Archive for marraskuu, 2010

Irlanti maailman talouden atomi

Irlannin auttamisprojekti näytti menneen suurin piirtein niiden suuntaviivojen mukaan, joista kirjoitin blogiini jokin päivä sitten. Perusväittämä oli, että ulkomaisten yritys osuus Irlannin taloudesta on niin merkittävä, että yhteisöveron nostaminen todennäköisesti karkottaisi yritykset muille maille EU:n ulkopuolelle tai vaikkapa Viroon. Irlantilaiset näyttivät itse olevan samaa mieltä. Irlantilaiset ovat toisaalta niin ylpeää porukkaa, että saa nähdä meneekö homma läpi.

Jos tarkastellaan hieman syvemmältä näitä taustoja, niin itse asiassahan tässä pelastetaan brittiläisiä, ranskalaisia, saksalaisia yms. pankkeja. Irlannin kansantalous ei ole pystynyt tuottamaan tällaisia pääomia, vaan rahat ovat tulleet samoilta ahneilta pelurielta kuin kaikkialla muuallakin. Irlannilla oli 7 lihavaa vuotta, jolloin luottoluokitukset suorastaan huusivat sijoituksia. Seurasin kaikki nämä vuodet Irlantia melko läheltä sekä ystävieni että bisnesteni kautta. Minulla hälytyskellot alkoivat soida vuonna 2005, kun maassa valmistui 200 000 uutta asuntoa.

Irlanti on populaatioltaan Suomea pienempi maa ja jos meillä 50 000 uutta asuntoa vuodessa on paljon, niin mistä löytyisivät ostajat 200 000 asunnolle? Tässä joutuukin esittämään kysymyksen ovatko kauppamiehet viisaampia kuin talousanalyytikot, pankkien ekonomistit ja luokituslaitokset? Asiahan on käytännössä niin, että monet signaalit kansainvälisessä kaupassa antavat parempaa tietoa kuin tilastovirtuoosien taaksepäin tuijottavat silmät. Esimerkiksi Yhdysvaltain talouskriisin alku näkyi sekin jo 2006, kun kiinalaiset kauppiaat alkoivat syytää tarjouksiaan Eurooppaan. Samaan aikaan konttirahdit Kiinasta yhdysvaltoihin romahtivat.

EU:n romahdus noudatti samoja ennusmerkkejä, joten tarkkaavainen taloustieteilijä anteeksi –asiantuntija olisi voinut havaita olisi voinut havaita ennusmerkit, jos olisi ollut jonkinlaista kontaktipintaa reaalitalouteen. Tosiasia on, että esimerkiksi kansantaloustieteilijät eivät ole pystyneet koskaan ennustamaan yhtäkään nousukautta, lamakautta tai devalvaatiota Suomessa. Tilastojen perusteella voidaan tehdä ennusteita riittävän ajoissa vain seuraamalla tiiviisti reaalitaloutta reaaliajassa. Nopeasti muuttuvassa nykymaailmassa pitäisikin miettiä täysin uusiksi ne metodit, joiden varassa hallitukset joutuvat päätöksiään tekemään. Kirjoitin tästä aiheesta jo 1991, mutta lehdet eivät sitä noteeranneet ja blogia ei silloin vielä ollut.

Noin vuosi sitten kirjoitin viimeisintä kirjaani Kuole tänään – maksa huomenna. Siinä pohdin jo silloin kansallisvaltion mahdollista konkurssia Case Latvia. Totesin, että minkäänlaista kansainvälistä lainsäädäntöä ei tällaiseen ole, mutta sitä ei ehkä välttämättä tarvitakaan. Hahmottelin kirjassani mallin kansallisvaltion mahdollisesta konkurssiprosessista. Valitettavan usein ennustukseni ovat toteutuneet. Näinköhän tässäkin käy näin. Ainakaan kansanedustajien ei pitäisi asiaa ihmetellä, koska kirjani jaettiin heille kaikille.

No Comments »

LUOMUSUOMI

Suomen brandytyöryhmä on jättänyt raporttinsa. Syntyykö näillä ehdotuksilla maabrandy, tulee varmaan aiheuttamaan pitkäaikaisen julkisen keskustelun. Minun silmääni pisti lähinnä ajatus Luomusuomesta. On nimittäin niin, että vuoden 1991 keväällä odottelin perheen heräämistä Luoston lumilla. Ajankuluksi kirjoitin jutun Etelä-Suomen Sanomiin Luomusuomesta. Ajatus lähti siitä, että olin kauppamatkoillani Saksassa törmännyt tähän alkavaan trendiin. Ihan uteliaisuuttani selvitin asian teknisen puolen.

