Archive for syyskuu, 2010

Lahoaako suomen kieli?

Olin seuraamassa paneelikeskustelua, johon osallistui myös pari kansanedustajaa. Erääksi teemaksi nousi suomen kielen tila ja erityisesti sen lahoaminen nuorison keskuudessa. Tämä aihe johti tietenkin luokkakokoihin, Internetiin ja kirjojen lukemiseen. Erityisesti korvaani jäi soimaan tämä keskustelu luokkakoosta. Kun aikoinaan aloitin 1940-luvun puolivälissä kansakoulun, niin koulussa oli vain kaksi luokkaa, toisessa oli 1- 4- ja toisessa 5 – 7-luokat. Samassa luokassa tehtiin niin käsityöt kuin puutyötkin. Koulussa oli vain kaksi opettajaa varsinainen opettaja ja hänen vaimonsa, jolla ei ilmeisesti ollut opettajan pätevyyttä.

Eri-ikäisten opettaminen on varsin haasteellista, eikä siinä jää paljon aikaa Aapista opetteleville. Niinpä minäkään, muutenkin hitaana, en oppinut ensimmäisen talven aikana lukemaan. Hädin tuskin opin aakkoset tai ääkköset niin, kuin niitä kutsutaan tietotekniikassa. Lukemaan kuitenkin piti oppia. Niinpä aloin lukea lehdestä sarjakuvia. Sanakirjana käytin tässä hommassa Aapista vai onko sen Ääpinen? Hiljalleen se alkoi sujua, koska Fantom ja Taika-Jim alkoivat kiinnostaa sitä enemmän, mitä enemmän niistä pääsi perille. Luulen, että tilanne oli sama sodan jälkeen kaikkialla Suomen maaseutupitäjissä. Tästä huolimatta nämä ikäluokat ovat rakentaneet Suomen sellaiseksi, kuin se nyt on. Huonoistakin lähtökohdista on siis ponnisteltu hyvinvointiin.

Kaikessa oppimiskeskustelussa on tyystin unohdettu motivaation merkitys nimenomaan nuorison keskuudessa. Motivaatiota heikentävät nykyään tv, tietokoneet, pelikonsolit jne. Ne ovat paljon viihdyttävämpiä ja mukavampia kuin kirjoista pänttääminen. Vikaa on myös opetusohjelmissa, koska niitä uusitaan siksi harvoin, että käytäntö on jo ajanut monesta ohi. Muistan, kun meille Tekussa opetettiin pärekattojen tekoa, vaikka palolainsäädäntö oli kieltänyt niiden tekemisen jo viisi vuotta aiemmin. Piti vaan oppia, koska asia oli opetusohjelmassa. Elementtirakentaminen oli juuri kohonnut siivilleen, mutta sitä ei opetettu, koska se ei sisältynyt opetusohjelmaan. Mm. tämä on yksi suuri syy 1960–1970-luvuilla rakennettujen talojen homeongelmiin. Elementtien valmistajat eivät ymmärtäneet kosteuden rakenteellisia ongelmia, eikä niitä ymmärretty työmaillakaan.

Kun omat lapseni menivät peruskouluun, niin tavoitteena oli oppia lukemaan jouluun mennessä. Tavaamisen oppimiseen ei ollut riittävästi aikaa. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kuitenkin saman asian eri puolia, joita molempia tarvitaan. Lukemaan voi oppia jotenkin ilman, että osaisi tavata, mutta kirjoittamaan ei opi, jos ei osaa tavata. Olen törmännyt tähän ongelmaan opettaessani niin, yliopistossa kuin AMK:ssakin, jossa tentit on vielä kirjoitettava käsin. Joskus on joutunut miettimään sitä, kuinka paljon on todellisia lukihäiriöisiä ja kuinka moni ei vain ole oppinut tavaamaan.

Voisiko kielen lahoamiseen sittenkin olla syynä se, että ei ole aikaa opetella perusteita riittävän kauan? Niin kauan, että jokainen osaa varmasti tavata. On myös mietittävä, miten lisätä motivaatiota. Itse en aikoinani ehtinyt opiskella keskikoulua pidemmälle, koska oli mentävä töihin. Asia jäi kuitenkin kaivelemaan ja palasin Ruotsista kauppaopistoon ja sen jälkeen teknilliseen kouluun. 1970-luvulla työn aiheuttamat haasteet pakottivat etäopiskeluun Markkinointi-instituutissa. Tuloksena oli Markkinointitutkinto. Kun 1990-luvulla luovuin työnatajana toimimisesta, vapautui jälleen aikaa opiskeluun. Suoritin DI-tutkinnon ja käytin siihen yliopistossa vain vajaan vuoden, tosin minulla oli valmiina noin 40 % vaadittavista opinnoista, ennen yliopistoon menoa. 2000-luvulla syntyi sitten pari tohtorin tutkintoa. Tässä opintojaksossa suurimpina tekijöinä olivat motivaatio, tiedonhalu ja tunne siitä, että oli nuorena jäänyt jostain paitsi.

Näin voi käydä nykyajan nuorillekin. Motivaatio ilmestyy myöhemmin tehtävien mukana. Nykynuorisolla on tämän kaltainen elämä edessään, koska opiskelu on nopeasti muuttuvassa maailmassa MUST. Koko elämä on opiskelua. Tässä on myös haastetta niin viranomaisille kuin yrityksillekin.

