Lahjukset vientikaupassa

Joskus taannoin meillä oli lainsäädäntö, jolla ulkomaisille agenteille maksettavat komissiot rajoitettiin 10 %. Viennin kasvaessa ja vientipohjan laajentuessa tällainen rajoitus alkoi rajoittaa vientiä. Monilla tuotteilla, kuten esimerkiksi huonekaluilla, vaadittiin korkeampia komissioita pysyvien näyttelyiden ja muiden kulujen vuoksi. Raaka-aineilla tilanne oli toinen ja niiden komissiot ovatkin säilyneet hyvin alhaisina. Tällaisen määräyksen takana ei ollut lahjontaepäilykset, vaan lähinnä verottaja pelkäsi, että yritykset siirsivät tulojaan ulkomaille. Näin tehtiinkin useissa tapauksissa. Esimerkiksi Britanniassa agentti saattoi pitää asiakastiliä, joka paikallisen lainsäädännön mukaan oli verovapaa eli tilinomistaja saattoi käyttää sitä haluamallaan tavalla.

Osittain tämä oli pakollista johtuen erilaisista kulttuureista. Takseissa ei saanut kuitteja, useissa ravintoloissakaan ei saanut kuitteja ja oli lukuisia muitakin edustuskuluja, joista ei saanut Brittein saarilla kuittia. Suomi puolestaan vaati aina kuitin muussa tapauksessa kulut jäivät vientimiehen itsensä maksettavaksi. Minullekin verottaja sanoi kerran, että olisit ottanut edes taksin rekkarin, että olisi voitu varmistaa. Kyllä oli syvältä. Tällainen verotuspolitiikka pakotti kehittämään käytännön, jolla vientihenkilö ei joutunut maksamaan kuluja omasta pussistaan.

Kun syyttäjä syyttää nyt Patriaa siitä, että yrityksen agentti on mahdollisesti lahjonut kohdemaan päättäjiä, niin se kuulostaa aika kaukaa haetulta. Ulkomaille rekisteröity yritys on itsenäinen ja toimii sen maan lakien mukaan ja viranomaisten valvonnassa. Suomalainen vientiyritys voi vain sopia komission määrästä, mutta sillä ei ole oikeutta vaikuttaa yrityksen toimintaan mitenkään, vaikka tietäisi lahjonnasta. Ainoa mahdollisuus on vaihtaa agenttia, mutta sekin on jälkikäteen mahdotonta. EU:n kauppaedustajadirektiivi antaa agentille mahdollisuuden saada komissio kaikista tekemistään kaupoista jopa kolme vuotta sopimuksen päättämisen jälkeenkin.

Toisaalta koko nykyinen Venäjän kauppa pitäisi suurimmalta osaltaan lopettaa, jos nykyinen käytäntö muutettaisiin. Esimerkiksi kaikki Venäjällä toimivat rakennusliikkeet käyttävät paikallisia agentteja, jotka hoitavat kaikki suojeluun, viranomaisiin ja muihin epämääräisiin maksuihin liittyvät maksut. Näihin eivät Suomen viranomaiset pääse käsiksi, koska yritykset ovat itsenäisiä tytäryhtiöitä. Suomen rikoslaki kyllä antaa mahdollisuuden puuttua asiaan, mutta suomalaiset tutkijat saattaisivat tukehtua Venäjällä pullaan ihan sanan mukaisesti. Totuus Venäjällä on se, että mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, kun osaa järjestää.

Suomen kilpailijat nauravat ja skoolaavat, kun yrityksiä Suomessa syytetään oikeudessa lahjonnasta. Monissa muissa maissa kuten Saksassa lahjukset saa jopa vähentää verotuksessa myyntikuluina. Tämä periaate perustuu siihen, että kyseessä ei ole lahjus, koska ostaja aina maksaa omat lahjuksensa. Yksikään yritys ei maksa lahjuksia omasta voitostaan, vaan lahjukset on lisätty hintaan. Tällöin kyseessä on viennin kohdemaan sisäinen tulonjako. Tätä taustaa vasten tarkastellen lahjontaan puuttuminen on vastoin EU:n perussopimusta, joka antaa kansallisvaltioille oikeuden itse määrätä omasta verotuksestaan. Silloin, kun lahjonta on yleistä yhteiskunnassa, voidaan tällaiseen maahan maksettu lahjus katsoa ulkomaille maksetuksi veroksi. Siihen taas ei voida lähettäjämaassa puuttua. Lahjonnan vaihtoehto voisi olla se, että Suomen presidentti käy heristämässä nyrkkiä kohdemaan päättäjille käskien ostaa suomalaista.

Comments are closed.


WP Login