiden itsenäistä päätösvaltaa ja puuttuu kan-sallisiin asioihin, joista komissiossa ei ymmärretä mitään. Nyt on käsillä viimeinen hetki miettiä asioita pidemmällä jänteellä. Tarvitaan täysin uusi EU-strategia.

No Comments »

Vastuun kanto

Vastuun kanto ei ole ihan sama asia kuin akan kanto, mutta sinnepäin. EKP:n pääjohtaja Trichet kävi kokoustamassa Suomessa ja peräänkuulutti samalla Suomelta vastuun kantamista Portugalin avustamisessa. Vastuun kanto näissä EU-piireissä on hyvin mielenkiintoinen asia. Jos Euroopan komissio ja sen virkamiehet olisivat kantaneet vastuunsa ja valvoneet asioita siten, että väärennetyt raportit ja avustusrahojen mielikuvituksen rajat ylittävä väärinkäyttö olisi kitketty pois jo heti al-kuunsa, ei oltaisi tässä tilanteessa. EKP olisi myös voinut kantaa vastuunsa asiassa ja valvoa jäseni-ään paremmin. Nyt nämä organisaatiot vetoavat maihin, jotka ovat hoitaneet asiansa paremmin. EU:ssa ei ole kovin hyvin ymmärretty Suomen muusta Euroopasta poikkeavia olosuhteita, kun eri-laisia direktiivejä on laadittu. Onko se ollut solidaarista ja onko EU kantanut vastuunsa myös poh-joisimman jäsenensä osalta?
EU:n nykyiset ongelmat johtavat juurensa hyvin pitkälle taaksepäin. Kun EU:n jäsenmäärää ryhdyt-tiin hirveällä nopeudella kasvattamaan, niin monissa jäseneksi päässeissä maissa ajateltiin, että tä-mähän on taas joku Lions-klubi, mutta mennään nyt, kun tarjotaan. Tämä näkyi myös Euroopan parlamentin jäsenasetteluissa. Ehdolle asetettiin kotimaan politiikan ”vilttiketjulaisia”, koska pää-tösvallan oletettiin pysyvän tiukasti jäsenmaiden parlamenteilla. Selvän esimerkin osaamattomuu-desta antoi Lissabonin kokous, jossa päätettiin muodostaa Euroopan yhteisöstä maailman kilpailu-kykyisin talousalue kymmenessä vuodessa. Päättäjät eivät ymmärtäneet lainkaan sitä, että alue koostui niin monenlaisista erilaisista hallintorakenteista ja kulttuureista, että käytännössä tällainen päätös oli täysin mahdoton ja typerä. Jo vuosia sitten esittämäni väittämä Lissabonin sopimuksen mahdottomuudesta on viimeistään nyt todistettu oikeaksi.
Kulttuurien raja on kautta aikojen kulkenut Alpeilla. Alppien pohjoispuolella on sellainen kulttuuri, että asiat tehdään niin, kuin sovitaan ja sopimuksista pidetään kiinni. Tästä poikkeuksena ovat enti-sen Neuvostoliiton jälkeläiset. Alppien eteläpuolen kulttuuria kuvaa hyvin italialaisen ystäväni to-teamus: Italiassa keksittiin kaksinkertainen kirjanpito, mutta nykyisin se ei riitä. Nyt tarvitaan kir-janpito verottajalle, mafialle, omistajille ja itselle eli siis nelinkertainen kirjanpito. EU:ssa on siis suuri joukko maita, joissa vallitsee bysanttilainen kulttuuri, jossa kaikki mitä sovitaan, on ohjeellis-ta. Vasta käytännön ongelmat määrittelevät sovitun lopullisen muodon. Kun EU:ssa sovittiin jotain, niin Alppien pohjoispuolella asiat otettiin tosissaan. Eteläpuolella sen sijaan ajateltiin, että katsotaan nyt.
Mitä sitten suomalaiseen vastuunkantokulttuuriin tulee, niin menneet vaalit osoittavat, että edellinen eduskunta ei ole pitänyt lupauksiaan. Vastuuta kannettiin menneinä aikoina enemmän puolueelle ja ajateltiin, että se mikä sopii puolueelle, sopii myös kansalle. Tämä kulttuuri on nyt murroksessa. Viisastunut kansa ei enää usko mihin vain. Nuori ja kokematon poliittinen johto ja virkamiehet, eivät edes pysty kertomaan, mitkä ovat tarkalleen Suomen saatavat ja vastuut Kreikasta ja Irlannista ja mihin ollaan sitoutumassa Portugalin osalta. Katainen on valmis laittamaan nimensä enemmän tai vähemmän avoimeen shekkiin ja vain päästäkseen isojen poikien hiekkalaatikolle. Suomen ollessa kriisissä 1990-luvulla melko nopeasti perustettiin roskapankki, jonne ikävät asiat haudattiin. Olisiko nyt syytä perustaa roskavaltio ja haudata se kaikessa hiljaisuudessa Välimereen?

