Archive for helmikuu, 2011

Markka takaisin?

Vaalien lähestyessä myös rajalinjat ehdokkaiden välillä oman markan palauttamiseksi alkavat selkiytyä. Yhä useampi ehdokas alkaa vaatia omaa markkaa takaisin. Selkeitä perusteluja kuitenkin puuttuu yhtä lukuun ottamatta. Tärkein perustelu on ollut toistaiseksi EU:n heikkojen talouksien tukeminen. Tosin tämäkään ei ole aivan täysin aukoton, koska Ruotsi lähti omasta valuutastaan huolimatta tukemaan Irlantia. Ruotsi on myös kaikessa hiljaisuudessa tukenut Baltian maita ja niiden itsenäisiä valuuttoja, koska muussa tapauksessa pari ruotsalaista pankkia oli vaarassa mennä nurin. Oma valuutta näyttääkin olevan hallituksille politiikan työväline, eikä itsenäisen vallankäytön symboli.

Jos muistellaan Suomen markan historiaa, niin se on kokenut monenlaisia vaiheita historiassaan. Markat ja pennit otettiin käyttöön 1865 ja mielenkiintoista on myös se, että samana vuonna perustettiin tähänastisen Suomen suurin rahasampo Nokia. Ensimmäisen maailman sodan jälkeen markan arvo kuitenkin putosi 1/10 sotaa edeltävästä ajastaan. Ulkomainen vaihtoarvo aleni vielä tätäkin enemmän.  Itsenäisellä valtiolla ei ollut enää varaa vapaan kilpailun ylellisyyteen.  Käyttöön otettiinkin protektionistiset keinot eli suojatullit ja vientituet. Vuosikymmenen loppupuolen vahva nousukausi auttoi selviämään vaikeuksista.  Kultamarkan arvoa ei kuitenkaan katsottu voitavan palauttaa, vaan vuoden 1925 rahalailla sidottiin markan arvo kultakantaan dollarin arvon 39,70 kautta. Tämä merkitsi käytännössä markan devalvointia, jolloin kultamarkka sai saman arvon kuin paperimarkka.  Käytännössä tämä merkitsi sitä, että Suomen Pankki saattoi kullan lisäksi käyttää markan katteena myös kultaan vaihdettavaa ulkomaan valuuttaa.

Venäjän kanssa käydyn sodan aiheuttamat kokonaismenot sotakorvauksineen ja siirtolaisväen asuttaminen rasittivat taloutta niin, että rahanarvon alenemiselta ei voitu välttyä, vaan rahanarvo laski jälleen noin kymmenenteen osaansa vuoden 1938 arvosta. Markka jouduttiin devalvoimaan ensin vuonna 1945 ja sitten kahdesti vuonna 1949.  Viimeinen vuoden 1939 devalvaatio 44,4 %:a johtui siitä, että markka oli ollut sidottuna puntaan, joka puolestaan oli devalvoitunut. Kokonaisdevalvointi 1949 oli liki 70 %. Jatkosodan jälkeen markka on devalvoitu lukuisia kertoja ja syynä on useimmiten ollut kilpailukyvyn rapautuminen. Ei voida siis hyvällä tahdollakaan sanoa, että markka olisi ollut itsenäinen ja riippumaton valuutta. Itsenäisen valuutan keskeisin tunnusmerkki on se, että markkinat saavat määrätä sen arvon eivätkä hallitusten devalvaatiot. Itsenäinen kelluva valuutta on peilikuva maassa harjoitetun talouspolitiikan tasosta. Devalvaatiot puolestaan kertovat huonosta talouden pidosta ja kansainvälisiin markkinoihin sopeutumattomista rakenteista.

Suomen markan viimeinen hengenveto alkoi silloin, kun taitamattomat poliittiset päättäjät yrittivät hillitä ulkomaisia devalvaatiopaineita luomalla vahvan markan politiikan. Se ajautui kiville 1990-luvun alussa ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kelluttaa markka ja lopulta sitoutua ja liittyä euroon ja haudata yli 100 vuotta käytetty markka. Tästä alkoi rakennemuutos yksityisellä eli avoimella sektorilla, joka on nyt aivan äärirajoillaan. Vuonna 2008 sama määrä väkeä teki kaksinkertaisen BKT:n kuin vuonna 1995. Tehokkuus on revitty ihmisten selkänahoista. Sen sijaan suljettu sektori eli kunnat ja valtio ovat vain lisänneet tehottomuuttaan rakenteiden uusiutumatta. Tällainen tilanne ei puolusta markan palauttamista kansalliseksi valuutaksi millään tavoin. Itsenäinen valuutta vaatii kansakunnalta rautaista kilpailukykyä etenkin täällä pohjolan perukoilla.

Jos tarkastellaan markan paluuta ihan teoreettisesti, niin tärkein kysymys on markan arvo suhteessa muihin valuuttoihin ja etenkin euroon ja dollariin. Kun markka vaihdettiin euroon, niin tarvittiin noin 6 markkaa ostamaan yksi euro. Kuinka paljon markkoja tarvittaisiin nyt ostamaan yksi euro? Matemaattisesti arvon määrääminen on vaikeaa, ellei mahdotonta, koska vain markkinat määräävät sen arvon. Tämä merkitsee sitä, että käyttöön otettava markka olisi joko sidottava kultaan tai jätettävä kellumaan. Nykyisellä valtion velalla ei kultaan sitominen ole mahdollista, joten kellutus on ainoa vaihtoehto. Ovatko markkaa takaisin haluavat ottamaan sen riskin, että tarvittaisiin 10 uutta markkaa ostamaan 1 euro? Käytännössä tämä merkitsisi hyperinflaatiota ja markan arvon heikkenemistä edelleen. Tästä tilanteesta olisi hyvin pitkä tie vakuuttaa rannoilla ruikuttaville suomalaisille ja kansainväliselle yhteisölle, mikä markan todellinen arvo on ja miten sen itsenäisyyttä voidaan puolustaa.