Selvityksen perusteella silloisesta Suomen peltopinta-alasta ainakin 90 % olisi soveltunut suoraan luomutuotantoon Saksan markkinoille. Vastaavasti Saksassa vaatimus oli, että luomulle viljeltävän alan tuli olla vähintään kolme vuotta kesannolla ja täysin lannoittamatta. Suomessa puolestaan pitkät lumiset talvet olivat pitäneet huolen siitä, että pellot olivat luomutuotannolle sopivia. Lannoitteiden käyttömäärät olivat muutoinkin pienempiä kuin Saksassa.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostui jälleen kerran markkinointi vientiin. Käsitykseni mukaan luomuviljojen hinnat olivat Saksassa hyvin kannattavia, mutta markkinointiosaamista ei meiltä löytynyt. Olisi tarvittu Valion tapainen organisaatio tai osasto Valiossa hoitamaan luomusektoria. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kuinka pitkällä oltaisiinkaan ja kuinka paljon valtio olisi säästänyt maataloustuissa, jos tämä ajatus olisi toteutunut 20 vuotta sitten. Pystyykö brandytyöryhmän ehdotus käynnistämään luomutuotannon? Minä kyllä epäilen.

Lähetin kirjoitukseni lehteen. Joskus viikon päästä sain silloiselta päätoimittajalta tylyn viestin. Hän sanoi viestissään suoraan, että jatka vaan kirjoittelua Venäjän kaupasta ja jätä nämä luomuasiat ammattilaisille. Näitä ammattilaisia piti näköjään odottaa kaksikymmentä vuotta. No parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tämä sai minut miettimään myös toista tähän liittyvää asiaa. Tarkasteltuani vanhoja kirjoituksiani aina väitöskirjaani myöten, niin suurin osa ennustuksistani on näyttänyt toteutuneen. Se puolestaan asettaakin kysymyksen: tulevatko viimeisimmän kirjani Kuole tänään – maksa huomenna ennustukset myös toteutumaan? Ainakin tässä hetkessä julkaistut lausunnot ja tänään julkaistava Dan Steinbockin raportti näyttäisi viittaavan siihen suuntaan. No, ken elä se nähköön.

No Comments »

Baltien kuulumisia

heitin alkuviikosta reilun tuhannen kilometrin lenkin Baltiassa. Mielenkiintoisin juttu on virolainen devalvaatio, josta kansa on käärmeissään. Vuonna 2008 palkkoja leikattiin yleisesti natsojen määrästä riippumatta 25-30 %, mutta hintoja ei leikattu. Mainos hoki radiossa monta kertaa tunnissa: euro tuleb, hinad nouseva kuld jääb eli euro tulee, hinnat nousee, mutta kulta säilyy. Tosin on siellä hinnatkin laskeneet Pärnussä maksoin hotelli huoneesta noin 43 euroa yöltä ja 2006 sama hine maksoi 63 euroa. Eli ainakin Pärnussa on nyt turistille edullista. Strand-hotellissa oli alkuviikosta ehkä parikymmentä asiakasta.

Katsoin eilen aamulla hotellissa tv-uutisia ja siellä kerrottiin, että Viron liittyessä euroon vuoden vaihteessa, heidän osuutensa Irlannin rahoituspotissa on vajaat kaksi miljardia kruunua. Ehdin kysyä muutamalta tapaamaltani ihmiseltä eilen heidän mielipidettään ja ne olivat murhaavia. Saa nähdä ehtivätkö vielä perua euroon liittymisen, niin kuumana porukka kävi. Poliitikot ja hallitus saivat lunta tupaan oikein kunnolla.