No Comments »

Oikeusvaltio ja sen perusta

Suomi yrittää todistella kansalaisilleen, että he elävät oikeusvaltiossa. Toisaalta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta (EIT) tulee jatkuvana virtana tuomioita Suomelle liian pitkistä käsittelyajoista ja jopa ihmisoikeussopimusten vastaisista oikeudenkäynneistä. Kumpi siis pitää paikkansa itsekehu vai EIT:n tuomiot. Vai pitäisikö kysyä kuinka paljon pitää tulla turpiin EIT:lta, että Suomen eduskunta uskoo, että Suomen maine oikeusvaltiona vaatii uudelleen arviointia?

Löysästi voidaan ajatella, että vaalirahasotku liittyy myös kysymykseen oikeusvaltiosta. Tätä puoltaa se, että maan tapa etenkin poliitikkojen keskuudessa on ollut rikkoa lakia. Tämä kertoo jotain hyvin vakavaa poliittisten päättäjien suhtautumisesta kansalaisten oikeusturvaan. Toinen suuri puute on erillinen hallinto-oikeusjärjestelmä, jossa viranomaisten törkeätkin rikkomukset käsitellään sen piirissä. Rangaistukset ovat lähinnä kirjallisia huomautuksia eli samaa tasoa kuin silittäisi kissaa vastakarvaan. On olemassa tapauksia, joissa esimerkiksi yliopisto ei ole noudattanut eduskunnan oikeusasiamiehen ja hallinto-oikeuden päätöksiä, koska mitään sanktioita ei ole ollut asettaa.

Perustuslakituokioistuimesta on puhuttu aina aika-ajoin. Aihe näyttää jälleen nousseen pinnalle. Viimeksi kysyin asiasta Ylen presidentin haastattelutunnilla asiasta Tarja Haloselta, joka lakimieskoulutuksestaan huolimatta totesi, että meillähän on perustuslakivaliokunta ja se riittää. Pukki kaalimaan vartijana? Jatkokysymykseen sain luurin korvaani. Ylestä kyllä soitettiin kohteliaasti jälkeenpäin ja pahoiteltiin tiukkaa lähetysaikaa. Olisin nimenomaan halunnut tietää, miten kansalainen siis tavallinen kadun tallaaja voi valittaa kokemastaan vääryydestä perustuslakivaliokuntaan.

Näiden lisäksi meillä on monia muita tuomioistuimen kaltaisia instituutioita, joiden puolueettomuus on täysin kyseenalainen. Yksi tällainen on vakuutusoikeus, joka on valjastettu Kelan rengiksi. Näyttääkin pahasti siltä, että entisessä suljetussa Suomessa oikeusjärjestelmä on rakennettu yhteiskunnan hallintojärjestelmän ja viranomaisten suojaksi tyhmien kansalaisten mahdollisilta vaatimuksilta. Nyt kuitenkin olemme osa suurempaa kokonaisuutta eli Euroopan Unionia (Yhteisö), joka mielestäni edellyttää myös oikeusjärjestelmän saattamista länsimaiselle tasolle. On muistettava, että hallinto-oikeusjärjestelmä on laadittu ennen Suomen itsenäisyyttä.

Olisiko syytä yksinkertaistaa oikeusjärjestelmää siten, että poistettaisiin kaikki erilliset järjestelmät ja kaikki asiat laitettaisiin saman katon alle. Lisäksi perustettaisiin erillinen Perustuslakituomioistuin valvomaa, että perustuslakia noudatetaan. Viranomaiset olisi saatava ulos kaapeistaan samalle viivalle tavallisten kansalaisten kanssa. Rikos on aina rikos, tekipä sen kuka tahansa. Tällä hetkellä esimerkiksi verottaja pääsee laittamaan verovelvollisen löysään hirteen moneksi vuodeksi pelkästään sillä, että verovelvollisen pärstä ei miellytä.

Jos meidän eduskuntamme ei ole halukas uudistuksiin ja huomattaviin taloudellisiin säästöihin, niin jonkun etevän juristin pitäisi testata koko järjestelmä EY-tuomioistuimessa.

No Comments »

Sosiaaliset mediat ja lehdistö

Kansan keskuudessa on jo jonkin aikaa ihmetelty sitä, miksi lehdistö on alkanut enenevässä määrin tarrautua poliitikkojen ja julkkisten tekemisiin. Ihmettely onkin aiheellista pitkän Kekkosen aikakauden itsesensuurin jälkeen. Perimätieto kertoo kuitenkin, että vasemmiston ollessa voimissaan 1950-luvun yleislakon jälkeen toimittajat saivat koulutuksensa Tampereen yliopistossa. Siellä heidät vedettiin ”punaisten professorien” tiukan mankelin läpi. Puhuttiinpa jopa suoranaisesta aivopesusta. Tämä ei tietenkään voinut olla vaikuttamatta suuresti journalistiseen puolueettomuuteen ja vasemmistolaisuus alkoi tunkea läpi lehdistössä.

Vasemmiston ollessa vallassa samoin asennoitunut lehdistö ei halunnut eikä voinut ryhtyä penkomaan omiensa vaalirahoitus- ja lahjussotkujakaan. Sama suuntaus vaikutti, tietysti Kekkosen avulla siihen, että Neuvostoliitosta ei myöskään ollut pahaa sanottavaa. Ellei ollut hyvää sanottavaa, niin oltiin sanomatta mitään. Näin rakentui konsensus Suomi, jossa lehdistö eleli kieli keskellä suuta. Mutta sitten kuoli Kekkonen, Neuvostoliitto hajosi ja valtaa siirtyi Brysseliin aina banaanin muotoja myöden.

