Jutta Urpilaisen teesit

Jo kolmatta kertaa demarit ottavat vaaliteemakseen 100 000 työpaikan luomisen. Esitys on sama, mutta naamat vaihtuvat. Aikaisemmat kerrat ovat jo todistaneet, että narulla on vaikea työntää. Se pitäisi ensin kastella ja sitten jäädyttää. Työpaikkojen luominen paperilla on helppoa. Poliitikoilta se ei näytä onnistuvat muuten kuin julkisella sektorilla. Sielläkin ne tahtovat mennä vääriin paikkoihin eli henkilökunta pyramidi on kääntymässä ylösalaisin. Johtoporras kasvaa kuin roskaruokapaikan asiakkaiden vyötäröt, mutta inkkareita ei tahdo löytyä millään, vaikka tarvetta olisi. Syynä kehitykseen saattaa olla se, että ihmiset koulutetaan kykenemättömyytensä tasolle kirjaviisaudesta.

Työpaikkojen ravintoketju on sellainen, että tehtaiden työntekijät tuottavat kaikkein eniten hyvää yhteiskuntaan. Tämä johtuu siitä, että yhdistämällä pääomia, työtä ja raaka-aineita syntyy kaikkein suurin lisäarvo. Vastapainona ovat sitten julkisen sektorin työpaikat, jotka kuluttavat enemmän kuin tuottavat. Väliin mahtuu suuri joukko eritasoisia työpaikkoja. Palvelusektorin työpaikkoja on melko helppo luoda, mutta niiden tarvitsema kysyntä ja ostovoima syntyvät vain avoimen sektorin tuottavien työpaikkojen kautta.

Puheenjohtaja Urpilaisella ei näytä olevan kovin selvää kuvaa siitä, kuinka työpaikkoja luodaan. Työpaikkojen synty edellyttää työvoiman kysyntää. Eli kansanomaisesti sanottuna, jossain pitää olla töitä, joihin tarvitaan työntekijöitä. Työpaikat ovat yrityksissä, jolloin yritysten pitää saada tilauksia, jotta työntekijöitä tarvittaisiin tekemään niitä. Globaalissa taloudessa tilauksista käydään kovaa kilpailua, jossa samalla viivalla eturintamassa suomalaisten yritysten kanssa ovat kaikki maailman kilpailijat. Yksinkertainen yhtälö on se, että työpaikat syntyvät Suomeen kansainvälisesti kilpailluilla markkinoilla. Poliittisen järjestelmän ainoa mahdollisuus vaikuttaa yhtälöön, on luoda sellainen toimintaympäristö, jossa yritykset pystyvät kilpailemaan kansainvälisesti.

Hallituksen on siis tasapainoiltava työpaikkojen ja hyvinvointiyhteiskunnan kustannusten välillä. Yhteinen nimittäjä on se, että mitä suurempi osa kansasta käy töissä, sitä helpompi on pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa. Valintojen teko on vaikeaa ja se vaatii nykyisin avoimessa markkinataloudessa paljon enemmän tietoa ja taitoa poliittisilta päättäjiltä kuin oman valuutan aikoina.

Comments are closed.


WP Login