Muuten Baltiassa mennään hiljalleen eteenpäin. EU rakentaa teitä ja muuta infraa. Ainoastaan Baltian läpi menevä rautatie puuttuu. Jos rahdit merillä nousevat niin paljon, kuin on arveltu, niin Suomen ainoa pelastus on Rail Baltica. Siitä ei vain tunnuta täällä välitettävän mitään. Koska yhteistä säveltä ei ole löytynyt, liettualaiset ovat muuttaneet vanhan rautatieyhteyden Puolan rajalta Kaunasiin Keski-Euroopan raideleveydelle, joten liettualaiset voivat lastata Kaunasissa omat tuotteensa suoraan vaikka saksalaisiin vaunuihin. Ainoa, mitä Suomessa tehdään, on tutkijaryhmä Aaltoyliopistossa Rail Baltican ympäristövaikutuksia miljoonien EU-budejtilla. Tämä siitä huolimatta, että edes radan linjaukset eivät ole tiedossa. Mutta tärkeintähän on saada EU:lta avustukset pois. No riittäähän siinä tutkittavaa, kun pitää tutkia koko Baltian leveydeltä.

No Comments »

EU:n talouskriisi

Kun Lissabonissa päätettiin kymmenen vuotta sitten, että EU:sta tehdään maailman kilpailukykyisin alue, kirjoitin asiasta kielteisen mielipiteeni. Oma mielipiteeni perustui pitkäaikaiseen kaupankäyntiin useiden Euroopan maiden kanssa. Eurosta huolimatta kaikissa maissa oli täysin erilaiset hallinto- ja kustannusrakenteet. Pelkkä euron ottaminen yhteiseksi valuutaksi ei ollut riittävä toimenpide. Valuutan lisäksi olisi vaadittu yhteinen talous- ja finanssipolitiikka. Tähän ei kuitenkaan poliittista tahtoa löytynyt ja tuskin löytyy paitsi, jos kriisi vielä tästä pahenee.

Yhteisen valuutan synnyttäjät eivät ymmärtäneet, että euron käyttöönotto vain siirsi rajoja. Tämä kuitenkin aiheutti ongelman, jota yritettiin korjata sisäisillä sopimuksilla kuten budjettien vajeiden rajoituksilla. Valvonta kuitenkin jäi kansallisille hallituksille, joista osa syyllistyi paitsi sopimusrikkomuksiin myös jopa rikolliseen toimintaan. Rajoituksista luisteltiin ja tilastoja suorastaan väärennettiin. Nyt kriisissä olevat valtiot käyttivät siis härskisti hyväkseen euroa.

Suurin ongelma tässä on se, että kärsijöinä ovat asioistaan huolehtineet valtiot. Nekin ovat nyt vaarassa joutua samaan kurimukseen niiden omien talouksien heikentyessä rikollisia valtioita tukiessaan. Nähtäväksi jää syntyykö tästä tulipalosta Fenix-lintu vai jääkö jäljelle pelkät rauniot. Joka tapauksessa näillä eväillä ei syntynyt maailman kilpailukykyisintä aluetta. Sen sijaan joitakin liittovaltiosta muistuttavia elementtejä on pakko ottaa käyttöön, jos euro aiotaan pitää hengissä.

No Comments »

Jutta Urpilaisen teesit

Jo kolmatta kertaa demarit ottavat vaaliteemakseen 100 000 työpaikan luomisen. Esitys on sama, mutta naamat vaihtuvat. Aikaisemmat kerrat ovat jo todistaneet, että narulla on vaikea työntää. Se pitäisi ensin kastella ja sitten jäädyttää. Työpaikkojen luominen paperilla on helppoa. Poliitikoilta se ei näytä onnistuvat muuten kuin julkisella sektorilla. Sielläkin ne tahtovat mennä vääriin paikkoihin eli henkilökunta pyramidi on kääntymässä ylösalaisin. Johtoporras kasvaa kuin roskaruokapaikan asiakkaiden vyötäröt, mutta inkkareita ei tahdo löytyä millään, vaikka tarvetta olisi. Syynä kehitykseen saattaa olla se, että ihmiset koulutetaan kykenemättömyytensä tasolle kirjaviisaudesta.

Työpaikkojen ravintoketju on sellainen, että tehtaiden työntekijät tuottavat kaikkein eniten hyvää yhteiskuntaan. Tämä johtuu siitä, että yhdistämällä pääomia, työtä ja raaka-aineita syntyy kaikkein suurin lisäarvo. Vastapainona ovat sitten julkisen sektorin työpaikat, jotka kuluttavat enemmän kuin tuottavat. Väliin mahtuu suuri joukko eritasoisia työpaikkoja. Palvelusektorin työpaikkoja on melko helppo luoda, mutta niiden tarvitsema kysyntä ja ostovoima syntyvät vain avoimen sektorin tuottavien työpaikkojen kautta.