Kaiken tämän muutoksen aikana ilmestyi ja kehittyi Internet. Se avasi täysin uusia mahdollisuuksia informaatiolle jopa yli rajojen. Se myös muutti informaation nopeuden valonnopeuden kanssa samalle tasolle. Netin sisällä alkoi näkyä heikkoja signaaleja sosiaalisesta mediasta, jossa kansalaisilla oli sana vapaa. Sensuuri kuoli käytännössä tämän mukana. Syntyi Facebook, Twitter ja mitä mahtaa tulevaisuus vielä tuoda tullessaan. On ehkä liian ronskia väittää, että nämä aikaansaivat muutoksia Kiinan ja muiden ennen suljettujen yhteiskuntien kehityksessä, mutta varmasti niillä oli oma vaikutuksensa.

Sosiaalisten medioiden vaikutus lehdistöön etenkin Suomessa on ollut kaksitahoinen. Itsesensuuri on menettänyt täysin merkityksensä. Lehdistön ei tarvitse välittää siitä kuin moraalisella ja eettisellä tasolla. Toinen vaikutus on ollut se, että jos lehdistö ei kaiva kaikenlaisia silmäätekevien väärinkäytöksiä ja sisäpiirijuttuja mahdollisimman nopeasti esiin, niin sosiaalisessa mediassa ne hyppivät silmille joka tapauksessa. Sosiaalinen media on siis asettanut lehdistön kilpailutilanteeseen, jossa ei armoa anneta eikä anota. Olisikin hyvin hauska tietää kuinka kauan vaalirahoituskonkelot olisivat säilyneet sisäpiirin tietona ilman sosiaalisen median luomaa kilpailua?

Muualla maailmassa poliitikot ovat tajunneet asian ja eroavat oma-aloitteisesti, kun jäävät kiinni. Suomessa tämä uusi kulttuuri ei ole vielä lyönyt itseään läpi, vaan täällä poliitikot ovat kuin majavat sateessa. Tästä syystä tulevat vaalit ovat hyvin mielenkiintoiset. Hyväksyykö kansa rötöstelijät uudelleen edustamaan itseään, vai tuleeko vaaleissa kenkää? Vielä tärkeämpää on muuttuko kulttuuri siten, että poliitikotkin alkavat ottaa vastuun teoistaan.

No Comments »

Paska juttu

Haja-asutusalueiden jätevesien puhdistamiseen laaditut uudet säännökset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka kalliiksi huono ja erityisesti asiantuntematon lakien valmistelu johtaa. Pahinta hallintokulttuurissa on se, että kukaan ei myönnä virhettä, eikä niitä se vuoksi haluta korjata uusimalla laki. Vaikka tosiasioita eli faktoja ladotaan päättäjien eteen kuinka paljon tahansa, niin mikään ei vaikuta. Ympäristöviranomaiset tuntuvat olevan kaikkein asiantuntemattomimpia lakien valmistelijoita. Sehän ei tietenkään ole mikään ihme, koska ministeriö on niin nuori ja perustettukin poliittisten lehmänkauppojen perusteella.

Yritysten kiusaamisessa ja kansainvälisen kilpailukyvyn heikentäjänä ne ovat onnistuneet melko hyvin. Yrityksillä on kuitenkin mahdollisuus valittaa eri oikeusasteisiin. Tätä mahdollisuutta ei yksityisillä kiinteistön omistajilla ole. On olemassa ainoastaan yksi keino: jättäkää puhdistamot rakentamatta. Laissa ei ole sanktioita, mutta sakko voi rapsahtaa. Sakosta on sitten mahdollista valittaa oikeuteen, joka sitten joutuu virkansa puolesta selvittämään tämän monimutkaisen lain tarkoituksen jokaisen yksittäisen kiinteistön kohdalla.

Kansalaistottelemattomuuden tekee vieläkin tarpeellisemmaksi lakiin suunniteltavat muutokset. Niihin on tulossa liikkuvia osia nyt niin paljon, että ilman oikeuden päätöstä jokaisessa yksittäisessä tapauksessa, ei kannata toimia. Pitääkö kaikkien perheessä olla yli 68-vuotiaita? Pitääkö tätä nuorempien rakentaa itselleen oma puhdistamo? Entä pätkätyöläiset? Tarvitsevatko köyhät sossun todistuksen jne.? Tällainen ratkaisu on niin kuin lehmä veteen paskantaisi. Ei järjen häivää.

Koko prosessi tämän lain ja sen muutosten osalta todistaa, kuinka heikoilla ministerit ovat. Virkamiehet ja –naiset vievät ministereitä kuinka haluavat. Jos tällä tavoin aletaan käyttää ministerien ja eduskunnankin luottamusta väärin, niin samalla voidaan sanoa hyvästit koko demokraattiselle järjestelmälle. Amerikoissa johtavat virkamiehet valitaan äänestyksellä, mutta ei sekään järjestelmä ole osoittautunut kovin hyväksi. Pitäisikö johtavien virkamiesten osalta siirtyä presidentillisen menettelyyn, jossa jäsenkirjasta on luovuttava nimityksen jälkeen.

Tässä paskajutussa ei kuitenkaan auta mikään muu kuin heittää kansalaistottelemattomuutta kehiin. Muuten ei asiaan saada järkeä. Suomen oikeuslaitos ei kestä 200 000 uutta paskajuttua käräjillä.

