Elintarvikkeet venäläisten hampaissa

Neuvostoliiton aikana maassa noudatettiin GOSTin normeja, joita oli kasi. Ns. kotimaan GOST määritteli laatustandardit kotimaan markkinoille. Niillä ei juuri ollut käytännön merkitystä, koska tavaran toimittaja ei tiennyt kenelle tavara menee eikä vastaanottaja, keneltä se tulee. Tästä syystä tarvittiin toinen GOST eli ns. vientiGOST, koska vientituotteiden reklamaatiosta joutui vastaamaan valtiollinen vientiyhtiö esim. Exportles. Väärinkäsitysten välttämiseksi les merkitsee metsää, eikä nimi siis tarkoita ”vie vähemmän” niin, kuin sitä naljailtiin. Neuvostoliiton vienti oli pääasiassa matalajalosteisia tuotteita, joten reklamaatioriski ei ollut suuri. Neuvostoliiton aikana riskit tosin hoidettiin hyvin – toisin kuin nyt.

Venäjä alkoi muuttaa standardejaan kansainvälisiksi ja yhteistyössä ryhdyttiin kääntämään DIN (Deutsches Institut für Normung) normistoa venäjäksi vähän samaan malliin, kuin Suomen RT-tiedostoa ollaan kääntämässä viroksi. Standardisointi soppaan löi sitten vielä EU oman lusikkansa. Tällä hetkellä EU:ssa tilanne on varsin sekava. Pääsäännön mukaan jokaisen maan standardien täyttämät tuotteet pitäisi hyväksyä kaikissa muissa EU-maissa. Tähän tarkoitukseen on valjastettu CE-merkintä. Tuotteessa oleva CE-merkki takaa vain sen, että ko. tuote on valmistettu valmistusmaan säännösten mukaan. On muistettava, että se ei merkitse suinkaan sitä, että tuote olisi paikallisten viranomaisten tarkastama ja hyväksymä. Se on vain valmistajan hurskas vakuutus. Monien teknisten tuotteiden myyminen ei siis ole helppoa ja halpaa vieläkään EU:n sisämarkkinoilla. Ei myöskään ostaminen ole riskeistä vapaata.

Tästä syystä monissa tuotteissa ei teknisiä tuotteita hyväksytä, vaan niihin on hankittava käyttömaan oman maan tyyppihyväksyntä ja laadunvalvonta. Vaikka tätä ei voida virallisesti vaatia, niin asiaa kierretään siten, että loppukäyttäjä vaatii ko. tuotteelle paikallisen tyyppihyväksynnän. Esimerkiksi Suomessa tunnetun rakennusmateriaalin Kertopuun luokitus taisi kestää kaikkinensa viitisen vuotta. Tämän vuoksi nykyisin professorina toimiva Matti Kairi, joutui muuttamaan useaksi vuodeksi Saksaan.

Venäjä on suuri maa ja suuressa maassa on suuret toleranssit, on tapana sanoa. Vaikka EU:n ja Venäjän välillä on olemassa perussopimus, niin Venäjällä on ostajana oikeus muuttaa pelisääntöjä yksipuolisesti ilmoittamatta asioista etukäteen. Vielä suurempi ongelma on se, että ns. viranomaisten suorittamien tarkastusten laadusta ei ole minkäänlaista tietoa. Venäjällä on kansainvälisiä erilaisten tuotteiden tarkastuslaitoksia, joita ostajat voivat käyttää hyväkseen. Ei ole sen sijaan mitään tietoa siitä, mikä on näiden venäläisten tarkastajien koulutus ja mistä tutkimuslaitoksista he tulevat. Suomen olisi hyvä laittaa ehdoksi, että tällaisiin tarkastuksiin on osallistuttava myös suomalaisten viranomaisten. Tarkastusten pelisäännöt olisi myös tehtävä selväksi ennen tarkastusta. Ei voi olla mahdollista, että tullaan Suomeen ja vaaditaan, että lehmät on lypsettävä meijereissä, jotta maito on riittävän tuoretta.

Hyvin mielenkiintoiseksi asian tekee vielä se, että Venäjä on pyytänyt Suomea tukemaan sitä WTO:on liittymisprosessissa. Tällainen poliittisväritteinen toiminta on nimenomaan kiellettyä WTO:ssa.

Comments are closed.


WP Login