Heiluttaako häntä koiraa?

Vaalit on taputeltu ja niiden seurauksena on syntynyt hyvin outo tilanne. Samanlainen tilanne on Belgiassa, jossa hallitusta on yritetty muodostaa jo pari vuotta. Näyttää siltä, että pieni pohjoinen Suomi on saanut talouslehdet, analyytikot ja asiantuntijat paniikkiin. Voiko pieni pohjoinen maa heiluttaa koko EU:n yhtenäisyyttä? Onko kysymyksessä heikko signaali vai alkava trendi, joka leviää kulovalkean tavoin ympäri Eurooppaa ja muuttaa sen rakenteet munaskuita myöden? Joka tapauksessa nykyinen tilanne osoittaa sen, että köyhällä ei ole varaa olla itsenäinen eikä oikein demokraattinenkaan. Itsenäisyys maksaa. Pienetkin voivat pärjätä, mutta tuhlailevaan hyvinvointiyhteiskuntaan ei ole varaa. Kaikkien on tehtävä töitä ja kaikille on oltava töitä.
Eräs perussuomalaisten voiton syy oli varmaan se, että 1990-laman takuumiesten kokemukset olivat hyvin muistissa. Kymmenet tuhannet sukulaistensa ja tuttaviensa asunto- ja yrityslainoja taanneet joutuivat seinää vasten. Pankit eivät silloin tunteneet armoa. Hallituksen nuoret leijonat ja puumat eivät ilmeisesti oikein muistaneet asiaa, kun ryhtyivät köyhien valtioiden takuumiehiksi. Yliopistoissa on ilmeisesti unohdettu opettaa, että jos ei tunne historiaa, joutuu elämään sen uudelleen. Takauksia ja avustuksia puoltavat ovat pelotelleet pankkikriisillä, työpaikkojen menetyksellä ja muilla uhkakuvilla.
Totuus on kuitenkin se, että kukaan ei ole koskaan ennen kokenut tällaista tilannetta. Yritykset pysyvät tai lähtevät aivan omista syistään. Ne tekevät kauppaa sellaisten kanssa, joilla on ostovoimaa ja tarvetta. Välimeren EU-mailla ei ole juurikaan ollut varaa ostaa suomalaisia tuotteita ja tuskin on edes tarvetta. Talouskasvu on Suomen kannalta aivan eri suunnalla ehkä Britanniaa ja Saksaa lukuun ottamatta. Tässä tilanteessa velkaisilla mailla ei ole varaa oikein ostaa mitään keneltäkään.

Comments are closed.


WP Login