No Comments »

Musta Pekka

Poliittisen pelin alkaessa uudelleen sodan jälkeisessä Euroopassa vasemmistolle jaettiin hyvät kortit. Tämä johtui siitä, että kommunistinen Neuvostoliitto seisoi voittajien riveissä ja alkoi panostaa voimakkaasti Eurooppalaisen vasemmiston rakentamiseen. Vasemmisto ei kuitenkaan osannut lukea peliä kovin pitkälle. Se ei tajunnut, että sen todellinen missio oli tehdä itsensä tarpeettomaksi. Sama koski myös ay-liikettä. Piti rakentaa hyvinvointivaltio, jossa kaikilla on hyvä olla. Sen toteuttamiseen tarvittiin vahva valtio, joka huolehtisi kansalaisalamaisistaan. Hyvinvoinnin kasvaessa politiikan toteuttamiseen tarvittiin yhä enemmän rahaa. Tämän rahan jakaminen edellytti poliittista valtaa, jonka hankkiminen edellytti sekin yhä enemmän rahaa. Tästä alkoi koko järjestelmän korruptoituminen.

Puolueet hankkivat rahaa valtansa pitimiksi jopa kyseenalaisinkin keinoin. Kansan vaurastuessa syntyi myös ilmiö Bemari Demari. Tämä merkitsee samaa kuin kirkosta tunnettu leipäpappi. On vaikea esiintyä uskottavasti köyhien ja heikkojen asialla, kun itse esiintyy varakkaana. Näin alkoi poliittisen eliitin eriytyminen kansasta ja mikä pahinta, reaalimaailmasta. Nykyisille valtaapitäville tavallisen kadunmiehen ongelmat ovat täysin virtuaalisia. Koska matkan varrella ei taloudellisilla tosiasioilla ole ollut suurta merkitystä ennen sitoutumista euroon, on globaalin talouden asettamat rajatkin tulleet yllätyksenä.

Vasemmisto on saavuttanut tavoitteensa ja tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Kehitystä kiihdytti epäilemättä Neuvostoliiton hajoaminen. Eurooppalaisen vasemmiston aatteellinen selkäranka katkesi taloudelliseen mahdottomuuteensa Näyttää vahvasti siltä, että ainakin Euroopassa, vasemmistolle on jäänyt käteen Musta Pekka. Vastustajia voi yrittää hämätä eli bluffata, mutta sekin mahdollisuus alkaa jo olla mennyt. Nuoremmat hyvin koulutetut sukupolvet eivät enää näe vasemmistolaisella aatteella mitään annettavaa itselleen. Kukaan ei voi kiistää, etteikö vasemmiston aatteilla olisi ollut sodan raunioittamassa Euroopassa suuri ja välttämätön tehtävänsä. Voidaan tietysti vaatia jokaiselle ilmaiset asunnot ja autot jne., mutta ei pinttyneinkään kommunisti usko tällaiseen tuhlailuun.

Mitkä ovat vasemmiston vaihtoehdot? Vasemmalle ei voi siirtyä, sen todisti Neuvostoliiton romahtaminen. Neuvostoliiton hajoaminen todisti, että maailma, jossa unelmia ja haaveita ei voi toteuttaa, kaatuu omaan tehottomuuteensa. Vastapuolella on amerikkalainen unelma, joka sekään ei oikein sovellu eurooppalaiseen demokratiaan. Keskustakin on valloitettu, joten uusien visioiden ja mission rakentaminen on hyvin vaativa tehtävä. Ainoa varma asia tulevaisuudessa on se, että asiantuntijoilla tulee olemaan yhä enemmän käyttöä. Hyvin koulutettua kansaa on mahdoton enää huiputtaa. Tarvitaan luotettavia johtajia, joihin voi luottaa. Kysymys kuitenkin on, haluavatko tällaiset henkilöt osallistua politiikkaan? Onko vasemmistolainen aate siis saavuttanut kykenemättömyytensä tason?

Tulevaisuuden yhteiskunnassa kyse ei ole enää sisäpolitiikasta. Kysymys on taloudellisista mahdollisuuksista ylläpitää demokraattista yhteiskuntaa. Kyse on siis talouspolitiikasta. Tämä merkitsee hyvinvointivaltion uudelleen määrittelyä. Ei ole mahdollista jakaa kaikkea hyvää kaikille. Tapahtuvatko muutokset hallitusti ja suunnitelmallisesti, vai kaaoksen kautta, on seuraavaksi suurin poliittinen haaste. Tämä on huomattavasti vaikeampi ratkaista kuin, mitä jouduttiin tekemään Baltian maissa Neuvostoliiton hajottua. Ne joutuivat aloittamaan taloutensa tyhjästä. Ne eivät joutuneet luopumaan mistään saavutetuista eduista.

No Comments »

Markkinavoimat

Markkinavoimat on kummallinen sana tai oikeastaan ilmiö. Toiset käyttävät sitä hyökkäykseen ja toiset puolestaan piiloutuvat sen taakse. Mutta mikä tämä ilmiö oikeastaan on? Markkinavoima on kuin kalori. Kaikki tietävät sen, mutta kukaan ei ole koskaan nähnyt sitä. Vuorineuvos Veikko Vainio tapasi sanoa aina sisäisten palaverien alkajaisiksi, että laittakaa pojat reilusti kermaa. Ne, jotka pelkäävät kaloriensa puolesta, niin kertokaa minulle sitten, kun olette nähneet ensimmäisenkin. Kalorilla ja markkinavoimalla on siis yksi yhteinen nimittäjä – tunne. Kalorien synti on se, että niiden liiallinen käyttö perustuu yleensä niistä saatuun hyvän olon tunteeseen. Se saattaa kuitenkin johtaa lihavuuteen ja lyhyeen elämään.

