Suomi tarvitsee lisää savupiippuja

Demareista eronnut ja perussuomalaisiin liittynyt Matti Putkonen sanoi sen, mikä olisi pitänyt sanoa jo vuosia sitten. Jos tarkastellaan taloushistoriaa taaksepäin, niin Suomi on hurahtanut aina yhteen asiaan kerrallaan. Suomesta alkoi tulla yhden aatteen maa korpihotellien myötä. Korpihotelleihin ja turismiin luottava ajatus alkoi muhia 1960-luvulla. Sitä seurasi IT-huuma ja sen jälkeen palveluyhteiskunta. Tällöin alkoivat savupiippuja kaataa kaikki poliittiset suunnat vasemmalta vihreiden kautta oikealle. Koska palveleminen tuli liian kalliiksi, alkoi IT-sektori siirtyä halvempiin maihin. Palvelusektorin suurin ongelma on löytää lisää ulkomaalaisia eli turisteja palveltavaksi. Tämä on kuitenkin luonnon armoilla. Tarvitaan monta nykyisen kaltaista kesää, jotta matkailutase kääntyisi positiiviseksi.

Perustotuus on se, että toimiva kansantalouden on oltava riittävän monipuolinen, muussa tapauksessa se on liian haavoittuvainen. Kaiken perusta on kuitenkin teollisuus, joka tuottaa parhaimman hyötysuhteen kansantalouden tulonmuodostuksessa. Se on todistettu Suomen teollisen historian aikana. Vastakkaisena esimerkkinä voi ottaa Kreikan. Sen talous perustuu pitkälle turismiin ja turistien palveluun. Tulokset ovat nyt näkyvissä hyvin valitettavalla tavalla. Suomen tukijalka on ollut aina tukeva puujalka. Valitettavasti sitä ollaan tyhmillä poliittisilla päätöksillä sahaamassa poikki.

Kansainvälisen yhteisön nuoleskelu vihreääkin vihreämmällä Suomella on tulossa niin kalliiksi teollisuudelle, että kohta täällä ei ole jäljellä kuin poliitikot, eläkeläiset ja työttömät. Kun päästötavoitteista neuvoteltiin, Suomen neuvottelijat hurahtivat prosentteihin unohtaen kokonaan absoluuttiset arvot. Prosenttilasku on hyvin vaikea matematiikan laji, jos ei aina pidä mielessä todellisia lukuja ja arvoja niiden takana. Asiakas kysyi kerran Alkossa, että kuinka monta prosenttia tästä saa alennusta. Myyjä vastasi, että korkissa lukee Alko ja pohjassa loppu. Kaikki prosentit ovat niiden välissä. Pullo on kuitenkin maksettava ennen, kuin saa prosentit käyttöönsä.

Suomi yllätettiin päästöasiassa täydellisesti housut kintuissa. Kun muut suuret saastuttajat Itäisessä-Euroopassa päästelevät tonneittain saasteita ilmaan, niin Suomessa joudutaan puhdastakin puhdistamaan niin, että kohta piipuista ei tule kuin kuumaa ilmaa ja pullan muruja niin kuin entiseltä mieheltä. Tällä tavoin ymmärtämättömät neuvottelijat löivät Suomen teollisuudelle pallon nilkkaan, jota myös kilpailuhaitaksi kutsutaan. Suomelle halvempi ratkaisu olisi ollut laittaa tällaiset hyvää tarkoittavat hölmöt ennen aikaiselle eläkkeelle.

Luontoa ja ilmaa on hyvä vaalia, mutta joku tolkku pitäisi siinäkin olla. Viimeisten tutkimusten mukaan jopa lähellä Helsingin keskustaa tavataan jäkäliä ja muita vain erittäin puhtaassa ilmassa kasvavia kasvia. Nämä olivat hävinneet, mutta ovat nyt palanneet entisille kasvupaikoilleen. Tämä, jos mikä todistaa, että ilma on puhdistunut. Ongelma on siinä, että ilmakehä ei tunne rajoja. Suurin ilman puhtauden ongelma Suomessa eivät ole omat päästöt, vaan muualta rajojen takaa tulleet päästöt.

Comments are closed.


WP Login