No Comments »

Insinöörivetoinen Suomi murroksessa

Insinöörejä työttöminä. Insinöörejä valmistuu liikaa. Nokian insinöörivetoinen strategia hukassa. Näin uutisoivat tiedostusvälineet nyt. Jo hyvin varhain työurani alussa jouduin toimimaan työpaikallani sovittelijana insinöörien ja markkinamiesten välillä. Tämä johtui siitä, että minulla oli sekä kaupallinen että tekninen koulutus. Vuoroin kumpikin ryhmä huusi minua apuun: selitä sinä nyt niille. Paljon myöhemmin jouduin toimimaan tulkkina, jolloin totesin selvästi, että ongelmana olikin kieli. Insinöörit ja muut yrityksen henkilöryhmät eivät puhuneet samaa kieltä, eivätkä näköjään ole 40 vuodessa oppineet. Suurin syy tähän on mielestäni se, että insinööreille ei ole koulutuksessa riittävästi selvitetty sitä seikkaa, että kaikki yritystoiminta lähtee nykyisin asiakkaiden tarpeista. Meillä on liian kauan luotettu vanhaan sanontaan, että kyllä hyvä tavara aina itse itsensä myy. Tämä pitää vieläkin paikkansa, mutta pitää tietää, mikä on hyvä tavara. Hyvän tavaran määrittelee asiakas, ei insinööri. Insinöörin on opittava tekemään sitä, mitä asiakas haluaa.

Tähän seikkaan törmäsi ensimmäisenä Suomen metsäteollisuus. Metsäteollisuutta johtivat lattiatasolta pääjohtajiin insinöörit. Pääjohtajan virka oli monissa yrityksissä kaiken lisäksi periytyvä. Yksiköiden johtajat olivat diplomi-insinöörejä, jotka kävivät pari kertaa vuodessa maailmalla tapaamassa asiakkaita agenttiensa kanssa ja muka solmivat kauppoja. Kaupat olivat kuitenkin vierailua varten valmisteltu jo hyvissä ajoin. Uusista tuotteista ei keskusteltu, koska agenteille oli helpompaa myydä sitä vanhaa ja tuttua. Lounaita riitti ja kaikki näytti niin helpolta, kunnes devalvaatio myyntivalttina tuli elinkaarensa päähän. Siinä vaiheessa osakkeenomistajat joutuivat seinää vasten. Nyt suurien metsäteollisuusyhtiöiden johdossa ovat ammattijohtajat. He joutuivat kuitenkin korjaamaan rajulla kädellä edeltäjiensä tekemiä virheitä.

Vaikka Nokiakin oli alkujaan paperintekijä ja uudistui huomattavasti muita ennen, niin sielläkin jäi insinöörivaihde päälle. Maassa on valmistunut jo pitkään tuotantotalouden diplomi-insinöörejä ja jopa tohtoreita, mutta heitä ei ole insinöörien arvoketjussa arvostettu riittävästi. Tällaisen johtopäätöksen voisi vetää Nokian nykyisestä tilanteesta. Tieto asiakkaiden muuttuneista tarpeista on kaikunut kuuroille insinöörikorville. Se, mitä nyt tapahtuu Nokiassa, on viimeinen varoitus kaikille niille yrityksille, jotka olettavat, että asiakaslähtöisyys on vain jokin mantra, josta pitää aika-ajoin puhua. Tapaus Nokia osoittaa nyt selvästi, että asiakaslähtöisyys pitää ottaa vakavasti. Nokian kassa on onneksi niin vahva, että se selviää ja pystyy kääntämään kurssinsa. Moni pienempi yritys sen sijaan saattaa joutua pulaan kilpailussa niiden yritysten kanssa, jotka yrittävät todella vastata asiakkaiden tarpeisiin.

No Comments »

Lähiruoka

Ruoka kallistuu ja Keskon kassa pullistuu, kirjoitti eräs päivälehti. Suomen muita EU-maita huomattavasti kalliimpia ruoan hintoja on ihmetelty vuosikaudet. Perusteluina on ollut yleensä se, että Suomi on suuri ja harvaan asuttu maa. Tämä pitääkin sikäli paikkansa, että kauppojen logistinen kylmäketju on hyvin pitkä. Jakelutie on yhtä pitkä ja kummallinen kuin Postilla. Lahdesta Lahteen lähetettävä kirje kiertää ainakin Helsingin kautta. Myös suuret kauppaketjut keskittävät voimakkaasti jakeluitaan. Elintarviketeollisuus joutuu toimittamaan tuotteensa toiselta puolen Suomea ensin Helsinkiin, josta se sitten toimitetaan takaisin kauppaan, joka on valmistajan nurkalla. Logistiikka toimii ketjujen ehdoilla, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi mahdollista käyttää.