Puheenjohtaja Urpilaisella ei näytä olevan kovin selvää kuvaa siitä, kuinka työpaikkoja luodaan. Työpaikkojen synty edellyttää työvoiman kysyntää. Eli kansanomaisesti sanottuna, jossain pitää olla töitä, joihin tarvitaan työntekijöitä. Työpaikat ovat yrityksissä, jolloin yritysten pitää saada tilauksia, jotta työntekijöitä tarvittaisiin tekemään niitä. Globaalissa taloudessa tilauksista käydään kovaa kilpailua, jossa samalla viivalla eturintamassa suomalaisten yritysten kanssa ovat kaikki maailman kilpailijat. Yksinkertainen yhtälö on se, että työpaikat syntyvät Suomeen kansainvälisesti kilpailluilla markkinoilla. Poliittisen järjestelmän ainoa mahdollisuus vaikuttaa yhtälöön, on luoda sellainen toimintaympäristö, jossa yritykset pystyvät kilpailemaan kansainvälisesti.

Hallituksen on siis tasapainoiltava työpaikkojen ja hyvinvointiyhteiskunnan kustannusten välillä. Yhteinen nimittäjä on se, että mitä suurempi osa kansasta käy töissä, sitä helpompi on pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa. Valintojen teko on vaikeaa ja se vaatii nykyisin avoimessa markkinataloudessa paljon enemmän tietoa ja taitoa poliittisilta päättäjiltä kuin oman valuutan aikoina.

No Comments »

Iiro Viinanen ja pankkikriisi

Tuntui hyvin pahalta, kun Iiro Viinanen naureskeli Irlannin pankkikriisille ja totesi, että tutulta tuntuu. Viinanen ei tosin ollut yksin syyllinen siihen, miten Suomen pankkikriisi syntyi ja selvitettiin. Hän oli kuitenkin se, joka joutui asiasta valokeilaan. Suomen pankkikriisin synnystä ja selvittämisestä on tehty useita tutkimuksia VATT:ssa. Eräs näistä on Kianderin tekemä ja siinä saa todella kauhean kuvan Suomen Pankin toiminnasta. ”Saavat tulla paperiherrat polvillaan kerjäämään devalvaatiota, sillä sitä ei tule”. Näin puhuttiin SP:n johtoelimissä.

Kaikki alkoi strategisesta päätöksestä luoda vahva markka, jonka vastapainona olisi vähäinen inflaatio. Kaikki meni kuitenkin pahasti pieleen. Samaan aikaan alettiin vapauttaa rahamarkkinoita sallimalla valuuttalainat lopuksi kaikille halukkaille yrityksille. Sisäinen inflaatiopaine heikensi markkaa, mutta teennäisillä toimenpiteillä vahvistettiin markan ulkoista arvoa. Viimeinen näistä tempuista oli markan revalvointi. Tämä johti vientisektorin kilpailukyvyn katoamiseen.

Markan vahvistaminen alkoi tappaa yrityksiä, koska markka vahvistui vuodesta 1982 vuoteen 1989 noin 35 %. Tämä oli suoraan pois vientiyritysten viimeiseltä riviltä. Tämä tappoi mm. minun yritykseni, jonka vienti oli noin 95 % liikevaihdosta. Tilanteessa, jossa markka jouduttiin laskemaan kellumaan, tutkimusten mukaan Suomen metsäteollisuus oli vain muutaman viikon päässä konkurssista. Oliko tämä Suomen Pankin tavoite, hallituksen tavoite, vasemmiston tavoite vai presidentti Koiviston tavoite? Vai oliko se Saatanan tunareiden töppäys, koska he eivät ymmärtäneet maailman taloudessa tapahtuneita muutoksia. Saati markkinatalouden toiminnasta.

Seuraava strateginen virhe tehtiin, kun pankkeja alettiin pelastaa syytämällä niille suoraa rahoitusta. Tämä strategia tuhosi Suomesta ainakin 35 000 yritystä ja poisti avoimelta sektorilta lopullisesti noin 450 000 työpaikkaa. Kaikki tämä selviää tilastoista. Onko tämä tekijä, joka naurattaa Iiro Viinasta vahingoniloisesti kaiken kansan nähden. Ainakaan noita 35 000 yrittäjää ja 450 000 työntekijää ei asia naurata. Kyllä Viinasen sankarin viitta on aika repaleinen siitä huolimatta, että aika kultaa muistot.