No Comments »

Yhden totuuden maa

Suomeen on kehittynyt kummallinen tapa tai liekö suorastaan kulttuuri. Meille sopii vain yksi totuus kerrallaan. Erityisen hyvin tämä näkyy nyt Nokian tragediassa. Nokian juuret ovat syvällä suomalaisessa metsässä. Kun se irtosi juuriltaan ja lähti kehittymään elektroniikkayhtiöksi, sitä katsottiin pitkin nenän vartta. Kairamo oli kuitenkin visionääri ja piti pintansa, kunnes pankkiherrat tylysti tappoivat hänet niin kuvaannollisesti kuin fyysisesti. Tilalle tuli Ollila, joka nosti Nokian lentoon ja siinä samassa nosti koko Suomen lamasta. Hänestä tuli kuningas, jonka pöydältä putoilevia murusia pankinjohtajatkin odottivat kieli pitkällä. Hän nousi keulakuvaksi, jolle ei oikein kukaan uskaltanut esittää omia mielipiteitään.
Jossain vaiheessa tiimi hänen takaansa alkoi kaikota. Ehkä joskus kuulemme miksi. Nokian ainoa todellinen suuri virhe oli se, että siellä ei strategisessa suunnittelussa käytetty tulevaisuuden tutkimusta hyväksi, vaan mentiin vanhaan malliin insinöörivetoisesti. Vaikka olen itsekin insinööri, niin olen siksi paljon ollut markkinointitehtävissä, että tiedän, että insinöörien totuus ei ole ainoa totuus. Suomessa kunnioitetaan titteleitä ja auktoriteetteja ja nostetaan heidät pilviin. Sitten, kun heidän auktoriteettinsa alkaa murentua, hei eivät ole edes maan matosia. Eivät Ollilan ansiot häviä siitä mihinkään, että on tullut aika muuttaa strategiaa ja miestä. Jokainen yritys, joka aikoo elää pitkään, joutuu aika ajoin muuttumaan. Nokia on pystynyt muuttumaan jo moneen kertaan historiansa aikana ja nyt on taas kerran muutoksen aika. Koska yrityksellä on vahva kassa, niin ei ole syytä epäillä, etteikö muutos onnistuisi nytkin.
Laulussa sanotaan, että jokainen elämä on laulun arvoinen. Kukaan kuolevainen ei kuitenkaan ole Jesus Interparis. Jokaisella on oma aikansa ja omat hetkensä. Joskus nämä hetket saattavat nousta päähän ja silloin on putoaminen lähellä. Vaikka jonkun on aina oltava liike-elämässä vetovastuussa, niin jokaisen suurmiehen takana on tiimi. Silloin, kun tiimi katso, että johtaja on vaihdettava, niin silloin niin on tehtävä. Auktoriteettien kunnioitus on vanhaa perua patruuna-ajalta. Patruunoilla oli tapana kierrellä duunarien joukossa ja kuunnella heidän mielipiteitään. Tämä vastasi nykyistä tiimityöskentelyä. Jokaisen johtajan on muistettava, että kun kuuntelee, niin kuulee. Kuullun ymmärtäminen onkin sitten paljon vaikeampaa. Vanha sanaparsi siitä että kyllä Siperia opettaa, voidaan nyt modernisoida: Kyllä Nokia opettaa.

No Comments »

WP Login