Kaikesta tästä huolimatta Kesko ja SOK tekevät huikeita voittoja ja rakentavat kohta maan täyteen marketteja. Vaikka bisneksen teon tarkoitus on tehdä voittoa, niin eikö olisi noilla katteilla mahdollisuus tarjota enemmän lähiruokaa? Suuria ja pieniä kauppoja alkaa olla elintarvikepuolella riittävästi, eikä sen vuoksi kukaan kuole nälkään. Uusien kauppojen rakentaminen näyttääkin tähtäävän kilpailun rajoittamiseen tappamalla viimeiset yksityiset kyläkaupatkin. Kilpailun väheneminen puolestaan johtaa siihen, että ruoka edelleen kallistuu ja keskusliikkeiden kassat pullistuu.

Yksi suuri syy ruokakaupan heikkoon kilpailuun on Suomen älyttömäksi mennyt hygienia vouhotus. Ennen koulujen ruoan tähteet vietiin sikojen herkuiksi. Näin elettiin tuhansia vuosia. Sioille syötettiin kaikki ruoan tähteet. Kukaan ei siihen tiettävästi kuollut. Siat söisivät näitä herkkuja vieläkin, mutta hygieniatantat ovat päättäneet toisin. Nyt sioille syötetään kaikenlaisia keinotekoisia appeita, jotka ovat kalliita ja joiden todellisista haitoista ei kukaan tiedä mitään. Kallista ruokaa menee haaskuuseen valtavat määrät. Mitä ihmeen järkeä tässä on valtion talouden kannalta? Myös teurastus tiloilla, makkaran teko, lehmän maidon myynti tiloilta jne. on säännöstelty tai kielletty kokonaan. Maito onkin hyvä esimerkki nykyisen hygienian saavutuksista. Kaupan maito on vain vettä ja hyvin vähän rasvaa. Teollisesti siitä sitten rakennetaan takaisin sellaista, mitä se oli lypsettäessä.

Miten voitaisiin lisätä maatilojen kannattavuutta, lähiruoan saatavuutta ja lisätä kilpailua. Ruoan hinnan aleneminen olisi varmaan koko kansan yhtenäinen toive. Yksi vastaus tähän olisi luoda jokaiseen kirkonkylään ja kaupunkiin lähiruokakirppis. Joka puolella alkaa olla kohta tyhjiä teollisuushalleja, koska teollista yrittämistä on vihattu yhtä paljon kuin ruoan hintakilpailua. Kunnat voisivat kunnostaa tällaiset tilat halleiksi, joissa paikalliset tuottajat voivat vaikka päivittäin myydä tuotteitaan. Toripaikat tällaisissa tiloissa olisivat riittävän edullisia ja samoin lyhyt jakelutie suoraan tuottajilta kuluttajille, tekisi tuotteet kilpailukykyisiksi. Päätöksen ajaksi kunnan terveystarkastajat voisi lähettää vaikka lomalle etelään. Kilpailevia ehdotuksia voi vapaasti tehdä, mutta pitää pitää visusti mielessä, että mitä enemmän kauppa keskittyy, sen ahtaammalle kuluttaja joutuu. Tämä saattaa olla myös ainoa tapa ylläpitää kotimaista elintarviketuotantoa tulevaisuudessa.

No Comments »

Verotus vaaliteemana

Vaalit lähestyvät ja erääksi puolueiden keskeiseksi vaaliteemaksi näyttää muodostuvan verotus. Tämä johtuu siitä, että lama ja muiden maiden holtiton talouden pito, ovat lisänneet valtion velkaa rajusti. Valtion velkaa taas voi maksaa ainoastaan kahdella tavalla eli verotuksella tai myymällä omaisuutta. Koska lypsävää lehmää ei kannata myydä, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää verojen korotukset ja veropohjan laajentaminen. Mitä tahansa tehdäänkin, niin se iskee rajun loven äänestäjän eli kuluttajan lompakkoon. Verotuksessa kaikkein suurin ongelma on se, että puolueet ja heidän asiantuntijansakaan eivät näytä täysin ymmärtävän, mistä puhuvat.

Yleisesti keskustellaan työn verotuksesta ja etenkin siitä, että sitä ei saisi nostaa. Käydystä keskustelusta kuitenkin voi päätellä, että itse asiassa ei keskustella työn verotuksesta, vaan jostain aivan muusta. Suomessa työtä verotetaan työnantajien kautta, jotka maksavat suurimman osan työveroista ja ovat velvoitettuja keräämään ne kaikki. Työn veroja, joilla siis verotetaan nimenomaan työtä, ovat:

  • Työnantajan sairausvakuutusmaksu 2,12 % (ennakkoperinnän alaisen palkan määrästä)

  • TyEL-vakuutus / koskee 18 – 67-vuotiaita työntekijöitä 22,5 % työntekijöiden 4,7 % työntekijän osuus alle 53-vuotias; palkasta perittävä osuus. 6,0 % työntekijän osuus 53 vuotta täyttänyt; palkasta perittävä osuus (tuliko selväksi?),

  • Työttömyysvakuutus / koskee 17 – 64-vuotiaita työntekijöitä ja on 1,40 % työntekijöiden palkoista

  • Ryhmähenkivakuutus 0,07 % työntekijöiden palkoista.

