Pystyt parempaan

Pyhästä kirjasta ja sen sisällöstä on käyty kiivasta keskustelua viime päivinä. Vanhoilliset pitävät kirjan tekstiä kiveen hakattuna, eikä ihmiskunnan ja ihmisen evoluutio voi sitä muuttaa. Kiveen hakattuja olivat kuitenkin vain kymmenen käskyä, mutta raamatun tulkintalahkoja on kymmeniä. On suuri joukko ihmisiä, jotka katsovat, että myös uskonoppien on muututtava kulttuurien muuttuessa ja sopeutuessa uuteen maailman järjestykseen.

Kunnan Pyhäkirja on budjetti eli talousarvio. Lahdessakin on taas käsissä se aika vuodesta, jolloin seminaareja pidetään. Näissä seminaareissa virkamiehet yrittävät selittää Pyhän kirjan sisältöä valtuutetuille. Totuus kuitenkin on, että kellään esittelijät mukaan lukien, ei ole täydellistä kokonaiskuvaa siitä, miten budjetti rakentuu. Tämä on suurin syy siihen, miksi kaikki asianosaiset on vuosikymmenien kuluessa psyykattu tai suorastaan hypnotisoitu yhteen ainoaan malliin – kaikki nousee.

Kun budjettifundamentalistit suunnittelevat seuraavan vuoden budjettejaan, niin pohjalla on kaksi faktaa: a) edellisen vuoden budjetti ja b) erilaisten instituutioiden arviot budjettivuoden inflaatiosta. Muistini mukaan vanhoina hyvinä aikoina, kun inflaatio oli 4 %, niin edellisen budjetin lukuihin laitettiin vähintään 6 % lisää eli tykö. Tällä tavoin syntyi maan tapa, jota ei kukaan voi murtaa. Vai voiko? Tulevien viiden vuoden aikana kaikki muuttuu, halusimmepa sitä tai emme. Muutos tulee joko tuskallisesti itku kurkussa tai sitten siihen voi varautua.

Kun seuraavaa budjettia taas valtuustosta käsitellään ja kaupungin johto esittää veroprosentin korottamista, niin valtuutetuilla ei ole todellisuudessa mitään mahdollisuutta arvioida budjettia ja sen yksittäisiä eriä. Kun katsoo netistä Lahden kaupungin budjettia, niin siellä on 251 sivua selityksiä ja lukuja riveillä. Yhtäkään näistä luvuista ei voi purkaa siten, että pystyisi määrittelemään niiden tarpeellisuuden tehokkuudesta ja tuottavuudesta puhumattakaan. On selvää, että jokainen yksikkö on arvioinut kulunsa. Kysymys onkin siitä, onko arviot tehty subjektiivisesti vai objektiivisesti. Olen vuosikymmeniä ehdottanut 0-budjetointia otettavaksi käyttöön. Tällä tarkoitetaan sitä, että vanhat luvut eivät ole käytössä, kun budjettia laaditaan. Tämä näyttää kuitenkin olevan ylivoimaisen vaikeaa. Mutta se lisää objektiivisuutta!

Tästä johtuen valtuutetuilla on vain yksi ainoa mahdollisuus. Kun kaupunginjohtaja ehdottaa veroprosentin korottamista, nouskaa yhtenä naisena ja miehenä seisomaan ja sanokaan hymyillen yhteen ääneen: PYSTYT PAREMPAAN!!!

Comments are closed.


WP Login