No Comments »

Irlanti

Irlanti oli aika heikossa hapessa 1970-luvun alkuvuosina. Hallitus yritti kaikin voimin luoda uusia työpaikkoja, mutta ulkomaisia sijoituksia oli vaikea saada logistisesti vaikeassa paikassa sijaitsevalle Atlantin saarelle. Sitten hallitus yritti nostaa maatalouden verotusta 1 % eli nollasta prosentista yhteen prosenttiin. Tämä ei onnistunut, vaan agraariyhteiskunta kaatoi hallituksen. Maatalous jatkoi sen jälkeen toimintaansa edelleen verottomana.

Uudelle hallitukselle jäi Musta Pekka käteen. Se päätti tarjota ulkomaisille sijoittajille 10 vuoden verottomuuden Irlantiin tehdyille sijoituksille. Varsin nopeasti maahan alkoi tulla kansainvälisiä suuryrityksiä Kuten Black & Decker, Kodak jne. Asiaan vaikutti myös Irlannin liittyminen Euroopan integraatioon vuonna 1973. Työpaikkoja syntyi nopeasti ja kansainväliset yhtiöt kierrättivät tuloksensa verovapaan Irlannin kautta. Kymmenen vuotta kului kuitenkin nopeasti. Irlanti ei jatkanut verovapautta ja suuryritykset pakkasivat kamat laivoihin ja siirtyivät seuraavaan veroparatiisiin. Irlannille jäi vain paljon työttömiä tyhjiä halleja ympäri periferiaa.

Irlannissa tuli uuden mietinnän paikka 1980-luvun puolivälissä kansainvälisten sijoitusten alkaessa paeta maasta. Se joutui luopumaan täydestä verovapaudesta ja yhtiöveroksi muodostui lopulta12,5 %. Monikansallisten yritysten paluu maahan alkoi uudelleen. Investoinnit Irlantiin nojaavat edelleen matalaan yhtiöveroon ja USA:n toistaiseksi noudattaman käytäntöön, jonka mukaan Irlannissa verotettuja tuloja ei enää sen koommin veroteta USA:ssa. Viimeksi mainittu seikka johtaa tietysti siirtohinnoitteluun, joka luonnollisesti vielä kasvattaa Irlannin BKT-lukuja.

Tämä on siis Irlannin 2000-luvun voimakkaan taloudellisen kasvun tausta. Vuoden 2005 tilastojen mukaan näiden kansainvälisten yritysten vienti muodosti noin 80 % koko Irlannin viennistä. Osuus Irlannin BKT.stä oli myös huomattava. Mikäli radikaaleja muutoksia tässä yhtälössä tapahtuu, niin Irlannin talous saattaa palata takaisin 1970-luvulle. Nykyisten päättäjien tulisi muistaa, että se, joka ei tunne historiaa, joutuu elämään sen uudelleen.

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna voi hyvin ymmärtää EUn muiden valtioiden suuren halun saada Irlanti oman peukalonsa alle. Muut EU-maat verottavat yrityksiä huomattavasti raskaammin ja silloin on suuri halu saada Irlanti ruotuun millä keinoin tahansa. Tällainen politiikka saattaa kuitenkin johtaa ojasta allikkoon. Ei ole millään tavoin varmaa, että Irlannista lähtevät yritykset jäävät Eurooppaan, koska vaihtoehtoja on. Sen sijaan Irlanti saattaa joutua EUn elätiksi pitkiksi ajoiksi. Suurtyöttömyys saisi aikaan vielä suuremman rahoituskuplan, kun tavalliset kansalaiset ajautuisivat vararikkoihin jne. jne.

Tästä saattaisi myös seurata ketjureaktio. Miten mahtaisi käydä vuoden vaihteessa euroon Liittyvälle Virolle? Myös siellä on alhainen yritysvero, jota aiotaan edelleen laskea. Halutaanko sekin pakottaa polvilleen, kun sen liittyminen euroon meni niin juoheasti. Tällainen strategia saattaa johtaa noidan kehään, jolla EU pääsee puuttumaan kansalliseen verotukseen, joka nyt on säädetty vain kansallisvaltioiden omien päätösten varaan. Voisi kuvitella tällaisen strategian olevan lähtöisin Euroopan liittovaltion kannattajilta.

This entry was posted on Wednesday, November 17th, 2010 at 9:25 am and is filed under Talous. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed. Edit this entry.