  • Tapaturmavakuutus,

  • Palkalliset kesälomat ja lomaltapaluurahat, jotka ovat noin 10 % lomaan oikeuttavista palkoista.

 

Edellä olevilla maksuilla verotetaan nimenomaan suomalaista työtä eli ne ovat työn verotuksen tunnusmerkkejä. Samalla ne palvelevat suomalaisen työn kilpailijoita aiheuttamalla suomalaisille yrityksille kilpailuhaitan. Tämä haitta johtuu siitä, että suomalaisen työn verotus on kovinta maailmassa. Esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa näitä maksuja ei ole lainkaan.

Jotta asia menisi oikein sekavaksi, niin mukaan on otettu vielä kysymys tasaverosta. Kaikki yllä luetellut työverot ovat tasaveroja. Sen sijaan, jos työnverotuksella onkin tarkoitettu tuloveroa, niin asian luonne muuttuu. Tulovero muodostuu kunnallisesta tasaverosta ja valtiollisesta progressiivisesta verosta. Kunnallisen tasaveron luonnetta on yritetty muuttaa progressiiviseksi erilaisilla ja eriperusteisilla vähennyksillä. Tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu, koska eri kuntien veronmaksajien välillä ei ole perustuslain edellyttämää tasa-arvoa. Kuntien veroprosentit nimittäin vaihtelevat hyvin suuresti.

Lähin puhtaasti tasaveroa käyttävä maa on Viro. Brysselin komissaarit ovat hehkuttaneet, että Viron talous on Euroalueen paras. Viron veroprosentti oli viime vuonna 20 %. Yritykset eivät maksa lainkaan veroa, vaan vero peritään joko maksetuista palkoista tai osingoista eli pääomatuloista ja molemmissa tapauksissa se on 20 %. Tämä poistaa yrittäjiltä erään suuren ongelman eli peitellyn osingonjaon. Palkansaajan osa Virossa on helppo. Kun hän ottaa työpaikan vastaan, hän on kiinnostunut vain siitä palkasta, jonka hän saa käteensä. Virolaisessa kulttuurissa verot kuuluvat yrityksen maksettavaksi. Myöskään veroilmoituksia ei tarvitse tehdä. Yritys tekee ne palkansaajan puolesta ilmoittamalla verottajalle palkansaajalta perimänsä verot.

Näin alhaisella tasaverolla, jota vielä pimeä työ rasittaa, Viro on saanut taloutensa euromaiden parhaimmalle tasolle. Miten tämä on mahdollista? Se, joka keksi prosenttilaskun, olisi pitänyt ampua ennen, kuin hän ehti keksiä prosentin. Jos palkka on 1 000 euroa ja veroprosentti 20, niin veron määrä on 200 euroa. Jos palkka on 10 000 euroa ja veroprosentti sama, niin maksettu vero on 2 000 euroa. Kumpi siis maksaa enemmän veroa euromääräisesti? Suurin osa Suomessa kerättävistä veroista kerätään jo nyt tasaveroina. Miten tämä nykyinen järjestelmä siis voitaisiin muuttaa progressiiviseksi verotukseksi? Pitäisikö myös kunnallisvero muuttaa progressiiviseksi?

No Comments »

Speculation over Nokia

As a minor Nokia share holder I have been following very confused about comments in media. There seems to be few common factors in this debate. Firstly all commentators seem to be young professionals in information technology or analysts. It also seems to me that no one of them has not really interested in needs of large segments of Nokia customers and device users. These speculators are only very subjectively expressing their own and very very narrow technical opinions and to hell with consumers’ opinions.

First of all, I don’t think that any company providing a phone to their employees, want them to play games with their phones, surf in the Internet, watch TV, watch videos etc. All these things will consume employees’ effective working time and down grade their effectiveness. Or am I wrong? In most cases, if needed, company i.e. provider of the phone, will have to block all these features. That is what I would do and recommend. All what travelling salesman and middle level managers need for their phones are map, SMS, e-mail, camera and in some cases word processor and spreadsheet computation. These of course added to phoning facilities. High ranked directors will not be able to use all excess facilities anyway – because they can not.

On the other point of view, smart phone users are only a minority segment on the market and it seems to play too big a role in Nokia’s image. This is the only reasonable conclusion of current conversation all over the media. The analysts have completely forgotten the Asian users, who exceed manifold the smart phone users. All though the profits are better in smart phones, the money is coming by bulk phones. And it will be so for many years to come. There is also one big shortcoming in the conversation over Smartphone’s. It is very much one sided. Analysts have completely forgotten that in the target areas where purchasing power is the highest, potential buyers are ageing. I ask these analysts: are these consumers’ needs the same what for these analysts are now screaming for? I bet not!  

Because the software designers are all very young as the directors of the big companies, it is only natural that they have forgotten this ever so fast growing target group of very potential buyers. However, one can, with good reason, ask if that is good business? I only have 40 years experience in international marketing but this is my honest opinion. Having said that, I expose myself of belonging to the latter group. I must also confess that I have used Communicator as long as it has existed. I am also considering of buying the new E7-00.

When it comes to current hubbub over Nokia, I think that Nokia’s and Microsoft’s information came out too soon and it was too hazy to give us something real concrete. I understand very well that Mr Elop drifted very badly between the dark blue sea and the hard place. Since his appointment he had said nothing relevant. Expectations were growing particularly around the annual report time. These two companies were got by their trouser down, which caused particularly to Nokia the loss of company’s value of 5-6 billion. However, my advice is not to sell Nokia now. Hold on, the day will come. Nokia has assets dig out also of this hole.

