Ay-liikkeen jäsenmaksutalkoot

Nokia on päättänyt lopettaa jäsenmaksujen keräämisen osalta henkilökuntaa. Maan johtava yritys ja suurin veronmaksaja on nostanut kapinalipun salkoon. Korporaatioiden Suomessa jäsenmaksujen kerääminen ei merkinnyt suurille yrityksille mitään. Tempulla ostettiin työrauha ja kustannukset hoiti devalvaatio. Ajatelkaapa kuitenkin pieniä yrityksiä, jotka on pakotettu keräämään maksut ja tilittämään ne omalla kustannuksellaan. Eikä tämäkään riitä, vaan lisäksi pitää kerätä palkkatilastot ja ilmoittaa ne liitoille. 10 hengen yrityksessä kaikki nämä pakolliset yhteisöille kerättävät tiedot ja tilitykset maksavat noin 15 000 euroa vuodessa.

Ahtaajien ja satamatyöntekijöiden jokavuotinen lakkoilu on selvä osoitus, mihin näitä yritysten keräämiä varoja käytetään. Kun sopiminen on nyt siirretty ravintoketjussa aina yrityksiin asti, toivoisi useampienkin yritysten nousevan kapinaan. Nykyisillä järjestelmillä jokaisella on mahdollisuus hoitaa jäsenmaksunsa pankkien maksuohjelmien kautta. Monethan jo tekevätkin näin. Silloin nähdään, kuinka paljon halukkaita jäseniä liitoilla todellisuudessa on. Samalla nähdään myös, mihin liittoihin ihmiset todella haluavat kuulua nykyisen kauko-ohjatun systeemin asemesta. Nythän monet maksavat jäsenmaksuja jopa tietämättään.

Varmaa kuitenkin on, että ay-liikkeiden johto nousee barrikadeille ja tekee kaikkensa estääkseen tällaiset ”ulosliputukset”. Syykin on selvä. Jäsenkato tulisi olemaan melkoinen ja samalla koko tämä kauko-ohjattu järjestelmä voisi romahtaa. Nykyisessä tilanteessa olisi myös syytä testata järjestelmä EY-tuomioistuimessa niiden yritysten osalta, jotka eivät kuulu työnantajien liittoihin. Tämä olisi ehdottomasti Suomen Yrittäjien tehtävä, koska tällaisia yrityksiä on eniten yhdistyksen riveissä. Jos ei ole neuvotteluoikeutta, eikä ole sitoutunut jäsenmaksujen keräämiseen, niin miksi tällaisia sopimuksia pitäisi noudattaa?

Comments are closed.


WP Login