Samanlainen mekanismi vaikuttaa myös markkinavoimiin. Kun markkinat toimivat hyvin ja progressiivisesti, kaikki haluavat samaa hyvää lisää. Se puolestaan lisää hyvän olon tunnetta ja subjektiivisuutta eli riskinottoa valinnoissa. Tätä hyvää pitää ehdottomasti saada lisää. Näin syntyy markkinoilla euforia. Se puolestaan synnyttää kuplan, joka väistämättä puhkeaa. Puhkeaminen tapahtuu joko arkipäivän realismin tavoin, kuten Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla jokunen vuosi sitten. Se voi myös tapahtua kuten Nokian kohdalla, jolloin usko johonkin yksinkertaisesti loppuu. Nämä prosessit synnyttävät laman ja uuden alun.

Näiden kahden välillä on se ero, että asuntomarkkinoiden romahtaminen iskee pankkeihin, jolloin toteutuneen historian mukaisesti pankkien tappiot maksaa koko maailma yhteisvastuullisesti. Pörssiosakkeiden kohdalla yleensä vain rikkaat kärsivät, koska köyhillä ei ole varaa ostaa osakkeita. Matemaattista kaavaa riskien ennakoimiseksi ja hallitsemiseksi on yritetty kehittää alkemistien ajoista asti. Lama toisensa jälkeen kuitenkin todistaa, että siinä ei ole onnistuttu. Kansantaloustieteilijät eivät ole toistaiseksi pystyneet ennakoimaan yhtäkään lamaa. Jopa moskovalainen apina on näitä tieteilijöitä viisaampi.

Ongelmana on se, että yksittäisen ihmisen tunteisiin perustuvia ja subjektiivisia päätöksiä on käytännössä mahdotonta ennakoida. Kaikki lihavatkaan eivät ole lihoneet samoilla herkuilla. Kaikki haluavat päättä omista herkuistaan itse. On käytännössä mahdotonta sanoa riittävän ajoissa, mikä on se asia tai tuote, joka saa naapurin haluamaan samaa tai parempaa. Näitä kutsutaan tulevaisuuden tutkimuksessa heikoiksi signaaleiksi. Yritykset pyrkivät löytämään innokkaasti näitä, koska niiden voimistuessa trendeiksi, ollaan jo myöhässä. Nykyisin informaatio liikkuu verkoissa valon nopeudella, joten ihmisten tuntoja riittävän ajoissa haistavat palkitaan.

Ruotsin vaalit ovat erinomainen esimerkki siitä, miten subjektiivisesti ihmiset toimivat. Jos valinnat olisivat perustuneet järkisyihin, niin hallituskoalitio olisi saanut kaikki äänet. Sama pätee myös markkinavoimiin. Nousukaudet syntyvät siitä, että osa kyllästyy lamaan. Osa taas näkee jossain suunnalla positiivista väreilyä, heikkoja signaaleja, ja kiinnostuu niistä. Köyhillä eri puolilla maailmaa ei ole mahdollisuuksia kiinnostua muusta, kuin miten selvitä seuraavaan päivään. Tästä syystä seuraava tulevaisuuden megatrendi on vähentää köyhyyttä maailman laajuisesti. Mikäli näin ei tapahdu, suuret kulutustavaroita valmistavat globaalit yhtiöt alkavat surkastua ja kaatua. Tätä eivät maailman päättäjät voi sallia. Siksi ensimmäisessä vaiheessa maailman köyhdyttäjät alkavat yksi toisensa jälkeen kaatua – tavalla tai toisella. Kehitysmaiden diktaattorien aika alkaa olla lopussa.

Meissä jokaisessa piilee siis pieni markkinavoima-atomi. Nykyisin se on osittain jopa virtuaalinen. Yhtyessään nämä atomit luovat rikkaita, köyhiä, kansakuntia, yrityksiä ja lopuksi koko globaalien markkinoiden kaikkivoipaiset markkinavoimat. Me siis olemme se markkinavoima, joka pienistä puroista alkaen luo niin nousukaudet kuin laskukaudetkin. Kaikki nämä muodostavat uuden ns. kupla-teorian, jota nyt innokkaasti tutkitaan. Mutta mitäpäs me tunteillemme voisimme. Suurin ihmisen päätöksiin vaikuttava tekijä on MUTU. Markkinavoimien ongelma on se, että pitkätukkaista MUTUa on melko helppo höynäyttää.

No Comments »

Muotoilun markkinointi

Muotoilusta on keskusteltu julkisuudessa hyvin vilkkaasti. Suurin osa suomalaisista pitääkin suomalaista muotoilua maailman huippuna. Muotoilu on kuitenkin vain yksi, joskin merkittävä osa, tuotteen arvoketjusta. Muotoilu ei ole siis tuotteelle itseisarvo, vaan sekä tuote, että sen myötä muotoilu, on osattava myös myydä globaaleilla markkinoilla. Kotimaiset markkinat ovat siksi pienet, että muotoilun aiheuttamat kustannukset tuotteelle voivat muodostua haitallisiksi tuotteen kokonaiskilpailukyvylle.