No Comments »

Mobiilimaailman muutokset

Mobiilimaailman analyytikot ovat saaneet hirvittävästi palstatilaa viimeisen vuoden aikana. Yhteistä näille kaikille on pyöriskely ns. älypuhelimien ympärillä. Yhteistä on myös se, että analyytikot ovat kaikki nuoria. Voisi ehkä vielä lisätä, että he ovat juppeja, jotka ovat hurahtaneet älypuhelimien uusiin ominaisuuksiin ja käyttöjärjestelmiin. Nokiaa on moitittu siitä, että se on jäänyt jälkeen tässä kehityksessä, koska se ei ole kuunnellut asiakkaita. Syytä on kuitenkin myös kysyä, ovatko analyytikot kuunnelleet asiakkaita? Tarkoitan siis kaikkia asiakkaita eli kaikkia asiakassegmenttejä. Tulevaisuuden tutkijana epäilen suuresti, että analyytikot ovat keskittyneet tutkimaan signaaleja, joiden potentiaali ehkä loppupelissä jää marginaaliseksi.

Mitkä ovat työelämän eli bisnesmaailman vaatimukset. Epäilen, että yksikään työnantaja on erityisen kiinnostunut hankimaan henkilökunnalleen laitteita, joilla voi katsella videoita, televisio-ohjelmia, selailla Internetiä jne. Kaikki tällaiset harrastukset ovat tehokkaasta työajasta pois. Työtahdin ja tehokkuuden vaatimusten jatkuvasti lisääntyessä tällaiseen tyhjäkäyntiin ei ole yhdelläkään yrityksellä varaa. Omalta kohdaltani en välitä näistä pätkääkään. Minulla on ollut Kommunikaattori niin kauan, kuin niitä on valmistettu ja aion hankkia uuden E7-00 ihan pikapuoliin. Uudessa laitteessa minua kiinnostavat:

  1. kamera, koska tarvitsen sitä usein erilaisissa työtehtävissäni,

  2. navigaattori, jota voi käyttää myös vieraissa kaupungeissa kävellessä,

  3. sähköposti, jottei tarvitse vierailla mailla hotelleissa etsiskellä ja vielä maksaa käytöstä,

  4. kalenteri, koska muisti alkaa pätkiä ja hälytys muistuttaa,

  5. kaipaan myös sanakirjaa, koska liikun paljon ulkomailla ja joskus on erittäin palkitsevaa sanoa joku fraasi vastapuolen kielellä,

  6. Office on hyvä lisä, mutta ei välttämätön, koska minun sormeni ovat kuin nippu nakkeja ja läppärin näppäimetkin tahtovat olla liian pieniä.

Näitä uskoisin myös monien muiden yrittäjien ja yritysten johtajien kaipaavan älypuhelimeltaan. Asia on kuitenkin verrattain helppo selvittää vaikkapa nettitutkimuksella ja messutapaamisissa jne. Tottahan toki on myös se, että Suomi on liian paljon insinöörikeskeinen lähtökohtaisesti. Näin oli yli vuosisadan metsäteollisuudessakin, mutta ajat muuttuivat ja nyt johdossa ovat uudet ammattijohtajat. Totuus on se, että tekniikkaa on tänä päivänä myytävänä joka lähtöön, sen sijaan strategisteja ja markkinointiammattilaisia puolestaan rajoitetusti.

Analyytikot ovat myös unohtaneet sen, että kaikkialla, missä ostovoima on kaikkein suurin, valtaosa väestöstä vanhenee ja nuoriso-osasto pienenee. Näihin tarpeisiin voisi myös kehittää älypuhelimia, mutta ne ovat takuulla toisenlaisia kuin ne, joiden perään analyytikot nyt ulvovat. Tämä markkinasegmentti vain on nyt kovin hiljaa, koska sille ei todella ole tarjolla mitään. Tämäkin asia olisi verrattain helppo tutkia. Suomessa eläkkeelle siirtyvät suuret ikäluokat ovat jo tottuneet käyttämään kännyköitä, joten laitteiden päivittäminen heidän tarpeisiinsa ei tuottaisi käyttäjille suuriakaan ongelmia. Muutama vinkki tuotesuunnittelijoille:

  1. Miten olisi esimerkiksi käyttäjän potilashistorian tallentaminen puhelimeen? Tarpeen vaatiessa USB:llä lääkärin koneeseen,

  2. Entä sitten reseptien tallentaminen omalle puhelimelle? Nyt puuhataan sähköistä reseptiä, josta näyttää tulevan ikuisuuskysymys. Omassa puhelimessa olevista resepteistä apteekissa voitaisiin katsoa, etteivät lääkkeet ole keskenään epäsopivia. Nythän on esimerkkejä, että potilaalla on ollut kolme diuraattilääkettä ja yksi lääke virtsaamisen estämiseen,

  3. Dementikoille ja muille vastaaville olisi tarpeen puhelin, joka hälyttää jonnekin, kun henkilö poistuu kotipiiristään. Se onnistuisi karttapalvelun kautta ja ilmoittaisi samalla puhelimen haltijan sijainnin,

  4. Muitakin ominaisuuksia, jotka mahdollistavat ihmisen elämisen kotonaan, pitäisi kehitellä.

Paljon muitakin ominaisuuksia olisi mahdollista kehittää vanhenevien ihmisten turvaksi. Nämä eivät tosin onnistu varmaankaan Microsoftin kautta, vaan niihin tarvittaisiin mahdollisesti omaa kehittelyä.

