Kestävyysvaje

Kansainväliset taloustieteilijät ovat kovia keksimään uusia nimityksiä vanhoille asioille. Se antaa ikään kuin kuvan, että he ovat keksineet jotain uutta. IMF:n Suomi-raportissa ei sen sijaan ollut mitään uutta. Samojen vanhojen asioiden toistoa syypäitä ovat mummot, vaarit, eläkeikä ja uutena elementtinä asuntolainojen korkojen vähennysoikeus. Mitään muita ohjeita asian ratkaisemiseksi ei tullut kuin, että koettakaa pärjäillä. Siinä sitä onkin sitten viisaiden ohjeita. Jokaisessa EU-maassa on omat omituiset jopa vuosisatojen aikana kehittyneet kulttuuriin kietoutuvat rakenteensa. Näiden rakenteiden muuttaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta ilman, että pöytä pyyhkäistään puhtaaksi ja aloitetaan puhtaalta pöydältä.

Esimerkiksi Britanniassa veroilmoituksia ei tehdä kuin poikkeustapauksissa. Siellä ei tästä syytä ole minkäänlaisia vähennyksiä palkoista. Tulojen hankkiminen, matkakustannukset yms. ovat täysin tuntemattomia. Asuntolainojen korkovähennys on, mutta se hyvitetään suoraan pankeille ja pienentää suoraan korkoa. Suomessa ei varmaan tule sellaista hallitusta, joka rohkenisi poistaa vähennykset ja laskea vastaavasti palkkaveroa. Tämä on suomalaisen verotuksen rakenteellinen ongelma.

Comments are closed.


WP Login