No Comments »

Valtgioiden vakuudet

Jälleen kerran keskustellaan valtiolle myönnettävien lainojen vakuuksista. Kreikan kohdalla irvisteltiin Rhodoksen saarta EU-maiden myöntäminen lainojen vakuudeksi. Nyt Katainen on taas vaatimassa Irlannilta vakuuksia mahdollisille Suomen myöntämille luotoille. Valitettavasti kansainvälinen lainsäädäntö ei tunne tällaista menettelyä. Se on sinänsä kuitenkin vain järjestelykysymys. Suurin kysymys on kuitenkin, mitä valtioiden vakuudet voisivat olla? Mitä on sellainen omaisuus, jota voitaisiin käyttää vakuutena?

Kun Eestin kruunu hyväksyttiin vaihdettavaksi valuutaksi, sen vakuutena toimivat ulkomailta palautettu vähäinen ensimmäisen tasavallan omaisuus, jota Neuvostoliitto ei ollut saanut haltuunsa. Lisäksi hyväksyttiin valtion omistuksessa oleva metsäomaisuus. Käytännössä vakuuksien on oltava niin likvidejä, että ne voidaan nopeasti muuttaa käteiseksi. Kun on kyseessä asuntokupla, niin esimerkiksi rakennusmaa ei ole kovin likvidiä. Sen sijaan valtion omistamat arvopaperit ovat riittävän likvidejä.

Likvidiomaisuus ei kuitenkaan yleensä riitä, koska valtio voi käyttää ne itsekin niin halutessaan. Valtion ajautuessa vaikeuksiin perälautana on valtion konkurssi, kuten kaikessa ylivelkaantumisessa. Tässä suhteessa valtiota voisi verrata juridisesti osuuskuntaan, jonka kaikki osakkaat ovat vastuullisia. Valtion mahdollisuus maksaa velkansa perustuu verotusoikeuteen. Toisaalta vero ei voi nousta yli sadan prosentin. Se ei ole mahdollista käytännössä eikä etenkään poliittisesti. Käteen jää viimekädessä ainoastaan yksityinen omaisuus. Tätä omaisuutta olisi pakko ulosmitata. Toinen mahdollisuus on saada jotenkin julistettua valtio varattomaksi. Sekin on tosin mahdollista vain prosessin viimeisessä vaiheessa.

Valtion ”omistajien” omaisuuden ulosmittaus olisi aika omituinen prosessi. Siinä olisivat todennäköisesti kaikkein likvidein omaisuus etulinjassa. Se puolestaan saattaisi tuhota koko valtion perusrakenteen ja valtio taantuisi ainakin keskiajalle. Etulinjassa eivät olisi yksityiset asunnot yms. vaan yritykset ja niiden omaisuus. Kuten Suomessa pankkikriisin aikana. Vauras kansanosa joutuisi myös rahastetuksi, mikäli eivät ehdi pakoon. Kaiken kaikkiaan tällainen prosessi olisi ennen kuulumattoman vaikea. Se koskisi koko kansaa ja syyllistäisi myös suurin joukoin syyttömiä.

Irlannin ja Kreikan kriisit ovat erilaisia. Kreikan valtion taloudessa oli lepsuiltu vuosikymmeniä ja sen seuraukset ovat nyt näkyvissä. Suurimpia syyllisiä ovat politiikka ja sen toimijat. Irlannissa taas on puolestaan pankkikriisi, joka on verrattavissa Suomen pankkikriisiin 1990-luvun alussa. Suomessakin pankit pelastettiin valtion lainanotolla, joka johti kymmenien tuhansien yritysten poistumiseen markkinoilta. Onko Irlannissa varaa samaan? Koska ennakkotapauksia on ollut Euroopassakin, niin irlantilaiset pankit ovat olleet tietoisia riskeistä. Siellä olisikin syytä kokeilla sitä, mitä Suomessa ei kokeiltu.

Mahdolliset lainat Irlannin valtiolle pitäisi rahastoida, josta niitä myönnetään tarpeen mukaan yrityksille ja yksityisille, jotka käyttävät niitä pankkivelkojensa maksuun. Ei siis suoraan pankkien tukemiseen. Tämä on varmin takuu, koska väistämättä alkavan nousun tullessa, yritykset ja kansalaiset maksaisivat nopeasti velkansa pois. Pankkien rahoitus sen sijaan saattaa kadota vääriin suihin. Olisi myös mahdollista siirtää pankeissa olevat yksityiset vakuudet rahastolle, jotta pankit eivät pystyisi niitä realisoimaan. Tämä olisi oikeanlaista riskien hallintaa.