This entry was posted on Saturday, February 12th, 2011 at 10:13 am and is filed underPakinat. You can follow any responses to this entry through

No Comments »

Nokia-syndrooma leviää?

Tällä jutulla ei ole mitään tekemistä Nokian kanssa – paitsi metaforana. Eilen julkistetussa mielipidetutkimuksessa todettiin, että kolmen vanhan suuren puolueen kanssa samalle viivalle on noussut yksi uusvanha puolue. SMP:n jälkeläinen Perussuomalaiset on tullut kisaan mukaan. Se on repinyt kannatuksensa kaikilta suurilta puolueilta, mutta eniten kait sosialidemokraateilta, joiden ohi persut ovat menossa vaalimaalin kalkkiviivoilla. Liiketaloudellisesti tarkasteltuna kaikki vanhat puolueet ovat menettäneet markkinaosuuksiaan edellisiin vaaleihin verrattuna reilusti. Perussuomalaiset ovat puolestaan kaapineet muilta markkinaosuuksia ja nostaneet omaa osuuttaan yli kolminkertaiseksi. Toisaalta on kyseessä ensimmäisen kvartaalin puolivälissä tehty tutkimus, kun varsinainen tilinpäätös on odotettavissa toisen kvartaalin alussa.

Mikä sitten mättää? Ovatko vanhojen puolueiden tuotteet vanhentuneet ja väljähtyneet? Eikö vanhojen puolueiden Symbian enää kestä uuden puolueen Androidia? Totuus piilee jossain näillä alustoilla. Kepu ja SDP ovat selvästi unohtuneet sellaisille markkinasegmenteille, joiden kulutuskäyttäytyminen on täysin muuttunut. Suuret työväenluokat ovat siirtymässä eläkkeelle, mutta mitä SDP:llä on tarjota heille – pelkkää saattohoitoako? Kepun kannattajajoukko on myös radikaalissa muutoksessa. Nuoret muuttavat kaupunkeihin työn perässä ja vanhempi sukupolvi muuttaa myös taajamiin helpompien olosuhteiden pariin.

Kokoomuksen ongelma on se, että poliittinen muisti on hyvin lyhyt. Kilpailijat olivat tuhoamassa Suomen kansantaloudellisen rakenteen viime vuosisadan toisella puoliskolla. Näihin kinkereihin Kokoomus ei päässyt osallistumaan, mutta nyt se kuitenkin kärsii samassa rintamassa muiden puolueiden kanssa. Rasitteena on nyt se, että nuori ja melko kokematon puheenjohtaja pantiin hallituksen vaativimmalle paikalle valtiovarainministeriksi. Tämä sattui vielä pahimpaan mahdolliseen aikaan, jolloin EU:n Välimeren maiden huijaukset paljastuivat. Tässä tilanteessa olisi pitänyt kysellä neuvoja Niinistöltä ja ottaa niistä jotain opikseen. Jos jatkuvasti toistaa samaa mantraa, jossa toistuu moneen kertaan sana hyvinvointivaltio, kuulija alkaa menettää uskonsa. Nyt pitäisi jo kiireesti nostaa esiin tuoreita vaaliteemoja.

Perussuomalaiset edustavat tällä kartalla Apleä. Soinin ja Elobin ero on kuitenkin se politiikan taloudesta erottava ratkaiseva ero. Elobilla on valta määrätä suunta ja vauhti. Soini puolestaan on enemmänkin kuin norsu kristallikaupassa. Kun oikein kovasti huiskii, niin joka puolella syntyy sirpaleita. Mutta mitä jää käteen? Haastaja voi räksyttää ja jopa olla monesti oikeassakin, mutta kun tarvitaan käytännön tekoja, niin töppäilijöitä ei voi erottaa. Ei voi vain sanoa, että nyt tehdään näin. Kansaa on helppo huijata, koska niin on tehty vuosituhansia. Taloudellisia lainalaisuuksia sen sijaan ei voi. Raha on hyvä renki, mutta se on helvetillinen isäntä.

No Comments »

Koulutus, koulutus, koulutus

Tämän aamun Etelä-Suomen Sanomat ilmaisi huolensa koulutuksen ajankohtaisuudesta ja osuvuudesta. Olen joskus puolileikilläni kirjoittanut, että koulutuksen suunnittelu ja opetusohjelmien teko pitäisi siirtää yritysten tuotekehitysosastoille. Silloin ne voisivat olla ajan hermolla. Koulutuksen ongelma on sama kuin kaikkialla muuallakin hallinnossa. Kun esimerkiksi lapsiperheille suunnitellaan asuntoalueita, niin tiedetään, että aluevaraus pitää tehdä myös kouluille. Kouluja ei kuitenkaan budjetoida rakennettavaksi ennen, kuin meteli kasvaa poliittiseksi rasitteeksi. Minulle ei ole koskaan oikein avautunut se, miten valtakunnassa koulutusta suunnitellaan. Suunnitellaanko se ministeriöissä vai kentällä? Samoin ihmettelen opetusohjelmien päivitystä. Olen itse joutunut kokemaan useamman kerran, että oppilaitoksissa opetetaan asioita, jotka on jopa laissa kielletty.

