Sosiaaliset mediat ja lehdistö

Kansan keskuudessa on jo jonkin aikaa ihmetelty sitä, miksi lehdistö on alkanut enenevässä määrin tarrautua poliitikkojen ja julkkisten tekemisiin. Ihmettely onkin aiheellista pitkän Kekkosen aikakauden itsesensuurin jälkeen. Perimätieto kertoo kuitenkin, että vasemmiston ollessa voimissaan 1950-luvun yleislakon jälkeen toimittajat saivat koulutuksensa Tampereen yliopistossa. Siellä heidät vedettiin ”punaisten professorien” tiukan mankelin läpi. Puhuttiinpa jopa suoranaisesta aivopesusta. Tämä ei tietenkään voinut olla vaikuttamatta suuresti journalistiseen puolueettomuuteen ja vasemmistolaisuus alkoi tunkea läpi lehdistössä.

Vasemmiston ollessa vallassa samoin asennoitunut lehdistö ei halunnut eikä voinut ryhtyä penkomaan omiensa vaalirahoitus- ja lahjussotkujakaan. Sama suuntaus vaikutti, tietysti Kekkosen avulla siihen, että Neuvostoliitosta ei myöskään ollut pahaa sanottavaa. Ellei ollut hyvää sanottavaa, niin oltiin sanomatta mitään. Näin rakentui konsensus Suomi, jossa lehdistö eleli kieli keskellä suuta. Mutta sitten kuoli Kekkonen, Neuvostoliitto hajosi ja valtaa siirtyi Brysseliin aina banaanin muotoja myöden.

Kaiken tämän muutoksen aikana ilmestyi ja kehittyi Internet. Se avasi täysin uusia mahdollisuuksia informaatiolle jopa yli rajojen. Se myös muutti informaation nopeuden valonnopeuden kanssa samalle tasolle. Netin sisällä alkoi näkyä heikkoja signaaleja sosiaalisesta mediasta, jossa kansalaisilla oli sana vapaa. Sensuuri kuoli käytännössä tämän mukana. Syntyi Facebook, Twitter ja mitä mahtaa tulevaisuus vielä tuoda tullessaan. On ehkä liian ronskia väittää, että nämä aikaansaivat muutoksia Kiinan ja muiden ennen suljettujen yhteiskuntien kehityksessä, mutta varmasti niillä oli oma vaikutuksensa.

Sosiaalisten medioiden vaikutus lehdistöön etenkin Suomessa on ollut kaksitahoinen. Itsesensuuri on menettänyt täysin merkityksensä. Lehdistön ei tarvitse välittää siitä kuin moraalisella ja eettisellä tasolla. Toinen vaikutus on ollut se, että jos lehdistö ei kaiva kaikenlaisia silmäätekevien väärinkäytöksiä ja sisäpiirijuttuja mahdollisimman nopeasti esiin, niin sosiaalisessa mediassa ne hyppivät silmille joka tapauksessa. Sosiaalinen media on siis asettanut lehdistön kilpailutilanteeseen, jossa ei armoa anneta eikä anota. Olisikin hyvin hauska tietää kuinka kauan vaalirahoituskonkelot olisivat säilyneet sisäpiirin tietona ilman sosiaalisen median luomaa kilpailua?

Muualla maailmassa poliitikot ovat tajunneet asian ja eroavat oma-aloitteisesti, kun jäävät kiinni. Suomessa tämä uusi kulttuuri ei ole vielä lyönyt itseään läpi, vaan täällä poliitikot ovat kuin majavat sateessa. Tästä syystä tulevat vaalit ovat hyvin mielenkiintoiset. Hyväksyykö kansa rötöstelijät uudelleen edustamaan itseään, vai tuleeko vaaleissa kenkää? Vielä tärkeämpää on muuttuko kulttuuri siten, että poliitikotkin alkavat ottaa vastuun teoistaan.

Comments are closed.


WP Login