Koska globaalitalouden uudet pelisäännöt eivät ole vielä uponneet poliittisiin ideologioihin, nykytilanteen seurauksena pitäisi olla myös poliittinen uudistuminen. Poliittiseen peliin ei ole varaa, ellei jokaisessa päätöksessä oteta huomioon päätöksen taloudellisia vaikutuksia vähintäänkin EUn mittakaavassa. Politiikkaan tarvitaan ehdottomasti lisää taloudellista tietämystä. Koska pienenä maana emme pysty paljon vaikuttamaan maailman menoon, niin kotipesä pitäisi ainakin laittaa järjestykseen. Vielä on aikaa seuraaviin vaaleihin.

Suomen tilanne ei ole myöskään niin yksinkertainen, kuin miltä se näyttää. Valtiolla on velkaa runsaasti ja sitä otetaan lisää koko ajan. Kun Kreikalle on myönnetty laina ja samaa harkitaan nyt Irlannille, niin ne ovat riskiluottoja. Tuloksena saattaa olla se, että riskien kasvaessa, myös Suomen saamien luottojen korot nousevat.

No Comments »

G20 eli ryhmä 20

Kuten odotettavissa olikin, G20 kokouksessa ei saatu aikaan mitään käytännöllistä. Ei edes siitä huolimatta, että valuuttasodan uhka vaani kulisseissa. Kaikilla suurilla on niin suuret omat intressit, että yhteistä nimittäjää on vaikea löytää. EUn mahdollisuudet valuuttansa kanssa ovat hyvin minimaaliset. Senkin taustalla ovat ristiriitaiset intressit. Hieman lisämakua saatiin kokouksen aikana jostain syystä liikkeelle lähteneet huhut Portugalin ja etenkin Irlannin vakavista ongelmista. Miten sattuivatkin sopivasti juuri kokouksen aikaan? Huhut laskivat nopeasti euron arvoa, mutta myös pörssikursseja.

Kokouksessa keskusteltiin myöskin siitä, että valuuttasodan uhkan varjolla ei tulisi nostaa protektionistisia suojatulleja. Virallisesti WTOn puitteissa voidaan käyttää ns. antidumping-tulleja melko yksipuolisesti. Ne perustuvat nimenomaan dumppaukseen, jolloin tuotteita viedään halvemmalla, kuin niitä myydään kotimarkkinoilla. Mikäli valuuttasota syntyisi, niin onko mahdollista käyttää antidumping-ohjeita? Kyseessähän on viennin edistäminen spekuloimalla valuutalla. EUn jäsenmaistahan Ruotsi on käyttänyt tätä tehokkaasti hyväkseen antamalla kruunun liikkua vapaasti +/- 15 % käytävässä. Tästä on kärsinyt eniten Suomen metsäteollisuus. 

G20 kokouksen jälkeen pidettiin toinen tärkeä kokous Japanin Jokohamassa. Tässä APECin kokouksessa päätettiin perustaa Tyynen valtameren eli APEC-alueen vapaakauppa-alue ja siten vahvistaa alueen maiden keskinäistä kauppaa (ja syrjiä ulkopuolisia?). Projektille ei asetettu varsinaista määräaikaa, mutta kaupan esteiden purkaminen alkaa välittömästi. EU:lla ei ole jäsenvaltioita Tyynen meren rantamilla, joten se ei osallistunut kokoukseen. Vaikka APEC on vain alueellinen toimija, niin se luo kilpailuasemaa myös EUn suuntaan. Pitäisikö EUlla olla tarkailija näissä kokouksissa?      

Stora Enson pääjohtaja Jouko Karvinen toi TV-haastattelussa 13.11. esiin vahvan euron riskejä eurooppalaiselle teollisuudelle. Vaikka hän ei tuonut asiaa esille, niin Euroopasta kantautuneet tiedot kertovat, että heikko dollari on kääntänyt sahatavaran tuonnin Pohjoismaista USAn ja Kanadan suuntaan. Suomen metsäteollisuuden osalta hän yhtyi täysin väitöskirjassani esitettyihin väitteisiin metsäverotuksesta ja metsätilojen pirstoutumisesta. Hän toi myös vahvasti esille sen, että olipa yhtiö yksityinen tai valtion omistama, niin yhtiön johtajan on pelattava lakien ja markkinoiden ehdoilla.

