Puunhankinnan kartellit

Niin kauan kun Suomessa on ollut useampia metsäyhtiöitä, ovat ne pyrkineet tavalla tai toisella vaikuttamaan ostohintoihin. Ammoisina aikoina, kun metsäpalstat olivat vielä suuria, puhuttiin savujen jakamisesta. Jakajia olivat suuret metsäyhtiöt Metsäliitto, Enso ja (K)öyhtyneet paperitehtaat (UPM). Oli niitä toki paikallisesti muitakin. Savujen jakaminen perustui siihen, että yhteen savuun eli taloon oli vain yksi tarjoaja. Tällainen kartelli on tulkinnanvarainen ja erityisen vaikea todistaa, jos savut on jaettu Esson baarissa. Nyt on tilanne toinen. Kuten väitöskirjassani esitin tilat jakautuvat perinnönjaon myötä niin pieniksi, että savuja ei erota toisistaan. Eikä niitä ole aina edes näkyvissäkään. Pirtit lämpiävät kaupunkien kerrostaloissa.

Tällöin voidaan hinnoista sopia yleisellä tasolla. Aikaisemmin puun hinnannousuja tasattiin aika-ajoin devalvaatioilla, mutta sekään ei ole mahdollista enää. Kummalliseksi tämän ostokartellin käsitteenä tekee se, että kenenkään ei ole pakko myydä, jos hinta ei miellytä. Kartellista huolimatta hinta on aina se, jonka ostaja suostuu maksamaan. Kukaan ei ole aseella uhaten vaatimassa puita. Toisaalta on myös selvästi tilastollisesti todistettu, että puun hinnat ovat joustaneet vain ylöspäin. Tämä puhuisi sen puolesta, että on olemassa myös puun myyntikartelli, jonka jäljet johtavat kepulaisiin yhteisöihin.

Nykyisessä tilanteessa suurin osa metsäomistajista myy metsäänsä vasta silloin, kun he tarvitsevat rahaa uuteen autoon tai asuntoon. Metsänhoito ei ole enää osa maataloustuloa, kuten se oli vielä edellisten sukupolvien aikana. Tästä on muodostumassa Suomen metsäteollisuuden kohtalon kysymys, johon mitkään kartellit eivät voi vaikuttaa olivatpa ne ostajien myyjien masinoimia. Tilannetta on vaikea ratkaista edes markkinatuomioistuimessa, ellei se sitten pysty päättämään myös maailmanmarkkinahinnoista.

Comments are closed.


WP Login