Kansallisvaltion konkurssi

Pitkiin aikoihin en ole nähnyt käytettävän vanhaa kliseetä Oy Suomi Ab. Miksiköhän? Viime aikoina on enenevässä määrin keskusteltu kansallisvaltion konkurssista tai velkasaneerauksesta. Poliitikot ovat väittäneet Kiviniemen johdolla, että tällaisiin ratkaisuihin ei ole olemassa olevaa mekanismia. Tämä ei pidä paikkaansa. Velkojilla on aina oikeus periä saataviaan riippumatta siitä onko kyseessä yritys, yksilö vai valtio. Ellei näin olisi, lainananto loppuisi myös valtioille. Valtioita rahoittavat pankit ovat määritelleet oman riskinsä valtioiden osalta korkotasoa nostamalla. Eli, jos valtiolla on huono maksukyky, sille laitetaan korkoihin riskilisää. Tällä tavalla tapetaan lypsävä lehmä, mutta sillä ei toistaiseksi ole ollut väliä. Nyt, kun riskit alkavat realisoitua, pankit huutavat apuun koko kansainvälistä yhteisöä. Ne pelottelevat, että pankkijärjestelmä sortuu. Jos on sortuakseen, niin kapitalismi rakentaa uuden järjestelmän. Vahvat syövät heikot ja holtittomista pankinjohtajista tulee työttömiä. Reilua olisi velkasaneerauksessa ainakin vähentää saatavista ylisuuret korot taannehtivasti. Mikäli se ei riitä, niin pitää seuraavaksi pienentää myös velkapääomaa.
Ainoa asia, joka konkurssissa tulee kansainvälisesti sopia, on valtion ”yhtiömuoto”. Jos valtion toimintaa tarkastellaan liiketaloudellisesti, niin se muistuttaa oleellisilta osiltaan osuuskuntaa, koska kaikki kansalaiset ovat tasavertaisesti vastuussa valtion veloista. Velat maksetaan yleensä veroilla, mutta jos verotulot eivät riitä, joudutaan kajoamaan omaisuuteen. Hypoteettisesti ajatellen prosessi varmaan alkaisi samoin kuin yritystenkin kohdalla eli velkojien kokouksella. Alkuvaiheessa velkojat voisivat myydä valtion omaisuuden, sikäli ja niin paljon, kuin sitä on. Tämän jälkeen olisi luonnollista, että velkojat määräävät valtiolle oman (konkurssi-) hallituksensa, joka ei taatusti ole poliittinen, vaan koostuu rautaisista talouden ammattilaisista (Lähde: Passila, E. Kuole tänään – maksa huomenna). Käytännössä IMF on jo käyttänyt tätä uhkaa mm. Ison-Britannian kohdalla 1970-luvun lopulla. Thatcherin tultua valtaan, valtion omaisuus yksityistettiin eli myytiin käytännössä kokonaan ja valtio selvisi. Samalla maahan tuli noin 25 miljoonaa uutta osakkeen omistajaa. Konkurssihallinnon ainoa mahdollisuus on omaisuuden myynnin jälkeen ryhtyä perimään saataviaan kansalaisilta.
Kansainvälisen oikeuden kannalta on mielenkiintoista pohtia kuinka pitkälle kansalaiset ovat vastuussa valtionsa veloista. Usein lasketaan valtion velka per henkilö eli siis asukasluku. Tämä luku sisältää kuitenkin suuren määrän lapsia, vanhuksia ja varattomia. Todellisen velan määrä per maksukykyinen kansalainen on siis arvoitus. Parempi, mutta lohduttomampi totuus, olisi velka per veronmaksaja. Kansalaisten maksuvelvollisuus olisi todennäköisimmin progressiivinen, jolloin varakkaimmilta ulosmitattaisiin ensin ja palkkojen ulosmittaukseen päädyttäisiin vasta viimeisenä keinona. Suuri arvoitus on se voivatko velkojat periä saataviaan suoraan kansalaisilta, jos valtion omaisuus ei riitä? Vaihtoehto, että velkojat kirjaavat kaikki saatavansa luottotappioihin, on aika mahdoton. Se saattaisi merkitä lopulta koko rahoitusjärjestelmän romahtamista.
On olemassa kolmaskin vaihtoehto, josta ei ole uskallettu keskustella. Tällainen vaihtoehto on fuusio. Siitähän on olemassa jo käytännön esimerkkikin Saksojen yhdistymisessä. Saksojen yhdistyessä DDR oli käytännössä konkurssissa ja Neuvostoliitto myi sen Länsi-Saksalle. Eihän sekään mennyt hyvin, vaan tuli kalliiksi saksalaisille veronmaksajille ja yhdistymisveroa maksetaan vieläkin. Portugalin suurimpia saamamiehiä ovat espanjalaiset pankit, joten fuusioiminen Espanjaan olisi luonnollista. Irlantilaisten suurimpia velkojia ovat englantilaiset ja ruotsalaiset pankit. Ruotsi on hieman kaukana, joten britit voisivat ostaa ruotsalaisten lainapaperit. Briteillä on vanha kohtalonyhteys Irlantiin ja pohjoisin osa siitä jo nyt. Ainoa ongelma on Kreikkaparka, jota ympäröivät joka puolelta toiset köyhät valtiot. Viimeinen ja vaikein vaihtoehto on Euroopan liittovaltio, jota kohti ollaan näillä näkymin menossa. Jokainen miettiköön mielessään, onko se kenties koko ajan ollutkin tarkoitus. Kaikki kyseeseen tulevat vaihtoehdot lähettävät kuitenkin selkeän viestin itsenäisyyteen pyrkiville pienille kansanryhmille – itsenäisyys ei ole halpaa.

Comments are closed.


WP Login