No Comments »

EU-tuet PK-yrityksille Suomessa

Maataloustuet ovat ihan oma juttunsa, mutta yleisesti ottaen Suomeen tulevat tuet on jaettu kulkemaan eri ministeriöiden kautta. Ministeriöt ottavat oman ”hallinnointipalkkionsa” ensin päältä pois, joten kentälle tulevasta rahasta on jo kuorittu kermat pois. Kuinka paljon siitä otetaan, ei ole julkista tietoa, mutta huhut kertovat, että se olisi jopa 15 %. Varsinainen jako on sitten melko sekava juttu, josta ulkopuolisen on mahdotonta saada selvää. Ainoa varma asia on se, että suuri osa menee oppilaitoksille niiden hallinnoimiin hankkeisiin. Loput kulkevat yleensä seuraavan viranomaisportaan kautta. Tällaisia ovat Tekes, Finnvera, Ely-keskukset jne., jotka nekin ottavat oman siivunsa hallinnollisista kuluista.

Vasta näiden jälkeen esimerkiksi yksittäiset yrityksiä konsultoivat ja kouluttajat pääsevät osille. Tämä onkin sitten hyvin mielenkiintoinen asia. Jo reilut kymmenen vuotta sitten yksityiset konsultit totesivat, että yllä olevien hallinnollisten organisaatioiden ympärillä pyörii joukko sopivia, vaikkei päteviä yrityksiä, jotka aina saavat hankkeet. Kun näitä tarkastelee, niin suuri osa on entisiä valtionhallinnon palveluksessa olevia ja yrityksen perustaneita henkilöitä. Joukossa on myös suuri joukko henkiöitä, jotka ovat olleet esimerkiksi nykyisen ELY-keskuksen edeltäjän palveluksessa pätkätöissä. Siellä he ovat saattaneet törmätä yksityiseltä toimijalta tulleeseen hyvään hankkeeseen ja kopioineet sen. Niinpä katsoimme joukolla, että näihin kisoihin ei kannata osallistua. Näin ”diskattiin” joukko kokeneita konsultteja.

Entisillä työntekijöillä oli sopivasti jalka oven välissä ja hankkeet putoilivat syliin. Heidän pätevyydestään esimerkiksi yrityksen neuvonnassa ei ole mitään takeita. Eipä sillä tosin ole väliäkään, koska tuloksia ei paljon yrittäjiltä kysellä. Vaikka negatiivista palautetta tulisikin, niin ravintoketju on sellainen, että kukaan ei hallinnossa välitä tuloksista tuon taivaallista. Jälkitarkastukset ovat vain numeerisia, eivät laadullisia. Olen itse ollut useissakin projekteissa erilaisissa julkisissa koulutusjärjestöissä. Olen jopa joutunut varsin puutteellisin tiedoin kirjoittamaan loppuraportitkin, kun määräaikainen projektin vetäjä on löytänyt projektin aikana paremman työpaikan.

Kun sitten näitä, esimerkiksi yrittäjyysohjelma- kokonaisuuksia evaluoidaan, niin eräässäkin tapauksessa tehtävä annettiin valtiolle itselleen eli VATT:lle. VATT tosin otti alihankkijaksi pääkaupunkiseudulla toimivan AMK. Siellä tohtorin tasoinen tutkija ryhtyi vetämään projektia, mutta ongelma oli se, että hän ei tiennyt yrittämisestä mitään. Hän kävi haastattelemassa Lahden seudulla yhdessä VATT:n tutkijan kanssa paria tunnettua yritystä, jotka eivät mahdu suomalaisen mittapuun mukaan PK-yrityksen profiiliin.

Jostain syystä VATT pyysi minua evaluoimaan heidän evaluointiaan. Kun sitten varsinainen loppuraportti ilmestyi, siinä ei ollut sanaakaan minun kommenteistani, jotka eivät kaikilta osin olleet mairittelevia. Kun kysyin syytä, niin vastaus oli, että kommenttejani ei katsottu tarpeellisiksi. Tällä perusteella VATT myös kieltäytyi maksamasta lupaamaansa palkkiota. Tästä voisi helposti vetää sen johtopäätöksen, että yrittäminen on Suomessa tärkeää vain siksi, että ministeriöt, oppilaitokset ja muut yhteiskunnalliset organisaatiot voivat kuoria päältä hallintokulunsa.

No Comments »

WP Login