Valmistuin itse 1962 merkonomiksi, viisi suotta myöhemmin rakennusmestariksi, muutama vuosi sen jälkeen suoritin Markkinointitutkinnon. Palasin koulutusputkeen vasta liki kuusikymppisenä ja valmistuin diplomi-insinööriksi ja sen jälkeen tällä vuosituhannella suoritin kaksi tohtorin tutkintoa. Voin siis syystä ja kokemuksesta sanoa omaavani kokemusta koulutuksesta ainakin neljältä vuosikymmeneltä. Tänä aikana muutos koulutuksen tarpeissa on ollut valtava. Opiskelupaikkoihin valitaan yleensä kokeiden perusteella ja se jo ohjaa alkuvaiheessa hakijoita. Mennään sinne minne päästään. Pääsykokeet eivät juuri pysty ohjaamaan hakijoita heidän taipumustensa mukaan. Ohjaus on valitsijoiden subjektiivinen käsitys siitä, minkälaisia opiskelijoita halutaan. Tästä kertoo vaikkapa lääkäreiden sosiaalisten taitojen puute. Tosin poikkeuksiakin on.

En ole koskaan liike-elämässä toimiessani myöskään nähnyt opintoja suunnittelevilta tahoilta kyselyitä siitä, minkälaista koulutusta elinkeinoelämä nyt ja tulevina vuosina kaipaa. Tähän asti koulutusta on ohjattu ylhäältä yhdellä ainoalla ja varsin tyhmällä strategialla: mahdollisimman suuren osan ikäluokista on saatava akateeminen koulutus. Tämä lähtee sellaisten henkilöiden ajatusmaailmasta, joilla ei ole mitään käsitystä yhteiskunnan toiminnasta. Tilastoiden perusteella on esimerkiksi tiedetty jo yli 60 vuotta, koska suuret ikäluokat pääsevät eläkkeelle ja että ihmisen keskimääräinen elinikä pitenee. Siitä huolimatta ei ole osattu päätellä, mitä siitä aiheutuu terveyden- ja vanhustenhoitojärjestelmille. Molemmat ihmisen ääripäät eli koulujen oikea-aikainen rakentaminen ja vanhusten hoidosta huolehtiminen on jätetty oman onnensa nojaan. Tämä siitäkin huolimatta, että molemmat on pystytty ennustamaan tilastojen perusteella vuosikymmeniä varsinaisia tarpeita aikaisemmin.

Ei siis ole minkäänlainen ihme, että peruskoulutuksen jälkeinen koulutus ammattikouluista yliopistoihin, on samassa tilassa. Tietotekniikka on nykyisin niin pitkällä, että säätöä opiskelussa voitaisiin tehdä hyvinkin nopeasti, jos todellista tahtoa olisi. Ainoa todellinen este on poliittisen tahdon puute. Silloin, kun päätöksille on olemassa kaikki tarvittavat faktat, mutta päätöstä ei saada aikaiseksi, puuttuu poliittista tahtoa. Tämän kilven taakse voi aina vetäytyä, koska poliittinen tahto on utopia eli paikka johon ei voi päästä.

No Comments »

Maailma muuttuu

Olin lauantaina viettämässä kollegan 70 v. synttäreitä. Paikalla oli runsaat kuusikymmentä kutsuttua vierasta. Joukko oli keski-ikäistä ja siitä ylöspäin. Puheita pidettiin ja päivänsankaria ylistettiin. Vähän laulettiinkin ja musiikkia oli muutenkin. Juhlapuheissa muisteltiin entisiä aikoja ja kaupankäyntitapoja. Ystävyys ja keskinäinen luottamus olivat meidän aikojemme kaupankäynnin peruselementtejä. Minut sai kuitenkin mietteliääksi eräs vanhan ystävän kysymys. Mikä näitä nykyajan nuoria myyntimiehiä vaivaa, niillä ei ole aikaa asiakkaiden kestitsemiseen ja ajanviettoon muutenkaan? Kerroin hänelle, että vuonna 1995 avoimella sektorilla oli saman verran väkeä kuin nyt, mutta nyt BKT on yli kaksinkertainen. Nämä luvut eivät kerro kaikkea, mutta totuus on kuitenkin se, että nyt tehdään työtä paljon enemmän. Tai siis ollaan jatkuvasti tavoitettavissa. Ennen ei ollut läppäreitä ja kännyköitä, jotka sitovat ihmisen työhönsä 24/7.

Nämä helpot selitykset saivat minut kuitenkin mietteliääksi. Mikä muu oli muuttunut? Ankarampi selitys löytyy yhdestä pienestä lausahduksesta pidetyssä puheessa. Lapsen lapset ovat kiertäneet päivänsankarin pikkusormensa ympäri. Vaikka näin onkin ihan yleisellä tasolla, niin asiaan sisältyy jotain muutakin. Meidän sukupolvemme myyntimiehet elivät elämäänsä työn ja asiakkaiden kautta. Jos matkapäiviä kertyi jopa 150 ja ylikin vuodessa, niin siinä ei paljon jäänyt aikaa perheelle. Monelta jäi omien lastensa varttuminen teineiksi ja nuoriksi aikuisiksi kokonaan näkemättä ja kokematta. Näin kävi itsellenikin. Tämä aiheutti sen, että asiakkaiden kanssa istuttiin iltaa, käytiin Lapissa ja joskus ulkomaillakin, käytiin konserteissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Tämä antoi mahdollisuuden myös vähän vetää henkeä ja saada puolisokin mukaan.