Jos unohdetaan pakkausten muotoilu, joka sekin on osa tuotteen markkinointia ja tutkitaan vaikkapa huonekalujen muotoilua, niin vastassa on useita ongelmia. Ensimmäinen ja erittäin tärkeä tekijä on tuotetta valmistavan yrityksen kokonaisstrategia. Jos aiotaan valmistaa todella korkeasti muotoiltuja tuotteita, niin se on otettava huomioon koko yrityksen visiossa, missiossa ja strategiassa. Tähän on monta syytä, mutta käytännön tasolla tärkein tekijä on hinnoittelu. Design tuotteiden kilpailukyky ei piile hinnassa vaan nimenomaan tuotteen muotoilussa. On myös otettava huomioon, että korkealaatuinen design edellyttää tuotteelta myös korkeaa laatua. Jos upeasti muotoiltu tuote hajoaa käsiin muutamassa kuukaudessa, muotoiluun panostus on heitetty täysin hukkaan.

Tästä puolestaan päästään seuraavaan tekijään. Korkeasti muotoiltuja laatutuotteita markkinoimaan ja myymään tarvitaan korkeatasoisia tekijöitä, jotka ymmärtävät muotoilun ja laadun merkityksen markkinointivaltteina. Yrityksen on myös pidettävä mielessä, että tällaiset ammattilaiset eivät ole halpoja, eikä heitä osteta tavanomaisista rekrytoijien huutokaupoista. Tällaisia ammattilaisia löydetään yleensä head hunterien avulla. Korkean muotoilun myynti edellyttää siis panostuksia koko tuotteen arvoketjussa.

Jos sitten tarkkaillaan korkeasti muotoiltua tuotetta tuotteen elinkaaren näkökulmasta, niin sieltä tulee vastaan lisää ongelmia. Kymmeniä vuosia messuja kiertäneenä olen nähnyt, kuinka tuotetta käännellään ja valokuvataan joka kantilta. Melko nopeasti valokuvaus kiellettiin messuilla, mutta sitten tulivat kännykkäkamerat. Niitä on erinomaisen vaikea valvoa. Lisäksi niistä voidaan kuva siirtää reaaliajassa kuvankäsittelyohjelmiin. Tämän jälkeen loppu onkin helppoa. Tätä kutsutaan QCT-tekniikaksi eli nopean kopioinnin tekniikaksi. Kopsauksen historia on hyvin vanha, mutta laajasti se alkoi teollisuudessa 2. maailmansodan jälkeen, kun kaikki saksalaiset patentit julistettiin avoimiksi.

Kopsauksella voidaan kuitenkin kopioida pääosin muotoja. Materiaalit, raaka-aineet ja työnlaatu ovat huomattavasti vaikeammin kopioitavissa. Koska kopiointi on nyt niin nopeata, että kopion tulo markkinoille kestää joidenkin tuotteiden osalta vain kuukausia, on riski otettava huomioon jo markkinointia suunniteltaessa. Suurin riski piilee siinä, että kopioidut tuotteet hyvin usein ovat huonolaatuisia ja ne haittaavat alkuperäisen tuotteenkin mainetta. Näin kävi esimerkiksi Fiskarsiin saksille, joita kopioitiin Kaakkois-Aasiassa ja myytiin murto-osalla alkuperäisten tuotteiden hinnoista.

Hintakilpailuun ei pidä huippumuotoilluilla tuotteilla lähteä. On vain varauduttava siihen, että kilpailua tulee siltä rintamalta. Tämä merkitsee sitä, että omien huippumyyjien on löydettävä myös vähittäisjakeluketjusta korkeatasoisia toimijoita, joilla on imago laatutuotteiden myyjinä. Huipputuotteiden kohdalla onkin siis hallittava myös VCM eli Value Chain Management eli arvoketjujohtaminen. Julkisessa keskustelussa muotoilusta on unohdettu, että muotoilua ei voi irrottaa arvoketjustaan ja globaalista toimintaympäristöstä. Nykymaailmassa voi myydä mitä tahansa, kun vain osaa löytää tuotteelleen oikeat asiakkaat.

No Comments »

Matti, Matti, Matti

Ensin Jäätteenmäki ja nyt Matti – mitä seuraavaksi? Kepusta sanotaan, että se pettää aina, mutta nyt se vielä jättääkin. Kuinka kauan puolueessa riittää halukkaita uhrattavia? Ei puolue selviä omasta vastuustaan sillä, että se jatkuvasti uhraa omiaan ja yrittää pestä itsensä puhtoiseksi. Maalaisliitto-Kepu on vuosikymmenien aikana rakentanut maan suurimman verottoman rahoitusjärjestelmän puolueen ja vaalien rahoittamiseen. Se perustuu siihen, että säätiöt ja yhdistykset ovat pääsääntöisesti veroista vapaita. Muillakin puolueilla on näitä, mutta ei likikään samassa laajuudessa.

Näiden lisäksi Maalaisliitto rakensi aikoinaan maahan mahtavan maatalouden neuvonta- ja palvelujärjestelmän, joka oli käytännössä maanviljelijöille ilmainen. Se pönkitti samalla puoluekoneiston valtaa veronmaksajien kustannuksella. Jos yritystoimintaa tukemassa olisi ollut samanlainen järjestelmä, niin meillä olisi varmaan huomattavasti enemmän yrityksiä. Mahtavasta koneistosta huolimatta tilojen määrä on vähentynyt vuoden 1980 reilusta 200 000 vuoden 2008 noin 46 000.

