Koulutus, koulutus, koulutus

Tämän aamun Etelä-Suomen Sanomat ilmaisi huolensa koulutuksen ajankohtaisuudesta ja osuvuudesta. Olen joskus puolileikilläni kirjoittanut, että koulutuksen suunnittelu ja opetusohjelmien teko pitäisi siirtää yritysten tuotekehitysosastoille. Silloin ne voisivat olla ajan hermolla. Koulutuksen ongelma on sama kuin kaikkialla muuallakin hallinnossa. Kun esimerkiksi lapsiperheille suunnitellaan asuntoalueita, niin tiedetään, että aluevaraus pitää tehdä myös kouluille. Kouluja ei kuitenkaan budjetoida rakennettavaksi ennen, kuin meteli kasvaa poliittiseksi rasitteeksi. Minulle ei ole koskaan oikein avautunut se, miten valtakunnassa koulutusta suunnitellaan. Suunnitellaanko se ministeriöissä vai kentällä? Samoin ihmettelen opetusohjelmien päivitystä. Olen itse joutunut kokemaan useamman kerran, että oppilaitoksissa opetetaan asioita, jotka on jopa laissa kielletty.

Valmistuin itse 1962 merkonomiksi, viisi suotta myöhemmin rakennusmestariksi, muutama vuosi sen jälkeen suoritin Markkinointitutkinnon. Palasin koulutusputkeen vasta liki kuusikymppisenä ja valmistuin diplomi-insinööriksi ja sen jälkeen tällä vuosituhannella suoritin kaksi tohtorin tutkintoa. Voin siis syystä ja kokemuksesta sanoa omaavani kokemusta koulutuksesta ainakin neljältä vuosikymmeneltä. Tänä aikana muutos koulutuksen tarpeissa on ollut valtava. Opiskelupaikkoihin valitaan yleensä kokeiden perusteella ja se jo ohjaa alkuvaiheessa hakijoita. Mennään sinne minne päästään. Pääsykokeet eivät juuri pysty ohjaamaan hakijoita heidän taipumustensa mukaan. Ohjaus on valitsijoiden subjektiivinen käsitys siitä, minkälaisia opiskelijoita halutaan. Tästä kertoo vaikkapa lääkäreiden sosiaalisten taitojen puute. Tosin poikkeuksiakin on.

En ole koskaan liike-elämässä toimiessani myöskään nähnyt opintoja suunnittelevilta tahoilta kyselyitä siitä, minkälaista koulutusta elinkeinoelämä nyt ja tulevina vuosina kaipaa. Tähän asti koulutusta on ohjattu ylhäältä yhdellä ainoalla ja varsin tyhmällä strategialla: mahdollisimman suuren osan ikäluokista on saatava akateeminen koulutus. Tämä lähtee sellaisten henkilöiden ajatusmaailmasta, joilla ei ole mitään käsitystä yhteiskunnan toiminnasta. Tilastoiden perusteella on esimerkiksi tiedetty jo yli 60 vuotta, koska suuret ikäluokat pääsevät eläkkeelle ja että ihmisen keskimääräinen elinikä pitenee. Siitä huolimatta ei ole osattu päätellä, mitä siitä aiheutuu terveyden- ja vanhustenhoitojärjestelmille. Molemmat ihmisen ääripäät eli koulujen oikea-aikainen rakentaminen ja vanhusten hoidosta huolehtiminen on jätetty oman onnensa nojaan. Tämä siitäkin huolimatta, että molemmat on pystytty ennustamaan tilastojen perusteella vuosikymmeniä varsinaisia tarpeita aikaisemmin.

Ei siis ole minkäänlainen ihme, että peruskoulutuksen jälkeinen koulutus ammattikouluista yliopistoihin, on samassa tilassa. Tietotekniikka on nykyisin niin pitkällä, että säätöä opiskelussa voitaisiin tehdä hyvinkin nopeasti, jos todellista tahtoa olisi. Ainoa todellinen este on poliittisen tahdon puute. Silloin, kun päätöksille on olemassa kaikki tarvittavat faktat, mutta päätöstä ei saada aikaiseksi, puuttuu poliittista tahtoa. Tämän kilven taakse voi aina vetäytyä, koska poliittinen tahto on utopia eli paikka johon ei voi päästä.

Comments are closed.


WP Login