Nykyajan tietotekniikka on korvannut suuren osan sosiaalisesta kanssakäymisestä ja samalla se on orjuuttanut ihmisen ja sitonut hänet näihin tietoliikennevälineisiin. Se aika, mikä jää omaan käyttöön, halutaan käyttää laatuaikana perheen kanssa. Yritysten kannalta myös verotus on ajanut tähän. Verottajalta ei mene enää läpi muuta kuin lämmin olut ja kylmä leipä. Poikkeus tähän ovat Kiina ja Venäjä, joissa maksajaa suojaa se, että verottaja ei pysty lukemaan kuitteja. Kielestä ei saa selvää, mikä on ruokaa ja mikä juomaa. Toimintakulttuureissa on tapahtunut 20 vuoden aikana hirmuinen muutos. Vain tulevaisuus voi kertoa, kumpi on parempi, vai onko kumpikaan.

No Comments »

Talousyhteistyö EU:ssa

Saksa ja Ranska tekivät uusia aloitteita eurooppalaiseksi yhteistyöksi kilpailukyvyn parantamiseksi. Sama tavoite oli Lissabonissa vuonna 2000 tehdyssä sopimuksessa. Siinä päätettiin ylimielisesti tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin alue vuoteen 2010 mennessä. Näin ei käynyt. Kävi päinvastoin. Euroopan kilpailukyky on heikentynyt – ei parantunut. Kirjoitin jo silloin useita kriittisiä juttuja asiasta. Perusteena oli se, että EU-maiden kansantalouksien rakenteet ovat niin paljon toisistaan poikkeavia, että yhteistä kilpailukykyä ei ole mahdollista muodostaa muutoin kuin utopioissa. Nyt Merkel ja Sarkozy ovat kaivaneet saman teeman esille hieman eri muodossa. Verotus on EU:n perussopimuksessa jätetty valtioiden suvereenisti päätettäväksi. Aloitteessa kuitenkin ehdotetaan etenkin yritysverojen ja eläkeikien harmonisointia.

Tämä osoittaa jälleen kerran, kuinka pihalla valtioiden päämiehet ovat EU-maiden kansantaloudellisista rakenteista. Tähän hölmöilyyn on vielä liittynyt mukaan oma pääministerimme. Mari Kiviniemi kehaisi asian julkistamisen yhteydessä, että kukahan tätä ensimmäisenä esitti. Jos rouva pääministeri uskoo, että muut EU-maat harmonisoivat omia verotuksiaan yhdenmukaiseksi Suomen verotuksen kanssa, niin joko hänen suhteellisuuden tajunsa pettää pahasti tai sitten hän ei todella ole perillä suomalaisesta yritysverotuksesta. Suomessa yritysverotus on sidottu laajasti työpalkkoihin. Palkkoihin perustuen yrityksiltä kerätään suuri määrä sosiaalisia veroja eläkkeitä myöden. Nämä ovat piiloveroja, joita muissa maissa ei ole likikään samassa määrin. Suomessa nämä maksut ovat moninkertaiset verrattuna Portugaliin, joka oli Suomea seuraava palkkapohjaisten verojen kerääjä.

Myös eläkejärjestelmät poikkeavat eri EU-maissa radikaalisti toisistaan. Useimmissa maissa on verotukseen perustuva valtiollinen eläke. Suomen kaltainen työeläke on täysin vieras. Valtion eläkkeen rinnalla on suuri joukko erilaisia yksityisiä viritelmiä. Osan maksumiehenä ovat yritykset ja ne toimivat luontaisetuina kuten vaikkapa autoetu. Osa hankkii itselleen yksityisen eläkevakuutuksen tai varautuu muutoin tuleviin eläkepäiviinsä. Eri järjestelmät vaikuttavat eläkeikään, jolla ei ole EU-maissa mitään tekemistä eläkkeelle siirtymisiän kanssa. Yleisissä järjestelmissä EU-maissa se merkitsee vain valtion maksaman eläkkeen maksun alkamisen siirtämistä myöhäisempään ikään. Näissä maissa yrityksiä ei myöskään rangaista tietyn iän ylittävien työllistämisestä erillisillä sakkomaksuilla. Ihmisoikeuksien kannalta tällaiset maksut ovat selvää ikäsyrjintää valtion taholta. 

Jos pääministeri kuvittelee, että muut EU-maat lähtevät mukaan näin monimutkaiseen, kalliiseen ja työvoimakustannuksia nostavaan harmonisointiin, niin hänestä tulee eurooppalaisten yritysten vihollinen numero Uno. Siinä mielessä hän kyllä jatkaa kepulaisia perinteitä, että Kepu oli tämän strategian pääarkkitehti SDP:n keralla. Mielenkiintoista on siis edellistä taustaa vastaan nähdä, mihin tällainen verojen ja velvoitteiden harmonisointi ankkuroidaan. Otetaanko ankkuripaikaksi esimerkiksi vaikka Viro, jota nyt niin kovasti ylistetään Brysselissä. Jos se puolestaan sidotaan johonkin korkeampaan tasoon, niin miten käy Itäisen Euroopan siirtymätalouksille?

No Comments »

WP Login