Ei siis ole ihme, että Kepu on unohtunut elämään Kekkosen valtakauden huumassa, eikä ole huomannut, että maailma on hyvin nopeassa muutoksessa. Tällainen valtakoneisto ylimiehitti etenkin maaseutukuntien organisaatiot, koska vanhoina hyvinä aikoina tehokkuudella ei ollut merkitystä. Mikä tahansa valtaa pitkään pitävä organisaatio puolueet mukaan lukien, voi hurahtaa uskomaan itsensä kaikkivaltaisuuteen. Samaan aikaan kuitenkin media on joutunut sellaiseen kilpailutilanteeseen, että menestyäkseen sen on kaivettava juttuja yhä syvemmältä. Puolueiden ja median välinen konsensus ei enää kannata – taloudellisesti. Tämä putsaa syrjäisimmätkin pöydät.

Ei yksi pääsky tee kesää – eikä kaksikaan. Poliittinen itsesuojeluvaisto kuitenkin pakottaa uhraamaan niin monta puolueen jäsentä, kuin heitä jää verekseltään kiinni tai kuinka paljon puolueen etu edellyttää. Tämä strategia kertoo vain siitä, että koko pöytää ei voi puhdistaa kerralla, koska jäljelle jäisivät vain hammastaan purevat petetyt rivijäsenet kuten pyramidihuijauksessa. Pieni parannus saataisiin aikaan sillä, että kaikki rahaa ja omaisuutta kertyttävää toimintaa harjoittavat yhdistykset ja säätiöt säädettäisiin verovelvollisiksi. Tämä kuitenkin siten, että tietyin kriteerein verotusta ei toimitettaisi. Tällöin järjestöt saataisiin kuitenkin läpinäkyviksi ja kontrollin alle. Etenkin jos veropohjaa pitää laajentaa, niin tästä olis hyvä aloittaa.

No Comments »

Rasvasota

Rintamalinjat rasvasodassa ovat tiiviit ja peitset ovat tanassa. Molemmat osapuolet vetoavat tilastoihin ja tehtyihin tutkimuksiin. Tilastojen ongelma on se, että ei ole olemassa keskiarvoihmistä. On vain erilaisia yksilöitä, joiden metabolia eli aineenvaihdunta toimii yksilöllisesti. Kaikki yleiset ohjeet eivät päde hyvin suurelle joukolle ihmisiä. Jokaiselle tulisi siis laatia omat ruoka-aine- ja liikuntaohjeet. Tämä johtaa siihen, että jokaisen ihmisen tulisi itse selvittää hyvin tarkkaan, mikä sopii juuri hänelle ja mikä ei.

Minulla todettiin triglyseridihäiriö jo 1970-luvun alussa. Silloin lääkärin ohje oli, että hiilihydraatit pois. Osoittautui, että minun hiilihydraattien sietokyky oli noin 20–25 gr. vuorokaudessa. Minun trigly-arvoni oli tuolloin yli 13, kun suositus oli alle 2. Silloinen lääkitys sisälsi myös kuolemantuomion, koska lääke rasvoitti ja vahingoitti maksaa. Lääkkeet ovat noista ajoista parantuneet, mutta diabetes ehti kuitenkin puhjeta.

Kun tautini havaittiin, koko asiasta ei tiedetty kovin paljon ja lääkkeet olivat samalla tasolla. Onneksi asuin Englannissa, jossa oli helppo saada pekonia ja muita rasvoja helposti. Niinpä Atkinsin dieetti pudotti painoani puolessa vuodessa 118 kilosta 82 kiloon eli 36 kiloa. Samalla triglyarvot laskivat nopeasti liki normaaleiksi. Kun triglyt olivat korkeimmillaan, niin verinäyteputkessa saattoi linkoamisen jälkeen nähdä selvän useita millejä paksun rasvakerroksen.

Jouduin sitten jossain PHKS:n ravintoneuvojan puheille ja hän antoi normaalit suosituksensa, jotka olivat kaurapuuroa aamulla, paljon vihanneksia ja hiilihydraatteja ja rasvat pois. Kun kerroin hänelle, että tämä juttu ei käy minulle, että en voi syödä 20 gr. enempää hiilihydraatteja päivässä, hän poltti päreensä täysin ja heitti minut ulos ”jäähylle”. Yritin selittää ongelmaani hänelle, johon hän totesi, että lääkärit eivät tiedä mitään näistä ruokavalioasioista.

Ihmisen metabolia on periaatteessa yksinkertainen. Ihminen tarvitsee sekä hiilihydraatteja että rasvoja. Mikäli toinen puoli poistetaan kokonaan, keho alkaa etsiä puuttuvia aineita kehon omista varastoista. Tällöin alkaa laihtuminen. Laihduttamisessa on siis kysymys rasvojen ja hiilareiden tasapainosta. Pitkäaikainen painonhallinta sen sijaan edellyttää myös sitä, että kehon muut tarpeet ovat tasapainossa. Tähän auttaa monipuolinen ruokavalio ja purkkilisät. Tupakalla on myös suuri osa laihtumisessa ja lihomisessa. Eli silloin, kun lopetetaan tupakanpoltto, on syytä suunnitella uudelleen myös ruokavalio.

Kolesteroli on myös ollut laajasti esillä keskusteluissa. Kolesterolin kehittyminen suomalaisten kehossa on epäilemättä geeniperäinen ongelma. Tämä johtuu siitä, että vuosituhansia suomalaiset joutuivat tekemään raskaita töitä kylminäkin vuodenaikoina. Ilman korkeaa kolesterolia kovassa pakkasessa työskentely on vaikeaa, koska kolesteroli kuljettaa energiaa sinne, missä sitä ruumiillisessa työssä tarvitaan. Jokainen, jolla on kolesteroli alle 6, voi itse kokeilla sitä menemällä vaikka hakkaamaan halkoja yli 25 asteen pakkasessa. Voimat loppuvat nopeasti ja alkaa palella rajusti.

Painonhallinta on siis yksilöllinen. Se on aloitettava oman kehon tuntemisesta ja omasta toiminnasta ja toimintaympäristöstä. Kaikki yleiset ohjeet ovat vain ohjeellisia ja niitä on aina sovellettava yksilöllisesti.

No Comments »

Kvartaali analyytikot

On sangen valitettavaa, että tällaiset kvartaali analyytikot ovat saaneet niin suuren painoarvon mediassa. Yritykset eivät kaikesta kohusta huolimatta toimi vuosineljänneksen tähtäimellä vaan pitkällä ja keskipitkällä suunnittelujänteellä. Tästä johtuen yritysten toiminnan arvioiminen lyhyellä aikajänteellä on lapsellista ja jopa typerää. Monien yritysten tulevaisuuden arviointi perustuu paitsi taloudellisiin faktoihin, myös yleiseen alan kehitykseen eli trendeihin. Etenkin monien suomalaisten yritysten ennusteet ovat hyvin toimialasidonnaisia.

Viimeaikaiset tapahtumat Nokian osalta ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka hataralla pohjalla jopa suursijoittajien arviot ovat. Nokia toimii maailman laajuisesti kaikilla markkina-alueilla. Kaikki suuret markkina-alueet ovat hyvin erilaisissa kehitysvaiheissa. Tämä merkitsee sitä, että eri markkina-alueet edellyttävät erilaisia puhelimia tai mitä nämä kapulat nyt sitten ovatkin. Tasapainoilu halpatuotteiden ja älypuhelimien välillä on hyvin vaikeaa. Nokiaa on nimenomaan arvosteltu älypuhelimien perässähiihtäjäksi ja Pohjois-Amerikan markkinoiden huonosta hoidosta.

Kysymys on kuitenkin siitä, miten Nokian pitäisi rakentaa tuotemiksinsä niin, että tulos viimeisellä rivillä on paras mahdollinen ja antaa omistajilleen parhaan tuoton. Tällaisen tuotevalikoiman rakentaminen ei ole lainkaan helppo tehtävä. Se vaatii hyvin ajan hermolla toimivan markkinointiorganisaation, joka pystyy haistelemaan markkinoilta kaikki heikot signaalit. Lisäksi yhtiön sisäiset informaatiojärjestelmien on oltava niin toimivat, että markkinoinnissa syntyneet halut kehittyvät tuotesuunnittelun kiimaksi. Tässäkin tapauksessa jää vielä jossittelulle varaa – jospa joku pieni on vielä nopeampi.

Alan suurimman pelurin ei välttämättä tarvitse olla aina ensimmäinen joka paikassa, vaikka analyytikot kuinka kiehuisivat liemessään. On varaa antaa poikasten ensin riehua markkinoilla ja testata niin järjestelmät kuin laitteetkin. Samalla selviää nopeasti, miten markkinat ovat kehittymässä. Sen jälkeen voi alan konkari tulla markkinoille ja testata kilpailijoiden kilpailukyvyn. Minun oma täysin kokematon aavistukseni on, että älypuhelimien kermankuorinta-aika jää melko lyhyeksi ja hintakilpailu kiihtyy nopeasti. Tähän Nokialla on ylivoimaiset lääkkeet.

Jos Nokian strategiaa tarkastellaan tältä kantilta, niin se ei vaikutakaan tyhmältä, vanhoilliselta ja jälkeen jääneeltä. Jos tähän vielä yhdistetään se, että myydään kalliilla ja ostetaan halvalla, niin ei sovi ihmetellä, että suomalaiset ostavat nyt kiihkeästi Nokian osakkeita. Minun kehotukseni onkin, että ostakaa nyt. On tietysti vaikea sanoa, mitä näin suuren yrityksen sisällä todellisuudessa tapahtuu, mutta ei näinkin vanha yrityskulttuuri voi noin vain sortua. Pitää muistaa, että Nokia ehti keittää sellua paljon kauemmin kuin, mitä se on tehnyt kännyköitä.

Nokia on selkeästi ollut siirtymässä kapuloiden valmistajasta palveluiden tarjoajaksi ja tuottajaksi. Tällä tavoin se on jo nyt lähentynyt kuluttajaa ja eri markkina-alueiden kuluttajien toiveita. Tällainen siirtymä näinkin suuressa yrityksessä ottaa oman aikansa, koska se kajoaa myös yrityksen kulttuuriin. Kun vuorineuvos Arvi Tammivuorelta kerran kysyttiin, mikä on UPOn menestyksen salaisuus, hän vastasi: Olen onnistunut valitsemaan ympärilleni itseäni parempia ihmisiä. Nokiassa onkin pakko vaihtaa johtajia tai uudelleen kouluttaa heitä strategisesti merkittävissä paikoissa. Onko heitä 500, on ulkopuolisen vaikea sanoa. Uudenlaista osaamista kuitenkin tarvitaan ja nopeinta sitä on hankkia sellaisilta, jotka ovat jo näyttönsä antaneet. Tästä johtuen Elopin valinta tuntuu luontevalta, koska hänellä on varmasti tiedossa Nokian tulevaisuuden kannalta parhaat pelurit.

No Comments »

WP Login